Det går bra -eller går det?

Ruotsissa sosialidemokraattien kannatus gallupeissa on ylittänyt kaikki entiset ennätykset. Porvarihallituksen kuherrusaika julkisuudessa jäi lyhyeksi, suurelta osin epäsuosittujen päätösten ja skandaalien vuoksi. Tuloksena SAP:lle on mitattu jopa 45%:n kannatusta joissain mielipidetiedusteluissa. Jos vaalit pidettäisiin nyt, demarit saattaisivat yltää jopa yksin enemmistöön.

Vaaleihin on kuitenkin pitkä aika ja paljon ehtii tapahtua. Tällä hetkellä ruotsalaista politiikkaa leimaa voimakas kahtiajako oikeisto- ja vasemmistoblokkiin. Vaikkakin poliittista keskustelua selkeyttävä vaikutus, on blokkijaosta ruotsalaisille sosialidemokraateille myös huomattavia ongelmia samalla kun se halvauttaa ruotsalaisen yhteiskunnan toimintaa.

Sosialidemokraatit dominoivat pitkään ruotsalaista politiikkaa näyttäytymällä ainoana uskottavana voimana, joka kykenee kokoamaan hallituksen. Hajanaiset ja riitaisat porvarit eivät kyenneet muodostamaan yhtenäistä ryhmää haastaakseen demarit. Tätä kesti kymmeniä vuosia. Kun porvariallianssi vihdoin syntyi ja pysyi koossa, kykeni oikeisto syrjäyttämään demarit vallasta. Tätä strategiaa he aikovat kaiken todennäköisyyden mukaan jatkaa myös seuraavissa vaaleissa.

Ottaen huomioon porvariallianssin olemassaolon, on vanha totuus epäuskottavasta koalitiosta siirtynyt itse asiassa vasemmistoon. SAPn kumppanien, vihreän Miljöpartietin sekä vasemmistolaisen Vänsterpartietin asemasta oppositioblokissa ei ole edelleenkään selkeää käsitystä. Aikovatko demarit mahdollisesti valtaan palatessaan antaa salkkuja myös koalitiopartnereilleen? Syntyykö hallituskelpoinen ryhmä? Porvareilla on näyttöä, kone takkuaa, mutta pysyy edelleen käynnissä.

Vaalien lähestyessä demareita tulee mitä todennäköisimmin uhkaamaan äänestäjäpako oikealta laidalta. Moni ruotsalainen keskiryhmä-äänestäjä vieroksuu vahvasti MP:n ja VP:n viestiä. Jos demarien tukeminen tarkoittaa näiden ryhmien pääsyä hallitukseen eikä nykyisen blokkirajan ylittävä hallitus vaikuta millään muotoa mahdolliselta, saattaa moni nyt gallupeissa SAP:ia kannattava kääntyä vaalipäivänä maltillisen kokoomuksen taakse. Marginaalien ollessa pieniä tämä saattaa riittää pitämään demarit oppositiossa vielä toisenkin kauden.

Oman kysymyksensä soppaan heittää toistaiseksi parlamentin ulkopuolella oleva muukalaisvastainen Sverigedemokraterna. Monien arvioiden mukaan tämä puolue jäi nyt viimeistä kertaa ilman kansanedustajia. Monilla paikkakunnilla Sd on huomattava kunnallispoliittinen voima. Sd hakee kannatuksensa taantuvilta teollisuuspaikkakunnilta sekä kaupungeista, joissa maahanmuuttajaväestön osuus on suuri. Ensimmäinen määre kuulostaa kovin tutulta verrattuna Suomen vaalien Kymi-ilmiöön. Skenaario, jossa oikeisto- ja vasemmistoblokki ovat seuraavissa vaaleissa suurin piirtein yhtä suuria, mutta yksin enemmistöön riittämättömiä, ja vaa'ankieleksi nousee parlamenttiin nouseva Sverigedemokraterna-ryhmä, on monien ruotsalaisten asiantuntijoiden mukaan mahdollinen, jopa varsin todennäköinen. Poliittinen järjestelmä halvaantuisi, ellei tahtoa blokkirajat ylittävään koalitioon löydy.

