Peruskoulu on viime vuosina kuulunut ihailluimpiin menestystarinoihimme. Aina ei ole kuitenkaan ollut näin. Kautta historiansa peruskoulu on saanut vastata kritiikkiin, joka liittyy erityisesti oletettuun "tasapäistämiseen". Vasta OECD:n Pisa-arvioinnit, jotka nostivat suomalaisen peruskoulun maailman ehdottomaan eliittiin, katkaisivat, ainakin väliaikaisesti, siivet ideologiselta arvostelulta.
Suomalainen peruskoulu toimii monessa suhteessa hyvin, mutta kohtaa samalla uusia haasteita. Uhat nousevat yhteiskunnan yleisestä eriarvoistumiskehityksestä. Koulujen kannalta erityinen uhka on alueellinen eriarvoistuminen sekä periytyvä sosiaalinen syrjäytyminen. Hyvinvointivaltion rakennuskauden ilmiö, alueellisten erojen väheneminen, pysähtyi lamaan, jonka jälkeen erot ovat lisääntyneet nopeasti. Tämä näkyy koulujen oppimistuloksissa.
Epätasa-arvoinen kehitys on nähtävissä erityisesti suurissa kaupungeissa. Tutkimus on osoittanut selkeitä yhteyksiä peruskoulujen oppimistulosten ja kaupungin aluerakenteen välillä. Heikkoja tuloksia saavutettiin alueilla, joita luonnehti työttömyys, korkea sosiaalisen asuntotuotannon määrä, aikuisväestön matala koulutustaso sekä korkea maahanmuuttajien osuus. Vähentynyt sosiaalisen sekoittamisen politiikka ja epätasainen sosioekonominen kehitys ovat kärjistäneet nopeasti kaupunkien sisäisiä alueellisia eroja.
Taantuvilla alueilla ja niillä sijaitsevilla kouluilla on uhka vajota monista eurooppalaisista metropoleista tuttuun alaspäin vievään kehään, joissa alue alkaa slummiutua varakkaampien etsiytyessä muualle. Kantaväestön poismuutto vaikeuttaa myös alueelle jäävien tai ajautuvien maahanmuuttajien integroitumista. Pois muuttaminen tai syntyneiden koulutusmarkkinoiden hyödyntäminen on vaihtoehto vain paremmin toimeentuleville perheille.
Pisa-tulokset osoittavat, että valikoituminen hyödyttää valikoiduiksi tulevia vähemmän kuin mitä se vahingoittaa valikoitumatta jääviä, aiheuttaa koulujen eriytyminen näin paitsi kokonaisyhteiskunnallista haittaa, myös selkeitä ongelmia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja koulutuksellisen tasa-arvon näkökulmasta. Erityisen valitettavaa epätasa-arvoistuminen on, kun sen uhreiksi jäävät lapset.
Paitsi koulutuksellista eriarvoistumista ja epätasaisempia lähtökohtia elämään, alueellinen eriytyminen ja eriarvoistuminen uhkaavat koko hyvinvointivaltion legitimiteettiä ja kansalaisten keskinäistä solidaarisuutta. Vaikka yhteiskunta samaan aikaan moninaistuu erityisesti etnisesti sekä identiteettien osalta, eri sosioekonomisista ryhmistä tulevat nuoret kohtaavat toisiaan arkipäivässä entistä harvemmin. Tämä vähentää vertaisuuden kokemuksia ja keskinäistä ymmärtämystä.
Kehityssuunta on käännettävissä, mutta se vaatii tasa-arvopoliittista käännettä koko suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa. Kaavoitus, jossa kiinnitetään uudelleen huomiota sosiaalisen sekoittamisen tavoitteeseen, koulupiirijakojen tarkastelu siten, että oppilaat edustaisivat mahdollisimman laajaa sosioekonomista kirjoa sekä monien hyviä käytäntöjä luoneiden hankkeiden vakinaistaminen osaksi koulujen jokapäiväistä toimintaa olisivat hyvä alku.
Kolumni julkaistu sd. viikkolehdissä 6.11.2009
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti