Enemmän kuin tuhat sanaa

Hyvä kuva pysäyttää ja ansaitsee tulla huomatuksi. Vilkuilen ajoittain Tamy-ajoiltani tutun kaverin, nykyisin Hesarin toimittajana leipäänsä ansaitsevan Teppo Moision oivallista Pohdiskeleva Liftari -blogia. Teppo julkaisee blogissaan kesän kunniaksi mielenkiintoista ja herttaista "Sata tuntematonta" -valokuvasarjaa. Toinen löytö, kuvakokoelma "Oi maamme" liittyy Tennispalatsissa parhaillaan esillä olevaan näyttelyyn. Tutustu!

Kuva kolmannelta oivalliselta kuvasivustolta, taivasalla.netistä.

Vahdinvaihto

Merkityksellinen jakso eurooppalaisessa politiikassa päättyi eilen. Tony Blair siirtyi kymmenen vuoden pääministerikautensa jälkeen syrjään ja hänen paikkansa niin Labourin kuin Ison-Britannian johdossa perii entinen valtionvarainministeri Gordon Brown.

Eurooppalaisen sosialidemokratian piirissä usein ristiriitaisesti vastaanotettu Blair teki sen, mihin ei yksikään Labour-johtaja ole koskaan häntä ennen kyennyt, pysymään puolueineen vallassa kolme kautta. Viimeisimpien mielipidemittausten mukaan Labourilla on hyvät mahdollisuudet neljänteen peräkkäiseen voittoon. Maanosassa, jossa vasemmisto on kärsinyt tappion toisensa perään, on Ison-Britannian työväenpuolueen tilanne poikkeuksellinen.

Irakin sota pilasi Tony Blairin julkisuuskuvan manner-Euroopassa, mutta samaan aikaan on muistettava, mitä hän on saanut aikaan. Iso-Britannia nousi hänen kaudellaan thatcherismin aiheuttamasta kaaoksesta ja hyvinvointivaltion rappiosta vauraaksi valtioksi, jossa on panostettu yhteisiä varoja julkisiin palveluihin ja jossa köyhyys on vähentynyt yhdessä työttömyyden kanssa. Ja mikä merkittävintä, Blairin tavoittelema "poliittinen keskusta" on siirtynyt Labourin valtakaudella vasemmalle. Vaaleja ei voi enää Britanniassakaan voittaa Thatcherin resepteillä, vaan jopa konservatiivit ovat joutuneet omaksumaan monia hyvinvointivaltio- ja ympäristömyönteisiä näkemyksiä.

Blairin hovisosiologiksi tituleerattu Anthony Giddens kirjoittaa tuoreessa teoksessaan Over to you, Mr. Brown (arvosteltu suomeksi mm. täällä ja täällä) Labourin tulevaisuudesta. Oleellinen osa Giddensin analyysia ja tulevaisuusvisiota on voimakkaamman tasa-arvopainotuksen vaatimus. Ehkä Iso-Britannia olisikin kymmenen Blair-vuoden jälkeen valmis siirtymään jälleen uuden askeleen kohti pohjoismaista mallia?

Kuka saa ja kenelle annetaan

Liittokierrosten ollessa käynnissä keskustellaan jälleen aktiivisesti siitä, missä palkoista olisi tarkoituksenmukaista päättää. Rintamalinjat ovat tutut. EK vaatii siirtymistä paikalliseen palkoista sopimiseen, ay-puoli puolestaan painottaa keskitettyjen sopimusten tarkoituksenmukaisuutta, vaikka liittokierros tuli monille liitoillekin tervetulleena. Työntekijäpuoli on joutunut monena vuonna havaitsemaan palkkasumman kasvun jääneen kauas tulosparannusten jälkeen ja tilanteessa, jossa talous kasvaa ennätysvauhtia, nähdään oikeutettu mahdollisuus palkkojen tuntuvampaan kasvattamiseen.

EK:n palkkausjärjestelmäasiantuntija Niilo Hakonen murehtii Helsingin Sanomissa Suomen vertailumaita nopeampaa palkkojen nousua, jonka hän laittaa keskitettyjen ratkaisujen syyksi. Tosiasia kuitenkin on, että samaan aikaan suomalaisyritysten kannattavuus on kohentunut voimakkaasti. Tuottavuus on parantunut, kuten myös työllisyys. Tämä syö käytännöllisesti katsoen pohjan Hakosen väitteeltä. Tulopolitiikkaa voidaan pikemminkin pitää erityisen maltillisena, koska se on kasvattanut yritysten voittoja ja osaltaan vaikuttanut funktionaalisen tulonjaon muuttumiseen pääomatuloja suosivaksi. Investointeihin, joita suomalaisyritykset ovat kuitenkin takavuosina tehneet varsinkin kotimaahan laiskahkosti, on ollut käytettävissä rahaa.

Joidenkin paikallisesta sopimisesta innostuneiden olisi hyvä muistaa kaksi asiaa. Ensinnäkin, mikään ei estä sopimasta paikallisesti paremmista palkkaehdoista kannustavuusmielessä keskitetyn sopimuksen ollessa voimassa. Toiseksi esimerkki Ruotsista, jossa liittokohtaisia ratkaisuja on tehty jo 80-luvulta asti, osoittaa, ettei palkkakehitys juuri Suomesta poikkea. Paljon puhuttu, "globalisaation aikaan soveltumaton jäykkyys" ei siis pidä paikkaansa. Kun vielä samaan aikaan verrataan Suomea muihin maihin ja kauhistellaan suomalaisen järjestelmän keskittyneisyyttä, on hyvä muistaa, että samankaltaisia ratkaisuja on pitkään tehty mm. sellaisissa maissa kuin Hollanti, Itävalta ja Norja. Myös Ruotsissa ja Tanskassa palkanmuodostus on käytännössä pitkälle koordinoitua. Olemmeko siis huonossa seurassa?

