lauantaina, marraskuuta 28, 2009

Miksi pääomatuloja pitäisi verottaa enemmän?

Masentava taloudellinen tilanne ja nopea työttömyyden kasvu ovat herättäneet jopa pääministeri Vanhasen vaatimaan veronkorotuksia rikkaimmille. Vanhaselle tarjoutuukin nopeasti mahdollisuus vastata omaan huutoonsa, koska eduskunnassa on käsiteltävänä SDP:n eduskuntaryhmän tekemä lakiesitys, jossa pääomatulojen verotusta esitetään kiristettäväksi 30%:iin.

Pääomatuloveron kiristäminen olisi monessa mielessä järkevää. Nykyisellään pääomatuloja verotetaan 28% tasaverolla. Pääomatulot keskittyvät erityisesti suurempien tulojen osalta vahvasti tulohaitarin yläpäässä oleville henkilöille. Kun ansiotuloja verotetaan progressiivisesti, ollaan tilanteessa jossa jo 3000 euroa kuussa tienaava keskiverto suomalainen palkansaaja maksaa tuloistaan suuremmalla prosentilla veroja ja pakollisia maksuja kuin suuri osa korkeimpia pääomatuloja saavista.

Pääomatulovero ja ansiotulovero eriytettiin Suomessa edellisen porvarihallituksen aikana vuonna 1993. Tämän vuoden jälkeen alkoi erikoinen ilmiö. Rikkaimpien kansalaisten tulonmuodostus alkoi tuon jälkeen muuttua nopeasti. Kun verouudistuksen aikoihin varakkaimman prosentin tuloista alle 20% oli pääomatuloja, oli tilanne 2007 muuttunut siten, että pääomatuloina otettiin ulos jo reilusti yli puolet tuloista. Käytännössä tämä on johtanut tulohaitarin huipun osalta regressiiviseen verotukseen. Maksukykyisimmät maksavat suhteessa vähemmän veroja.

Pääomatuloveroon liittyy myös tarkoituksetonta uhkakuvien maalailua. Aina kun joku esittää kyseisen veron korottamista, löytyy jostain päivystävä porvari uhkailemaan yritysten maastamuutolla. Pääomatuloveroa eivät kuitenkaan maksa yritykset, vaan sitä maksavat ihmiset. Samalla suomalainen pääomatulovero ei muutoksen jälkeenkään olisi erityisen korkea. Ruotsissa verokanta on jo 30%, Tanskassa kyseinen vero on progressiivinen.

Viimeinen pointti koskee taloudellista tehokkuutta. Finanssikriisin jälkeisessä kansainvälisessä talouspoliittisessa keskustelussa on kiinnitetty entistä enemmän huomiota vääristyneen tulonjaon ja riittämättömän kokonaiskysynnän merkitykseen ongelmien aiheuttajana. Tuloerot ovat kasvaneet merkittävästi jo pitkään. Tulohaitarin vauraimman pään kasaantuva varallisuus kulkeutuu huomattavasti heikommin reaalitaloutta kasvattavaan ja työpaikkoja luovaan kulutukseen kuin laajan keskiryhmän, heikoimmin toimeentulevista puhumattakaan. Nämä pääomat ohjautuivat ennen muuta rahoitusmarkkinoille -kasvuun, jolla ei ollut reaalitaloudellista pohjaa. Tehokkaammalla verotuksella osa näistä varoista voitaisiin ohjata sellaiseen kulutukseen joka stimuloisi nimenomaan reaalitaloutta.

torstaina, marraskuuta 12, 2009

Liettuan tie on meidän tiemme?

Valtionvarainministeri Katainen ilmoitti eilen Kokoomuksen puoluehallituksen yhteydessä budjettileikkauksiin valmistautumisesta. Tämä saattoi tulla yllätyksenä useammalle ministerillekin, viime aikoina useat Keskustan ministerit, mm. Vanhanen ja Hyssälä ovat pyhästi vannoneet ettei hallitus suunnittele leikkaavansa. Tätä mieltä oli vielä vajaa vuosi sitten myös Katainen itse, mutta nyt mielipide näyttää muuttuneen.

