torstaina, maaliskuuta 22, 2007

Hiekkalinna

Tulevat viikot ovat erittäin mielenkiintoisia politiikkaa seuraavan kannalta. Hallitusta muodostetaan ja ohjelmaa kirjoitetaan. Todennäköisimmältä vaihtoehdolta vaikuttaa oikeistohallitus, jossa ovat mukana Keskusta, Kokoomus, RKP ja vihreät, ellei sitten Kokoomus onnistu uhollaan pelottamaan Keskustaa punamultahallituksen rakentamiseen. Näin tuskin kuitenkaan käy.

Helppoa ei potentiaalisella porvarihallituksella kuitenkaan tule olemaan. Tarkastellaanpa lukuja ja lupauksia.

Oikeistohallitus todennäköisesti nostaa yksityisen hoidon Kela-korvauksia ja kotihoidontukea samalla kuin julkista hyvinvointivastuuta yksityistetään. Veroetuja yksityiselle säästämiselle on luvassa. Perintöveroon on luvassa merkittäviä huojennuksia, sen poisto kokonaan maksaisi valtiolle 500 Meuroa. Poistamista tuskin on luvassa, mutta merkittäviä vähennyksiä joka tapauksessa.

Ruuan alv:n alennus on Keskustalle kynnyskysymys. Tämä tulee maksamaan yhteiskunnalle n. 450 miljoonaa euroa. Tästä vain osa kohdentuu tarvitseville. Tuloverotusta on luvattu keventää, samoin yritysverotusta. Samalla on muistettava, että pelkät inflaatiotarkistukset syövät satoja miljoonia ns. liikkumavarasta.

Pommi kuitenkin muhii Kokoomuksen suuressa vaalilupauksessa tasa-arvotuposta. Hieno tavoite, mutta voidaanko toteuttaa? Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan 20% palkankorotus kuntasektorin henkilöstölle maksaa 3,4 mrd euroa vuodessa. Yksin hoitohenkilöstön palkan korottaminen maksaa 800 miljoonaa.

Kun homma joudutaan joka tapauksessa hoitamaan valtionosuuksilla, on summa huikea ottaen huomioon, että viime vuoden panostus kuntien rahoitusaseman parantamiseen oli tuosta summasta puolet ja silti suurin 15 vuoteen. Ettei sittenkin jäisi lupaukseksi? On myös otettava huomioon, että tuo sama 800 miljoonaa kuluisi 20 000 uuden hoitajan palkkaamiseen.

Mistä tämä sitten rahoitetaan? Porvarihallitus tuo lukukausimaksut ulkomaisille opiskelijoille, kiristänee työttömyysturvan ehtoja ja lyhentänee ansiosidonnaisen turvan kestoa. Tämä säästää rahaa, tosin työllisyyttä niillä ei paranneta ellei hyvä kansainvälinen suhdanne saa jatkoa. Samaten koulutusmenoja suunnattaneen uudelleen opiskelijamäärien vähentyessä. Hyvän kasaaminen entistä harvemmalle on ollut oikeistolaisen koulutuspolitiikan tavoitteena jo kauan. Samaten valtionyhtiöitä lyötäneen lihoiksi melkoisella innolla, tosin kyseinen tapa täyttää budjettivajetta on sitä kuuluisaa housuihin laskemista pakkasella.

Veronkevennysten dynaamisilta vaikutuksilta odotetaan siis paljon. Paljon enemmän kuin mitä demarit lupasivat paljon maltillisemmalla verolinjalla ja jossa vaihtoehto ollut hiekalle rakennettu kuten oikeiston. Kun vielä tähän päälle lyödään kunta- ja palvelurakenneuudistuksen kohtalo, jossa mahdollisen oikeistohallituksen kompromissi voinee löytyä siitä, että Keskusta saa säilyttää pikku kuntansa ja virkapaikkansa sillä ehdolla, että Kokoomus saa siirtää palveluiden järjestämisen kuntayhtymien ja markkinoiden tehtäväksi, ei ole vaikea ennustaa huonoa huomenta. Kuntarakennepuolella tulisikin pyrkiä blokkien väliseen yhteistyöhön, pääakselinaan sinipuna.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin suhtaudun varauksin mahdollisen tulevan porvarihallituksen linjauksiin.

Vaikka olenkin itse vihreä, jää ilo yhdestä lisäpaikasta laihaksi, jos tulevan hallituksen politiikka on lähelläkään kirjoittamaasi. Olen myös kriittinen sen suhteen, pitäisikö vihreiden mennä hallitukseen porvarien juoksutytöiksi ja -pojiksi.

Toivon vilpittömästi, että demarit puolueena löytävät uudelleen vasemmistolaisen sielunsa.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta porvarihallitus olisi ihan tervetullutta vaihtelua.
Sääli ettei Suomessa ole tarpeeksi porvareita että niistä saisi hallituksen, joten joudumme tyytymään oikeistolaisiin pikkuporvareihin.