Loppusuora

Aktiivinen ennakkoäänestys on käynnissä, josta on syytä olla iloinen. Saattaa kuitenkin käydä niin, että myös nämä eurovaalit jatkavat trendiä jossa ennakkoäänien osuus kaikista äänistä lisääntyy eikä sinällään positiivisista vilkkausuutisista voi vielä tehdä johtopäätöstä sen suhteen että lopullinen äänestysprosentti paranisi.

Eurovaaleista piti tulla Timo Soinin näytöstä, mutta mitä tapahtuikaan? Soini on edelleen takuuvarma äänikuningas, mutta muutoin mies on miltei kadonnut julkisuudesta. Sen sijaan viime päivinä huomiota ovat keränneet Kokoomuksen ehdokkaat ja Keskustan kampanja. Kai Pöntisen sosiaalipummi-maahanmuuttajamainonta, Ari Vatasen ilmastonmuutoslausunnot sekä Eija-Riitta Korholan käsittämätön asiantuntemattomuus liittyen työaikadirektiiviin levisivät nopeasti verkossa ja uutisissa heti ilmestyttyään.

Onko Pöntinen sattumaa? Kokoomus irtisanoutui näyttävästi rasistisena pitämästään mainonnasta, mutta Pöntisen mielipiteet tiedettiin jo ennalta. Voisiko pikemminkin olla niin, että Kokoomus on tarkoituksella nostanut listalleen henkilön joka pystyy keräämään nopeasti vahvistuneen maahanmuuttokriittisen liikkeen ääniä joita Halla-ahon ehdokkuuden torppaamisen jälkeen on paljon liikkeellä ja jotka eivät hevillä anna Soinille hänen temppuaan anteeksi? En väitä, mutta kysyn. Nyt Kokoomus hakee voittoa molemmissa suunnissa - sillä, että maahanmuuttajavastaiset piirit eivät pidä Kataisen ulostulosta ei ole mitään merkitystä niin kauan kun he haluavat osoittaa tukensa Pöntiselle äänestämällä häntä. Aiheesta kirjoittaa osuvasti myös vihreiden puoluesihteeri.

YLEn viimeisin gallup antaa mielenkiintoisia lukuja. Nousussa ovat Kokoomus ja Keskusta, joista ensimmäisen ehdokkaiden joukossa on Pöntisen kaltainen hahmo, jälkimmäisen kampanjan nojatessa vahvasti kuvitteellisen "Suomen edun" ajamiseen sekä haikailuun menneestä maailmasta. Mitään totuuspohjaa suhteessa Euroopan parlamentin toimivaltaan tai toimintatapohin ei tällaisessa kampanjoinnissa ole, mutta tätä ei pidetä ongelmallisena niin kauan kuin suuri osa äänestäjistä uskoo moisen "kansallisen edun" olevan olemassa. Impivaaralla on tämän gallupin pohjalta vetoa.

Tuleva viikko kuitenkin ratkaisee. Kokoomuksen neljä paikkaa näyttävät ehdokkaiden kompuroinnista huolimatta suhteellisen varmoilta, SDP ja Keskusta kamppailevat kolmesta paikasta, jälkimmäisen yhden paikan menetys on kuitenkin uusilla paremmilla luvuilla lähes varma. Vihreillä on vahvan listansa, jonka keskeinen vahvistaja Tarja Cronberg pääsee katastrofaalisen ministerikautensa synneistä aivan liian helpolla, ansiosta mahdollisuus kahteen paikkaan, kuten myös PS-KD -vaaliliitolla. Vasemmistoliitto on kysymysmerkki. Kun räyhäävät EU-skeptikot mallia Seppänen ovat poissa, riittääkö kannattajia nostamaan vasurit yli 6% rajan jolla paikka varmistuu? Vastaus saattaa olla kielteinen, nyt kun unionia voi vastustaa tykimmin muiden listojen kautta.

Eroja Euroopasta

Eurovaalikeskusteluissa kaivataan eroja ja sisältöjä. Onkin harmillista, ainakin joidenkin puolueiden kannalta, etteivät eurooppalaiset erot näy erityisen hyvin kansallisessa julkisuudessa. Eroja kuitenkin on, kuten Kokoomuksen ehdokas Ari Vatanenkin osoittaa pitämällä ilmastonmuutosta turhana puheena.

