Eläkepommi ja muita aihioita

Hallitus pudotti eilen pommin palkansaajajärjestöjen niskaan ilmoittamalla yksikantaan eläkeiän nostosta. Kyseessä on valtaisa ratkaisu, joka jatkaa jo havaittua pyrkimystä marginalisoida suomalainen ammattiyhdistysliike. Ensin hyviä tuloksia tuottanut tupo-järjestelmä romutettiin, sitten Katainen sekoili Tehy-kiistassa, tämän jälkeen tietoyhteiskunnan perussääntöjä luodaan Lex Nokian myötä työntekijän asemaa selkeästi heikentäen ja nyt eläkekysymyksessä palkansaajien edustajat sivuutetaan täysin.

Vuoden 2005 TEL-uudistusta valmisteltiin pitkään ja huolella sitouttaen valtaisasti sidosryhmiä, koska eläkejärjestelmän vakaus ja kansalaisten sitä kohtaan tuntema luottamus on tärkeää. Luottamuksen voi menettää vain kerran. Millainen viesti tuleville eläkkeensaajille lähtee, mikäli kahden päivän pohdinnalla työeläkejärjestelmää voidaan muuttaa tuosta noin vain lähes millaiseksi tahansa? Mikä takaa että työeläkevarat ovat turvassa jos aikarajojakin voidaan paiskoa miten huvittaa? Miten tuollaisessa tilanteessa voisi luottaa eläkkeensä riittävyyteen? Hallituksen linjaus ja ennen kaikkea toimintatapa saattaakin tietää hyviä aikoja yksityisten eläkevakuutusten tarjoajille.

On havaittava, että suurella työllä viimeksi tehty uudistus on myös tuottanut tulosta. Eläkkeelle siirtyminen on pikku hiljaa siirtynyt myöhemmäksi, viimevuotisesta poikkeuksesta huolimatta on trendi selkeä. Tämä ilman pakkoa, yksilöiden omaa valinnanvapautta kunnioittaen. Nyt tätä vapautta halutaan rajoittaa - vaikka yhteisesti on todettu että ongelma on ennen muuta työelämän laatukysymysten puolella. Typeriä veropäätöksiä ei olla valmiita perumaan, vaan valtion varojen haaskaaminen maksatetaan tavallisilla työntekijöillä. Veropäätöksistä erityisen huomion ansaitsee metsäveron huojennus jota perusteltiin aikoinaan Venäjän puutulleilla. No, puutulleja ei tullutkaan, ainakaan oletetulla aikataululla, mutta peruttiinko muutamiin kepulaistaskuihin vyöryvä huojennus? Eipä taidettu perua.

Oikeiston tavoitteenasetteluna kaikki edellämainittu on ymmärrettävää. Hyödylliset idiootit heiluttavatkin tukipuolueen paikalta. Ay-vihassaan sokeat vihreät taputtavat mistään mitään ymmärtämättöminä vieressä kun hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita heilutellaan. Vihreää ajattelua asiassa on äärimmäisen vaikea käsittää. Vaikuttaa siltä, että heidän mielestään järjestöjä pitää kuulla ja niiden mielipiteitä arvostaa, paitsi siinä tapauksessa että kyseisissä järjestöissä on paljon jäseniä ja päättävät elimet valitaan vaaleilla eikä huutoäänestyksellä.

Toki politiikkariihen kannanotto sisältää myös toivottuja uudistuksia erityisesti kuntatalouden osalta. Kiinteistöveroavaus on hyvä, kuten myös varsin yleiselle tasolle jäävä lupaus talousrikollisuuden tehokkaammasta torjumisesta. Ajankohtainen asenneilmasto näkyy puolestaan turvapaikkapolitiikan kiristämisenä. Myös tässä kysymyksessä vihreillä pyyhitään pöytää. Kyseiselle linjaukselle on kuitenkin olemassa perusteet jotka liittyvät myös taloustilanteeseen mutta myös sen varmistamiseen ettei järjestelmä kuormitu liiaksi. Huonosta kotoutumisesta kärsivät kaikki. Ilmaus "resurssien keskittämisestä yksittäisiin soveltuviin lähtömaihin" työperäisen maahanmuuton osalta on hieman kryptinen, mutta ilmeisesti tarkoittaa värväyksen keskittämistä maihin joiden kansalaisten sopeutuminen suomalaisiin olosuhteisiin on todennäköisintä. Kun kyseessä on nimenomaan työvoiman rekrytointi, on tämä linjaus sekin varsin perusteltu.

