Arhinmäen aika

Vasemmistoliiton eurovaalikatastrofi nopeutti jo tiedossa ollutta muutosta puoluejohdossa. Martti Korhonen luopui ja pitkäaikainen perintöprinssi Paavo Arhinmäki valittiin Vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Yllättävää valinnassa oli oikeastaan vain vastaehdokas Merja Kyllösen saama varsin suuri äänimäärä, siitä huolimatta että hänen aikomuksistaan edes asettua ehdolle puoluejohtoon ei ollut vielä hetki sitten mitään käsitystä.

Vasemmistoliitto on kauan nojannut vaalikannatuksessaan erittäin ikääntyneeseen perusäänestäjäkuntaansa. Nuorempiakin äänestäjiä ja kannattajia on olemassa, mutta aktiivi-ikäisiä vasemmistoliittolaisia todella vähän. Arhinmäen haastetta lisää se, että hänen valintansa, vaikkakin oli kauan tiedossa, on ehkä muita johtajavaihdoksia enemmän selkeä katkos menneeseen. Sukupolvien kuilu graffiteista, maahanmuuttajamyönteisyydestä, kansalaistottelemattomuudesta ja henkilökohtaisen poliittisuudesta perinteisiin duunaritaustaisiin entisiin SKDL-aktiiveihin on melkoinen ja sen silloittaminen valtava työ joka ei ole toistaiseksi ottanut onnistuakseen. Ja kun tämä tulisi samalla yhdistää niiden nuorten, erityisesti miesten, tavoittamiseen jotka nyt valitsevat kannattaa perussuomalaisia tai sitten olla täysin välinpitämättömiä koko politiikkaa kohtaan, riittää tehtävää.

Voiko Arhinmäki onnistua? Linjapuhe ei tarjonnut mitään uutta. Vaatimus ansioturvan sisältävästä perustulosta on sekin keksitty aikoja sitten. Ay-kumppanuus olisi varmasti toivottavaa, joskin Metallin vasemmistoliittolaiset tekivät juuri erään suurimmista karhunpalveluksista ay-liikkeen vaikutusvallalle Suomessa pitkään aikaan kaatamalla jäsenäänestystuloksen vastaisesti TEAM-hankkeen. Näkemys siitä, että Vasemmistoliitosta muodostuisi se vahva ay-liikkeen tavoitteita tukeva poliittinen voima voi toki olla tavoite, mutta kuulostaa varsin epärealistiselta. Puheen perusteella Arhinmäki ei näytä laskevan SDP:tä ay-liikettä ymmärtäväksi vasemmistopuolueeksi. Tämä taas jatkaa jo vuosia epäonnistunutta linjaa käydä kampanjaa erityisesti demareita vastaan.

Mutta mahdollisuuksiakin on. Hieman vasemmistopopulistisille "äijille" vaikuttaa taas olevan tietynlaista poliittista kysyntää. Samalla Arhinmäki tarjoaa erään harvinaisen samaistumiskohteen, politiikassa jo menestyneen, katu-uskottavan nuorehkon vasemmistolaisen miehen. Samalla hän saattaa kelvata myös erityisesti vihreisiin valuneille, varsin radikaaleille nuorehkoille ihmisille kaupungeissa. Vihreät ovat toistaiseksi onnistuneet säilyttämään kannattajiensa joukossa kasvonsa siitä huolimatta että heidän vahtivuorollaan on mm. säädetty Lex Nokia tai että heidän työministerikaudellaan nuorisotyöttömyys räjähti käsiin. Hyvä imago auttaa pitkälle. Arhinmäen Vasemmistoliitto, mikäli onnistuu myös uusimaan muita kasvojaan, saattaa kuitenkin miellyttää jossain vaiheessa radikaalimpia nykymenoon tympiintyviä. Tätä tukee hänen luonteva ja aito yhteytensä ei-perinteisempiin kansalaisjärjestöihin.

Arhinmäen kompastuskiveksi saattaa koitua puolueen perinteisempi siipi, joka tosin hupenee, mutta joka edelleen muodostaa eduskuntaryhmän ehdottoman enemmistön. Esimakua mahdollisesta ongelmasta saatiin viime vuoden lopulla. Kysymys kuuluu, ovatko nämä kaksi linjaa yhdistettävissä? Mahdotonta sen ei pitäisi olla. Martti Korhonen yritti ja epäonnistui. Yrittääkö Arhinmäki, vai ottaako hän riskin lähtemällä tavoittelemaan nimenomaan uusia kannattajia luottaen siihen että perinteiset äänestäjät pysyvät mukana? Mitään merkittävää menetettäväähän hänellä tai hänen puolueellaan ei toisaalta enää ole.

