Halaa kuoliaaksi

Puoluetoiminta voi olla välillä haasteellista missä puolueessa tahansa. Itselläni on kokemusta oikeastaan vain ja ainoastaan tästä omastani. Mutta sen verran tunnen muidenkin aktiiveja, ettei meininki ole sen parempaa ja kauniimpaa, pikemminkin päinvastoin, muuallakaan. Poliittiset vastustajat istuvat muissa ryhmissä, mutta viholliset ympärillä.

Konflikti, kiista sekä fraktiot kuuluvat politiikkaan. Mutta liian usein niskan päälle pääsevä porukka pyrkii marginalisoimaan vähemmistön kokonaan. Tämä näkyy sitten niin henkilövalinnoissa, muissa etenemismahdollisuuksissa kuin politiikan linjassa. Tämä on omiaan joko radikalisoimaan vähemmistön entisestään tai sitten ajamaan heidät kokonaan pois. Toiminta kääntyy sisään päin ja muuttuu kyräilyksi. Vaikuttavuus itse yhteiskuntaan on mennyttä yhdessä yhtenäisyyden kanssa, ja liikkeen potentiaalisessa käytössä ollut lahjakkuus ja työvoima joko menetetään tai on ainakin vakavassa vajaakäytössä.

Erityisen valitettavaa on, kun vastapuoli pyritään demonisoimaan. Kapakkakeskustelut kääntyvät haukkumiseksi, eikä toisissa, saman puolueen ihmisissä, jotka ovat liittyneet tavoittelemaan varsin vastaavankaltaista maailmaa, suostuta näkemään juuri mitään hyvää. Siitä huolimatta, että mikäli vähänkään vaivauduttaisiin nousemaan omasta bunkkerista, havaittaisiin, että yhdistävät tekijät ovat valtaisasti suurempia kuin erottavat, ainakin kun verrataan vaikkapa muihin puolueisiin. Tämä pätee tasaisesti kaikkiin.

Miksi kenenkään tarvitsisi jaksaa halveksuntaa tai vähättelyä? Perättömiä väitteitä, jotka ovat saaneet alkunsa siitä, että jossain uskaltaa ajaa vahvasti omaa agendaansa ja joka ei jonkun pirtaan sovi? Jos ei jaksa taistella tietään läpi aina vain tiheämmäksi käyvän viidakon, on tappio yhteinen. Miksei siis myös erilaisia ääniä voitaisi ottaa mukaan valtavirtaan, ja integroida heitä mahdollisimman suurin osin, ja antaa tämän näkyä niin linjassa kuin valinnoissa edes suurin piirtein osuutta vastaavasti. Kompromisseista kun on joka tapauksessa kysymys.

Koulutuskeskustelussa on puhuttu kauan lahjakkuusreservin täysipainoisesta hyödyntämisestä. Sosialidemokraatit voisivat aloittaa omasta itsestään. Meidän nuoremmassa polvessamme on paljon ihmisiä, joilla on valtava määrä ajatuksia, mielipiteitä ja osaamista. Mutta kun nuoria nyt halutaan nostaa, ovat nämä ihmiset jääneet liian vähälle huomiolle. Mikäli heitä syytetään liiallisesta radikalismista, lienee se pienempi ongelma kuin meillä liian yleinen täydellinen mielipiteettömyys ja ympäripyöreys.

Puolue voisi soveltaa omiin sisäisiin kriitikkoihinsa vanhaa viisautta, "parempi pitää teltan sisäpuolella kusemassa ulos kuin teltan ulkopuolella kusemassa sisään." Eilisessä Kalevi Sorsa -säätiön seminaarissa tutkija Matti Vesa Volanen esitti teesin jonka mukaan "ihmiset sitoutuvat sellaisiin instituutioihin, joita he ovat itse saaneet olla ideoimassa, luomassa ja ylläpitämässä." Niinpä.