• Aiheesta arvioita myös: Jussi Ahokas
  

Perussuomalaiset

Suomen puoluekentässä on tällä hetkellä kaksi mielenkiintoista puoluetta. Toinen on johtajansa uudistanut SDP, joka pyrkii eduskuntavaalien täystyrmäyksen jäljiltä uuteen alkuun. Toinen puolestaan on viime aikoina kannatustaan nopeasti nostanut perussuomalaiset, joka näyttää vakiinnuttavan kannatuksensa 5%:n yläpuolelle ja on YLEn mittausten mukaan Suomen kuudenneksi suurin puolue, kristillisten ja hallituspuolue RKP:n yläpuolella.

Mitä perussuomalaisten nousu tarkoittaa ja miten se vaikuttaa suomalaiseen poliittiseen todellisuuteen? Lähin vastine kyseiselle puolueelle löytyy Norjasta, jossa Fremskrittspartiet on sosialidemokraattien jälkeen parlamentin toiseksi suurin puolue. Puolueen linja perustuu ennen muuta maahanmuuttajakriittisyydelle ja julkisten menojen lisäämisvaatimuksille aidon populistiseen tyyliin. Kuten Suomen-vastineensa, myös FrP on karismaattisen vetäjän luomus. Carl I. Hagen toimi puheenjohtajana vuosina 1978-2006, jolloin puolue vaihtoi puheenjohtajansa. Kaikki odottivat kannatuksen romahtamista. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut. Hallitusvastuussa puolue ei ole ollut.

Norjassa Fremskrittspartiet söi oikeiston kannatusta, erityisesti sikäläistä kokoomusta Höyrea, ja vasemmistopuolueet keskustalla vahvistettuna kykenivät viime vaaleissa saavuttamaan enemmistön ja muodostamaan punavihreän hallituksen. Mutta käykö näin Suomessa? Tuskin. Perussuomalaisten suurin kannatuspotentiaali löytyy politiikkaan pettyneistä sekä niistä ihmisistä, jotka kokevat jäävänsä jalkoihin etenevän globalisaation ja kansainvälistymisen myötä. Nämä ihmiset, jos yleensä äänestävät, äänestävät useimmiten vasemmistopuolueita. Maaseudun kapinalliset taas eivät ole kokoomuslaisia hekään, vaan keskustalaisia.

Kunnallisvaaleissa perussuomalaisten kannatus on ollut heikkoa, koska organisaatio on ollut ja on edelleen heikko. Timo Soinia voi äänestää vain Espoossa, muualla maassa listat ovat joko olleet tyhjiä tai sitten niiltä on löytynyt henkilöitä, jotka eivät ole lähipiirissään juuri luottamusta herättäneet. Tämä tilanne saattaa kuitenkin olla pikku hiljaa muuttumassa. Vaikka listat ovatkin koostumukseltaan vieläkin varsin erikoisten tyyppien yhdistelmiä, niitä kuitenkin on ja niille alkaa löytyä paneelikeskustelukelpoisia vetureita myös puheenjohtajan paikkakunnan ulkopuolelta.

Tony Halmeen pudottua eduskunnasta monelta jäi huomaamatta se, etteivät perussuomalaiset olleet kaukana paikasta Helsingissä nytkään. Mutta toisin kuin 2003, vuonna 2007 ei äänestetty henkilö Halmetta, vaan ennen muuta puoluetta. Listan kärjessä, tosin valitsematta jääneenä, oli Helsingin yliopistolla tutkijana työskentelevä tohtori, aggressiivisena islam- ja maahanmuuttokriitikkona tietyissä piireissä tunnettu Jussi Halla-aho, joka sai yli 2000 ääntä. Huomionarvoista on se, ettei Halla-aho ole ainakaan vielä yleisesti tunnettu henkilö eikä perussuomalaisen populistin arkkityyppi. Silti hänen äänisaaliinsa oli huomattava ja lista miltei kantoi hänet eduskuntaan.