Euroopan parlamentissa eräs viime aikojen merkille pantavista päätöksistä koski direktiiviehdotusta liittyen raskaana olevien naisten ja vastasynnyttäneiden turvallisuuden ja terveyden parantamista. Kyseessä oli minimilainsäädäntö, jota täydennetään suosituksin. Komissio esitti äitiysvapaan pituudeksi 18 viikkoa, parlamentin raportoijana toiminut Edite Estrela (sd.) teki muutosesityksen jolla pituus olisi lisätty 20 viikkoon.

Tähän asti ei mitään ihmeellistä. Mutta. Kokoomuksen europarlamenttiryhmä teki kyseiseen esitykseen muutosehdotuksen, jolla äitiysvapaan kestoksi olisi lähtökohtaisesti määritelty 16 viikkoa. Suomessa taso on tällä hetkellä 17,5 viikkoa, useissa jäsenmaissa 18. Estrelan muutosehdotuksiin kuului myös pykälämuutos, jonka mukaan parlamentti olisi vaatinut jäsenmailta toimia 2 viikon automaattisen isyysvapaan tai jaetun äitiysvapaan toteuttamiseksi työntekijöille joiden elämänkumppani on saanut lapsen. Tällä tavoiteltiin työelämän ja vanhemmuuden tasa-arvon lisäämistä. Myöskään tätä eivät eurooppalaiset kokoomuslaiset olleet valmiita hyväksymään.

Sosialidemokraatit vaativat äänestystä lakipaketista, mutta parlamentin oikeisto onnistui saamaan kasaan riittävän määrän ääniä palauttaakseen esityksen valiokuntaan. Lopputulos: asia ei toistaiseksi edennyt. Rintamalinjat olivat kuitenkin selkeät. Vapaan pidennyksiä sekä työmarkkinoiden tasa-arvon lisäämiseen tähtääviä toimia kannattivat sosialidemokraatit ja vastustivat oikeistolaiset. Muut ryhmät ovat tässä keskustelussa statisteja.

Vastaavia esimerkkejä riittää, ja vaikkei Suomessa aiheesta liikoja puhuta, niillä on todellista merkitystä. Kuten Kokoomus itse kuntavaalikampanjassaan viimeksi totesi, teot ovat kauneinta puhetta. Pitää paikkansa. Siksi puoluevalintoja tehtäessä onkin syytä tarkastella tekoja, ei puheita.

Kevätkirjoja

Parhaita syitä odottaa kesää ja lomaa on se, että silloin, mahdollisesti, saattaisi riittää aikaa lueskeluun. Vauva saattaa muuttaa suunnitelmia näiltä osin tänä kesänä, mutta jää nähtäväksi kun vanhempainvapaat alkavat juhannuksen jälkeen. Kevään kirjasato on jäänyt omalta kohdalta ohueksi, mutta muutamia huomionarvoisia niteitä on ehtinyt lueskella.

Nathan Englanderin teos Erikoistapausten ministeriö sijoittuu Argentiinan nk. likaisen sodan aikaan. Vuosina 1976-1982 Argentiinassa valtaa piti sotilasjuntta, jonka vallankäyttöön kuului olennaisena osana väestön järjestelmällinen terrorisointi sieppauksia ja kidutusta käyttäen. Likaisen sodan aikana katosi jäljettömiin arvioiden mukaan jopa 30 000 ihmistä, useimmiten nuoria.

Englanderin romaani kuvaa pienen juutalaisperheen sisäisiä ristiriitoja, erityisesti isän ja pojan välisiä kamppailuja, jotka katkeavat pojan sieppaukseen hänen ilmaisemiensa radikaalien mielipiteiden vuoksi. Sieppauksesta ja katoamisesta lähtee liikkeelle toinen tarina, kamppailu kafkamaista byrokratiaa vastaan. Äiti ei hyväksy poikansa kohtaloa, vaan odottaa häntä palaavaksi kotiin. Isä alistuu vaimonsa tahtoon ja odottaa, vaikka tietää ettei poika enää koskaan palaa. Tänä päivänä Buenos Airesin Plaza de Mayoa kiertävät kadonneiden äidit vaatien tietoja rakkaistaan joita ei enää koskaan nähty.

Kadonneen kotimaan ja identiteetin kohtaloa kuvaa puolestaan Jana Hensel, jonka dokumenttiromaani Zonenkinder - eilisen aatteen lapset kertoo DDR:ssä syntyneistä nuorista joiden lapsuuden maa katosi. Itä- ja Länsi-Saksa eivät yhdistyneet, vaan Länsi-Saksa nielaisi Itä-Saksan. Samalla kaikesta siitä joka kuului itäsaksalaiseen tapaan kasvaa aikuiseksi tuli arvotonta ja naurettavaa -tai vähintään irrelevanttia uudessa tilanteessa. Aikuiset vanhenivat hetkessä, tulivat tarpeettomiksi, nuorten maailma muuttui täysin toiseksi kuin heidän vanhempiensa.

Joululahjaksi saatu Sofi Oksasen Puhdistus ehti maata hyllyssä puoli vuotta ennen kuin siihen sai tartuttua. Heti aloittamisen jälkeen harmitti ettei ollut aloittanut lukemaan teosta jo aiemmin. Poliittisesta vainosta, vallasta ja sen väärinkäytöstä, rakkaudesta, traagisesta historiasta ja petoksesta kertova romaani tekee taitavia leikkauksia nykypäivän uuteen sortoon ja orjuuteen joka on vain muuttanut muotoaan. Kaiken kruunaa Oksasen upean kaunis kieli ja karmiva tarina, joka pitää otteessaan viimeiseen riviin asti. Ehdoton lukuelämys, joka kannattaa kokea ellei ole jo ehtinyt suosikkiteosta selata.

Asiapuolelta kannattaa ehdottomasti mainita Työväen sivistysliiton TSL:n erinomainen ja ajankohtainen artikkelikirja Kurssin muutos: kestävään kasvuun ja hyvinvointiin. Laaja teos kattaa 17 artikkelia Suomen johtavilta sosiaali- ja taloustieteilijöiltä ulottuen hyvinvointivaltion oikeutuksesta ja taloudellisesta kestävyydestä verotuksen kehittämisratkaisuihin sekä eriarvoistumiskehitykseen köyhyyden ja terveyspolitiikan näkökulmista päättyen keskeiseen kysymykseen yhteiskunnallisesta hegemoniakamppailusta.

Heikki Taimion toimittama teos sisältää vakuuttavaa argumentaatiota sekä paljon taustoittavaa ja vakuuttavaa tutkimustietoa liittyen tapahtuneeseen eriytymiskehitykseen sekä sen ei-toivottaviin seurauksiin tarjoten samalla myös rakentavia ja hyvin perusteltuja vaihtoehtoja. Sosiaalisesti oikeudenmukaisempi politiikka on mahdollista, kannattavaa ja se voidaan perustaa koville faktoille sekä kansalaisten arvoille. TSL:n teoksen pitäisi kulua jokaisen hyvinvointivaltion tulevaisuudesta kiinnostuneen käsissä.

Turkki Unioniin

Kun EU viimeksi laajentui, on useassa yhteydessä todettu erityisesti Romanian ja Bulgarian saaneen jäsenyyden liian aikaisin. Yhteiskunnallinen kehitys laahaa monessa suhteessa edelleen perässä ja jäsenyyden saavuttamisen jälkeen edistys monessa suhteessa pysähtyi. Tätä taustaa sekä unionin omia ongelmia sopimustensa voimaansaattamisen osalta vasten ei ole ihme, että keskustelut laajentumisesta ovat jääneet taaemmas. Laajentumisesta olisi kuitenkin syytä näissäkin vaaleissa keskustella.