Valintoja on joka tapauksessa tehtävä. Arhinmäki katsoi itse Vasemmistoliiton pyrkivän hankkivan kannattajia joka suunnasta. Äänet toki kelpaavat tulevat ne mistä hyvänsä, mutta jonkinlaisen selkeän suunnan löytäminen -tai mielellään jo valmiiksi ajateltuna esiin nostaminen- nopeasti valinnan jälkeen olisi erittäin tarpeen. Mikäli merkittäviä uudistuksia halutaan tehdä -ovat ne sitten millaisia tahansa, poliittisia tai järjestöllisiä- ne on järkevää tehdä nopeasti valinnan tapahduttua. Ellei tätä kyetä tekemään, voi suuri lupaus paremmasta tulevaisuudesta raueta pian eikä nuori puoluejohtaja saa nopeasti kasvavassa paineessa montaa mahdollisuutta.

Virkkeitä vaalirahoista

Yhteiskunnallinen toiminta katkeaa Suomessa yleisesti juhannukseen, mutta tänä vuonna vaalirahoituskeskustelu pitää vireyttä ainakin hetken normaalia korkeammalla tasolla. Ja syystä.

On päivänselvää, että Suomen pääministeri valehtelee tietoisesti ja harkiten. Puolueen johtaja tietää takuuvarmasti keitä on tavannut ja missä merkeissä. Tätä tosiasiaa vain vahvistaa muistin palautuminen matkan varrella. Tipoittain tihkuva tieto, uusimpana käänne jonka mukaan Vanhanen olisi itse ollut mukana valitsemassa jopa tuensaajia, vain vahvistaa jo varmaksi tiedettyä. Kysymys kuuluu: miten tällainen henkilö voi jatkaa maan korkeimpiin kuuluvassa asemassa kun emme sentään elä Valko-Venäjällä?

Oppositio ja media voivat grillata pääministeriä mielensä mukaan, mutta tällä ei välttämättä ole merkitystä. Vanhanen ja hänen asemansa on hallituskumppaneiden, erityisesti Kokoomuksen, varassa. Edellisen keskustalaisen pääministerin Anneli Jäätteenmäen kaatoi aikoinaan koalitiopartneri SDP, joka ei halunnut tehdä yhteistyötä kyseenalaisia keinoja käyttäneen pääministerin kanssa. Nykyisessä hallituspohjassa tämänkaltaiset kysymykset eivät näytä häiritsevän menoa. Edes vihreistä ei ole veneen keikuttajiksi vaikka Sinnemäeltä olisi voinut odottaa jotain sanottavaa aiheesta.

Enemmän kuin solidaarisuudesta Vanhasta kohtaan kyse on kuitenkin peliteoreettisesta asetelmasta. Kokoomus haluaa antaa Keskustan upota sekoilevan puoluejohtonsa mukana. Tämänpäiväiset gallupit, joihin koko vaalirahacase ei ole ehtinyt edes vaikuttaa, osoittavat Keskustan olevan SDP:n eurovaalituloksesta johtuvasta alamäestä huolimatta kannatukseltaan selkeä kolmonen. Kokoomus laskee varmasti oikein Vanhasen ja Korhosen toiminnan ja jatkuvan läsnäolon vähentävän Keskustan mahdollisuuksia nousta takaisin kisaan suurimman puolueen asemasta. Mikäli Keskusta vaihtaisi johtoa, voisi toipuminen olla mahdollinen. Toistaiseksi julkisuuden kannalta tarpeellista eroa Keskustaan onkin tyydytty tekemään kakkosketjun voimin.

Kokoomus ottaa kuitenkin myös riskin. Mikäli hallituksen poliittinen johtaja on selkeästi kyvytön hoitamaan tehtäviään ja menettää lopullisesti kansalaisten ja muiden poliittisten toimijoiden luottamuksen, ei tämä voi olla säteilemättä koko hallitukseen, ainakin sen keskeisimpiin toimijoihin. Vastuuta, joka myös Kokoomukselle aiheessa kuuluu, ei voi loputtomiin pakoilla. Myös laajempi kysymys, eli koko rahoitusskandaali lisää ihmisten epäluottamusta politiikkaan yleensä, eikä yksikään suurista puolueista hyödy millään tavalla niin kauan kun keskusteluissa voidaan kysyä niiden oman rahoituksen perään -ja tämä aivan siitä riippumatta onko niissä epäilyksiä herättäviä kytköksiä vai ei.

Comeback

Bloginpito on niin allekirjoittaneelta kuin monelta muulta jäänyt viime kuukausina vähemmälle. Valitettava ilmiö, joka liittynee osaltaan keskustelun ja erityisesti yleisen verkko-olemisen siirtymisestä "kevyeen sosiaaliseen mediaan" kuten Facebookiin. Toisin sanoen ikuisesti jatkuva jankutus "sisältöjen" korvautumisesta hömpällä saa jatkoa nyt myös omaehtoisen verkkosisältöjen tuotannon puolella. Nyt vika ei kuitenkaan ole muissa vaan ihan itsessä.