Perussuomalaisten tulevaisuuden kehitys on erityisen mielenkiintoinen. Timo Soini on nyt puolueen kiistaton yksinvaltias, mutta taustalla tapahtuu. Ovatko perintöprinssit, naisiahan puolueessa ei ole, maaseudun vennamolaisen perinteen jatkajia, jotka elävät ennen muuta köyhän asian ajamisesta, vai ottaako puolueen aikanaan haltuunsa vielä pieni, mutta aktiivinen kansallismielisten joukko, jolta on toistaiseksi puuttunut uskottava poliittinen kanava ja jotka nyt alkavat löytää perussuomalaiset sen osoittautuessa potentiaaliseksi väyläksi. Ja mitä tuolloin tapahtuu, niin puolueen politiikalle, toimintatavoille kuin kannatuksellekin?

Perusanalyysi onkin se, että mikäli SDP ei onnistu löytämään hieman hakusessa olevaa otettaan rakennemuutoksen kynsissä painiviin duunareihin sekä politiikkaan pettyneisiin kansalaisiin, eikä onnistu käsittelemään onnistuneesti koko ajan tärkeämmäksi nousevaa kysymystä maahanmuuttajien integroitumisesta on olemassa riski, että perussuomalaiset nousevat aidosti merkittäväksi poliittiseksi voimaksi. Mikäli samaan aikaan Kokoomuksen vetovoima ei oleellisesti pienene, tullaan tilanteeseen, jossa perussuomalaisten kannatuksen kasvu betonoi ruiskukkapuolueen pysyvästi Suomen suurimmaksi puolueeksi. Soini ja hänen porukkansa onkin otettava vakavasti.

Integraation tärkeydestä

Jorma Sipilä käytti viime viikolla Kansan Uutisissa mielenkiintoisen puheenvuoron liittyen hyvinvointivaltion tulevaisuuteen sekä köyhimpien kansalaisten asemaan. Hän varoittaa Suomessa syystä tai toisesta aivan liian vähän keskustellusta asiasta, maahanmuuttajien ja suomalaisten heikosti toimeentulevien välille kehkeytyvästä jännitteestä.

Maahanmuuttajaväestö, erityisesti turvapaikan kautta maahan tulleet, kasautuu alueittain. Helsingissä ja Turussa ilmiö on jo selkeästi havaittavissa. Kansainväliset tutkimustulokset osoittavat, että kantaväestön muutto alueilta pois käynnistyy yleensä nopeutuvasti silloin, kun maahanmuuttajien määrä ylittää 20%. Muuttajat ovat paremmin toimeentulevaa kantaväestöä, tilalle tulijat useimmiten uusia maahanmuuttajia. Lopputuloksena voi olla Rinkeby.

Keskittyminen johtaa useisiin ongelmiin. Ensinnäkin integraatio ei voi onnistua. Mikäli maahanmuuttajat ovat tekemisissä arkipäivässään vain toistensa kanssa, kieleen ja kulttuuriin integroituminen tulee erittäin hankalaksi. Tämä koskee tuolloin myös yleisiä suomalaisessa yhteiskunnassa toimimisen tapoja ja sääntöjä. Uhkana voi olla tiettyjen alueiden irtoaminen paikoiksi, jotka toimivat toisella logiikalla kuin muu yhteiskunta. Tästä ei hyödy kukaan.

Ilmiö on toki inhimillinen. Vieraassa ympäristössä on helppo hakea tukea ja turvaa toisista oman kulttuurin edustajista, ja mikäpä kätevämpää kuin muuttaa heidän lähelleen, varsinkin kun asuntojen hinnat tai vuokrat ovat ko. alueilla usein edullisia, yhteiskunta ei osallista eikä monen erityisesti afrikkalaisen maahanmuuttajan työtilanne ole häävi. Yhteiskunnan läpäisevänä ilmiönä tästä kuitenkin tulee ongelma, josta vastuun kantavat kaikki.

