Vaihto

Kanervan kujanjuoksu päättyi. Viesteistä ministeri olisi voinut selvitäkin, mutta valehtelusta ei. Selittely, kiistäminen, kiistämisen kiistäminen ja pelko jatkuvista paljastuksista loivat noidankehän, josta ei ollut paluuta. Kansallisesti päätös oli tärkeä. Suomella ei ole varaa ulkoministeriin, jonka korvat heiluvat ja jonka uskottavuus on nollissa.

Uuden ulkoministerin nimi ei ollut yllätys. Alexander Stubbin nimi esiintyi spekulaatioissa jo porvarihallituksen alkutaipaleella, jolloin veikkaus jäi vielä realisoitumatta. Erinomaisen ulosannin, korkean koulutuksen ja hyvän kielitaidon omaava nuorehko europarlamentaarikko on hyvä käyntikortti missä tahansa. Osaamistakin Stubbilla kiistatta on. Mutta onko hän poliitikko, poliittinen johtaja, linjanvetäjä? Ei toistaiseksi. Käsitystä ei ole myöskään siitä, miten korostuneen "yksilöllinen pelaaja" soveltuu hallitustyössä tarvittavaan joukkuepeliin. Tämän kertonee aika.

Ulkopoliittisesti tilanne on mielenkiintoinen. Nato-suuntaus voimistuu. Tämä taas ei välttämättä ole mieleen Kokoomuksen hallituskumppaneille. Asetelman selkiytyminen saattaa kuitenkin palvella julkista keskustelua. Fakta on kuitenkin se, että Stubbin valinnan myötä Kokoomuksen seuraavat 30 vuotta tv-kameroiden edessä liikkuva kaarti alkaa olla kasassa. Ja europarlamenttiin matkaa ensi vuonna Lokalahden leijona.

Eki vs Ike

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen selitteli Kanerva-kohua omilleen viikonloppuna ja keräili pisteitä kertomalla "kuinka kyrsii". Samalla hän arvioi Kanervan suorituksia suhteessa edeltäjäänsä ulkoministeri Tuomiojaan ja katsoi Kanervan tekevän parhaansa muuttaakseen suuntaa. Arviolle lieneekin tilausta. On todellakin syytä katsoa taaksepäin ja arvioida ulkopoliittisen johdon vaihdon seurauksia.

Ulkoministeri Tuomioja keräsi valtavan kansainvälisen arvostuksen Libanonin kriisin aikana. Tuolloin Suomen ulkoministeri esiintyi maailman mediassa lähes päivittäin. Mediaosumien määrä ei tosin ole porvarihallituksen myötä erityisesti vähentynyt. Sen sijaan teema on vaihtunut, nyt ministerimme tunnetaan vikkelästä tekstiviestisormestaan.

Viime kaudella ulkopoliittinen johto pysyi verrattain selkeästi Merikasarmilla. Tänä vuonna voidaan perustellusti kysyä kuka on asiapuolella hallituksen ykkönen. Vuoden siteeratuin -ja selitellyin- ulkopoliittinen lausuntohan tuli puolustusministeriöstä. Sotaministeri Häkämies veteli Venäjä-lausuntojaan takaisin. Ministerin kunniaksi on sanottava, että sittemmin hän on pysynyt hiljaisempana ulkopoliittisissa kysymyksissä. Odotamme samaa valtionyhtiöiden osalta.

Toki lastentaudeista kärsinyt, mutta silti innovaationa aivan uutta aikaa edustaneesta Helsinki-prosessista ei ole enää kuultu. "Uusi ulkopolitiikka" on tarkoittanut oikeudenmukaisemman globalisaation tavoitteen siirtämistä hyllylle kahdenvälisten USA-suhteiden tieltä, joita hoidetaan ammattitaidolla joka saa virkapuolen edustajat lähes kyynelten partaalle. Asiaa ei laisinkaan auta se, että nykyisen ulkoministerin paras osaaminen löytyy urheilujärjestöistä, eikä vanhoilla hyvillä neuvostokontakteillakaan ole enää vastaavaa arvoa kuin silloin ennen. Englanti sujuu sentään hieman paremmin kuin Vanhasella, joka ei tosin paljoa vaadi. Kun on lusikalla annettu, ei voi ämpärillä ottaa.

Yhdessä asiassa Kanerva ohittaa kyllä edeltäjänsä ja se on palstamillimetrien määrä "kevyemmässä" lehdistössä. Tämä toki lisää lehtien menekkiä ja saa aikaan hauskuutta työpaikoilla, jolla on tunnetusti työhyvinvointia lisäävä vaikutus. Kirjallisessa tuotannossakaan Kanerva ei välttämättä häviä niin paljoa, sillä vaikka Tuomioja julkaisee Tieto-Finlandialla palkittavia teoksia, niitä ilmestyy harvoin. Kanerva tuottaa nopealla tahdilla satoja kertoja 160 merkkiä.