Blogi on ollut itselleni tärkeä kanava omien ajatusten ymmärrettäväksi saattamiseen, testaamiseen, muistiin merkitsemiseen ja ennen muuta kehittämiseen. Nyt kun pariin-kolmeen viikkoon ei ole saanut ajatuksia siirrettyä "paperille", tuntuu kuin olisi jäänyt ajastaan jälkeen. Kirjoittamiseen tottuu ja sen laiminlyöminen harmittaa ja jopa haittaa omaa ajattelua. Ja toki jossain määrin tulee surtua hyväksi ja käydyksi osoittautuneen alustan laiminlyöntiä.

Nyt loman alettua ja varsin tekniseen suorittamiseen suuntautuneen viimeaikaisen työnteon korvautuessa ajalla joka toivon mukaan kasvattaa ihmisenä vähintään kahta henkilöä sekä sallii pitkästä aikaa keskittymisen myös johonkin henkisempään, blogikirjoittelu saa taas vauhtia. Aiheistahan ei ole puutetta, ei päivänpoliittisen tilanteen osalta, eikä syvemmän ideologisen keskustelun tai aikalaisanalyysin puolella. Eurovaalituloksen taustat, Iran ja vaalirahakysymys nousevat ensimmäisinä mieleen.

Muutamia lukemisen arvoisia juttuja näin kesähelteillä ovat mm:

• Pilvi Torstin blogissa laadukasta keskustelua sosialidemokraattien tulevaisuuden haasteista
• Jarkko Tontti nuijii lapsuuden klassikkoa upean provosoivasti
• GSDn blogin vaalianalyysi

Eurovaaleista eteenpäin

Vaalit veivät eurovaalien viimeisiltä metreiltä kirjoitusaikaa ja tämän päivän mediakattaus tarjoaa paljon hyvää materiaalia vaalituloksen analysointiin. Eurooppalaisella tasolla oikeisto menestyi hyvin sosialistien jäädessä muutamassa maassa, erityisesti Ranskassa, tapahtuneiden merkittävien pudotusten vuoksi entistä selkeämmin toiseksi suurimmaksi ryhmäksi. Suomen tulos oli suurten puolueiden tappio sekä perussuomalaisten rökälevoitto. Vasemmistoliitto menetti europarlamentaarikkonsa ja vihreät nostivat oman paikkamääränsä kahteen.

Mitä tapahtui? Olisi helppo sanoa että eurovaalit noudattelivat kunnallisvaalien trendejä. Poikkeavuuksiakin kuitenkin löytyy. Näistä merkittävin on Kokoomuksen putoaminen kolmeen paikkaan. Perussuomalaisaalto osui näissä vaaleissa myös Kokoomukseen vaikka Kai Pöntisellä pyrittiinkin vuotoa paikkaamaan. Samaten talouden nopeasti heikkenevä tila kanavoitui jos nyt ei suoranaisena kritiikkinä kokoomuslaista taloudenhoitoa kohtaan, kuitenkin mahdollisesti jonkinlaisena passiivisuutena sekä sinisen "hypen" laantumisena. Hymyt alkoivat hyytyä. Myös Vatasen älyttömät ilmastonmuutoslausunnot siirsivät joitakuita sinivihreitä äänestäjiä vihreille.

Vihreiden menestys jatkaa puolueen hyvää trendiä ja näyttää miten vahva asema vihreillä suomalaisissa kaupungeissa on. Tämä antaa paljon ajateltavaa erityisesti demareille. Eräs seikka kannattaa kuitenkin muistaa. Vaikka vihreästä vaalivoitosta, luonnollisesti, nyt puhutaan "käänteentekevänä", ehkä kuitenkin eräs seikka selittää tulosta enemmän kuin mikään muu ja se on äärimmäisen hyvä lista. Kaksi entistä puolueen puheenjohtajaa joista toinen väistyvä ministeri alueelta jolta ei ollut muita raskaan sarjan ehdokkaita, istuva MEP sekä näkyviä kansanedustajia. Mikäli tuolla listalla ei kahta paikkaa olisi tullut, oltaisiin pikemminkin voitu puhua vihreän aallon jäämisestä ikuiseksi lupaukseksi. Mikäli Suomen piraattipuolue olisi ehtinyt eurovaaleihin, olisi potista lohjennut myös ääniä. Nyt niin ei käynyt.