Mielenkiintoisempaa kuin itse leikkauslinja oli kuitenkin Kataisen käyttämä malliesimerkki onnistuneesta politiikasta. Hän nosti Suomelle malliksi Viron ja Liettuan, joissa on hänen mukaansa tehty rohkeaa politiikkaa veronkiristysten ja menoleikkausten osalta. Näillä toimenpiteillä on kyseisten maiden talous Kataisen mukaan "pantu kuntoon".

Kun katsotaan mitä esimerkiksi nostetussa Liettuassa on tapahtunut, piirtyy melko erikoinen kuva Kataisen tavoittelemasta reformipolitiikasta. Liettuan, kuten muidenkin Baltian maiden, nopea nousu perustui pitkälti finanssimarkkinoihin ja omaisuusarvojen nousuun. Asuntokuplan olemassaolo oli kauan hyvin ilmeinen. Kun nyt, kiitos mm. USA:n ja Euroopan maiden julkisvetoisen elvytyspolitiikan, sijoitusten arvo on alkanut ainakin väliaikaisesti jälleen nousta, paranevat myös luvut nopeammin kuin muualla. Mitään reaalitaloudellista pohjaa tällaisella nousulla ei kuitenkaan ole.

Liettuan talous on ollut kuluneen vuoden vapaassa pudotuksessa. BKT on pudonnut vuonna 2009 EU:n nopeinta vauhtia, toisella kvartaalilla pudotus vuodentakaiseen lukemaan oli Liettuan tilastokeskuksen mukaan 19,5, tällä kvartaalilla 14,3%. Tätä supistumisen vähenemää kuvataan nyt Liettuan oikeistolaisen pääministerin suulla "nousuna". Samaan aikaan työttömyys, joka jossain vaiheessa oli painunut alle viiteen prosenttiin, on noussut 13,9%:iin. Työttömyys ei ole osoittanut mitään vähenemisen merkkejä, ei vaikka maan väestöstä edelleen n. 10% on siirtynyt ulkomaille, pääosin Isoon-Britanniaan ja Irlantiin.

Katainen kehui erityisesti Liettuan veropolitiikkaa. Mutta mitä maassa on sitten tapahtunut? Liettuassa on käytössä tasavero. Tätä veroa on jatkuvasti pudotettu. Vero, johon kuuluvat myös sosiaaliturvamaksut, oli vuonna 2008 24%. Nyt veroprosentti on 21, josta 15% on veroa ja 6% sotu-maksuja. Tuloveroja on siis laskettu, kuten myös yritysten verotusta. Veropolitiikassa on kuitenkin tehty myös korotuksia. Nämä korotukset on tehty arvonlisäveroon. Alv-tasoa on nostettu 21%:iin ja samalla entiset vähennykset mm. lääkkeiden osalta on poistettu. Huomionarvoista kuitenkin on, että verouudistusten lopputuloksena verotus on muuttunut selkeästi regressiivisempään suuntaan, toisin sanoen rikkaiden verotus suhteessa köyhempiin on keventynyt.

Säästöohjelmien osalta Liettua on lähtenyt palkka-alen tielle. Julkisen sektorin palkkoja on leikattu yksipuolisella ilmoituksella. Opettajat menettivät viisi prosenttia palkastaan, muilta virkamiehiltä on leikattu jopa enemmän. Samalla julkinen sektori on turvautunut merkittäviin irtisanomisiin ja kunta-alalla palkkoja on jätetty maksamatta. Vuoden 2010 budjettiesitys sisältää myös ehdotuksen mm. äitiyspäivärahojen ja eläkkeiden leikkauksesta. Kuten voidaan nähdä, myös nämä toimenpiteet koskevat ennen muuta vähempiosaisia. Samaten kotimaista kysyntää leikkaavat toimet ovat, kuten tilastoista voidaan todeta, myrkkyä työllisyydelle. Tuloeroja ne tosin ovat kasvattaneet.