Balkanin alueen vakauden kannalta EU-jäsenyys tilanteessa, jossa maiden yhteiskunnalliset olot pikku hiljaa vakiintuvat, on erittäin tavoiteltavaa. EU saattaisi olla se voima, joka lopettaa vuosisataiset konfliktit alueella, vähintään se kannustaa pyrkimään kohti oikeusvaltiota. On hyvä kysymys olisiko Serbiassa tapahtunut niitä muutoksia joita siellä on tapahtunut, ellei unionijäsenyyden ja yhteistyön mahdollisuus näkyisi horisontissa? EU on lupaus paremmasta elämästä, turvallisuudesta sekä taloudellisesta menestyksestä. 

Balkanin osalta Turkin kysymys on keskeinen. USA:n uuden presidentin Barack Obaman vierailu Turkkiin jäi Suomessa verrattain vähälle huomiolle vaikka hän otti vierailullaan erittäin näkyvästi kantaa Turkin EU-jäsenyyden puolesta. Obaman kanta sai osakseen välittömästi vastarintaa erityisesti Ranskasta, mutta myös Saksasta. Suomalaisista europarlamentaarikoista erityisen näkyvästi Turkin jäsenyyttä on vastustanut Kokoomuksen Ville Itälä. 

Mitä Turkin jäsenyydestä tulisi ajatella? On selvää, ettei Turkki ole nykyisellään valmis EU:n jäseneksi. Naisten ja toisinajattelijoiden oikeuksissa on parantamisen varaa, kurdien asema on edelleen heikko ja Kyproksen kysymys on ratkaisematta. Kaikkiin kysymyksiin on saatava selvyyttä ja selkeää edistystä ennen kuin jäsenyys voi olla mahdollinen. Siitä huolimatta typerintä mitä EU voisi tässä tilanteessa tehdä olisi sulkea ovet Turkin jäsenyydeltä. 

Syitä Turkin EU-oven pitämiseen avoimena sekä jatkuvan edistymisen ylläpitoon on lukuisia. Yhdet syyt ovat strategisia. Georgian sota osoittaa Kaukasuksen alueen olevan erinomaisen keskeinen Euroopan turvallisuuden kannalta. Turkki on alueellinen suurvalta, jolla on merkitystä myös Iranin ja Irakin suhteen. Vaihtoehtoiset energiankuljetusreitit mm. kaasun suhteen Eurooppaan kulkevat pääosin Turkin kautta.  On mielenkiintoista kuulla miten naapuruuspolitiikkaa tai energiaturvallisuutta aiotaan edistää mikäli turkkilaiset pidetään näkyvästi porttien ulkopuolella. 

On olemassa myös muita, monin tavoin tärkeämpiä syitä. EU-jäsenyyden houkuttelevuus on paras kannustin Turkille jatkaa reformeja. Samalla Turkki voisi merkittävin osin maallistuneena yhteiskuntana ehkä luomaan positiivista esimerkkiä islamilaiseen maailmaan tavasta jolla länteen voi integroitua. Puhe siitä, ettei Turkki ole Eurooppaa on melko historiatonta ottaen huomioon sen miten Turkki on ollut läsnä Balkanin alueella vuosisatoja ja miten koko alue on ollut erittäin keskeinen osa antiikin eurooppalaista sivilisaatiota. 

Yhden asian Turkin jäsenyystoiveiden kategorinen hylkääminen tekisi kuitenkin selväksi yli miljardille muslimille ympäri maailmaa. Te ette kelpaa, ettei milloinkaan ettekä missään tilanteessa. Voidaankin kysyä, halutaanko tällainen viesti todella heille antaa?

Paniikkia, komisario Palmu

Suomalaisen politiikan kevättä kohti EU-vaaleja on kannatusmittausten osalta värittänyt ennen muuta Keskustan kannatuksen romahtaminen yhdessä jatkuvasti epäsuositummaksi käyvän pääministerin uskottavuuden rapautumisen kanssa. Viimeisimmässä YLEn julkaisemassa mittauksessa Keskustan kannatus on enää 18,6%, jo kolme prosenttiyksikköä kannatustaan hitaasti kasvattavan SDP:n jäljessä ja todella kaukana Kokoomuksesta.

