Puoluekokousedustajaksi!

Varsinais-Suomessa, kuten muuallakin, äänestettiin puoluekokousedustajista. Nuorten ehdokkaiden tulos oli uskomattoman hyvä. Kolmestakymmenestä edustajasta kymmenen on alle 30-vuotiaita. Joukossa myös allekirjoittanut, joka sijoittui 80 ehdokkaan joukossa sijalle 16. ja pääsi läpi. Kiitos luottamuksesta kaikille äänestäneille!

Paitsi henkilövalintoja, puoluekokous on poliittista linjanvetoa. Käsittelyssä on laajoja ohjelmia sekä kaikkiaan 444 aloitetta. Aloitteiden osalta tullaan käymään toivon mukaan laajaa ja perusteellista keskustelua. Näillä on monessa suhteessa huomattavaa merkitystä. Eräs merkittävä keskustelu tullaan käymään talouspolitiikan osalta. Talous- ja veroaloitteissa on erityisesti kunnostautunut Opiskelijoiden sosialidemokraattinen yhdistys OSY.

Eräs tärkeä aloite koskee EMU-järjestelmää sekä Euroopan keskuspankin tavoitteenasettelua. OSY vaatii entistä enemmän huomiota työllisyystavoitteisiin. Aloitteessa vaaditaan myös EKP:n demokratisointia. Kysymys demokratiasta taloudellisten instituutioiden kohdalla on keskeinen. Ilman kontrollia ja ohjausvaltaa talouteen kansanvalta tyhjenee sisällöstä.

Ajatus siitä, että EKP:n toimivapauden "rajoittaminen" poliittisella ohjauksella tulisi automaattisesti näkymään investointien laskuna sekä heikentyvänä työllisyytenä on monessa suhteessa ongelmallinen. Paitsi että kyseinen väite ei juuri saa tukea reaalimaailmasta, on se ongelmallinen myös periaatteellisesti.

Mikäli katsotaan, ettei poliittinen ohjaus saa kuulua talouden keskeisten yksiköiden toimintaan, voidaan yhtä lailla sosialismi kuin demokratiakin unohtaa. Hyväksyä monetaristinen tulkinta todellisuudesta ja kadota keskustaoikeiston jatkoksi, vaikka sitten demokraattiseksi puolueeksi, ei mitään väliä. Eurooppalainen sosialidemokratia ei ole tätä hyväksynyt, eikä sitä saa PES:n linjauksiin sitoutunut suomalainen sosialidemokratiakaan tehdä.

Laskutoimitus

Kauppalehden verkossa julkaistiin jälleen eilen Kemijärven sellutehdasuutisia. Uutisoinnin mukaan tarkoituksena on kerätä alkupääomaa 50 miljoonaa euroa sekä hakea tähän päälle lainoitusta sekä valtion avustuksia, tavoitteena joko jatkaa tehtaan toimintaa tai perustaa uusi. Vaikuttavaa toimintaa, on sanottava.

Omistuspohja on kuitenkin ajatuksessa mielenkiintoinen. Osakkeita on yhteensä miljoona ja ne jakautuvat A- ja B-osakkeisiin. Näiden äänimäärissä on eroja. Vajaat kymmenen perustajaa merkitsi yhteensä 36 500 eurolla 730 A-osaketta eli 60% yhtiön äänivallasta. Melkoisen halvalla lähtee, koska saman porukan osuus koko pääomasta olisi vain 0,07%. Jos joku nyt siis haluaisi sijoittaa koko 49,96 miljoonaa, hän jäisi silti selkeään vähemmistöön päätöksenteossa.

Mikäli yhtiö saadaan pystyyn, on valta melkoisen pienellä porukalla ja oma alkuinvestointi voidaan kuitata parina palkkiona. Tämän jälkeen pääomalle voidaankin tehdä melkein mistä tahansa. Toivon mukaan tavoite on aito ja tarkoituksena on aloittaa tuottava elinkeinotoiminta. Mutta myös muut, ikävämmät, mahdollisuudet on otettava huomioon, erityisesti kun pohditaan valtion mukaantuloa. Perustajat kun kyllä saavat omansa moninkertaisina takaisin myös tilanteessa, jossa uusi tehdas ajettaisiin pikapuoliin alas "kannattamattomana".

Jyvät ja akanat

Lomanjälkeisen aamun voi aloittaa pohdinnoilla valinnanvapaudesta. Hallitus panee toimeen ohjelmaansa yksityiskoulujen osalta ja vakinaistaa viisi määräaikaista yksityiskoulua, joista neljä on kristillisiä. Samalla uusia toimilupia myönnetään HS:n mukaan neljä.

Pisa-tulokset ovat yksiselitteisiä. Suuri yksityiskoulujen määrä korreloi vahvasti suurten oppimistuloserojen, yhteiskunnallisen epätasa-arvon sekä heikon keskimääräisen oppimisen tason kanssa. Jo tätä taustaa vasten yksityiskoulujärjestelmän laajentaminen vaikuttaa typerältä ja ideologiselta. Tosin laajentamista ei perustellakaan laadulla, vaan valinnanmahdollisuuksien lisäämisellä.