Alueilla, joille maahanmuuttajaväestö keskittyy, asuu -ja jää asumaan- useimmiten myös heikohkossa sosioekonomisessa asemassa olevia kantaväestön edustajia. Heistä moni kokee olonsa uhatuksi työttömyyden tai vähätuloisuuden vuoksi muutenkin, nyt myös ympäristö alkaa muuttua vieraaksi. Kulttuuristen kohtaamisten resurssit eivät ole parhaita mahdollisia. Sosiaalipalveluiden käyttäjien välille syntyy jännitteitä. Syntyy hyvä pohja muukalaisvastaisille poliittisille voimille. Tämä taas saattaa näkyä maahanmuuttajien radikalisoitumisena.

Vaikka maahanmuutto ei merkittävästi kasvaisikaan, tulee lähitulevaisuudessa muunlaista kuin suomalaista kulttuuritaustaa omaavien ihmisten osuus Suomen väkiluvusta kasvamaan nopeasti. Tämä selittyy pääosin maahanmuuttajaväestön nuoruudella ja korkeammalla lapsiluvulla. On tehtävä paljon työtä, jotta sujuva integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan onnistuisi. Selvää on luonnollisesti se, että mainitut haasteet kohtaavat eri ryhmiä eri tavoin, ja että yksilöissä on eroja.

Suomen on kyettävä tarjoamaan reilut ja asialliset mahdollisuudet jokaiselle täällä asuvalle edetä omassa elämässään. Omasta kulttuuritaustasta pitää voida olla positiivisella tavalla ylpeä. Mutta myös liika suvaitsevaisuus on ongelma. En halua nähdä ainuttakaan parvekkeelta heittoa suomalaisissa lähiöissä ja kuunnella sen jälkeen roskapuhetta "ymmärtämisestä" ja "vaikeuksista sopeutua kulttuuriin". Pidän myös varsin erikoisena, että dialogia joidenkin yhteisöjen kanssa joudutaan käymään uskonnollisten johtajien kautta. Kulttuuria, uskontoa, mitä hyvänsä, lakeja on kaikkien yksilöinä noudatettava, eikä poikkeusryhmiä saa syntyä millään perusteella.

Taivaallinen valta?

Aiemmin tänä vuonna keskustelua herätti seurakunnille lähetetty ohjeistus olla noudattamatta lakeja silloin, kun ne ovat ristiriidassa kristillisen etiikan kanssa. Kyseessä oli sellaisten turvapaikanhakijoiden suojeleminen seurakuntien tiloissa, joiden hakemuksen valtion viranomaiset olivat hylänneet.

Ajatusta on varmasti siivittänyt vilpitön halu tehdä hyvää, mutta tästä huolimatta ohjeistus astuu erittäin vaaralliseen maastoon. Järjestelmä on eittämättä epätäydellinen ja virheitä voi sattua. Silti emme elä Neuvostoliitossa tai Natsi-Saksassa, jossa viranomaiskoneisto oli osa terrorijärjestelmää ja jolloin kansalaisyhteiskunnan harjoittama kansalaistottelemattomuus ihmisten piilottelun ja lakien noudattamatta jättämisen suhteen oli perusteltua ja eettistä toimintaa. Haluaisin uskoa suomalaisviranomaisten kykyyn tehdä lähtökohtaisesti perusteltuja ratkaisuja.

Nostamalla oman arvojärjestelmänsä lain yläpuolelle kirkko antaa viestin, jonka mukaan sillä on hallussaan ylivertainen käsitys oikeasta ja väärästä. Tämä tieto syrjäyttää julkisen vallan harjoittaman oikeuden -ja sitä kautta demokratian. Mikäli yhteiskunta hyväksyy tämän, mikä oikeus meillä olisi kieltää minkä tahansa uskonnollisen ryhmän lainvastainen toiminta? Vastaus on: ei minkäänlainen. Sillä kaikki nämä ryhmät voisivat todeta tuon toimintansa olevan heidän oman uskonnollisen oikeus- ja moraalikäsityksensä mukainen ja sitä kautta lakia kestävämpi.

Lain tulee olla kaikille sama eikä poikkeusryhmiä saa syntyä. Mikäli laki tai sen tulkinta koetaan vääräksi, tulee oikeusvaltiossa herättää keskustelua käytännön muuttamiseksi. Vastaus ei voi olla lain suoranainen rikkominen vain, koska "korkeampi voima", jonka kanssa luonnollisesti ei voida keskustella, on "eri mieltä". Oikeutta pitää voida käydä ja oikeuden päätöksistä pitää voida valittaa. Mutta ei voi olla niin, että oikeuden päätöksiä noudatetaan vain silloin kun lopputulos on miellyttävä.

Maahanmuutosta

Maahanmuutto on tunteita herättävä yhteiskunnallinen kysymys. Huolimatta siitä, että Suomen ulkomaalaisväestö on suhteessa väkilukuumme Euroopan Unionin pienimpiä, olemme omaksuneet varsin varauksellisen suhtautumisen ulkomaalaiseen työvoimaan. Siirtymäsäännösten tervetulleesta historiaan siirtymisestä huolimatta tekemistä suomalaisilla työmarkkinoilla riittää, jotta kykenisimme sekä integroimaan maassamme jo olevat ulkomaalaiset sekä houkuttelemaan keskipitkällä aikavälillä välttämättä tarvitsemaamme työvoimaa.

Suomeen muuttaa työn perässä vain joka kymmenes maahantulija. 2/3 muuttaa tänne perhesuhteiden vuoksi. Maamme ei selvästikään ole houkutteleva kohde muuttaa tekemään työtä. Mikäli tätä tilannetta ei kyetä muuttamaan, ei tulevaisuus ole ruusuinen. Vaikka kotimaista työvoimareserviä onkin olemassa, ei meillä ole varaa jäädä odottamaan rakenteellisen työttömyyden ytimen sulamista, vaan toimittava aktiivisesti maamme houkuttelevuuden parantamiseksi. Eniten tekemistä on asennepuolella, monet vastustavat niin ulkomaisen työvoiman kuin turvapaikanhakijoidenkin maahantuloa. Erikoista sinänsä, sillä monet näistä samoista, usein iäkkäämmistä ihmisistä, muistavat kyllä ajat, jolloin Suomesta siirryttiin ensin sotaa ja sittemmin työttömyyttä pakoon varakkaaseen Ruotsiin.

Ammattiliitot ovat työperustaisesta maahanmuutosta puhuttaessa olleet huolissaan ulkomaisen työvoiman lisääntyessä ilmenevästä veronkierrosta ja harmaasta taloudesta. Näitä lieveilmiöitä pyritään torjumaan sekä tilaajavastuulla että ulkomaalaisen työvoiman paremmalla valvonnalla (KRP:n yhteydessä toimiva valvontayksikkö). Nämä uudet valvontavälineet ovat tervetulleita ja tärkeitä. Kuitenkin pimeän työn ongelman sälyttäminen julkisessa keskustelussa lähes täysin ulkomaalaisten työntekijöiden harteille on täysin kohtuutonta tilanteessa, jossa sekä pimeän työn teettäjien että tekijöiden suunnaton enemmistö on suomalaisia. Hiljaisuus vallitsee siellä, missä ongelma on suurin, eli niillä omakoti- ja remonttityömailla, joilla et venäjän tai viron kielen sanaa kuule.

Talouselämä 10/2006 valottaa ilmiötä mielenkiintoisesti. Erityisesti rakennusalalla ilmenee samaan aikaan korkeaa työttömyyttä ja ankaraa työvoimapulaa. Osasyynä ovat työn ja työvoiman alueellisen kohdentumisen ongelmat, mutta on selvää, että pimeä työ, jossa rakennusmies kuittaa samaan aikaan verottoman palkan sekä työttömyyskorvauksen, on laajalle levinnyttä ja syö paitsi julkisen sektorin rahoitusta, myös yhteiskuntamoraalia. VM:n arvioiden mukaan pelkästään pienrakentamisessa menetetään joka vuosi kymmenien miljoonien verotulot. Valvonta on syytä saada toimimaan myös tällä sektorilla pelkän ulkomaalaisilla pelottelun sijasta.