Katainen on oikeassa. Porvariministerit ovat todellakin tehneet parhaansa pyyhkiäkseen Tuomiojan kauden historiaan ja saaneet vuodessa paljon aikaan. Ministereitämme ei enää maailmalla arvosteta, vaan heille nauretaan ja agenda on muuttunut globaalin vaikuttavuuden sekä verkostoinnin etsimisestä kotimaan yleisölle vaikuttavissa kulisseissa poseeraamiseksi. Finis Finlandiae.

Klovni

Ilkka Kanerva on merkillinen mies. Kun hän muutamia vuosia sitten hävisi Kokoomuksen puheenjohtajavaalin Jyrki Kataiselle, oli moni valmis toteamaan Iken suuruuden päivien menneen. Näin ei kuitenkaan ollut. Kanerva nousi "tulevaisuuteen" suuntaavan porvarihallituksen ulkoministeriksi, ja jatkoi luontevasti neuvostoaikana omaksumillaan opeilla eri ilmansuunnassa.

Richard Muller summasi Suomen ulkopoliittisen johdon USA-saldon Turun Sanomissa karusti. USA-vierailujen kärki olikin kotimaan yleisössä ja kylläpä viesti meni läpi! Media laski eri puolueiden edustajien saamien kutsujen määrää ja kuvasi "meidän Ikeä" Valkoisessa talossa. Samaan aikaan ruotsalainen media ryöpytti omaa pääministeriään, koska hän ei ollut ottanut USA:n ihmisoikeusloukkauksia puheeksi omalla vierailullaan. Noina päivinä hävetti olla suomalainen.

Mullerin kolumni ei ole ainoa vastatuulta aiheuttava tekijä. Kanervalla on ennenkin ollut vaikeuksia antaa itseään puolta nuorempien naisten olla rauhassa. Näistä osa taas käyttää "kiss and tell" -henkisesti vanhaa hassahtanutta setää hyväkseen saadakseen julkisuutta. Marika Fingerroos, Anne-Mari Berg ja nyt Dolls-Johanna. Lista on loputon ja saanee jatkoa jälleen muutaman kuukauden "selibaatin" jälkeen. Vaikkei kyseessä mielestäni suoranaisesti olekaan työn hoitoon vaikuttava tekijä, niin haluaisin silti kysyä, miksi Iken piti taas ensin valehdella viestien olemassaolosta? Epärehellinen mielenlaatu nimittäin vaikuttaa viran hoitoon.

Tämä kuvio tuskin kääntyy poliittiseksi voitoksi. Veikkaisin kuitenkin ettei tälläkään ole mitään vaikutusta Kanervan poliittiselle kannatukselle. Turun seudulta löytyy aina sen verran auktoriteettiuskoisia reppanoita, jotka äänestävät sankarinsa Arkadianmäelle niin kauan kuin hän ehdolla on. Mitäpä siitä, että kaikkia muita lähinnä joko suututtaa, naurattaa tai säälittää. Tai naurattaisi ja säälittäisi, ellei kyseessä olisi tehtävä, joka ansaitsisi tulla hoidetuksi kunnolla.

Mörköooppera ja kupletin juoni

Maa on saamassa uutta oikeistohallitusta. Tänään varmistuvat Keskustan nimet, jotka tarjonnevat vain rajallisesti yllätyksiä. Vihreätkään eivät yllättäneet spektaakkelillaan, joka tuskin oli paljoa muuta kuin yritys osoittaa hallitukseen menolle kriittisille kannattajille puolueen "avointa keskustelukulttuuria". Kokoomuksen lista sen sijaan tarjosi yllätyksiä - pääasiassa ikäviä sellaisia.

Saatan olla jäävi arvioimaan, mutta minusta oli luojan lykky, että EU-puheenjohtajuus sattui punamultahallituksen kauteen. Minun on vaikea nähdä Ilkka Kanervaa purkamassa Libanonin vyyhtiä. Tuleva ulkoministeri on sosiaalisesti lahjakas, mutta linjanvetäjän tai minkäänlaisen kehittäjän roolia hän tuskin kykenee ottamaan. Kapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä pitkästä valtiopäiväurasta huolimatta. Muutenkaan Kanerva ei sovi laisinkaan Kokoomuksen markkinoimaan uudistuslinjaan, mies on vanhan ajan pelin poliitikko. Ainakaan Katajanokalta ei ole lupa odottaa mitään uutta tai dynaamista, pikemminkin ja etenkin päinvastoin.

Jos oli Kanervan kaivaminen naftaliinista yllätys niin sellainen oli myös Suvi Lindenin vastaava ylösnousemus. Menneet skandaalit golfkentistä sikseen, muttei "tuore" ministeri ole ollut järin vakuuttava asiakysymyksissäkään. Entisen opintotukiministerin ehdotus opintotuen uudistamiseksi olisi laskenut tuen tasoa. Positiivisia odotuksia kohdistan lähinnä uuteen asuntoministeriin. Vaikkakin kovan luokan oikeistoporvari, Vapaavuori on osoittanut kiitettävää halua edistää tärkeiksi katsomiaan asioita ja ottaa myös iskuja vastaan. Tämän hän on osoittanut ottamalla roolia koko pääkaupunkiseudun kannalta keskeisessä Sipoo-kysymyksessä.

