sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

Pari vihertävää ajatusta

Suomalaiseen ympäristöpolitiikkaa koskevaan keskusteluun tarvitaan lisää aiheita. Keskustelu liikkuu joko sinällään tärkeissä ja sympaattisissa, mutta kokonaisuuden kannalta rajallisen merkittävissä yksilöiden elämäntapavalinnoissa tai sitten riidellään siitä onko ydinvoima ympäristöystävällistä vai ei.

SDP meni viime vaaleihin vaatimalla öljyvapaata Suomea vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on sama kuin Ruotsin sosialidemokraateilla, paitsi että Suomi tarvitsisi kymmenen vuotta till. Tuo sinällään hyvä tavoite, jota on syytä pitää hengissä ja kehittää myös oppositioasemassa, jäi kuitenkin sisällöltään hämäräksi. Öljyriippumattomuuden lisäksi lienee kuitenkin syytä esittää muitakin aloitteita.

Ihmiset ovat viehättyneitä taloihinsa, leluihinsa ja kulutustavaroihinsa eikä allekirjoittanut usko, että edes Suomessa kyettäisiin merkittäviin ympäristöllisiin saavutuksiin kulutusta rajoittamalla. Tässä yhteydessä ei liene edes tarpeellista mainita amerikkalaisia, kiinalaisia tai intialaisia. Kulutuksen laatuun voitaisiin kuitenkin vaikuttaa. Olisi tehtävä kaikki mahdollinen sen suhteen, että kulutus voisi olla entistä energiatehokkaampaa ja suuntautuisi materiaalisten hyödykkeiden sijasta vaikkapa palveluiden käyttöön.

Suomessa kuluu paljon energiaa liikkumiseen ja lämmittämiseen. Järkevämmällä yhdyskuntasuunnittelulla saataisiin paljon aikaan. Kaupunkien leviäminen yksityisautoilun varassa toimiviksi omakotitalomatoiksi a'la Turun saaret tai Espoon kaupunki on ekologisesti kestämätöntä ja taloudellisesti älytöntä. Samalla kylmässä maassa talojen lämmittäminen syö energiaa ja maksaa rahaa. Kaavoituksessa ja rakennusmääräyksissä voitaisiin käyttää huomattavasti tuntuvampia otteita suuremman tuhon välttämiseksi.

Suomalaisia kaupunkeja olisi rakennettava huomattavasti tiiviimmin. Tämä ei tarkoita kaiken väen keskittämistä kerrostaloihin, niin järkevää kuin se ympäristönäkökulmasta voisi ollakin, vaan tiivistä ja matalaa rakentamista. Tämänkaltaisiin, todennäköisesti viihtyisiin kaupunginosiin olisi helppoa ja kaupallisestikin järkevää luoda toimivat lähipalvelut, jotka olisivat kävelyetäisyydellä sekä tehokas, mieluusti raiteilla liikkuva joukkoliikenne. Ehkä tällä tavalla voitaisiin vähentää myös liian yleisiä autoletkoja kaupunkien sisääntuloväylillä.

Omakotitalojen ekotehokkuutta voitaisiin parantaa suosimalla esim. maalämpöä. Lämpöpumput maksavat itsensä takaisin jo nykyoloissa arviolta 10 vuodessa. Alkuinvestointi on suuri, mutta tämän jälkeen pumppu säästää rahaa ja ympäristöä kuluttamalla huomattavasti vähemmän energiaa kuin suora sähkölämmitys. Valtio voisi tulla apuun tarjoamalla esimerkiksi edullista tai nollakorkoista lainaa pumpun hankintaan. Mikäli omakotitalon asuinpinta-ala kasvaa riittävän suureksi, voitaisiin pohtia esimerkiksi jonkinlaisen ympäristöystävällisen lämmitysratkaisun valinnan pakollisuutta.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jep,

ja energiasyöppö hehkulamppujen myynnin voisi kieltää ja kaikkiin (uusiin) taloihin/asuntoihin asentaa sähkön on/off -katkaisimen, jolla saisi kaikki sähköä kuluttavat vempaimet - lämpöä ja jääkaappia/pakastinta lukuunottamatta - pois päältä kotoa lähtiessä.

Esa Suominen kirjoitti...

Juuri näin. Hehkulamppukielto on jo (käsittääkseni) voimassa tai ainakin tulossa Australiaan. Kaikki tällaiset innovaatiot olisivat omiaan helpottamaan energian säästöä.

Tzin kirjoitti...

Moi,
Itsekin tätä ympäristöteemaa käsittelen uusimassa blogimerkinnässäni. Se ei toki ole yhtä jäsennelty kokonaisuus.
Kuten blogissanikin kirjoitan, toivoisin puolueelta jonkin näköistä näkemystä kaupunkisuunnittelusta. Lisäksi toivoisin, että tämän jatkuvan ydinvoima-antiydinvoimaväittelyn sijasta voisimme siirtyä energiatehokkuuskeskusteluun.

ProgeClub kirjoitti...

Kovin suura vaikutusta säästöliikkeillä - mainittu säästölamppu ja maalämpö + aurinko - ei ole, jos ja kun asumisen neliökoko kasvaa koko ajan, Suomessakin.
- lapseton pariskunta saattaa nyt aivan hyvin rakentaa 150 neliön asuintalon, ja 100 neliön talviasuttavan mökin päälle. Tämä on outo kehitys, joka tavataan USAssa vielä stydimmassa mallissa.