On oletettavaa, että keskitetty palkanmuodostus vähentää palkkaeroja ja nostaa matalapalkka-alojen palkkatasoa enemmän kuin pitkälle viety hajauttaminen. Tällä on tulopolitiikan kritiikissä nähty olevan työttömyyttä lisäävä vaikutus sen tehdessä tietyillä aloilla lisätyövoiman palkkaamisen kannattamattomaksi. On kuitenkin jälleen kysyttävä pari asiaa. Eikö olisi oikeudenmukaista, että myös ns. matalan tuottavuuden aloilla tulisi palkallaan toimeen? Samalla nopeutetaan rakennemuutosta. Kokonaisyhteiskunnallisesta ja taloudellisen kasvun näkökulmasta on tärkeää, että heikommin tuottavilla yrityksillä on intressi parantaa toimintaansa eikä huonoa liikkeenjohtoa voida maksattaa työntekijöillä. Tämä luonnollisesti kuitenkin vaatii toimivaa aktiivista työvoimapolitiikkaa ja muutoksessa tukevaa sosiaaliturvajärjestelmää.

Tulopolitiikkaa ei tarvita vähemmän vaan pikemminkin enemmän globalisoituvassa maailmassa. Se on pienen, avoimen kansantalouden ainoa keino tehokkaasti vaikuttaa omiin makrotaloudellisiin olosuhteisiinsa. Rahapolitiikkaa emme voi enää itsenäisesti harjoittaa, mutta tulopolitiikka on yhä jäljellä. Samalla kykenemme tulopolitiikalla parantamaan tuottavuutta tehokkaammin kuin hajautetussa ja palkkaeroja rajusti kasvattavassa mallissa. Tulopolitiikan puitteissa kyetään myös koordinoimaan tehokkaasti vero- ym. ratkaisuja, jotta niillä olisi optimaalinen vaikutus työllisyyden ja toivon mukaan seuraavalla kerralla yhä enemmän myös tasa-arvon kannalta.

Vaatimus lisääntyvistä palkkaeroista ja sopimusten yhä pidemmälle viedystä hajauttamisesta on siis helposti purettavissa silkaksi valtakamppailuksi, jossa työnantajat haluavat vähentää työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa omaan asemaansa sekä siirtää riskiä työntekijöiden kannettavaksi. Erityisesti tämä koskee matalapalkka-aloja. Samalla se vähentäisi entisestään valtion ja demokraattisen järjestelmän mahdollisuutta vaikuttaa keskeisiin makrotaloudellisiin muuttujiin. Paikallisen sopimisen ehtona tulee olla tulevaisuudessa selkeät perälaudat ja luottamusmiesten aseman ja toimintamahdollisuuksien tuntuva parantaminen. Muuten olemme matkalla takaisin patruunayhteiskuntaan.

Dagen efter

"Viini on jumalien lahja ilahduttamaan sydäntä kohtuullisesti nautittuna. Yksi malja ei vahingoita ketään, kaksi tekee kielen puheliaaksi, mutta joka ryhtyy kokonaiseen ruukkuun, hän herää katuojassa rosvottuna ja kolhittuna."

- Mika Waltari, Sinuhe Egyptiläinen

Mittumaari

Eduskunta siirtyi kesälomille ja gradun kirjoitus pääsee toivon mukaan kunnolliseen vauhtiin ensi viikon puolella. Mutta vasta ensi viikon. Juhannusaatto vierii tällä kertaa aaton osalta ensi kerran rauhallisesti kaupunkimaisemissa, mutta juhannuspäivälle on tiedossa rakkaiden ystävien häitä Teiskon järvimaisemissa. Iloista juhannusta kaikille, nauttikaa Suomen kesästä!

Vaalimainonnasta

SDP:n vaaliraportti valmistui ja julkistettiin eilen. Tänään pääkirjoituksia täyttää varsin asiallinen analyysi raportin esiin nostamista teemoista. Erityisen yllättävä oli Iltalehden pääkirjoitus, kyseisestä julkaisusta kun harvemmin löytää mitään sosialidemokraatteja, tai muuta vasemmistoa, positiivisessa sävyssä arvioivaa tekstiä.

Monissa arvioissa ja kommenteissa on todettu tappion koostuneen useasta eri syystä, mutta mainontaa syytetään yleisesti. Eikä vain SAK:n mainontaa, vaan myös sosialidemokraattien omaa. Olen samaa mieltä tv-mainonnan liiasta keskittymisestä negaatioon sekä siitä, että ulkomainoskampanjan olisi pitänyt kehittyessään suuntautua myös hyvän "punaisen maailman" esittelyyn silkan kontrastin luomisen sijasta. Kuplakampanjaa en silti liialti tuomitsisi. Varsinkin herättelymielessä se oli mielestäni monessa suhteessa erittäin hyvä.

On muistettava, että närkästynyt keskustelu SDP:n vaalimainonnasta alkoi vasta SAK:n mainoksen myötä. Tätä ennen jo pitkään ulkomainostelineissä esiintyneet SDP:n kuplamainokset saivat varsin hyvää palautetta. "Vastenmielisiksi" ja "riitaa haastaviksi" ne muuttuivat julkisessa keskustelussa vasta kun suuri mainontakeskustelu alkoi. Tätä ennen ne olivat täyttäneet tehtäväänsä erittäin hyvin, motivoineet omia, herättäneet uteliasta keskustelua sekä hermostuttaneet vastustajia, joiden reaktioissa hermostuneisuus näkyi. SDP haastoi muita ja oli tullut samalle kentälle vastustajien kanssa tehden sen näyttävästi ja voimakkaasti. Ammattimaisuus ja "modernilta näyttäminen" ei ollutkaan enää porvareiden yksinoikeus.

Kupla-ajatus on myös jäänyt elämään vaalienjälkeistä elämää. Kun presidentinvaalien jälkeen termejä "vastakkainasettelun aika on ohi" ja "työväen presidentti" viljeltiin siellä sun täällä aivan alkuperäisestä ideastaan erotettuna, voi mediasta nyt bongailla kuplia nokkelasti käytettynä. Mieleeni on jäänyt erityisesti kaksi hauskaa kuplankäyttöä, Helsingin Sanomien jokin aika sitten ilmestynyttä Sunnuntailiitteen juttua "Valtapuolue varikolla" koristi pieni punainen kupla tekstinään "voi voi" ja suuri sininen tekstillä "jep jep". Suomen Kuvalehden tuoreessa artikkelissa Me-kupla ilmestyy otsikossa "Me ja Mr.Murphy". Juuri tällaiseen markkinoinnin tulee pyrkiäkin. Idea toistuu ja muuttuu eläväksi ihmisten omassa käytössä. Alkuperäinen idea yhdistetään kuitenkin SDP:hen ja vaikka se olisi koominen, se on mielenkiintoinen.

Olisi vaarallista, jos SDP:ssä tehdään johtopäätös siitä, että oheisen kaltaisia markkinointiväyliä tai -tapoja (ammattimaisuutta, intertekstuaalisuutta, ajoittaista kärjistämistä jne.) ei enää lainkaan käytettäisi. Mainostoimistoilla ei yksinään vaaleja voiteta, muttei hävitäkään, ja on otettava huomioon, että koko mainoskeskustelu olisi yhtä hyvin voinut jäädä syntymättä. Nokkela mainonta, joka antaa tilaa ihmisten omalle luovuudelle ja kekseliäisyydelle, on tulevaisuutta ja toivon mukaan SDP haluaa ja osaa sitä käyttää myös jatkossa pelästymättä lastentauteja ja nähden metsän puilta.

Kaikki mukaan koulutukseen

Suomessa on 100 000 nuorta, jotka eivät työskentele tai opiskele. Heistä neljä kymmenestä on koko palvelujärjestelmän ulkopuolella siten, etteivät he ole myöskään varusmiespalveluksessa tai ilmoittautuneet työttömiksi. Määrä on valtaisa, kun ottaa huomioon sen, että tuossa ikäryhmässä suomalaisia on syntynyt n. 60 000 vuodessa.

Oheiset luvut sisältyvät hallituksen taustamuistiokäyttöön valmistumassa olevaan selvitykseen ja kertovat karua kieltä suomalaisen yhteiskunnan kyvystä pitää nuoristaan huolta. Pisa-tutkimusten gloriassa paistattelun taustalla on vakavia ongelmia, jotka liittyvät ennen muuta toisen asteen nivelvaiheeseen ja nuorten hakeutumiseen jatkokoulutukseen. Tällä hetkellä vaille mitään jatkopaikkaa jää joka kymmenes nuori, korostuneesti nuori mies.

Koulutuksesta ja työelämästä jo varhain syrjäytyvien nuorten ennuste elämään on heikko. Työmarkkinoiden nopea rakennemuutos edellyttää enemmän koulutusta, ei vähemmän. Se myös korostaa yleisten oppimisvalmiuksien merkitystä ammattispesifin koulutuksen kustannuksella. Kukaan ei tiedä, onko nyt aloittamasi työpaikkalähtöinen ammatillinen koulutus suuntaamassa sinut työtehtävään, jota ei viiden vuoden kuluttua ole enää olemassa ainakaan tämän maan rajojen sisäpuolella. Puutteellinen tai kokonaan puuttumaan jäävä koulutus tekee elämän riskialttiiksi ja altistaa työttömyydelle.

Valmistumassa oleva selvitys tarjoaa lääkkeeksi opinto-ohjausta. Näin ovat varmasti tehneet jokaikiset paperit, joita aiheen tiimoilta on valmistunut. Hyvä tavoite ja keinokin, muttei riitä mihinkään. Tarvitaan järeämpää kalustoa. Suomalaisella yhteiskunnalla ei ole varaa sen paremmin inhimillisessä kuin taloudellisessakaan mielessä antaa nuortensa syrjäytyä, "valita itsensä vaille vapautta".

