perjantaina, tammikuuta 05, 2007

Kilpi kiillotettavaksi

Kunnat kärsivät rekrytointivaikeuksista ja useat kunta-alan vaikuttajat, mm. Tampereen entinen kaupunginjohtaja Jarmo Rantanen ovat huolissaan siitä, kykenevätkö kunnat jatkossa enää houkuttelemaan palvelukseensa osaavaa ja motivoitunutta henkilöstöä. Kyse on paitsi rahasta, myös imagoista. Kuntatyönantaja tarvitseekin imagon parannusta, erityisesti työnantajakuvansa osalta.

Imagon parantaminen kuntapuolella vaatii luonnollisesti oikeita konkreettisia tekoja, toisin sanoen asiallista palkkausta ja hyviä työoloja. Viime aikoina edennyt määräaikaisten työsuhteiden muuttaminen pysyviksi on sekin oikeansuuntaista kehitystä, joka ei kuitenkaan ole vielä edennyt tarpeeksi pitkälle. Paljon voidaan kuitenkin muuttaa myös mielikuvapuolella, jossa julkisella sektorilla on huomattavia ongelmia osin jopa syyttä.

Puolustusvoimien Tee työtä jolla on tarkoitus -kampanja on hyvä esimerkki siitä, miten myös julkinen sektori voi markkinoida itseään kiinnostavana ja hyvänä uravaihtoehtona. Ottamatta kantaa siihen, onko työ puolustusvoimissa juuri sitä kaikkein tarkoituksenmukaisinta mitä ihminen voi tehdä (tämän voinee jokainen tehdä itse), voitaisiin kampanjan mallia kokeilla myös muualla julkisella sektorilla. Armeijan kampanjalla on ollut haluttuja vaikutuksia, puolustusvoimien kiinnostavuus työnantajana on kasvanut. Mikäli samankaltainen imagonkohotus ja rekrytoitumispiikki voitaisiin tehdä vaikkapa terveyskeskuslääkärien osalta, hyötyisivät siitä kaikki. Tämänkaltaista projektia on julkisuudessa esittänyt mm. Iloisten veronmaksajien Oskari Nokso-Koivisto.

Perinteisesti markkinointi ja mainonta on mielletty osaksi vain yksityistä markkinasektoria. Julkisen sektorin harjoittamaa mainontaa on pidetty lähinnä propagandana tai yhteisten verovarojen tuhlaamisena. Tämä näkökanta voisi olla jossain määrin perusteltu mikäli eläisimme puhtaasti eriytettyjen julkisten palveluiden maailmassa. Näin ei kuitenkaan ole. Mainonta voisi myös toimia eräänlaisena uudenlaisena kanavana kertoa kansalaisille siitä, mistä he itse asiassa veroja maksavat, puhumattakaan siitä, että se saattaisi saada yhä useamman ihmisen pohtimaan vakavasti uraa aloilla, jotka ovat yhteisen hyvinvointimme kannalta ensiarvoisen tärkeitä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ohoh! Itse asiasta olen samaa mieltä, mutta arvaapa huviksesi kirjoitinko aika samansisältöisen jutun HS:n mielipidepalstalle uudenvuodenaatonaattona. Ellen tietäisi niin epäilisin että varastit idean ;).

Esa Suominen kirjoitti...

Ihan tosi? Pitää mennä katsomaan. Ei ole muuten matkittu, mutta hyvä kuulla että ollaan samaa mieltä. Tsemppiä vaaleihin!

Anonyymi kirjoitti...

Ei kannata mennä, kirjoitin on eri asia kuin julkaistiin. Ja kiitos.