Valinnanvapaus on hyvä asia, mutta miten sitä parhaiten toteutetaan? Eriytyvä koulujärjestelmä ei ole toimiva keino. Ja kenen valinnasta on kyse? Uskonnolliset vanhemmat laittavat lapsensa uskonnolliseen kouluun ja valitsevat hänen puolestaan? Eikö aitoa, lapsen ja nuoren näkökulmasta toimivaa valinnanvapautta olisi pikemminkin yhtenäinen peruskoulu, joka tarjoaisi kriittisen ja mahdollisimman analyyttisen tiedon kaikista uskonnollisista yhteisöistä ja jättäisi valinnan, tai valitsematta jättämisen, nuoren itsensä tehtäväksi?

Hyvä kysymys tulevaisuutta ajatellen lienee se, mitä tapahtuu, kun aletaan vaatia islamilaista koulua? Saako se toimiluvan, mikäli kykenee päällisin puolin täyttämään lain vaatimukset? Miksei saisi? Onko tämä toivottavaa yhteiskunnallista kehitystä, mikäli integraatiota edelleen pidetään tavoitteena? Onko muita tekijöitä kuin uskonto, joilla voi oikeuttaa yksityisen opinahjon perustamisen, miksi sillä olisi erioikeus?

Koulujärjestelmä on ehkä keskeisin yhteiskunnallista tasa-arvoa, tai sitten eriarvoisuutta, tuottavista järjestelmistä. Vaikka tämänkertainen Sarkomaan lupajako ei kerralla maailmoja mullistakaan, on suunta väärä ja vaarallinen. Yksityiskoulujen lisääntymisen myötä ovi aukeaa erittäin arveluttavaan tulevaisuuteen, jossa karsinoidaan ja tullaan karsinoiduiksi. Tämä koskee paitsi uskonnollista opetusta, myös muiden yksityisten koulujen usein mukanaan tuomaa kultapossukerhoa.

Speak no evil

Kunnallisvaalien lähestyessä myös puolueet alkavat lyödä lukkoon linjauksiaan. Kuntien ollessa hyvin erilaisia kansalliset ohjelmat ovat väistämättä varsin yleisluonteisia linjauksia. Niillä on kuitenkin huomattavaa merkitystä paitsi paikallispolitiikan suunnan määrittelyssä, myös valtakunnallisessa kuntapolitiikassa. Ensimmäisinä ohjelmansa lukkoon ovat lyöneet vihreät.

Vihreiltä on tottunut odottamaan kunnianhimoista ohjelmatyötä. Kuntavaaliohjelma tekee kuitenkin valitettavan poikkeuksen. Teksti on kielellisesti miellyttävää ja helppolukuista, mutta sisällöllisesti tyhjää. Ortodoksista ilmasto-osaa lukuunottamatta ohjelmaa leimaa ajattelu: pro kaikki kaunis ja helppo, vaikeista asioista ei mainintaakaan.

Kaikki tietävät kuntatalouden kriisin. Mikä on vihreiden ratkaisu? Kunnallisvaaliohjelman mukaan -ei mikään. Ohjelmasta ei irtoa konkreettista sanaa kuntarakenteesta tai valtion ja kuntien välisestä suhteesta. Kysymyksistä, jotka tulevat vaikuttamaan kaikkeen palveluihin tuntuvasti tulevina vuosina. Entä miten maapolitiikkaa harjoitetaan? Milloin palveluita voidaan ulkoistaa? Millä perustein? Onko olemassa joitain periaatteita? Ei vastausta.

Ohjelmassa on kaksi päälinjaa, ilmasto ja identiteetti. Taloudellinen demokratia ja osallisuus loistavat poissaolollaan. Myöskään äänestysaktiivisuus ei nouse huoleksi asti. Mutta ottaen huomioon taustayhteisön -miksi nousisi? Perusvihreä on aktiivinen, hyvin koulutetun perheen hyvin koulutettu jälkeläinen. Individualisti, joka uskoo eettisen kuluttamisen voimaan ja aika ajoin suorastaan halveksii kollektiivisempia ratkaisuja. Kulttuurinen eronteko "rahvaaseen" on hyvin vahva ja omanarvontunto korkealla. Nämä ihmiset ovat jo uurnilla, tekemässä identiteettitekoja.

Ohjelma alkaa kuittauksella irtopisteiden keräilyn välttämisestä. Hyvä, mutta tuolloin olisi odottanut jonkinlaisia linjauksia. Luettelosta hyviä tavoitteita todennäköisesti kukaan ei ole eri mieltä. Sen sijaan muutamat harvalukuiset konkreettiset avaukset herättävät kysymyksiä. Esimerkkinä olisi mukava tietää mitä vihreät tarkoittavat kun he sanovat: "Elämänlaatua on myös vapaus valita esimerkiksi erilaisista päivähoito- ja koulumuodoista."?

Pitänee paikkansa, en tosin tiennyt, että tämä nykyään estetään. Mutta mitä tämä sitten tarkoittaa käytännön politiikassa? Yksi vaihtoehto on lukea päivähoidon osalta ylläoleva siten, että sen puitteissa halutaan korostaa kotihoidon (ja sen tuen) merkitystä hoivaratkaisuna. Tämä voi olla hyvästä uskosta tehty, mutta tulee toteutuessaan lisäämään työmarkkinoiden epätasa-arvoa, johtaa alhaisiin eläkekertymiin ja vähentää työllisyyden alenemisen kautta mahdollisuuksia investoida peruspalveluihin. Toki se tukee nykyhallituksen työssäkäyviä vanhempia kurittavaa linjaa. Entä koulut? Yksityisiä kouluja? Uskonnollisia kouluja?

Toinen mielenkiintoinen lausuma on yksi paperin vähäisistä konkreettisista linjauksista: "Vihreät kannattavat vaaleilla valittuja maakuntavaltuustoja." Eli lisää väliportaan hallintoa, resurssien siirtoa palveluista hallintoon. Eikö suunnan pitäisi nimenomaisesti olla toisen? Olisiko tarkoituksenmukaista pyrkiä pikemminkin vahvoihin kuntiin, jotka kykenisivät palveluiden tuottamiseen itse ja olisivat suoraan kuntademokratian piirissä?

Hyvääkin ohjelmasta toki löytyy, vielä odottaisi konkretiaa ja vaaleissa saadun vallan käyttöä ko. tavoitteiden eteen. Ajatus yhdyskuntarakenteen tiivistämisestä on hyvä ja kannatettava sekä joukkoliikennelinjaukset toimivia. Tosin kumpaakaan eivät edistä kaavojen jarrutukset, joista on kokemuksia liiankin kanssa.

Me pystymme siihen!

Kansanedustaja, SDP:n puheenjohtajaehdokas Erkki Tuomioja avasi kampanjansa eilen. Tänään ovat auenneet myös puheenjohtajakampanjan verkkosivut osoitteessa http://www.mepystymmesiihen.org/. Sivut täydentyvät vielä tulevina päivinä mm. tukijahaastatteluin ja kampanjablogin myötä. Tule mukaan! Kannattaa myös huomioida Nuorsosialidemokraattien uudistuneet sivut ja erityisesti verkkolehti, josta löytyi heti ainakin yksi mielenkiintoinen poliittinen huhu.

Eki vs Ike

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen selitteli Kanerva-kohua omilleen viikonloppuna ja keräili pisteitä kertomalla "kuinka kyrsii". Samalla hän arvioi Kanervan suorituksia suhteessa edeltäjäänsä ulkoministeri Tuomiojaan ja katsoi Kanervan tekevän parhaansa muuttaakseen suuntaa. Arviolle lieneekin tilausta. On todellakin syytä katsoa taaksepäin ja arvioida ulkopoliittisen johdon vaihdon seurauksia.

Ulkoministeri Tuomioja keräsi valtavan kansainvälisen arvostuksen Libanonin kriisin aikana. Tuolloin Suomen ulkoministeri esiintyi maailman mediassa lähes päivittäin. Mediaosumien määrä ei tosin ole porvarihallituksen myötä erityisesti vähentynyt. Sen sijaan teema on vaihtunut, nyt ministerimme tunnetaan vikkelästä tekstiviestisormestaan.

Viime kaudella ulkopoliittinen johto pysyi verrattain selkeästi Merikasarmilla. Tänä vuonna voidaan perustellusti kysyä kuka on asiapuolella hallituksen ykkönen. Vuoden siteeratuin -ja selitellyin- ulkopoliittinen lausuntohan tuli puolustusministeriöstä. Sotaministeri Häkämies veteli Venäjä-lausuntojaan takaisin. Ministerin kunniaksi on sanottava, että sittemmin hän on pysynyt hiljaisempana ulkopoliittisissa kysymyksissä. Odotamme samaa valtionyhtiöiden osalta.

Toki lastentaudeista kärsinyt, mutta silti innovaationa aivan uutta aikaa edustaneesta Helsinki-prosessista ei ole enää kuultu. "Uusi ulkopolitiikka" on tarkoittanut oikeudenmukaisemman globalisaation tavoitteen siirtämistä hyllylle kahdenvälisten USA-suhteiden tieltä, joita hoidetaan ammattitaidolla joka saa virkapuolen edustajat lähes kyynelten partaalle. Asiaa ei laisinkaan auta se, että nykyisen ulkoministerin paras osaaminen löytyy urheilujärjestöistä, eikä vanhoilla hyvillä neuvostokontakteillakaan ole enää vastaavaa arvoa kuin silloin ennen. Englanti sujuu sentään hieman paremmin kuin Vanhasella, joka ei tosin paljoa vaadi. Kun on lusikalla annettu, ei voi ämpärillä ottaa.