Suomessa tulisi siirtyä muutamien lähivuosien aikana yhtenäiseen toisen asteen koulutusjärjestelmään, joka tulisi samalla oppivelvollisuuden piiriin. Tämä mahdollistaisi joustavat opintopolut, suuremman valinnanvapauden ja takaisi jokaiselle nuorelle perusvalmiudet joko ammatin harjoittamiseen tai jatko-opintoihin. Oppivelvollisuus päättyisi toisen asteen tutkinnon suorittamiseen. Samalla on lisättävä vaihtoehtoisia tapoja tutkinnon suorittamiseen, työpajoja, oppisopimuskoulutusta jne, jotka soveltuvat niille, joille koulunkäynti ei ole toimiva vaihtoehto. Työelämän käytännöt ja käytännön taidot ovat arvokkaita ja tärkeitä, mutta on muistettava myös yleisten oppimisvalmiuksien merkitys.

Myöhemmällä iällä on päästävä sellaiseen aikuiskoulutusjärjestelmään, joka sallii oman ammattitaidon kehittämisen kaikille työikäisille työn ohessa. Tällä hetkellä koulutus kumuloituu vahvasti. Ne, joiden pohjakoulutus on vahva, päivittävät eniten osaamistaan. Tämä on saatava automaattiseksi ja luonnolliseksi osaksi yhä useamman työntekijän ja työnhakijan työuraa. Käytännössä tämä tarkoittaisi joustavuuden ja riippumattomuuden, positiivisessa mielessä, lisääntymistä myös työntekijän näkökulmasta. Toistaiseksi tästä ovat nauttineet korostuneesti vain työnantajat muutamia aloja lukuunottamatta.

Kustin pyörä ketjuja vailla

Postipalvelu on perinteisesti ymmärretty julkisena palveluna, joka kuuluu valtiovallan perustehtäviin. Suomessa postilaitos on tosin pyrkinyt johtoportaassaan aktiivisesti eroon moisesta rasitteesta. Samaan aikaan kun lajitteluverkkoon kylläkin investoidaan, ilmoittaa Itellan johtaja Kauppalehdessä Postin karsivan jopa 4000 työpaikkaa vuoteen 2011 mennessä. Eräs todennäköinen menettäjä on Turku, sillä tänne ei uutta laiteinvestointia tehdä.

Mitä tämä käytännössä tarkoittaisi? Paitsi suurta työpaikkojen ja toimeentulon menetystä, myös palveluiden huononemista. Jos ja kun lajittelukeskukset vähenevät, kuljetusmatkat pitenevät ja kirjeiden toimitusnopeus hidastuu. Tulevaisuudesta Kaarinasta Turkuun lähetettävä kortti tai kirje kiertäisi Tampereen kautta. Samalla postipalvelulakia tullaan suoranaisesti rikkomaan, koska 1. luokan kirje ehtii entistä harvemmin yhdessä yössä vastaanottajalleen.

Summa summarum; työpaikat vähenevät ja palveluiden laatu kärsii. Julkinen palvelu markkinoistuu ja muuttuu yhteisestä hyvästä silkaksi liiketoiminnaksi. Posti ei todellakaan ole entisensä. Olisikohan aika viheltää peli poikki ja pohtia myös postitoiminnan todellista tarkoitusta?

Mielipidekirjoitus julkaistu Turun Sanomissa 16.6.2007

Lapsista ja aikuisista

Sunnuntain Helsingin Sanomat tarjoaa hyvää materiaalia edelleen käynnissä olevaan päivähoitokeskusteluun. Viikon uutisaiheita olivat mm. suomalaislasten pahoinvointi verrattuna pohjoismaisiin naapureihin. Erääksi kyseisen asiantilan aiheuttajaksi arvioitiin äitien työssäkäynti.

Toimittaja Anna Karismo tekee kaksi hyvää kysymystä oheiseen näkemykseen liittyen. Miksi nimenomaan äitien työssäkäynti on ongelma, ei esimerkiksi isien, ja miksi Ruotsi, jossa naiset osallistuvat työelämään jopa Suomea enemmän, selviää tutkimuksesta parhain arvosanoin? Ettei tutkimustulosten uutisoinnissa ja esiinnostossa olisikin kyseessä oman konservatiivisen "naiset kotiin" -agendan ajamisesta? Tutustumisen arvoinen on myös Eila Malmströmin ja Soile Oleanderin mielipidekirjoitus lasten oikeuksista ja tasa-arvosta.

Päivähoidosta on puhuttu paljon ja syystä. Merkittäviä säästöjä ei nollamaksuluokan poistosta tule. Käytännössä toiset perheet voisivat edelleen hyödyntää varhaiskasvatuksen kannalta keskeisiä palveluita ja toiset eivät. Sen todistamiseen, kuka on kunniallinen köyhä ja kuka kunniaton, jonka lasta tämän asiantilan vuoksi rangaistaan, vaaditaan lisäbyrokratiaa jota pikemminkin pitäisi vähentää. Erityisen alhaiseksi koko iljettävän jutun tekee se, että lasten syrjäytyneisyyden vähentämisen ja lasten välisen tasa-arvon tavoittelun tulisi olla yhteiskunnan prioriteettilistan kärjessä jo pelkistä taloudellisistakin syistä.

On erikoinen juttu, että yhteiskunnassa, ainakin sen oikeistolaisia aatteita ja arvoja kannattavan osan mielestä heikompiosaisia voidaan kannustaa vain raipalla. Voisiko joskus ajatella, että myös heikommin toimeentulevissa perheissä olisi kykyä ja halua yhteisvastuun tunteeseen ja parhaansa yrittämiseen, solidaarisuuteen sellaista yhteiskuntaa kohtaan, joka osoittaa auttavansa vaikeammassa asemassa olevia? Nyt nämä ihmiset mielletään laskelmoiviksi roistoiksi, jotka loisivat tuilla. Mistään muusta kuin tällaisesta ajattelusta ei nollamaksuluokan poistamisyritys kerro.

