sunnuntaina, lokakuuta 16, 2005

Kansallistakaa koulutus

Eräs lähitulevaisuuden koulutuspoliittisista keskustelunaiheista tulee olemaan ammattikorkeakoulujen valtiollistaminen. Ammattikorkeakoulut ovat tällä hetkellä suurimmaksi osaksi kuntien ylläpitämiä, joskin muutamia yksityisiä ammattikorkeakoulujakin löytyy.

Valtiollistaminen on monista syistä järkevää. Kokonaisvaltaisen kansallisen koulutussuunnittelun kannalta on toivottavaa, että hallinnointi on keskitetty. Valtiollistaminen palvelisi myös järjestelmän läpinäkyvyyttä ja ymmärrettävyyttä. Nykyinen malli on johtanut ammattikorkeakouluverkon liialliseen hajoamiseen kaikkien halutessa paikkakunnalleen korkeakoulutusta, kirjavaan opetuksen tasoon ja opiskelijoiden oikeusturvan ja tasa-arvoisuuden heikkenemiseen. Valtiollistaminen antaisi mahdollisuuden tarkastella korkeakoulukenttää kokonaisuutena ja helpottaisi liiallisen hajaantumisen aikaansaamien ongelmien korjaamista mm. yhdistämällä pieniä ammattikorkeakouluja ja niiden yksiköitä.

Valtiollistamiseen liittyy myös joitakin ongelmia. On kysyttävä, mikä tulisi olemaan niiden hallintomuoto. Tulisiko niistä valtion tilivirastoja kuten yliopistoista, vai ehkäpä eräänlaisia osakeyhtiöitä? Edellinen vaihtoehto saattaa osoittautua jäykäksi ottaen huomioon ammattikorkeakoulujen aseman ja tehtävän toimia läheisessä yhteistyössä paikallisen elinkeinoelämän kanssa, jälkimmäinen taas saattaisi tuoda epäterveitä käytäntöjä valtiollisen korkeakoulujärjestelmän sisään. Toisaalta on kyseenalaista, haittaisiko virastomuoto automaattisesti elinkeinoelämäyhteistyötä, monet yliopistot, ehkäpä parhaana esimerkkinä Oulun yliopisto, ovat pystyneet tähän, mikseivät siis ammattikorkeakoulutkin?

Hyvistä tarkoitusperistään huolimatta pelkään, että ammattikorkeakoulujen valtiollistaminen tulee juuttumaan poliittiseen vastatuuleen. Kunnat tulevat todennäköisesti vastustamaan siirtoa pelätessään valtion ryhtyvän verkon järkeistämistoimenpiteisiin ja koulujen karsintaan. Vaivalla paikkakunnalle hankittu "korkea koulutus" joutuisi lakkautusuhan alle. Tämä pelko tarjoaa kuntapuolue Keskustalle houkuttelevan poliittisen pisteidenkeruupaikan. Kokoomus puolestaan tullee vastustamaan yksityisten laitosten valtiollistamista jo aatteellisistakin syistä. Yrittää kuitenkin kannattaa, niin kansallisen koulutuspolitiikan yhtenäisyyden kuin korkeakouluopiskelijoiden tasa-arvonkin vuoksi.

Ei kommentteja: