lauantaina, tammikuuta 03, 2009

Uudistusta

Välillä asian vierestäkin. Sain vihdoin, kuukausien meinaamisen jälkeen, siirryttyä Bloggerin uudempaan versioon. Blogista löytyy nyt mahdollisuus tilata artikkelit suoraan sekä temaattinen jaottelu, jonka perusteella vanhempien tekstien selaus aiheen mukaan, mikäli joku niistä nyt joskus saattaisi olla kiinnostunut, onnistuu helposti. Tekstejä on kertynyt tämän kuluneen kolmen ja puolen vuoden bloginpidon aikana kertynyt kaikkiaan 481. Ja lisää tulee. Samalla poistin blogrollista kaikki sellaiset blogit joissa ei ole tapahtunut mitään kahteen kuukauteen. Toivottavasti ainakin osa niistä vielä virkistyy.

Muualla Tage Lindberg sanoo kaiken sanomisen arvoisen Ilta-Sanomien viime päivien toiminnasta. Tämänpäiväisestä rimanalituksesta vastasi ilmeisesti sama nilviäinen, joka raapusteli jokin aika sitten ylistävän kommentin sotaharjoituksissa jopa itselleen poikkeuksellisen kokoisen egokohtauksen saaneesta Timo T.A. Mikkosesta 2000-luvun Adolf Ehnroothina. Sympatioiden, ja vastaavasti antipatioiden, suunnat eivät siis yllätä.

IS:n tapauksessa on kuitenkin yksittäisen tusinatoimittajan urpoilun lisäksi laajempaa traagisuutta. On Urpilaisen kuvista sitten mitä mieltä tahansa, niin ala-arvoiseksi on mennyt kun merkittävän kokoisen suomalaisen lehden aukeaman jutun aineistoksi kelpaa joko tämänpäiväinen "journalismiksi" kutsuttu lapsellinen pelleily, tai sitten eilinen lähdeaineisto, joka koostui Suomi24-palstalla anonyymina julkaistuista ölinöistä. Säälittävää.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

samaa mieltä mediakritiikistäsi ja juuri siksi poliitikolla - etenkin merkittävässä asemassa olevalla - tulee olla hyvä itsesuojeluvaisto...