Timo Soinin valtaisa äänimäärä kertoo ihmisten turhautumisesta politiikkaan ja luottamuksen rapautumiseen. Soinilta ei ole kuultu ainuttakaan avausta, ei minkäänlaisia ehdotuksia lainsäädännön parantamiseksi ja kaikki asioita vähääkään seuraavat tietävät että hänen merkityksensä parlamenttityössä tulee olemaan olematon. Soini käy parlamentissa kaksi vuotta näkyvää mediakampanjaa ja lehdistö painaa hänen sutkautuksiaan hänen kokemistaan "EU:n älyttömyyksistä". Huomionarvoinen seikka on Jussi Halla-ahon suositteleman Sampo Terhon nousu Soinin varamieheksi ohi mm. kansanedustaja Virtasen. Terhon äänimäärä oli odotettua pienempi, mutta riittävä. Nuori koulutettu mies perussuomalaisten listalta Euroopan parlamentissa saattaa olla merkittävä päänavaus koulutetummassa kentässä. Tämä alkaa näkyä nopeasti erityisesti Kokoomuksen kannattajissa joissa on paljon tätä ryhmää.

Suomalaisen vasemmiston tulos oli murheellinen. Vasemmistoliiton kuihtuminen marginaalipuolueeksi sai tuntuvaa vauhtia ainoan edustajan pudotessa. Toisaalta tulos antaa tulevalle puheenjohtajalle täysin vapaan mandaatin toimia. Arhinmäellä on vain voitettavaa ja puoluekokous tulee mitä todennäköisimmin antamaan uudelle johdolle vapaat kädet toimia. Peruskannattajien menettämistä vasurien ei tarvitse pelätä. Heitä ei enää juurikaan ole jäljellä.

Myös SDP otti takkiinsa. Perusongelmat ovat edelleen jäljellä. Erkki Tuomioja vaatii kotisivuillaan paneutumista tavoitteiden syvempään määrittelyyn. Tämä pitää paikkansa. Sosialidemokraattien fokus vaalikamppailussa oli työllisyydessä ja talouspolitiikassa. SDP pyrki osoittamaan talouspolitiikan suunnanmuutoksen tarpeen niin kotimaassa kuin Euroopassa. Resepti ei vain toiminut vaaleissa, joissa asiakysymyksiin keskittynyt poliittinen jännite jäi syntymättä ja jossa agenda määrittyi -taantumasta huolimatta- ennen kaikkea kulttuuristen ja identiteettiin liittyvien kysymysten mukaan sosioekonomisen tasa-arvon kysymysten sijasta. Ongelmaksi muodostui myös se, että vaaleissa menivät autuaasti sekaisin Suomen ja EU:n poliittiset kysymykset. Kuvitteellinen "Suomen etu" sopii kyllä agraaripuolueelle, muttei välttämättä uusia kannattajia kaipaavalle maltilliselle vasemmistopuolueelle.

Politiikan asialistan muuttuminen ja sen vaikutus puolueiden kannatukseen on kysymys joka on erityisen keskeinen tulevaisuuden ymmärtämiselle (aiheesta mielenkiintoisesti mm. Martti Tulenheimo). Keskeisiä trendejä ovat epävarmuus nopean muutoksen maailmassa, identiteettien moninaistuminen ja yksilökeskeisyys, jota ei pidä nähdä negatiivisena kehityskulkuna. Päinvastoin, juuri hyvinvointivaltion palvelut ja turvaverkot, yhdessä sosiaalisen luottamuksen kanssa, ovat mahdollistaneet yksilöllisen elämän entistä useammalle ihmiselle. Riskien hallintaa voidaan harjoittaa joko yksilöiden omasta toimesta markkinaperiaatteella, tai sitten voidaan pyrkiä lisäämään kaikkien vapautta yhteiskunnan toimin. Keskeinen jakolinja, johon linkittyvät myös kysymykset sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, syntyy tälle akselille -vapausteemojen varaan.

Kyetäkseen jälleen menestymään SDP:n tulee rakentaa tuleva ohjelmansa syvästi määriteltyjen arvotavoitteiden varaan joiden tulisi olla laaja-alainen tasa-arvo sekä jokaiselle kuuluva vapaus. Tästä voidaan johtaa kestäviä konkreettisia linjoja yhteiskuntapolitiikkaan - linjaukset rakennetaan ja perustellaan sen varassa miten ne toteuttavat ja edistävät määriteltyjä arvoja. Kyse on viestin kestävyydestä -ja aitoudesta. Hyvätkin avaukset jäävät päiväperhoiksi, mikäli niitä ei määrätietoisesti toisteta, syvennetä, jalkauteta ja pidetä hengissä. Pieniä pallonriistoja -tai menetyksiä- medioissa voi saavuttaa joka päivä, mutta pelin painopisteen muutos on kestävyyslaji.