SAP:n kannalta tärkeää olisi kyetä luomaan luontevaa yhteyttä myös porvariallianssin pienempiin puolueisiin. Hallitusrintama ei ole lainkaan niin ehjä miltä se juhlapuheissa vaikuttaa, ja myötämielisyyttä vähemmän itseriittoista ja valtaa itselleen kahmivaa demaripuoluetta kohtaan voisi olla hyvinkin löydettävissä myös nykyallianssin piiristä. Tähän olisi Ruotsin sosialidemokraattien tartuttava, sillä tarrautuminen ainoastaan omasta linjasta vasemmalla oleviin puolueisiin saattaa hyvänkin vaalituloksen oloissa jättää demarit oppositioon myös 2010. Tämä tarkoittaa vallan jakamista mahdollisten partnerien kesken, sillä suurella todennäköisyydellä yhden puolueen hallitukset ovat historiaa myös Ruotsissa eikä demarien tarjous voi olla porvariblokkia huonompi.

Maktskifte

Vietin viikonlopun Tukholmassa seuraamassa Ruotsin valtiopäivävaaleja, jotka olivat monella tapaa merkittävät. Oikeiston Allians för Sverige kykeni kokoomuksen historiallisen vaalivoiton avulla suistamaan maata johtaneet sosialidemokraatit vallasta ja SAP:n vaalitulos, 35,2%, on demarien huonoin yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden aikana. Paitsi historiallinen tulos, olivat vaalit merkittävä osoitus myös imagon korostumisesta sisällön edellä sekä vaalien henkilöitymisestä puoluejohtajiin.

Demarinäkökulmasta voidaan perustellusti kysyä mikä meni pieleen? Sosialidemokraattisen Ruotsin talous on erittäin vahvassa vedossa, työllisyys paranee nopeasti ja erityisen suuria ongelmia ei ollut. Puolueen ohjelma oli tulevaisuusorientoitunut ja tarjosi sekä konkretiaa että visioita. Ruotsin maine kansainvälisenä toimijana erityisesti YK-viitekehyksessä on hyvä eikä oikeistolla erityisesti ulkopolitiikassa ollut mitään tarjottavaa. Tästä kaikesta huolimatta vaalitulos oli historiallisen huono ja mediailmasto käsittämättömän vihamielinen.

Porvariallianssin voiton selitti oivallinen vaalitaktiikka ja muutamat karkeat virheet demarien kampanjassa. Fredrik Reinfeldtin johdolla porvarit kykenivät vakuuttamaan ruotsalaiset äänestäjät siitä, ettei allianssin politiikka uhkaa ruotsalaisen hyvinvointivaltion perusteita. Tähän mäntyyn Moderaterna oli juossut päänsä kymmenien vuosien ajan, vasta nyt viesti meni läpi niin omalle väelle kuin äänestäjille. Ruotsin porvarit onnistuivat vakuuttamaan kansalaiset siitä, että kyseessä oli tosiaan "vain" maktskifte, vallanvaihto, ei systemskifte kuten sosialidemokraatit äänestäjille esittivät.

Toinen keskeinen havainto on se, ettei vaaleja hävinnyt sen paremmin SAP kuin ruotsalainen kansankoti-ideologia, vaan ennen kaikkea Göran Persson. Kun sosialidemokraatit eivät, paljolti omien skandaaliensa johdosta, kyenneet puhkaisemaan oikeiston median valtaisalla tuella itsestään luomaa hyvinvointivaltioystävällistä kuvaa, huomio kiinnittyi henkilöihin ja imagoihin asioiden sijasta. Tässä kamppailussa nuorekkaalta ja energiseltä vaikuttanut Fredrik Reinfeldt oli vahvoilla. Perssonin imago oli -syystä tai ei, tällä ei media-ajan politiikassa ole mainittavaa merkitystä- ylimielisen, vanhentuvan ja itsetyytyväisen miehen imago. Kun koko demaripuolue, osin kyseisen henkilön oman poliittisen toiminnan ansiosta, henkilöityi vahvasti Perssoniin, liukuivat muutoshaluiset ohjelmallisista tavoitteista huolimatta porvarien taakse. Opetus tuli demareille tarpeeseen ja syystä; politiikka vaatii myös vaihtuvia kasvoja.

Sisällöllisestä näkökulmasta porvariallianssin suoritus oli kuin oppikirjasta. Samaa taktiikkaa on hyödynnetty menestyksellä mm. USAssa ja Isossa-Britanniassa. Tässä mallissa tärkeintä on ottaa omaksi kärkiteemakseen vastustajan vahva alue. Ruotsin tapauksessa kyse oli työstä ja työllisyyspolitiikasta. Tähän demarit antoivat oivallisen tilaisuuden, kun Persson ei alunperin listannut työllisyyttä erityisen keskeiseksi ongelmaksi. Hänen johdollaan demarit katsoivat hyvän talouskehityksen "hoitavan asian" itsestään. Tämä oli osin kohtalokas virhe. Kun aloite oli mennyt, sitä ei enää saatu takaisin.