Yhdessä asiassa Kanerva ohittaa kyllä edeltäjänsä ja se on palstamillimetrien määrä "kevyemmässä" lehdistössä. Tämä toki lisää lehtien menekkiä ja saa aikaan hauskuutta työpaikoilla, jolla on tunnetusti työhyvinvointia lisäävä vaikutus. Kirjallisessa tuotannossakaan Kanerva ei välttämättä häviä niin paljoa, sillä vaikka Tuomioja julkaisee Tieto-Finlandialla palkittavia teoksia, niitä ilmestyy harvoin. Kanerva tuottaa nopealla tahdilla satoja kertoja 160 merkkiä.

Katainen on oikeassa. Porvariministerit ovat todellakin tehneet parhaansa pyyhkiäkseen Tuomiojan kauden historiaan ja saaneet vuodessa paljon aikaan. Ministereitämme ei enää maailmalla arvosteta, vaan heille nauretaan ja agenda on muuttunut globaalin vaikuttavuuden sekä verkostoinnin etsimisestä kotimaan yleisölle vaikuttavissa kulisseissa poseeraamiseksi. Finis Finlandiae.

Onnea Espoo!

Tuoreet voimat saavat aikaan rohkeita päätöksiä. Espoon sosialidemokraatit järjestävät keskuudessaan neuvoa-antavan jäsenkyselyn puolueen puheenjohtajasta. Ehkä muutos sittenkin tapahtuu alhaalta ylös, niinkuin oikeastaan pitääkin.

Espoo ei ole ensimmäinen tällaisen äänestyksen järjestävä paikkakunta, lähes koko Keski-Uusimaalla järjestetään vastaavia. Ensimmäisenä liikkeellä olivat järvenpääläiset. Espoo kuitenkin varmistaa koollaan tulosten laajan näkyvyyden myös medioissa. Hienoa!

Lämmin kiitos ja onnentoivotus rohkeudesta kaikille espoolaisille demareille, jotka ovat kyenneet nousemaan veikkosimpasten yöstä kohti uudenlaista ja avoimempaa puoluetoimintaa. Kyllä me muutkin perässä tulemme, ennemmin tai myöhemmin. Kysehän on vain ajasta. SDP voi olla tässä kehityksessä joko kärjessä tai vastahakoinen viivästelijä.


Ps. 24d on aloittanut varsin aktiivisesti. Vielä kun uutispuolelle saadaan poliitikkojen ulostuloja ja sitä kautta verkkolehdelle mediaosumia muissa lehdissä. Ehdottomia helmiä ovat kuitenkin ennen kaikkea Antton Rönnholmin Eurooppa-aiheiset blogitekstit. Kannattaa lukea. Yhdessä UP Demarin Riitta Korhosen kanssa sd. mediaskenen parasta sisällöllistä antia.

Eläkkeesi hedge-rahastossa

Helsingin Sanomien talousosastolla käsitellään tänään erittäin merkittävää kysymystä. Suomalaisten työeläkerahoja sijoitetaan entistä enemmän ns. hedge-rahastoihin, joita on pidetty suurimpana syyllisenä viimeaikaisiin rahoitusmarkkinaepäselvyyksiin. Sijoitukset ovat olleet viime vuosina nopeassa kasvussa, parissa vuodessa liki kaksinkertaistuneet. Varman sijoituksista hedge-rahastoissa on HS:n mukaan peräti 13%.

Hedge-rahastot ovat kansainvälisen rahoitusarkkitehtuurin erikoisimpia toimijoita. Kyseessä ovat erityisen löyhästi säädellyt rahastot. Muista sijoitusrahastoista ne poikkeavat käyttämiensä sijoitusmenetelmien osalta. Niitä kuvaa usein erityisen suuri riskinotto ja niitä on syytetty useiden talouskriisien aikaansaamisesta, koska niiden voitonetsintä on perustunut mm. pörssi- ja valuuttakurssien heilutteluun.

Kun kyseisiin rahastoihin pesiytyneen pääoman määrä on kasvanut valtavasti, myös niiden aikaansaamat markkinavaikutukset ovat suuria. Varoja sijoitetaan erittäin lyhytaikaisesti ja usein lainarahalla. Kun rahasto ajautuu vaikeuksiin, vaikeuksiin ajautuvat myös lainoittajat.

Paitsi suuria riskejä, hedge-rahastoihin liittyy suuria epävarmuuksia tiedonsaannin suhteen. Normaali valvonta ei niitä juuri koske. Suurin osa kyseisistä rahastoista toimii ns. veroparatiiseista käsin, joiden toiminta on monessa suhteessa merkittävimpiä kansallista demokratiaa murentavista tekijöistä.

