lauantaina, marraskuuta 28, 2009

Miksi pääomatuloja pitäisi verottaa enemmän?

Masentava taloudellinen tilanne ja nopea työttömyyden kasvu ovat herättäneet jopa pääministeri Vanhasen vaatimaan veronkorotuksia rikkaimmille. Vanhaselle tarjoutuukin nopeasti mahdollisuus vastata omaan huutoonsa, koska eduskunnassa on käsiteltävänä SDP:n eduskuntaryhmän tekemä lakiesitys, jossa pääomatulojen verotusta esitetään kiristettäväksi 30%:iin.

Pääomatuloveron kiristäminen olisi monessa mielessä järkevää. Nykyisellään pääomatuloja verotetaan 28% tasaverolla. Pääomatulot keskittyvät erityisesti suurempien tulojen osalta vahvasti tulohaitarin yläpäässä oleville henkilöille. Kun ansiotuloja verotetaan progressiivisesti, ollaan tilanteessa jossa jo 3000 euroa kuussa tienaava keskiverto suomalainen palkansaaja maksaa tuloistaan suuremmalla prosentilla veroja ja pakollisia maksuja kuin suuri osa korkeimpia pääomatuloja saavista.

Pääomatulovero ja ansiotulovero eriytettiin Suomessa edellisen porvarihallituksen aikana vuonna 1993. Tämän vuoden jälkeen alkoi erikoinen ilmiö. Rikkaimpien kansalaisten tulonmuodostus alkoi tuon jälkeen muuttua nopeasti. Kun verouudistuksen aikoihin varakkaimman prosentin tuloista alle 20% oli pääomatuloja, oli tilanne 2007 muuttunut siten, että pääomatuloina otettiin ulos jo reilusti yli puolet tuloista. Käytännössä tämä on johtanut tulohaitarin huipun osalta regressiiviseen verotukseen. Maksukykyisimmät maksavat suhteessa vähemmän veroja.

Pääomatuloveroon liittyy myös tarkoituksetonta uhkakuvien maalailua. Aina kun joku esittää kyseisen veron korottamista, löytyy jostain päivystävä porvari uhkailemaan yritysten maastamuutolla. Pääomatuloveroa eivät kuitenkaan maksa yritykset, vaan sitä maksavat ihmiset. Samalla suomalainen pääomatulovero ei muutoksen jälkeenkään olisi erityisen korkea. Ruotsissa verokanta on jo 30%, Tanskassa kyseinen vero on progressiivinen.

Viimeinen pointti koskee taloudellista tehokkuutta. Finanssikriisin jälkeisessä kansainvälisessä talouspoliittisessa keskustelussa on kiinnitetty entistä enemmän huomiota vääristyneen tulonjaon ja riittämättömän kokonaiskysynnän merkitykseen ongelmien aiheuttajana. Tuloerot ovat kasvaneet merkittävästi jo pitkään. Tulohaitarin vauraimman pään kasaantuva varallisuus kulkeutuu huomattavasti heikommin reaalitaloutta kasvattavaan ja työpaikkoja luovaan kulutukseen kuin laajan keskiryhmän, heikoimmin toimeentulevista puhumattakaan. Nämä pääomat ohjautuivat ennen muuta rahoitusmarkkinoille -kasvuun, jolla ei ollut reaalitaloudellista pohjaa. Tehokkaammalla verotuksella osa näistä varoista voitaisiin ohjata sellaiseen kulutukseen joka stimuloisi nimenomaan reaalitaloutta.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terve Esa!

Pystyisitkö vielä selittämään sen, miksei voitaisi saman tien siirtyä ennen vuotta 1993 voimassa olleeseen tapaan verottaa samalla periaatteella kaikkia tuloja. Ehdottamasi (ja sdp.n) ratkaisu olisi vain pikku fiilausta, eikä sillä saataisi korjattua regressio-progressio -aukkoja.

Siis miksei demarit halua palata samaan verojärjestelmään, jonka porvarihallitus muutti vuonna 1993?


Juha H.

Jari Nikkola kirjoitti...

Esa perhana, näytä mallia ja pura tehotonta byrokratiaa ennen veronkorotuksia. Sinähän haluat eroon laitosten vallasta kuten tuore sitaatti kuuluu. Turha maksaa tyhjästä, kyllähän sinä tiedät?

Esa Suominen kirjoitti...

Tervehdys ja kiitos kommenteista!

Juha, progressiiviseen verokantaan siirtyminen voisi olla sekin aivan mahdollista. Tästä voitaisiin kuitenkin aloittaa ja seurata samalla miten esimerkiksi Tanskan uusi lainsäädäntö alkaa toimia. Tämä saattaa tosin muuttua esimerkiksi puoluekokouksessa. Minulla ei henkilökohtaisesti olisi mitään sitä vastaan.

Jari, näin on. Minusta esimerkiksi aikuiskoulutuksessa ollaan tilanteessa jossa voisimme aidosti pohtia hieman asiakaslähtöisempää mallia. Sellaista on hahmoteltu mm. Kalevi Sorsa -säätiön tuoreehkossa aikuiskoulutusta käsittelevässä raportissa joka löytyy säätiön sivuilta. Toinen minua suuresti ällistyttänyt kuvio liittyy sosiaaliturvan valitusjonoihin, joissa hyvin pienituloiset ihmiset joutuvat odottamaan päätöksiä toimeentulostaan jopa vuosia -päätyäkseen myöntöjen osalta mahdollisesti merkittävienkin takaisinperintöjen kohteeksi.

Kari kirjoitti...

Juha ja Jari ovat molemmat oikeilla jäljillä.

Pääomatulot pitäisi rinnastaa verotuksessa ansiotuloihin eli sama progressio molemnpiin. Aiheesta tapansa mukaan osuvasti kirjoitti Kalle Isokalliokin Iltalehden kolumnissaan 23.11.

Valtion ja kuntien raskaaksi paisunutta hallintoa tulisi keventää ja ohjata säästöt varsinaiseen toimintaan. Lisäksi yksikkökokoja tulisi kasvattaa esimerkiksi terveydenhoidossa ja opetuksessa. Kuntaliitoksissa tarvittaisiin porkkanan lisäksi myös ruoskaa, ettei nurkkakuntaisuus nouse esteeksi kuntasektorin toiminnan tehostamiselle.

PS. Onnittelut uudesta asemasta puolueen poliittisen osaston päällikkönä. Työtä varmasti riittää, mikäli tavoitteena on luotsata SDP voittoon seuraavissa ek-vaaleissa. Taannoin Hesarissa esitit hyviä ajatuksia, joten "kyllä se siitä".

Anonyymi kirjoitti...

Siksi että Kiinassa tuotetut tavarat myydään Suomessa ja Lännessä samaan hintaan kun niitä tehtiin lännessä.

Tavaroissa on isot isot katteet, koska työvoimakulut on 1/7 entisestä. Tavaroiden hinnat laskisivat jos Suomessa olisi toimivia markkinoita: ei ole on vaan monopolimaista touhua.

Kuluttajat myös hyötymään Kiina-ilmiöstä. Kiina-ilmiön takia työttömäksi joutuneet myös hyötymään.