Hallitusohjelma ei sisällä minkäänlaista hyvinvointivaltion alasajoa, joskin politiikan teolle yleisluonteinen ja ympäripyöreä paperi antaa huomattavasti tilaa. Rahaa ei moniin paikoittain hyviinkin toimenpide-ehdotuksiin juuri osoiteta. Edellä mainitusta on luettava pois ohjelman maatalouspolitiikkaosio, joka on eri maailmasta. Kun koko muu paperi puhuu "kehittämisestä" ja "selvittämisestä", on Keskusta hoitanut oman tonttinsa kuntoon. Konkretiaa löytyy ja rahaa palaa tähän auringonlaskun elinkeinoon 2/3 osaamispanostusten lisäyksistä.

Palvelut eivät puolestaan oikeistohallitusta kiinnosta. Palveluihin panostetaan hallituskauden aikana 250 miljoonaa euroa. Demarien hallituskaudella summa oli 400 miljoonaa euroa, jolla ei kyetty kaikkiin oikeutettuihin tarpeisiin vastaamaan. Lapsilisiä nostettiin demarien vallassa ollessa kaikille, nyt vain suurille perheille. Valtion omaisuudesta pyritään eroon "hallitusti". "Kiitos" pienten ikäluokkien puolesta lypsylehmien hallitusta teuraalle viemisestä.

Eurooppapolitiikkaosio ei huomioi sosiaalista Eurooppaa, tämä teema jääneekin sosialidemokraattien huoleksi. Mitään uutta ei EU-politiikassa näyttäisi tapahtuvan, ellei sellaiseksi lasketa konkreettisempaa maatalouslinjaa. Opintotukikirjaukset ovat sinällään ilahduttavia, mutta toinen aste jää nuolemaan näppejään samalla kun itse rahavaraus näyttäisi tarkoittavan opintorahan nostoa vasta viimeisenä hallitusvuonna, eli vuonna 2010. Vähimmäisturvalla eläjät saavat tyytyä linjaukseen: "sosiaaliturvajärjestelmää kehitetään". Asiakasmaksujen nosto, jotka jo nyt ovat Suomessa EU-keskiarvoon verrattuna suhteettoman korkeat, kuitenkin saa oman mainintansa.

Ohjelma ei myöskään tarjoa mitään konkreettista Kokoomuksen vaalipuheiden katteiksi. "Tempputyöllistäminen" oli slogan numero yksi "tasa-arvotupon" ohella. Työllisyyspolitiikka kuitenkin näyttää jatkuvan samanlaisena, paitsi vähemmän resurssoituna, nyt vain uuden ministeriön alaisuudessa. Koulutusjärjestelmästä puhuttaessa unohtuvat kaikki muut kuin elinkeinoelämän tarpeet. Missä koulutuksen itseisarvo, sivistys, emansipaatio? Ilmeisesti yksityiskouluissa. Palkkatasa-arvopuheet jäävät nekin yleiselle tasolle, luvut ovat unohtuneet matkan varrelle.

Kaiken kaikkiaan yllätyksetön ohjelma, joka puhuu paljon, sanoo vähän ja joka tulee mitä todennäköisimmin lisäämään kansalaisten välistä eriarvoisuutta. Sinällään tätäkään ei voida pitää yllätyksenä. Veroratkaisut tukevat eniten hyvätuloisia sekä vähittäiskaupan katteita. Tosin pahempaakin olisi voinut olla luvassa. Nyt on sosialidemokraattien aika vastata hallituksen politiikkaan omilla rakentavilla ehdotuksillaan.

Eräänä pointtina vielä mainittakoon salkkujako teemoittain. Kokoomuksen tulosta pidettiin hyvänä, mutta minusta Keskusta maksimoi siinä oman aluepoliittisen valtansa. Ainoastaan opetusministeri puuttuu. Varainsiirto keskuskaupungeista maakuntiin käynnistyy kuitenkin varsin mallikkaasti uuden elinkeinoministerin, väyläasioista vastaavan liikenneministerin sekä ympäristö- ja maatalousministerien voimin. Kokoomuksen omahyväisesti virnistelevän puheenjohtajan sekä uusien helsinkiläisministerien hymy tulee vielä hyytymään, kun kepun rahanjakokone pääsee kunnolla vauhtiin.

ps. Kuka muistaa kuka sanoi näin tutun kuuloisesti jo kolmisenkymmentä vuotta sitten?

"Where there is discord , we bring harmony... Where there is despair, we bring hope."

Aivan oikein. Margaret Thatcher. Toivotaan, että tästä kotimaisesta showsta päästään vähemmin vaurioin.