Paitsi että työeläkevarojen sijoittaminen kyseisiin rahastoihin on erittäin riskialtista, se on myös monella tapaa moraalitonta. Työeläkevarojen sijoittamisessa kun on kyse ihmisten eläketurvasta. Tyhjistä yhteiskuntavastuuvalheista huolimatta kyseinen toiminta tulee kuitenkin jatkumaan tasan niin kauan kuin se on mahdollista. Siksipä lainsäädännön on aika ottaa maailma kiinni.

Hyvää perustietoa hegde-rahastoista suomeksi mm. täällä, täällä, täällä ja täällä.

Klovni

Ilkka Kanerva on merkillinen mies. Kun hän muutamia vuosia sitten hävisi Kokoomuksen puheenjohtajavaalin Jyrki Kataiselle, oli moni valmis toteamaan Iken suuruuden päivien menneen. Näin ei kuitenkaan ollut. Kanerva nousi "tulevaisuuteen" suuntaavan porvarihallituksen ulkoministeriksi, ja jatkoi luontevasti neuvostoaikana omaksumillaan opeilla eri ilmansuunnassa.

Richard Muller summasi Suomen ulkopoliittisen johdon USA-saldon Turun Sanomissa karusti. USA-vierailujen kärki olikin kotimaan yleisössä ja kylläpä viesti meni läpi! Media laski eri puolueiden edustajien saamien kutsujen määrää ja kuvasi "meidän Ikeä" Valkoisessa talossa. Samaan aikaan ruotsalainen media ryöpytti omaa pääministeriään, koska hän ei ollut ottanut USA:n ihmisoikeusloukkauksia puheeksi omalla vierailullaan. Noina päivinä hävetti olla suomalainen.

Mullerin kolumni ei ole ainoa vastatuulta aiheuttava tekijä. Kanervalla on ennenkin ollut vaikeuksia antaa itseään puolta nuorempien naisten olla rauhassa. Näistä osa taas käyttää "kiss and tell" -henkisesti vanhaa hassahtanutta setää hyväkseen saadakseen julkisuutta. Marika Fingerroos, Anne-Mari Berg ja nyt Dolls-Johanna. Lista on loputon ja saanee jatkoa jälleen muutaman kuukauden "selibaatin" jälkeen. Vaikkei kyseessä mielestäni suoranaisesti olekaan työn hoitoon vaikuttava tekijä, niin haluaisin silti kysyä, miksi Iken piti taas ensin valehdella viestien olemassaolosta? Epärehellinen mielenlaatu nimittäin vaikuttaa viran hoitoon.

Tämä kuvio tuskin kääntyy poliittiseksi voitoksi. Veikkaisin kuitenkin ettei tälläkään ole mitään vaikutusta Kanervan poliittiselle kannatukselle. Turun seudulta löytyy aina sen verran auktoriteettiuskoisia reppanoita, jotka äänestävät sankarinsa Arkadianmäelle niin kauan kuin hän ehdolla on. Mitäpä siitä, että kaikkia muita lähinnä joko suututtaa, naurattaa tai säälittää. Tai naurattaisi ja säälittäisi, ellei kyseessä olisi tehtävä, joka ansaitsisi tulla hoidetuksi kunnolla.

Tide is turning

Eurooppa alkaa muuttua jälleen punaiseksi. Tällä kertaa suunta on etelästä pohjoiseen. Sosialistihallitus Espanjassa sai jatkokauden. Zapatero on kyennyt luomaan modernin ja edistyksellisen vasemmistolaisen agendan, joka vetoaa erityisesti nuorempiin äänestäjiin. Kokoomuksen sisarpuolue, oikeisto-opposition PP kävi katolisen kirkon tuella aggressiivisesti demarihallituksen kimppuun mm. syytöksillä Espanjan hajottamisesta. Tällä ei kuitenkaan ollut toivottua vaikutusta.

Eteenpäin mentiin myös Ranskassa. Vaalitappioiden tiellä tarponut PS voitti paikallisvaalit ääniosuuden noustessa yhdessä muiden vasemmistopuolueiden kanssa 47,5%:iin. PS on tällä tuloksella suurin puolue Ranskan suurimmissa kaupungeissa, mikäli vaalien toinen kierros ei tuo muutosta. Kuten Ruotsissa, myös Ranskassa pettymys hallitsevaan oikeistoon realisoitui nopeasti edellisten vaalien jälkeen.

Tästä on hyvä jatkaa. Punainen aalto ehtinee Välimereltä Pohjois-Itämerelle lokakuuhun mennessä. Ainakin kunnallisvaaliehdokkaita ilmoittautuu siihen malliin, että jotain erikoista on tapahtumassa.

Puoluevaltuusto

SDP:n puoluevaltuusto sanoi viimeisen sanan neuvoa-antavan jäsenäänestyksen kohdalta ennen tätä puoluekokousta. Ja se on ei. Koeäänestyksessä löytyi yhdeksän urhoollista kannattajaa. Päivän leijona Helsingin piirin Jouko Maliselle, joka esitti äänestystä korkean tason vastustuksesta huolimatta. Päivän lampaat niille puoluevaltuuston jäsenille, joiden nimet löytyvät jäsenäänestysadressista, mutta eivät olleet tosipaikassa sanansa mittaisia.

