torstaina, marraskuuta 29, 2007

Vaihtoehto

SDP esitteli eilen omia vaihtoehtoisia budjettilinjauksiaan hallituksen esitykselle. Mukana on varsin edistyksellisiä ehdotuksia, erityisesti liittyen verotuksen kehittämiseen. Sen paremmin windfall-vero kuin pörssikauppaverokaan eivät ole uusia ideoita. Sinällään on kuitenkin erittäin hyvä huomata, että sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on ottanut ne agendalleen. Mm. Vihreät ovat olleet aiemmin näillä asioilla. Ehkä he nyt vastaavat omaan huutoonsa, ovat itsenäisiä ajattelijoita ja tukevat?

Toinen oikeansuuntainen askel nimenomaan tulopuolella on panostus harmaan talouden torjuntaan. Suomalainen yhteiskunta menettää verotuloja arvioiden mukaan jopa miljardeja kilpailua ja rehellisten yritysten toimintaa haittaavan vilpin vuoksi. Tänne puolelle sijoitetut varat tuovat mitä useimmin itsensä moninkertaisina takaisin, paitsi verotuloina, myös kilpailuympäristön paranemisena.

Vaihtoehdon menopuoli keskittyy kuntapalveluihin ja koulutukseen. Toisessa tarpeet ovat akuuteimmat, toisella taas varaudutaan tulevaisuuden haasteisiin. Kuntapuolella olisi kuitenkin tarvetta päättää mitä me oikeastaan haluamme? Korostunutta kunnallisverotusta, kuten Heinäluoma jossain vaiheessa ennen vaaleja esitti, vaiko pikemminkin valtion vahvempaa roolia kuntataloudessa? Allekirjoittanut suosisi jälkimmäistä vaihtoehtoa siten, että joidenkin nyt kuntien hoitamien tehtävien valtiollistamista voitaisiin alkaa selvittämään, samaten kuin yhteisöveron tuottojen siirtämistä valtiolle. Tämän päälle vahvat peruskunnat, niin avoimuuskin paranisi.

Kaiken kaikkiaan nyt nähdyt vaihtoehtoiset linjaukset ovat vähintäänkin kohtuullinen aloitus. Oli aikakin, että oppositiopolitiikka ottaa seuraavan askeleen rakentavien ehdotusten muodossa. Tulevalle vuodelle odotan konkreettisia malleja ainakin sosiaaliturvan uudistamiseksi, koulutusjärjestelmän kehittämiseksi sekä Suomen Eurooppa- ja ulkopoliittisen linjan tarkastelemiseksi. Keskustaa kun moinen ei kiinnosta ja tästä levystä alkaa veto loppua.

2 kommenttia:

Petri Mustakallio kirjoitti...

Joo, kyllä SDP:n eduskuntaryhmälle voi tunnustuksenpoikasen antaa siitä, että tämä oli jo jonkinlainen avaus. Sen pohjalta voi jo ryhtyä rakentamaan uskottavaa oppositiopolitikkaa.

Tuo kuntapaketti ja kunta-valtiosuhde on aika ongelmallinen. SDP jatkaa sitä samaa linjaa jota oppositio on aina harjoittanut eli kuntien puolustamista ja lisärahan vaatimista kunnille. Ei siinä mitään, sellaista tilannetta tuskin tuleekaan jolloin kunnat eivät lisärahaa tarvitsisi.

Pelkkä vastikkeeton lisäresurssien syytäminen on kuitenkin vastaan monia demarienkin ajamia tavoitteita. Ennen kaikkea se on vastoin sitä, että elinkelvottomat kunnat pakotetaan laittamaan hynttyyt yhteen. Toiseksi varsinkin terveydenhuoltosektorilla täytyisi lisäresurssoinnin ehdottomana edellytyksenä olla toimintatapojen järkeistäminen.

Ja niin kauan kuin Keskustapuolue on hallitusvastuussa en esittäisi edes selvitettäväksi yhteisveron siirtämistä valtiolle. En uskalla edes kuvitella millainen sammonryöstö suurilta kaupungeilta kepulaiskunnille siitä tulisikaan!

Anonyymi kirjoitti...

Ratkaisu kuntatalouden ongelmiin on Pähkinäsaaren rajojen palauttaminen.

Sairaanhoitajien työtaistelun aika olisi ollut antaa sairaanhoitajille niiden vaatimat palkankorotukset täysimääräisenä ja maksaa tämä irtisanomalla rajan takana olevat sairaanhoitajat.