Muuten: viime perjantain Kauppalehden pääjuttu käsitteli EU:n bioenergiaindikaattoria- ja indeksiä. Suomessa enemmän energiaa tuottaa, mitä sen valmistus kuluttaa, vain turve, tuo ei-fossiilinen, hitaasti (Vapon ilmoittamaa tietoa paljon hitaammin)uusiutuva luonnonvara on arvioitava uudelleen, koska sen päästöt nykyisellään ovat selvästi fossiilisia alhaisemmat.

Tästä, muuten2, oli hiljan puhetta jo Jäppilässä:
http://www.ihmiskunta.org/wp/?p=3017#comment-2191

“… kaikkein saastuttavimmalle energiamuodolle, turpeelle,”

Ei muuten enää pidä paikkaansa, vaan näitä turvetta polttavia chp-laitoksia rakennetaan lisää, ja ne ovat nyt päästönormien alakantissa uudella suodatusteknologialla. lisäksi chp:n hyötysuhde sähköntuotannossa on entistä suurempi.
Puhumattakaan 2. polven chp:stä (fischer-trops-menetelmä), jossa lisänä syntyy myös nestemäistä biodieseliä.

Juuri Pähkinäsaariseuran tietoperustan päivittämiseksi ja kansantalouden tajun ja tietämyksen laajentamiseksi minä audienssia tilailen, en minä pahalla, kunhan asiat pysyvät asioina.

Anonyymi kirjoitti...

Jos lopettaisimme haja-asutusseutujen ten ja kaupunkilaisten riistämisen, Suomen kuluttaman energiamäärän voisi laskea tosi dramaattisesti.
Tämä voitaisiin aloittaa lopettamalla tie- ja sairaalainvestoinit Itä-ja pohjoissuomeen.

Samoin maataloustuessa voitasiin siirtyä kahden tuen malliin, tapporahaan ja hautausavustukseen.

Turpeen poltosta ympäristörikos.

Anonyymi kirjoitti...

Kymmenen vuotta sitten ehdotin muutoin sähkölaitteisiin ja autoihin energiaveroa, joka on suhteessa niiden energiakulutukseen, 0-30% välillä.

Jos auton polttoaine kulutus olisi 10% yli autojen keskiarvoin, sen energiavero, autoa ostaessa, olisi 11%, jos se olisi viisitoista prosenttia yli keskiarvon, energiavero olisi 11,5%.
Vastaavasti, jos auton kulutus olisi 10% alle keskiarvon, energiavero olisi 9%.

Sama juttu, olisi kyseessä jääkaappi, hehkulamppu, dildo, tai kirkkourut.

ProgeClub kirjoitti...

Petja Jäppinen said...
"Turpeen poltosta ympäristörikos."

hä?

Siis ei niin kuin oikein taas fakta maistu eikä käy pyydykseen, tässä sinänsä mitään uutta.

Nina kirjoitti...

Hyvä Esa! :) Vaihda puoluetta niin näkemyksesi saisivat enemmän vastakaikua... ;)

Esa Suominen kirjoitti...

Kiitos vain Nina kutsusta, mutta taidan pysyä nykyleirissä. Tämänkaltaiset jutut etenevät täälläkin eikä tarvitse innostua liikaa biopolttoaineista. ;)

ProgeClub kirjoitti...

Ninan harrastukista ei ilmene poliittista aktiivisuutta eikä suuntaustakaan kuin ehkä arvailtavaksi asti,
Mutta siis mennä mukaan sinne, missä välitöntä "vastakaikua" on saatavilla...

Kysyn kuin Jeesus, mitä erinomaista siinä teemme?

Anonyymi kirjoitti...

Juu, nämä ovat hankalia juttuja. Asiat eivät ole useinkaan siltä miltä ne ensin vaikuttavat.

- Peltopohjaiset biopolttoaineet ovat enemmän ympäristörikos kuin ympäristöteko.

- Turve- ja hiilivoima saattavat pian olla päästöttömiä energialähteitä, kun suodatusteknologia kehittyy. Vanhojen laitosten päivittäminen on ilmeisesti kuitenkin vaikeaa.

- Junat eivät välttämättä ole aina ilmaston kannalta parempia vaihtoehtoja kuin kumipyöräliikenne. Junan (dieselmoottoreineen) ja jakeluautojen yhdistelmä saattaa useinkin tavaralogistiikassa tuottaa enemmän päästöjä kuin ison rekan matka kerralla satamasta perille asti.

Joten keskustelua todellakin tarvitaan ja asiapohjalta kuten tzin viitoittaa! -koobra

ProgeClub kirjoitti...

Anonyymi said...
"Turve- ja hiilivoima saattavat pian olla päästöttömiä energialähteitä, kun suodatusteknologia kehittyy. Vanhojen laitosten päivittäminen on ilmeisesti kuitenkin vaikeaa."
Tämä on totta, maamme viisi suurta CHP-pannua ovat tulleet elinkaarensa päähän. Esimerkiksi vajaat 40v. vanha CHP, Kuopion Haapaniemi, on vaiheessa jossa sitä ei enää voi paljon korjata. Se lopettaa uuden aloittaessa (jos jaksaa sinne asti).

Nina kirjoitti...

Noh, täytyy myöntää että kyllähän ympäristöajattelua on hyvä löytyä jokaisesta puolueesta. :)