Kaiken kaikkiaan suomalainen yhteiskunta tarvitsee lisääntyvää maahanmuuttoa. Tärkeää on paitsi kyetä houkuttelemaan osaavaa työvoimaa ulkomailta, myös onnistua kotouttamaan ja integroimaan jo maassa olevat henkilöt. Samaan aikaan on nähtävä, että halutessamme ja hankkiessamme maahan ulkomaista työvoimaa, saamme ihmisiä. Maahanmuuttajilla on perheitä, he tarvitsevat tukea ja samat oikeudet kuin suomalaisetkin voidakseen elää täysipainoista elämää ja integroitua yhteiskuntaamme. Kaksia työmarkkinoita ei saa syntyä, vaan samojen sääntöjen tulee kohdistua kaikkiin työntekijöihin, niin suomalaisiin kuin ulkomaalaisiinkin. Kysymys on myös asenteista, niin työnantaja- kuin työntekijäpuolella. Samalla on pidettävä huolta siitä, että tänne muuttavat kunnioittavat paikallisia lakeja ja oloja. Mikäli tässä epäonnistutaan, on turha ihmetellä asenteiden kovenemista.

Julkisen sektorin tulee taata kielen oppimisen mahdollisuudet kaikille Suomessa asuville maahanmuuttajille. Tällä hetkellä pääsy kursseille on käytännöllisesti katsoen vain turvapaikanhakijoilla ja paluumuuttajilla. Myös työn, perheen ja opiskelun vuoksi maassa elävien ihmisten on päästävä kieliopetuksen piiriin, jotta heidän Suomeen jäämisensä muodostuu mahdollisimman helpoksi. Toinen ongelmakohta ovat erityisesti Somaliasta perheenyhdistämisten myötä Suomeen muuttaneet naiset. Kulttuurisista eroista ja puutteellisista palveluista johtuen monet suurperheiden äidit eivät osallistu koulutukseen ja tämän vuoksi eivät opi kieltä ja kotoudu. Sukupuolisen tasa-arvon nimissä heidät tulee ottaa erityisen huomion kohteeksi.

Kuvalähde: Wikipedia

Francis paina!

Tänään oli harvinainen vapaapäivä, joka kului siivoten ja siitä laiskistuneena yleisurheilun MM-kisoja televisiosta katsellen. Iltapäivällä juostiin miesten maraton, joka ei mitalimielessä ollut suomalaisittain menestys, mutta jonka yhteydessä televisiossa nähtiin mieltä lämmittävässä haastattelussa ainoa maaliin asti juossut suomalaisurheilija, alun perin Keniasta kotoisin oleva Francis Kirwa. Kirwa oli saanut Suomen kansalaisuuden kesäkuun lopulla, joka mahdollisti hänen osallistumisensa MM-maratonille Suomen edustajana.

Kirwa kertoi ilahtuneensa yleisön kovasta kannustuksesta. Lyhyen haastattelun aikana hän palasi useampaan kertaan siihen, miten hyvältä hänestä tuntuivat kisaa seuranneiden suomalaisten kannatushuudot: "Francis paina! Francis jaksa! Francis taistele!". Iloinen juoksija lähetti terveisiä koko maratonia seuranneelle hienolle porukalle ja valitteli kipeytynyttä jalkaansa. Yleisön tuen innoittamana ja velvoittamana hän kuitenkin juoksi maaliin asti kivuista huolimatta ja sijoittui lopulta 39:ksi.

Vaikka olen usein –ja mielestäni syystä- kritisoinut kilpaurheilua, näytti se maratonin yhteydessä parempia puoliaan. Oli hienoa huomata, että kisayleisö Helsingissä otti vastaan ulkomailta muuttaneen urheilijan omanaan ja kannustavan häntä niin kuin muitakin suomalaisurheilijoita. Juuri tällä tavoin meidän tulisi suhtautua muualta muuttaneisiin myös urheilukenttien ulkopuolella, ottamalla heidät osaksi yhteiskuntaa ja yhteisöä sekä kannustamalla ja tukemalla heitä pyrkimyksissään. Tavoitekin on yhteinen, oma ja yhteinen menestys ja osallisuus.

ps. tulihan se mitalikin sitten. Onnea!