Kaiken kaikkiaan porvarihallituksen alku ei vakuuta. Tärkeitä päätöksiä mm. Sipoon suhteen ei uskalleta tehdä, pääministeri keskittyy viidenkympin villitykseensä samalla kun hänen puolueensa keskeiset toimijat vetävät häntä poliittisesti kölin alta mennen tullen ja vaalilupaukset tasa-arvoistavista palkkaratkaisuista vaikuttavat menneen lumien mukana. Onneksi on sentään Kanerva.

Kaljaa Kungsholmenilla ja vielä puoluetoiminnasta

Kiireinen viikko takana, onneksi juhannus on jo pian. Gradun kirjoitus etenee härdellin keskellä hitaasti, mutta toivon mukaan alkaa edistyä suorastaan harppauksin heinäkuun puolella. Syytä olisi. Tutkinnon roikkuminen on alkanut ahdistaa lähes fyysisesti, vaikkei työpaikoista ole pulaa toistaiseksi ollutkaan.

Viikkoon mahtui myös kahden päivän vierailu Ruotsiin, jossa Kalevi Sorsa -säätiö tutustui Ruotsissa toimiviin think-tankeihin. Vierailimme mm. Arenagruppenissa, Tankesmedjanissa, FES:n Tukholman-toimipisteessä ja Olof Palme Centerissä. Matkaan mahtui myös pienimuotoista kaljoittelua Kungsholmenilla parin ystävän kanssa ja ikävä havainto kolmannen kohtaamista epäselvyyksistä ja hankaluuksista.

Edellisessä kirjoituksessani väitin, että Kalliomäen työryhmän vaalianalyysi julkaistaan tällä viikolla. Eihän sen niin pitänyt mennä, vaan muistin väärin. Perjantain Hesaria lukiessa kuitenkin huomasin yllätyksekseni olleeni sittenkin oikeassa. Kauaa ei paperin vuodossa näemmä tarvinnut odottaa. Kokous, jossa analyysi viilattiin loppuun, alkoi torstai-iltana klo 17 ja seuraavan aamun lehdessä jo osataan raporttia siteerata. Allekirjoittaneen mielestä olisi voinut olla tarkoituksenmukaista antaa puoluehallituksen käydä analyysista keskustelua ilman median jo siihen lataamia odotusarvoja. Tekstin varsinainen pihvi kuitenkin liikkuu muualla kuin pääministerivaalikeskustelussa, ainakin minun mielestäni.

Vaalianalyysikeskusteluun - ja nyt jo pikemminkin tulevaisuuden pohdintaan- kannattaa hakea syvyyttä myös Ruotsista. Gallupeissa ennätyksiä rikkova SAP kärsi sekin historiallisen vaalitappion ja vetäytyi oppositioon. Analyysin perusteella demarien ongelmia olivat paitsi imagoon ja valtakauden pituuteen liittyvät kysymykset, myös kyvyttömyys puhutella uusia äänestäjäryhmiä sekä keskustella omista lähtökohdista.

Porvariallianssi poimi New Labourin Euroopassa lanseeraamalla vaalitaktiikalla sosialidemokraattien suositut politiikkasisällöt mm. talouden hoidosta ja tarjosivat vaihtoehdot siellä, missä demarit olivat heikkoja. Näiden joukossa olivat mm. rikollisuuden vastainen toiminta ja Ruotsissa keskeinen koulukysymys. Allianssi oli yhtenäinen ja uskottava ja sen kykyyn uudistaa Ruotsia turvallisesti, "raikkaina demareina", luotettiin. Mielipidemittaukset kertovat nyt kansalaisten pettymyksestä ja suuttumuksesta. Kyseessä olikin "samma gamla höger".

Vaaleihin on aikaa eikä mikään ole varmaa. Ruotsissa vaalitappio tarkoitti puheenjohtajan vaihtumista. Uusi puheenjohtaja Mona Sahlin käytti huomattavasti aikaa maan kiertämiseen ja keskusteluun mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Nyt puolue paitsi ajaa läpi merkittävän organisaatiouudistuksen, myös tuottaa laajan kenttäkuulemisen kautta neljä uutta poliittista linjaa. Kokonaisuudet ovat työ, hyvinvointipalvelut, erityisesti koulut, ympäristö sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Kansanliikettä aktivoidaan kenttäkierroksin ja saamalla heitä mukaan poliittiseen toimintaan tarjoamalla suoria vaikuttamisen väyliä. Kuulostaa ja näyttää hyvältä, toivon mukaan myös toimii käytännössä.

Suomen SDP:n olisi ensi vuoden puoluekokoukseen valmistautuessa sisäistettävä muutama keskeinen havainto. Ensimmäinen on ohjelmatyö. Kun jotain tehdään, se pitää tehdä kunnolla ja ajan kanssa. Erityisesti tämä koskee laajamuotoisia ohjelmia. Ruotsissa työ ohjelmakokonaisuuksien rakentamiseksi on käynnissä jo nyt ja maali vuodessa 2009. Pitkä valmisteluaika mahdollistaa perusteellisen ja huolellisen työn sekä luo omistajuutta, tietoisuutta ja odotusarvoja. Hosua ei pidä, eikä haalia puoluekokouksen asialistalle valtaisaa määrää häthätää valmisteluja papereita, joiden sisällöstä tai valmistelusta ei kenelläkään ole mitään käsitystä.