Jos kyseiset luvut toteutuisivat vaalikannatuksessa joka tosin EU-vaaleissa on epätodennäköistä, Keskusta olisi lähellä menettää puolet EU-parlamenttipaikoistaan. Samalla puolueväen kestokyky mitä todennäköisimmin loppuisi ainakin puoluesihteeri Korhoseen ja mahdollisesti myös puolueen puheenjohtajaan. Tilannetta ei ainakaan paranna käsittämätön Urho Kekkos- ja pekkarointikampanja. Aitovierille ja jo kuopatuksi luullulle YYA-kaudelle haikaillaan täyttä vauhtia ja voisi kuvitella viimeistenkin nuorten ja liberaalisti ajattelevien hylkäävän Keskustan.

Kun vapaa pudotus uhkaa, on näkyvyyttä revittävä mistä tahansa ja huomio pyrittävä suuntaamaan johonkin muuhun kuin puolueen surkeaan tilaan. Ensin Jarmo Korhonen yritti vaalirahakeskustelulla. Keskustan uskottavuus kyseisessä aiheessa on kuitenkin melkoisen hataralla pohjalla. Sukarin vaalirahoitus, jota kaavalinjauksilla kiitettiin, kun ropisi korostuneesti keskustapoliitikkojen laariin. Pääministeri Vanhanen ilmoitti tuolloin olevansa "tietämätön" vaalirahojensa alkuperästä, perintöprinsessa Lehtomäki jätti ilmoitukset tekemättä ja niin edelleen ja niin edelleen.

Seuraava yritys oli omien kannattajien mobilisoimisyritys epäilemällä hallituskumppania selän takana vehkeilystä ja sinipunahallituksen rakentamisyrityksistä. Tätä temppua yrittivät sekä Korhonen että alue- ja kuntaministeri Kiviniemi. Keskustalle tiedoksi, että tappiollisten viime eduskuntavaalien alla demarit puhuivat paljon mahdollisesta porvarihallituksesta. Ja mitä tapahtui? Ihmiset alkoivat itse asiassa kiinnostua aiheesta. Mitä tulee Kiviniemen näkemyksiin valtiontaloudesta, olisi hyvä muistuttaa että juuri hän on vastuussa viime vuoden älyttömimpiin kuuluvista ulostuloista liittyen kuntatalouden tilaan ja että Keskustan vaatimuksesta valtio heittää 500 miljoonaa euroa vuodessa taivaan tuuliin ruuan alv:n laskun myötä. Tästähän puhuvat muutkin kuin demarit.

Vappupaniikin osalta epätoivon korkein aste oli ehkä kuitenkin yritys siirtää huomio eurovaaleissa muhivasta tappiosta seuraaviin vaaleihin. Korhosen ajatuspaja sylki ilmoille myös Anneli Jäätteenmäen presidenttiehdokkuuden. Tämä olikin operaatioista siinä mielessä onnistunein, että se nousi vappu-uutisoinnin kärjeksi ohi työllisyydestä puhuneiden vasemmistojohtajien. Jäätteenmäki on varmasti todennäköinen ehdokas, mutta ajoitus pikemminkin söi hänen ehdokkuutensa uskottavuutta. Nyt lanseeraus tehtiin paniikinomaisesti julkisuudenhakumielessä, ei huolellisesti pohjaten. Ei paras alku kampanjalle.

Summa summarum, ei hyvältä näytä. Murheellisinta koko kuviossa Keskustan kannalta on se, että kun Matti Vanhanen on julkisesti ilmoittanut aikovansa istua valtioneuvoston linnassa pääministerin ominaisuudessa vielä vuonna 2015, ei vaihtoakaan voi ilman hirvittävää pyykinpesua kovin helposti tehdä. Ja keneen vaihtaisi? Lehtomäki alkaa olla ryvettynyt ja vuoroaan odottaessaan kulunut, Kiviniemi kävelevä katastrofi väärästä vaalipiiristä ja realistiset miesvaihtoehdot urhoutta.fi -kaudelta. Mutta ehkä joku on. Lyön pullollisen pohjalaista valkoviiniä vetoa, että 2011 tappiovaalien jälkeen historian tunkiolle siivottavan Vanhasen korvaa hän.