Tutkimatta teloitettuna

Istuin pari päivää sitten iltapäivällä metrossa matkalla keskustasta kotiin Vuosaareen. Samassa vaunussa seisoi musta nuori mies kaftaanissaan ja uskonnollisten muslimien usein käyttämässä neulotussa päähineessä. Kädessään hänellä oli kirja, jota hän tutki erittäin keskittyneesti. Selässään hänellä oli suuri reppu. Mieleeni muistuivat kuvat Lontoosta, pommi-iskusta metrossa, jossa reppuselkäiset terroristit räjäyttivät hengiltä viattomia ohikulkijoita mielenvikaisen ideologian nimissä. Nyt havaitsin rinnastavani tarkastelemani helsinkiläisen nuoren miehen näihin rikollisiin. Hän oli toimestani työväenlaulun sanoin: "tutkimatta teloitettu."

Olen kauan niin politiikassa kuin muissakin yhteyksissä halunnut painottaa kaikkien ihmisten yhtäläistä arvoa ja kaikkien uskontojen ja kulttuurien tasa-arvoisuutta. Puhunut siitä, miten ihonväri tai pukeutuminen ei saa vaikuttaa arvostuksiimme, vaan meidän on kyettävä lähestymään ja kohtelemaan ihmisiä ihmisinä, vailla ennakkoluuloja. Siksi minusta tuntui erittäin järkyttävältä ja pahalta huomata, että syyllistyin itse samaan, josta olen muita ihmisiä usein paheksunut, leimaamiseen ja epäluuloisuuteen pelkästään toisen henkilön ulkonäön ja hänen kantamiensa uskonnollisten symbolien perusteella. Minkä vuoksi ja millä oikeudella minä sen tein?

Uskon, etten ollut yksin. Havaitsin syrjäkareiset katseet myös muiden metromatkustajien silmissä. En tiedä, huomasiko kirjaansa keskittynyt nuori mies itseensä kohdistuneen epäluulon. Varmasti hän on joutunut kohtaamaan sitä myös metron ulkopuolella. Epäluuloisuutta, pelkoa, ulkopuolella olemisen tunnetta, joka pahimmillaan voi johtaa syrjintään ja ulossulkemiseen. Ympäristön asenteet ruokkivat vastavuoroisesti epäluuloja myös yhteiskunnassa elävien vähemmistöjen keskuudessa, ovat ne sitten uskonnollisia, etnisiä tai mitä tahansa. Yhteiskunta ja sen valtavirta ei meistä välitä, voimme luottaa vain itseemme ja omaan ryhmäämme. Lopputuloksena voi olla yhteisön eristäytyminen ja molemminpuolisen vihan kierre. Minua hävetti havaitessani olevani pikemminkin osa ongelmaa kuin sen ratkaisua.

On helppo syyttää mediaa muslimipelon lietsonnasta. Mutta onko se liian helppo tie ulos ongelmasta? Miksi me haluamme kuulla juuri tämän kaltaisia uutisia? Miksi ne löytävät meissä niin helposti kaikupohjaa? Kaupallistunut media vastaa lähinnä kysyntään, jos ihmiset haluavat ostaa kauhutarinoita lähimmäisistään, niitä tarjotaan, vaikka kyse olisi marginaali-ilmiöstä. Miellämme ajattelemattomuuttamme kaikki islamilaisesta kulttuuripiiristä kotoisin olevat lähes automaattiseksi kiihkomielisiksi uskonsotureiksi uhraamatta ajatusta näiden maiden ja kulttuurien valtaisalle kirjolle. Kuvitelkaapa itsestänne puhuttavan suomalaisten tai helsinkiläisten sijasta "kristittyinä". Kuinka hyvin se kuvaisi meidän yhteisöämme? Emme siis voi kiertää omaa vastuutamme ennakkoluulojen olemassaolosta, uusintamisesta ja ruokkimisesta.

Räjähtikö Vuosaareen matkalla olleessa metrossa tuona kyseisenä iltapäivänä? Ei. Vuosaaren asemalle päästyään nuori musta mies käveli kirjansa ja reppunsa kanssa perässäni eteläpään sillalle, jossa häntä odotti kaksi ystävää. Tervehtien ja naureskellen he jatkoivat matkaansa yhdessä.