Mallin toinen keskeinen piirre on liikkua kohti poliittista keskustaa ja tehdä ero vastustajaan selväksi muutamalla keskeisellä linjavalinnalla. Myös nämä tapahtuivat. Porvarit eivät enää vaatineet vallankumousta, vaan maltillisempia muutoksia. Vaikka viidenneksen valtion tuloista syövä veroalevaatimus saattaa kuulostaa kovalta, ei se aikaisempiin vaatimuksiin verrattuna ole edes erityisen radikaali. Veronalennuslinjan kohtuullistuessa porvariblokki kykeni paitsi pitämään veronalennuksista innostuneet peruskannattajansa, myös houkuttelemaan sellaisia äänestäjiä, jotka eivät lähtökohtaisesti pidä alennuksia erityisen tarpeellisina, mutta jotka eivät niitä vastustakaan.

Kampanjassa keskeistä oli myös omien heikkouksien, porvariallianssin tapauksessa oman sisällöllisen osaamisen heikkouden ja puutteen, pitäminen poissa keskusteluista. Tämän vuoksi keskityttiin ennen kaikkea varsinaisten asioiden ulkopuoliseen toimintaan, Ruotsin lehdet esittelivät laajalti porvarijohtajien yhteisiä illanviettoja ja mukavaa yhdessäoloa. Kun porvarihallituksen "pelkokerroin" tätä myötä väheni eivätkä asiat nousseet pöydälle, "vaihtelu vaihtelun vuoksi" taivutti ihmisiä oikeiston taakse. Aika näyttää tuleeko tämä näkemys ruotsalaisille vähäosaisille kalliiksi. Oma veikkaukseni on, että tulee. On vaikea nähdä, miten heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tukien leikkaus auttaa luomaan työpaikkoja.

Eräs keskeinen ilmiö, joka demarien tappion myötä vaikuttaa tekevän läpimurron ruotsalaiseen politiikkaan on siirtyminen enemmistö- ja koalitiohallituksiin. Ruotsin vaaleissa ovat perinteisesti menestyneet sellaiset puolueet, joilla on ollut uskottava koalitiovaihtoehto. Tähän asti vihreät ja vasemmistopuolue ovat tukeneet demareita siitä huolimatta, että niillä ei ole ollut ministereitä. Tähän ne tuskin suostuvat ikuisesti.

Historiallisesti käytännöllisesti katsoen aina olemassa ollut porvarien keskinäinen riita ja eripura on taannut demareille hyvän lähtökohdan väittää, etteivät he kykene maata hallitsemaan. Nyt yhtenäisenä pysynyt porvariallianssi haastaa tämän näkemyksen. Blokkien väliset siirtymät ovat kuitenkin mahdollisia, nyt osana oikeistoa toimiva Ruotsin keskustapuolue on aikanaan tukenut sosialidemokraattista vähemmistöhallitusta. Tämä on mielenkiintoista siitä syystä, että demarit ovat jatkuvasti kasvattaneet suosiotaan maaseudulla.

Voidaan olettaa, että muutamien vaalien perästä Ruotsissa saatetaan lähestyä Saksan tyyppistä tilannetta, jossa blokkipolitiikka uhkaa jumiuttaa tilanteen elleivät vaalien keskeisimmät puolueet kykene yhteistyöhön. Tämä voisi tarkoittaa Ruotsin politiikassa ennenkuulumatonta vaihtoehtoa, sinipunahallitusta. Oma veikkaukseni on, että tällainen tullaan vielä näkemään ennen kuin kellot kääntyvät vuoteen 2020.

Vaalivalvojaiset päättyivät Perssonin lyhyeen puheenvuoroon, joka oli tunteikas. Siinä hän ilmoitti paitsi jättävänsä hallituksensa eronpyynnön, myös ylimääräisestä puoluekokouksesta tulevan vuoden maaliskuussa, jossa hän luopuu puolueen puheenjohtajuudesta. On toivottavaa, että Ruotsin demarit käyttävät etsikkoaikansa paitsi rakentavaan oppositiopolitiikkaan ja itsetutkiskeluun, myös viimeiseen keskeiseen havaintoon, joka koskee puoluejohtajia. Kokoomusta lukuunottamatta vain ne puolueet, joiden näkyvin hahmo ja puheenjohtaja oli nainen, etenivät näissä vaaleissa.