Mutta tältä osalta asia on käsitelty. Nyt sisältökeskusteluun ja jäsenvaaliasiaan palattakoon puoluekokouksessa.

Halaa kuoliaaksi

Puoluetoiminta voi olla välillä haasteellista missä puolueessa tahansa. Itselläni on kokemusta oikeastaan vain ja ainoastaan tästä omastani. Mutta sen verran tunnen muidenkin aktiiveja, ettei meininki ole sen parempaa ja kauniimpaa, pikemminkin päinvastoin, muuallakaan. Poliittiset vastustajat istuvat muissa ryhmissä, mutta viholliset ympärillä.

Konflikti, kiista sekä fraktiot kuuluvat politiikkaan. Mutta liian usein niskan päälle pääsevä porukka pyrkii marginalisoimaan vähemmistön kokonaan. Tämä näkyy sitten niin henkilövalinnoissa, muissa etenemismahdollisuuksissa kuin politiikan linjassa. Tämä on omiaan joko radikalisoimaan vähemmistön entisestään tai sitten ajamaan heidät kokonaan pois. Toiminta kääntyy sisään päin ja muuttuu kyräilyksi. Vaikuttavuus itse yhteiskuntaan on mennyttä yhdessä yhtenäisyyden kanssa, ja liikkeen potentiaalisessa käytössä ollut lahjakkuus ja työvoima joko menetetään tai on ainakin vakavassa vajaakäytössä.

Erityisen valitettavaa on, kun vastapuoli pyritään demonisoimaan. Kapakkakeskustelut kääntyvät haukkumiseksi, eikä toisissa, saman puolueen ihmisissä, jotka ovat liittyneet tavoittelemaan varsin vastaavankaltaista maailmaa, suostuta näkemään juuri mitään hyvää. Siitä huolimatta, että mikäli vähänkään vaivauduttaisiin nousemaan omasta bunkkerista, havaittaisiin, että yhdistävät tekijät ovat valtaisasti suurempia kuin erottavat, ainakin kun verrataan vaikkapa muihin puolueisiin. Tämä pätee tasaisesti kaikkiin.

Miksi kenenkään tarvitsisi jaksaa halveksuntaa tai vähättelyä? Perättömiä väitteitä, jotka ovat saaneet alkunsa siitä, että jossain uskaltaa ajaa vahvasti omaa agendaansa ja joka ei jonkun pirtaan sovi? Jos ei jaksa taistella tietään läpi aina vain tiheämmäksi käyvän viidakon, on tappio yhteinen. Miksei siis myös erilaisia ääniä voitaisi ottaa mukaan valtavirtaan, ja integroida heitä mahdollisimman suurin osin, ja antaa tämän näkyä niin linjassa kuin valinnoissa edes suurin piirtein osuutta vastaavasti. Kompromisseista kun on joka tapauksessa kysymys.

Koulutuskeskustelussa on puhuttu kauan lahjakkuusreservin täysipainoisesta hyödyntämisestä. Sosialidemokraatit voisivat aloittaa omasta itsestään. Meidän nuoremmassa polvessamme on paljon ihmisiä, joilla on valtava määrä ajatuksia, mielipiteitä ja osaamista. Mutta kun nuoria nyt halutaan nostaa, ovat nämä ihmiset jääneet liian vähälle huomiolle. Mikäli heitä syytetään liiallisesta radikalismista, lienee se pienempi ongelma kuin meillä liian yleinen täydellinen mielipiteettömyys ja ympäripyöreys.

Puolue voisi soveltaa omiin sisäisiin kriitikkoihinsa vanhaa viisautta, "parempi pitää teltan sisäpuolella kusemassa ulos kuin teltan ulkopuolella kusemassa sisään." Eilisessä Kalevi Sorsa -säätiön seminaarissa tutkija Matti Vesa Volanen esitti teesin jonka mukaan "ihmiset sitoutuvat sellaisiin instituutioihin, joita he ovat itse saaneet olla ideoimassa, luomassa ja ylläpitämässä." Niinpä.

Suunnista ja eroista

Jokainen yhteiskunnallinen liike, jotta kykenee tavoitteensa saavuttamaan, tarvitsee kannatusta. Parhaiden argumenttien soisi voittavan, mutta paljon on kyse siitä, miten liike onnistuu asemoimaan itsensä suhteessa ihmisten käsitykseen itsestään. Olemaan samaistuttava.

Suomessa ylivoimainen enemmistö ihmisistä laskee kuuluvansa kuluneen määritelmän mukaan keskiluokkaan. Tämä kertoo paitsi hyvinvointivaltion suurista onnistumisista materiaalisen elintason noustessa, myös merkittävästä kulttuurisesta siirtymästä. Vasemmiston kannalta havainto kulttuuristen kysymysten merkityksestä yhteiskuntaryhmien synnylle on merkittävä.