Puoluekokouksen painopisteenä tulee olla järjestöllinen uusiutuminen sekä kunnallisvaalien ohjelmallinen sisältö. Hyvä pohjatyö näihin syksyn ja kevään aikana, päätökset läpi kesällä 2008, jonka yhteydessä ajetaan läpi sellaiset sääntömuutokset, jotka mahdollistavat puoluekokouksen merkittävän kasvattamisen sekä kauden lyhentämisen kahteen vuoteen. Kokouksessa tulee samalla ampua käyntiin sisällöllinen ohjelmatyö, joka tähtää SDP:n uuteen poliittiseen linjaan vuoden 2011 vaaleihin ja joka hyväksyttäisiin uuden kierron mukaisessa puoluekokouksessa 2010.

Nykypäivän tosiasioihin kuuluu se, että politiikka ja puolueet hahmottuvat ihmisille henkilöiden kautta. Tämän vuoksi henkilövalinnat on otettava esiin puoluekokouksessa. Kaikki paikat ovat avoinna ja käytettävissä. Selvää on myös se, että ottaen huomioon sen tavan, jolla SDP:n puoluekokousedustajat valitaan, on mahdollisten ehdokkaiden oltava selvillä ennen syksyä. Tämä johtaa pitkiin piinakuukausiin, mutta se on ainoa tapa mahdollistaa jäsendemokratian parempi toteutuminen, kun jäsenet puoluekokousehdokastaan valitessaan voivat tiedustella hänen kantojaan henkilövalintoihin.

Lukuvinkkinä hieno kirjoitussarja Antton Rönnholmilta, joka pitäisi painaa keskustelukirjaan sosialidemokratian tulevaisuudesta: osat I, II ja III. Pieni ote upean värikkäästä tekstistä:

"Aatteen virrassa voi joko mennä sen mukana, uida vastavirtaan tai olla paikallaan. Osa SDP:n keväällä valituista kansanedustajista purjehtii virran mukana kanootissaan, mediajulkisuuden kypärä ohimoiden suojana sinne missä maisemat ovat kulloinkin kauniimpia. Paikallislehtien poukamassa ja latteuksien lahdelmassa voi viettää aikaa ja varoa erityisesti kolhimasta niiden laivoja, jotka ovat ne metallista tai paperista vaivalla rakentaneet. Ja jos haluaa vielä joskus vihreälle oksalle seuraamaan virran menoa on erityisesti suojeltava kompromisseilla lastattua ja öljynvaihtoa kaipaavaa puoluearkkia: Uudet mielipidemittausten mukaan muuttuvat merikortit vievät helposti kiville."

Eteenpäin

Tuleva viikko tulee olemaan poliittisesti mielenkiintoinen. Antti Kalliomäen puheenjohtama vaalianalyysityöryhmä, johon allekirjoittanutkin kuuluu, luovuttaa raporttinsa loppuviikolla ja josta toivon mukaan syntyy aktiivinen keskustelu niin mediassa kuin puolueen sisälläkin. Maailmoja ei yksi raportti muuta, mutta olen optimistinen sen suhteen, että siinä kyetään sanomaan julki muutamia vaalituloksen taustalla olleita merkittäviä asioita.

Paitsi, että järjestölliset kysymykset ovat tärkeitä, tärkeää on myös politiikka, politiikan sisältö. Vaikka onkin selvää, ettei hyväkään visio koskaan muutu todellisuudeksi ilman toimivaa ja tehokasta konkreettista toimintaa, ei hyvästäkään koneesta ole iloa ellei ole mitään annettavaa. Ranskan sosialistien vaalitulos tämänpäiväisissä parlamenttivaaleissa kertoo siitä, mitä tapahtuu, ellei työväenliike elä ajassa.

Päivittyessään 2010-luvulle ei sosialidemokratian tarvitse hylätä juuriaan. Suomen SDP syntyi aikanaan kahdelle pohjalle osaksi kansainvälistä työväenliikettä. Toinen niistä oli tuolloisen työväestön sosiaalisten oikeuksien parantaminen. Kapitalismi ei yksin kyennyt näitä oikeuksia luomaan tai takaamaan, eikä edes halunnut sitä tehdä. Tämän vuoksi tarvittiin yhteistä toimintaa ja julkisia organisaatioita. Toinen pohja on eettisyydessä, ajatuksessa oikeudenmukaisesta ja hyvästä yhteiskunnasta. Sosialidemokratia rakentaa sellaista yhteiskuntaa ja maailmaa, joka on kaikkien etu luokka-asemaan tai kansallisuuteen katsomatta. Nämä lähtökohdat ovat keskeisiä myös tulevaisuuteen katsottaessa.