Kuvassa Sveriges Riksdag, kuvalähde Wikipedia

Heja Sverige!

Terveisiä Tukholmasta! SONK jatkoi hyvin toimivaa yhteistyötään Ruotsi sosialidemokraattisten opiskelijoiden SSF:n kanssa vierailun merkeissä. Kymmenkunta SONKn aktiivia vietti mielenkiintoisen päivän tutustuen SSF:n toimintaan sekä Ruotsin poliittiseen tilanteeseen lähestyvien vaalien alla. Ruotsin vaalit tarjoavat erittäin mielenkiintoisen näkymän myös Suomea ajatellen, onhan Sauli Niinistön presidentinvaaleissa, ja ennakkotietojen mukaan kokoomuksen tulevissa eduskuntavaaleissa lanseeraama uusi työväenpuolue- teema matkittu nimenomaan Ruotsin kokoomukselta.

Viimeisestä 75 vuodesta Ruotsissa on 65 vietetty sosialidemokraattisessa hallinnossa. Saavutus hakee vertaistaan demokraattisten maiden historiassa. Nykyinen, sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus on istunut pian 12 vuotta. Valtiopäivillä demarit tukeutuvat Miljöpartietin ja Vänsterpartietin tukeen, joista erityisesti MP pyrkii vaikuttamaan aktiivisesti hallituksen toimintaan esittämällä pitkälle meneviä vaatimuksia. Alle 5% kannatusta nauttiva Miljöpartiet onkin päässyt nauttimaan vaa'ankieliasemastaan. Esimerkkinä tästä käy vaikkapa viime vaalien alla käyty keskustelu Tukholman kaupungin ruuhkamaksuista. Aluksi epäsuosittu hanke, jota mm. Tukholman demarit vastustivat, ajettiin läpi MP:n uhattua muutoin vetää tukensa hallitukselta.

Ruotsalaisen oikeiston ongelmana on aina ollut sekä keskinäinen hajanaisuus että heikko johtajuus. Neljä oikeistopuoluetta ovat olleet sotajalalla keskenään ja niiden tavoitteet keskenään ristiriitaisia. Ruotsissa sinipuna ei ole hallitusvaihtoehto, jonka vuoksi vahva kokoomuspuolue Moderaterna ei ole juuri päässyt hallitusvastuun kannosta nauttimaan. Tilanne alkoi kuitenkin muuttua viime valtiopäivävaalien jälkeen porvarileirin hakeutuessa tiiviimpään yhteistyöhön. Tämä pohjautui selkeään analyysiin siitä, että ainoastaan yhdistynyt oikeisto, joka ryhmittyy yhteisten tunnusten taakse, kykenee haastamaan sosialidemokraattisen hegemonian sekä esiintymään uskottavana hallitusvaihtoehtona. Syntyi neljän puolueen; Moderaternan, liberaalin Folkpartietin, Centerpartietin ja Kristdemokraternan muodostama Allians för Sverige.

Porvariallianssin syntymiseen liittyi Ruotsin kokoomuksen selkeä poliittinen suunnanmuutos uuden puheenjohtajan, huomattavaa kansansuosiota nauttivan Fredrik Reinfeldtin johdolla. Tapahtui käänne kohti poliittista keskustaa. Entinen erittäin markkinaliberaali puolue vaihtoi värejään maltillisempaan suuntaan sekä otti kantaa hyvinvointivaltion puolesta. Poissa olivat entiset vaatimukset huomattavista veronalennuksista ja Ruotsin mallin romuttamisesta Amerikan mallin tieltä. Ruotsin kokoomus halusi näyttäytyä työväenpuolueena. Yhtymäkohdat Suomen kokoomukseen ovat ilmiselvät. Suunnanmuutoksen taustalla vaikutti havainto ruotsalaisten äänestäjien halukkuudesta tukea omaa ruotsalaista yhteiskuntamalliaan. Kansalaisten keskuudessa porvarien perinteiselle politiikalle ei ole poliittisen enemmistön muodostamiseen riittävää kysyntää.