Vanha taloudellinen luokkajako on nyky-yhteiskunnassa edelleen muuttuneena olemassa, mutta sitä täydentävät entistä enemmän kulttuuriset tekijät. Hyvinkin epävarmassa taloudellisessa tilanteessa elävät ihmiset voivat katsoa kuuluvansa koulutuksensa tai oman kulttuurisen kokemuksensa kautta "keskiluokkaan".

Sosialidemokratia on aina ollut paitsi arvopuolue, myös nk. keskiluokan liike yhdessä nk. työväenluokan kanssa. Koko hyvinvointivaltio on yleisen eettisen oikeutuksensa lisäksi monessa suhteessa rakennettu näiden ryhmien yhteistyölle ja yhteisille eduille. Kaikki maksavat ja saavat palveluita, elintason nousulle on luotu puitteet ja laajentunut koulutus on mahdollistanut sosiaalisen kohoamisen sitä haluaville. Samalla elintaso on parantunut myös perinteisissä työntekijäammateissa toimivien kohdalla, kiitos ammatillisen edunvalvonnan.

Murtuma uhkaakin syntyä nimenomaan kulttuurisella puolella, ja tällä saattaa olla merkittäviä vaikutuksia. Lisäksi arvostettu hyvinvointivaltio uhkaa pettää kannattajansa puolin ja toisin, mutta jossain määrin eri tavoin. Vaurastuneet keskiryhmät suuntaavat katseensa esimerkiksi yksityiseen palveluntuotantoon, koska eivät välttämättä usko vaikkapa julkisen terveydenhuollon toimintaan tai haluavat erottautua sen käyttäjistä. Eriytyvä palvelurakenne laskee pitkällä tähtäimellä veronmaksumoraalia.

Moni perinteiseen työväkeen kuuluva kokee toisenlaisia paineita. Moni pettyy hyvinvointivaltioon ongelmien realisoituessa erityisesti työkyvyttömyyden uhatessa. Suhteellinen asema heikkenee, kun globalisaatio altistaa työntekijät uudenlaiselle kilpailulle ja rakennemuutos on nopeaa. Moni putoaa pois hyvältä kehältä. Samaan aikaan myös yhteiskunnan kuva muuttuu ja poliittiselle agendalle nousee asioita, joita ei pidetä merkityksellisinä tai joista ollaan eri mieltä. Tällaisia ovat monet ns. identiteettipolitiikkaan liittyvät kysymykset. Nämä ovat kuitenkin usein symbolisesti tärkeitä kysymyksiä nimenomaan uusille keskiryhmille.

Syntyy pakoa vasemmistosta kahteen suuntaan. Toisaalla "nousijat" tekevät identiteettitekoja siirtymällä porvaripuolueiden tai vihreiden kannattajiksi, mikäli näiden voidaan paremmin katsoa merkitsevän positiivista identiteettivalintaa. Toisaalla taas "putoajat" kokevat vetoa populistisiin liikkeisiin jotka lupaavat vanhaa hyvää maailmaa, tai sitten vajoavat poliittiseen passiivisuuteen, koska politiikka ei vaikuta olevan heistä kiinnostunut tai sitten kokonaan vailla merkitystä.

Kun eriarvoistumista edistävä kehitys etenee monella tavoin, koulutuksen periytyessä, asuinalueiden eriytyessä ja syrjäytymisen muodostuessa pysyväksi, yhteiskunta alkaa myös sietää entistä suurempia eroja. Oma menestys vaikuttaa olevan entistä vähemmän sidoksissa muiden menestykseen tai yhteiseen etuun. Lasku maksetaan mm. uhattuna turvallisuutena sekä lisääntyvänä valvontana ja rikollisuutena.

Keskeisintä on luottamuksen rakentaminen. Luottamus kanssaihmisiin ja suhteessa yhteiskunnan toimintaan on hyvinvointivaltion tulevaisuuden kulmakivi. Ihmisten on voitava luottaa esimerkiksi palveluiden laatuun ja saatavuuteen sekä järjestelmän tarkoituksenmukaiseen ja oikeudenmukaiseen toimintaan. Jos näin ei ole, ei kannatusta hyvinvointivaltioon sitoutuneille maltillisille poliittisille liikkeille tule, eikä järjestelmää voida ylläpitää. Politiikka urautuu ääripäihin ja nopeasti polarisoituvien yhteiskuntaryhmien yhteiskunnassa sen muuttaminen yhteistyökykyiseksi voi olla vaikeaa.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa SDP:lle? Suuria vaatimuksia. On onnistuttava rakentamaan linjakas ohjelmallinen kokonaisuus, jolla pyritään vastaamaan uudenlaisiin vaatimuksiin henkisesti täysipainoisesta elämästä sekä osallisuudesta, mutta myös kyettävä sosiaalisesti oikeudenmukaisempaan politiikkaan tilanteessa, jossa kansallisvaltion vaikuttamismahdollisuudet reunaehtoihin ovat vähentyneet. Kyettävä palvelujärjestelmän suhteen hyödyntämään markkinoita siten, että ne eivät tuota eriytymistä ja jaottele kansalaisia. Julkisen järjestelmän on oltava niin hyvä, jotta luottamus siihen säilyy.