Suomessa SDP ei ole kyennyt tarttumaan riittävällä vahvuudella työelämän muutokseen liittyneisiin haasteisiin. Tällä hetkellä ongelmia ja haasteita on löydettävissä erityisesti nopeasti kasvaneiden palvelualojen sekä julkisen sektorin matalapalkkaisten työntekijöiden sosiaalisten oikeuksien toteuttamisessa. SDP:n on entistä vahvemmin ja selkeämmin kyettävä toimimaan näiden ihmisten puolesta, heidän asemansa parantamiseksi. Sama koskee myös niitä ihmisiä, jotka tällä hetkellä jäävät katsomoon ja jotka kokevat politiikan ja poliittisen toiminnan olevan yhdentekevää heidän asemansa parantamisen kannalta. Toivottomuuden ja syrjäytymisen kehä on katkaistava, erityishuomio tulee asettaa lapsiköyhyyden vähentämiseen. Moni ongelma alkaa jo varhaislapsuudesta.

SDP:n on jatkossa kyettävä ottamaan haltuunsa myös kasvaneet keskiryhmät samalla kun muistetaan peruskannattajakunnan olemassaolo. Paljon puhuttu "poliittinen keskusta", jonne kaikkien sanotaan tähtäävän, ei ole puolueiden määriteltävissä, vaan kansalaisten. "Poliittinen keskusta" voi myös siirtyä. Ajatus siitä, että keskiryhmien tavoittelu automaattisesti tarkoittaisi oikeistolaisempaa linjanvetoa, on susi. Eivät toimihenkilöt tai sairaanhoitajat nytkään äänestäneet Kokoomusta siksi, että he haluaisivat yksityistämistä tai palveluiden markkinoistamista. He äänestivät omien palkkojensa ja yleisen tulevaisuusorientaation puolesta. Kokoomuksen viesti oli abstrakti ja vailla konkretiaa, mutta muiden viestin ollessa jopa sitäkin mitäänsanomattomampi ja tilanteessa, jossa porvarihallitus hyvän taloustilanteen vallitessa konstruoitui uhan sijasta mahdollisuudeksi, kävi kuten kävi.

Tilanteen ollessa vaalien jäljiltä edellä kuvatun kaltainen, on demareilla kaikki mahdollisuudet nousta uudelleen suurimmaksi puolueeksi ja yhteiskunnallisen keskustelun kärkeen, mikäli ahkeraan ja konkretiaan vievään ohjelmatyöhön todella ryhdytään. Taloudellisten tavoitteiden lisäksi on ajettava elämänlaatuun ja valinnan vapauteen liittyviä asioita, kuten perheiden oikeutta yhteiseen aikaan. Ei holhousta vaan huolenpitoa, ennaltaehkäisyä ja tukea vaikeuksissa. Turvaa muutoksessa koulutusjärjestelmän laajentamisen ja uusien työpaikkojen luonnin muodossa, ei yhteiskuntarakenteen museointia. SDP:n ja sen politiikan on muututtava ajan mukana, pyrkiä turvaamaan kansalaisten osallisuutta yhteiskunnassa sekä vapaan persoonallisuuden kehittämistä ja suojaamista.

Globalisaatio on muuttanut yhteiskuntaamme perustavanlaatuisesti ja pysyvästi. Muutoksen vastustaminen on hedelmätöntä ja lyhytnäköistä, on pyrittävä hallitsemaan ja ohjaamaan muutosta, sekä hyödyntämään siinä piilevä valtaisa potentiaali. Sosialidemokratian ei tule toimia globalisaatiota vastaan, vaan pyrittävä ohjaamaan sitä, sen hyötyjen tasa-arvoisemmaksi jakamiseksi niin Suomessa kuin maailmalla. SDP:n on otettava haltuunsa globaalipolitiikan johtajuus. Tällä hetkellä globalisaatiokysymyksissä ehkä ilmastopolitiikkaa lukuunottamatta eivät profiloidu puolueet vaan yksittäiset poliitikot. SDP:llä on olemassa oleva maailmanlaajuinen verkosto, joka tarjoaa foorumin ja väylän, samankaltaista potentiaalia ei muilla suomalaisilla puolueilla ole. Tarvitaan vaihtoehtoja autistiselle impivaaralaisuudelle ja synkälle niinistöläiselle taloudellisen maailmansodan "visiolle".

Paitsi että sosialidemokratian tulee olla visioiden rakentamisen edelläkävijä Suomessa ja osallistua aktiivisesti kansainväliseen politiikkaan, tulee sen olla ennen kaikkea läsnä ja mukana ihmisten arjessa, osana kansalaisyhteiskuntaa. Politiikan kieli on muutettava sellaiseksi, että ihmiset kokevat poliitikon puhuvan heidän asioistaan heidän kielellään. Tällä hetkellä poliittinen toiminta elää omaa elämäänsä ja erityisesti sitä ammatikseen tekevät irtautuvat todellisuudesta sahaamaan Hakaniemen torin ja eduskuntatalon väliä, kokemusta on. SDP:n on oltava ihmisten liike ja jokaisen kiinnostuneen väylä omien ja yhteisten asioiden ajamiseen. Tämä tarkoittaa näkymistä ja ihmisten kuuntelemista ja mukaan saamista vaalien välillä, siellä, missä ihmiset liikkuvat, tekevät työtä, vaikuttavat ja harrastavat.

Mainostusta

Viime aikoina useampi kirjoittaja on pohtinut ääneen tarvetta "nuorten aikuisten" (kamala termi, mutta käytettäköön paremman puutteessa) foorumeille politiikassa ja erityisesti SDP:ssä. Opiskelija- ja nuorisojärjestöt tarjoavat ohjelmaa ja verkostoja, mutta minne mennä, kun kolmekymppiä alkaa olla mittarissa ja opiskelu taakse jäänyttä elämää?