Mikäli elvytysexit todella toteutettaisiin laajemminkin liettualaisessa muodossa, voidaan aidosti kysyä mitä nyt orastavasta, mahdollisesti edelleen lupaukseksi jäävästä taloudellisesta toipumisesta jäisi jäljelle? Tuskin mitään. Samaten leikkausten kohteet on valittu tavalla joka ei suoranaisesti kuulosta "vastakkainasettelun" lopettamiselta tai "välittämiseltä". Pikemminkin kyseessä on kriisin myötä tapahtuva uudelleenjako.

sunnuntai, marraskuuta 08, 2009

Eriytyvät peruskoulut ja eriarvoisuus

Peruskoulu on viime vuosina kuulunut ihailluimpiin menestystarinoihimme. Aina ei ole kuitenkaan ollut näin. Kautta historiansa peruskoulu on saanut vastata kritiikkiin, joka liittyy erityisesti oletettuun "tasapäistämiseen". Vasta OECD:n Pisa-arvioinnit, jotka nostivat suomalaisen peruskoulun maailman ehdottomaan eliittiin, katkaisivat, ainakin väliaikaisesti, siivet ideologiselta arvostelulta.

Suomalainen peruskoulu toimii monessa suhteessa hyvin, mutta kohtaa samalla uusia haasteita. Uhat nousevat yhteiskunnan yleisestä eriarvoistumiskehityksestä. Koulujen kannalta erityinen uhka on alueellinen eriarvoistuminen sekä periytyvä sosiaalinen syrjäytyminen. Hyvinvointivaltion rakennuskauden ilmiö, alueellisten erojen väheneminen, pysähtyi lamaan, jonka jälkeen erot ovat lisääntyneet nopeasti. Tämä näkyy koulujen oppimistuloksissa.

Epätasa-arvoinen kehitys on nähtävissä erityisesti suurissa kaupungeissa. Tutkimus on osoittanut selkeitä yhteyksiä peruskoulujen oppimistulosten ja kaupungin aluerakenteen välillä. Heikkoja tuloksia saavutettiin alueilla, joita luonnehti työttömyys, korkea sosiaalisen asuntotuotannon määrä, aikuisväestön matala koulutustaso sekä korkea maahanmuuttajien osuus. Vähentynyt sosiaalisen sekoittamisen politiikka ja epätasainen sosioekonominen kehitys ovat kärjistäneet nopeasti kaupunkien sisäisiä alueellisia eroja.

Taantuvilla alueilla ja niillä sijaitsevilla kouluilla on uhka vajota monista eurooppalaisista metropoleista tuttuun alaspäin vievään kehään, joissa alue alkaa slummiutua varakkaampien etsiytyessä muualle. Kantaväestön poismuutto vaikeuttaa myös alueelle jäävien tai ajautuvien maahanmuuttajien integroitumista. Pois muuttaminen tai syntyneiden koulutusmarkkinoiden hyödyntäminen on vaihtoehto vain paremmin toimeentuleville perheille.

Pisa-tulokset osoittavat, että valikoituminen hyödyttää valikoiduiksi tulevia vähemmän kuin mitä se vahingoittaa valikoitumatta jääviä, aiheuttaa koulujen eriytyminen näin paitsi kokonaisyhteiskunnallista haittaa, myös selkeitä ongelmia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja koulutuksellisen tasa-arvon näkökulmasta. Erityisen valitettavaa epätasa-arvoistuminen on, kun sen uhreiksi jäävät lapset.

Paitsi koulutuksellista eriarvoistumista ja epätasaisempia lähtökohtia elämään, alueellinen eriytyminen ja eriarvoistuminen uhkaavat koko hyvinvointivaltion legitimiteettiä ja kansalaisten keskinäistä solidaarisuutta. Vaikka yhteiskunta samaan aikaan moninaistuu erityisesti etnisesti sekä identiteettien osalta, eri sosioekonomisista ryhmistä tulevat nuoret kohtaavat toisiaan arkipäivässä entistä harvemmin. Tämä vähentää vertaisuuden kokemuksia ja keskinäistä ymmärtämystä.

Kehityssuunta on käännettävissä, mutta se vaatii tasa-arvopoliittista käännettä koko suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa. Kaavoitus, jossa kiinnitetään uudelleen huomiota sosiaalisen sekoittamisen tavoitteeseen, koulupiirijakojen tarkastelu siten, että oppilaat edustaisivat mahdollisimman laajaa sosioekonomista kirjoa sekä monien hyviä käytäntöjä luoneiden hankkeiden vakinaistaminen osaksi koulujen jokapäiväistä toimintaa olisivat hyvä alku.

Kolumni julkaistu sd. viikkolehdissä 6.11.2009