Kaikki tämä on tehtävä siten, ettei yhteiskunnallinen kehitys kohti yhä erilaisempia ihmisryhmiä johtaisi ihmisten entistä vähäisempään kiinnostukseen toisten mahdollisuuksien toteutumista kohtaan. Olisi saatava ihmiset vakuuttumaan siitä, että ilman tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ei kukaan voi olla aidosti vapaa valitsemaan. Ja kommunikoida kaikki tämä ulos uskottavasti, ymmärrettävästi ja innostavasti.

Uusi raportti

Kalevi Sorsa -säätiö julkaisi tänään uuden raportin, tällä kertaa liittyen sosiaaliturvan uudistamiseen. Raportti on sosialidemokraattinen kannanotto uudistuskeskusteluun ja se on maksutta ladattavissa täällä. Raportin toimittamisesta ovat vastanneet VTM Ville Kopra sekä YTK Heidi Lehikoinen.

Maksutta saman linkin takaa verkosta löytyvät myös säätiön aikaisemmat raportit "Perustulo -kova vai pehmeä paketti" sekä "Sivistysyhteiskunta 2.0 -osallisuutta ja osaamista kaikille".

Kisa kakkonen

Demarikentän huomion suuntautuessa puolueen puheenjohtajakilpailuun myös muualla tapahtuu. Viikkoa ennen puoluekokousta kokoontuva Demarinuorten liittokokous valitsee itselleen johdon. Myös tässä vaalissa on useita ehdokkaita, toistaiseksi kolme, istuva puheenjohtaja Heta Välimäki, Ismo Puhakka sekä Sanna Kujala.

Suomalaisten poliittisten nuorisojärjestöjen merkitys yhteiskuntapolitiikassa on yleisesti ottaen harmillisen pieni. Ero vaikkapa Ruotsiin on merkittävä. Siellä liittokokoukset ovat suuria mediatapahtumia ja niiden valinnoista ja linjauksista uutisoidaan valtamediassa.

Syy on selvä. Listavaali. Ruotsalaisten nuorisojärjestöjen vetäjät ovat usein korkealla listoilla ja heistä tulee suurella todennäköisyydellä kansanedustajia. Näin kävi viime vaaleissa sekä sikäläisten kokoomusnuorten silloiselle puheenjohtajalle, keskustanuorten puheenjohtajalle että Ruotsin opiskelijademareiden vetäjälle.

Suomessa nuorisopolitiikka ja nuorisojärjestöjen johdossa toimiminen on tasoittanut tietä kansanedustajuuteen vain harvoille. SDP:ssä viimeisimpiä onnistujia on Tarja Filatov. Poliittinen toiminta ei ole muodissa ja keskittyy usein varsin korostuneesti omassa porukassa toimimiseen. Kontakteja syntyy kyllä valtakunnan vaikuttajiin, mutta melko vähäisesti kansalaisiin, äänestäjiin.

Nuorisoliikkeillä voisi kuitenkin Suomessakin olla huomattavaa poliittista roolia. Koulutuksen ohella omien ajatusten kokoaminen linjakkaaksi poliittiseksi ohjelmatyöksi ja sen eteenpäinvieminen paitsi omassa puolueessa, myös julkisessa keskustelussa on merkityksellistä nuorisopolitiikkaa. Huomiota tulisi kiinnittää myös omien tavoitteiden jalkauttamiseen. Kuinka moni nykynuorisoliittolainen on tutustunut nuorisoliiton ohjelmiin?

Demarinuorten liittokokoukselta odotan ennen muuta poliittista keskustelua. Arvot ovat tärkeitä, mutta tärkeämpää on niiden sisältö ja konkreettiset ideat. Kaikki ovat tasa-arvon puolella, mutta mitä tasa-arvo tarkoittaa? Mikä on nuoren sosialidemokratian suhtautuminen markkinoihin ja markkinatalouteen? Onko markkinoita säädeltävä nykyistä enemmän ja jos niin miten? Arvoliberaaleja ovat kaikki, sen sijaan tämänkaltaiset asiakokonaisuudet testaavat osaamista ja kykyä ottaa agenda haltuun.

Kuten puolueen kohdalla, myös nuorisoliiton puolella keskeistä olisi saada aikaan hyvä henki ja reilu kisa. Tämä vaatii sitä, että nuorisotoiminnassa aikansa mukana olleiden tulee antaa uusien ihmisten tehdä rauhassa omat valintansa. Mielipiteen ja sanomisen vapaus on kaikilla, sen sijaan Ulpu Iivarin lanseeraamat kummisedät ja -tädit loistakoot vanhan kunnon junttauksen osalta poissaolollaan myös nuorisoliiton liittokokouksessa.