Kunnallispolitiikasta kiinnostuneille asuinalueyhdistykset tarjoavat mielekästä tekemistä (mikäli toimivat), mutta usein näitäkin vaivaa sama kuin koko suomalaista poliittista kenttää. Oman ikäistä seuraa voi olla vaikea löytää ja monesti samalla väsähtää into toimia ja siirrytään katsomon puolelle. Tämä vääristää entisestään politiikassa toimivien ikärakennetta.

Tarpeen ollessa huutava on huutoon vastattava. Monessa kaupungissa on vireillä erilaisia suunnitelmia eräänlaisten "nuorten aikuisten foorumien" ja verkostojen aikaansaamiseksi ja hommaa aletaan nyt pistää toimeen pääkaupunkiseudulla. Siksi kaikki kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita Vanhalle ylioppilastalolle ensi tiistaina 12.6. klo 18 lähtien, jossa olisi tarkoitus suunnitella Helsingin seudun sosialidemokraattisten (ja sellaisiksi haluavien) "vähän alle ja päälle 30-somethingien" verkoston toimintaa.

Tarkoituksena on siis luoda toiminta- ja osallistumisrakenteita, joissa olisi a) mielenkiintoista ja vaikuttavaa keskustelua, b) mahdollisuus verkostoitua ja tutustua ihmisiin, c) hauskaa ja jonne olisi hyvä ja hauska tuoda uusia kiinnostuneita ihmisiä mukaan. Kynnys matalalla, katto korkealla. Tule tuomaan oma ajatuksesi ja panoksesi.

Balkanin Ruotsi

Entisen Jugoslavian mailla on monella tapaa murheellinen lähihistoria. Sotia, kansanmurhia, väestökatoa paitsi väkivallan, myös laajamittaisen nuorten ja lahjakkaiden maastamuuton myötä, taloudellista kurjuutta, korruptiota ja ihmiskauppaa. Viime viikonloppuna myös suomalaiset saivat Helsingin stadionilla katsella serbifanien banderolleja, joissa ylistettiin serbialaista Kosovoa ja karkuteillä olevaa sotarikollista Ratko Mladicia.

Poikkeuksena oheisesta säännöstä on kuitenkin aina muistettava mainita Slovenia. Jo Jugoslavian aikana silloinen osavaltio erottui taloudellisesti ylöspäin muusta maasta. Hieman yli 2 miljoonan asukkaan Slovenia vastasi alle kymmeneksen väestöosuudellaan jopa kolmanneksesta Jugoslavian viennistä. Slovenia on ainoa uudesta kymmenestä jäsenmaasta, joka otti käyttöön euron tämän vuoden alusta. Eräissä talousmittauksissa se on jo nyt ohittanut elintasossaan Portugalin ja 15 vuotta itsenäistymisensä jälkeen sen asukaskohtaiset BKT-lukemat ovat jo 84% EU:n keskiarvosta.

Poliittisesti Sloveniassa eletään mielenkiintoisia aikoja. Sloveniaa hallinnut, monista entisistä jugoslaavikommunisteista, kansallismielisistä ja muista jo aiemmin valtaapitäneistä koostunut liberaalidemokraattinen LDS putosi vallasta vuonna 2004. Vallan peri keskustaoikeistolainen koalitio, jonka haastaa suosiossa maan selkeästi suurimmaksi noussut oppositiossa oleva sosialidemokraattinen puolue. Vielä vaaleissa n. 10%:n kannatusta nauttineet demarit ovat nousseet joissain mittauksissa jopa 30%:n kannatukseen. Osuutensa tässä on Slovenian selkeästi suosituimmalla poliitikolla, sosialidemokraattien puheenjohtaja, MEP Borut Pahorilla.

Pahorilla ja hänen puolueellaan onkin edessään mielenkiintoinen ongelma. Maassa käydään presidentinvaalit tänä syksynä. Istuva presidentti Janez Drnovsek, jonka filosofis-eettisestä herätyksestä, suuresta kansansuosiosta ja rauhanaatteesta mm. HS uutisoi jokin aika sitten, ei pyri jatkokaudelle. Hallituskoalitio on ilmoittanut ehdolle oman ehdokkaansa, joka tullaan valitsemaan, ellei Pahor haasta häntä. Samaan aikaan sosialidemokraattinen puolue toivoisi Pahorin jättävän vähämerkityksiset presidentinvaalit väliin, sillä ilman häntä puolueen olisi vaikea menestyä tulevissa parlamenttivaaleissa, joissa jaetaan todellinen valta. Tilanne muistuttaa hyvin paljon Viron sosialidemokraattien tilannetta ennen Toomas Hendrik Ilveksen ilmoittautumista vaaleihin.

Sloveniassa valmistaudutaan vaalien ohella myös EU-puheenjohtajuuteen. Vuoden 2008 alusta alkava pj-kauden aikana Slovenia pyrkinee edistämään erityisesti Länsi-Balkanin integraatiopyrkimyksiä. Toinen Slovenian näkökulmasta oleellinen havainto on EU:n ulkopoliittisen yhtenäisyyden ja uskottavuuden vahvistaminen. Balkanilta maailmaa tarkastelevat sloveenit tietävät alueella vallitsevan käsityksen siitä, että tiukan paikan tullen ainoa, keneltä voi odottaa todellisia toimia on USA.

Kuvassa slovenialainen euro