On sanomattakin selvää, ettei tällainen kameleonttimainen muutos tapahdu itsestään ja ilman ongelmia. Kyseessä onkin monin paikoin sama vanha oikeisto kuin ennenkin, nyt vain uusissa, vähemmän aggressiivisissa väreissä sekä keskinäiset erimielisyytensä peittäen. Porvarileiri pyrkii luomaan kuvaa siitä, miten he kehittäisivät järjestelmää ja ovat sitoutuneita sen ylläpitoon, mutta samaan aikaan he tavoittelevat valtion budjetin leikkaamista jopa neljänneksellä eivätkä ole juurikaan osoittaneet kiinnostusta Ruotsia ravistelleeseen Vaxholmin tapaukseen, jossa on kyse maan koko työmarkkinajärjestelmän kyseenalaistamisesta. "Moni kakku päältä kaunis, mutta silkkoa sisältä" on viesti, joka ruotsalaisten demarien on vaaleissa menestyäkseen kyettävä saamaan kansalaisille läpi. Sama koskee Suomen SDP:ta tulevissa vaaleissa.

Ruotsin vaaleissa kyse onkin ennen kaikkea siitä, kuka on paras sosialidemokraatti kasvun aikana. Tunkeutumalla retoriikallaan perinteisesti sosialidemokraattien hallitsemalle kentälle Allianssi haluaa sanoa: me olemme parempia demareita kuin demarit itse. Myös Suomessa presidentinvaaleissa havaittavissa ollut muutoksenhalu muutoksen vuoksi ajaa porvariallianssia eteenpäin. Vaikka Ruotsissa menee hyvin, talous ja työllisyys kasvavat vauhdilla, kansalaiset kaipaavat muutosta. He eivät koe tarvetta muuttaa yhteiskunnan poliittista linjaa, sen sijaan kasvojen muutos voisi olla virkistävää.

Tämänkaltainen asetelma palvelee porvariallianssia. Allianssin johtohahmo Reinfeldt on oikeistojohtajaksi poikkeuksellisen suosittu. Osaltaan tämä johtuu pehmeämmästä retoriikasta, osin kansalaisten kyllästymisestä sosialidemokraattien puheenjohtajaan ja pitkäaikaiseen pääministeriin Göran Perssoniin. Persson on maassaan ja puolueessaan harvinaisen keskeinen hahmo, jonka varjo ulottuu kaiken ylle. Varsin onnistuneesta politiikastaan huolimatta Persson muodostaa eräänlaisen ongelman sosialidemokraateille. Keski-iän ylittäneeseen, vallan kahvassa vuosikausia istuneeseen mieheen on vaikea liittää mielikuvia kansalaisten kaipaamasta muutosvoimaisuudesta.

Summa summarum; vaalit tulee ratkaisemaan se, pysähdytäänkö keskustelemaan henkilöistä ja imagoista, vai asioiden sisällöstä. Mitä enemmän porvariallianssin edustajat joutuvat perustelemaan poliittisia valintojaan ja tämän kautta paljastamaan keskinäisen eripuransa, heikkenee heidän hallituspohjansa uskottavuus. Mikäli vaalit taas käydään viimeaikaisten skandaalien sävyttämässä ilmapiirissä, jossa poliittinen keskustelu henkilöityy, ovat sosialidemokraatit vaikeuksissa. Galluplukujen kääntyminen sosialidemokraattien eduksi tietävät vaikeuksia allianssin yhtenäisyydelle. Oma veikkaukseni on se, että tiukan ja varmasti erittäin ankaraksi yltyvän vaalikamppailun tuloksena Ruotsia tulee hallitsemaan sosialidemokraattijohtoinen hallitus myös tulevina neljänä vuotena.

Mikäli sosialidemokraattien, vasemmistopuolueen sekä Miljöpartietin muodostama koalitio kykenee saavuttamaan enemmistön valtiopäivillä, jää jäljelle kysymys hallituspohjasta. Ruotsi on viimeisiä maita, joissa sosialidemokraattien asema on niin vahva, että he voivat luoda vähemmistöhallituksia. Norja ja Tanska ovat joutuneet tästä asemasta luopumaan ja taipumaan koalitiopohjaisiin enemmistöhallituksiin. Onko seuraavaksi Ruotsin vuoro? Koalitiohallitus voisi myös toimia vakauttamisen välineenä, on vaikea nähdä, että nykyisenkaltainen veneenkeikutus MP:n puolelta voisi jatkua, mikäli he olisivat mukana päätöksenteossa. Tämä takaisi tulevalle hallitukselle edeltäjiään paremman työrauhan oman porukan pysyessä paremmin yhteisten päätösten takana.