Valopilkkuja

Kuntavaalit, kuten todettua, olisivat voineet paremminkin mennä, mutta suurten kaupunkien demariromahduksen taustalla tapahtui myös hyviä asioita. Media on keskittynyt suurkaupunkeihin ja siksi ymmärrettävästi raportoi korostuneesti niistä ja niiden tapahtumista, mutta myös muualla on elämää. Muutama erityisen iloinen nuori yllättäjä nousee esiin siellä täällä.

Nuorten demarimiesten puutetta politiikan eturivistä on puolueessa surtu kauan. Mutta näyttää siltä, ettei tarvitse surra kauaa. Iisakki Kiemunki teki Hämeenlinnassa tuloksen, jollaista on 31-vuotiaalta demarimieheltä harvoin nähty, koko kaupungin ääniharava 1322 äänellä. Iisakki on terävä, konstailematon ja katu-uskottava, lähes pajamäkeläisen lavakarisman omaava kaveri, jolta on lupa odottaa suuria. Hämeessä 19-vuotias demarimies Miikka Lönnqvist teki oman kuntansa Hämeenkosken ennätyksen kaikkien aikojen nuorimpana valtuutettuna. Lahdessa läpi meni peräti kaksi nuorta miestä, Pekka Komu ja Eero Vainio. Kaikista kuullaan vielä.

Helsingissä nuorten läpimenon puutetta surtiin, mutta muutama nuori nainen teki varsin hyvän tuloksen ja jotka olisivat korkeamman yleiskannatuksen oloissa hätyytelleet valtuustoa. Varalle nousivat Mirka Oksa, Heta Välimäki ja Elina Aaltio, viimeksi mainittu nousi täydestä tuntemattomuudesta ensikertalaisena miltei viiteensataan ääneen. Vantaalla kolmenkympin kieppeillä liikkuvia demareita meni läpi useita, kärjessä lähes 1000lla äänellä Antti Lindtman. Tampereella huomionarvoisia tuloksia saavuttivat mm. Joonas Lepistö, joka uusi paikkansa komealla 753 äänen äänimäärällä. Varalle kipusivat nuoret naiset, Annikki Lensu ja Sanna Marin. Akaan kaupungissa kunnan kolmosena valtuustoon kiipesi viime eduskuntavaaleissa yli 1000 ääntä kerännyt 25-vuotias Sari Päivinen.

Varsinais-Suomen vaalipiirissä tulokset olivat Turkua lukuunottamatta varsin mukiinmeneviä. Raisiossa ampaisi valtuustoon komealla 110 äänen potilla Janne Laulumaa -niminen Metallin nuori mies, jolla on hyvät mahdollisuudet ay-komeetaksi myös valtakunnan taivaalle. Varsinais-Suomessa alle kolmekymppisiä demareita putkahteli valtuustoon useissa kunnissa useampia kappaleita. Piirissä on kaksi paikkakuntaa, joiden demariyhdistystä vetää alle 30-vuotias mies, Somero ja Mynämäki. Molemmissa menestyttiin hyvin, ja sekä Mynämäen Juuso Alatalo että Someron Antti Kotti ovat tuoreita valtuutettuja. Somerolla myös eräs tulevaisuuden toivo, Jonna Mäkelä, meni kirkkaasti valtuustoon yli sadalla äänellä. Tarvasjoelta kannattaa mainita kunnan ääniharava, paikallisten yrittäjänaisten puheenjohtaja Nina Suominen.

Satakunnan puolelta huomionarvoinen on Rauma. En hirveästi yllättyisi, jos 743 ääntä saalistanut Kristiina Salonen olisi 2011 jälkeen kansanedustaja. Kankaanpäässä tuli kokonaisuutena takkiin, mutta SDP:n seitsemästä valtuutetusta kuusi on alle 40-vuotiaita. Tulevaisuus siis on nuorissa käsissä. Pohjanmaalla vastaavankaltaiseen suoritukseen kyettiin Uudessakaarlepyyssä, jossa SDP:n viiden hengen ryhmässä vanhin edustaja on 35-vuotias. 252 ääntä pikkukaupungissa on kova suoritus, matkalla kansanedustajaksi FSDn puheenjohtaja Steven Frostdahl, 35.

Jyväskylässä SDP on vaalien jäljiltä suurin puolue. Olen erityisen iloinen Jenny Lindborgin läpimenosta. SDP:n ilmastotyöryhmässäkin vaikuttava Jenny teki hyvän kampanjan jo eduskuntavaaleissa, ja nyt SONKin Jyväskylän osastolla on oma edustajansa myös valtuustossa. Myös Viitasaari on näiden vaalien jälkeen punainen, listan kärjessä SDP:n 32-vuotias Pekka Puustinen, jonka mukana läpi menivät myös 24-vuotiaat JYYn puheenjohtaja Olli-Pekka Koljonen sekä Sonja Kekkonen.

Savoon siirryttäessä Kuopion valtuustoon valittiin eduskuntavaaleissa debytoinut Niko Korte, etelämpänä taas Savonlinnan voitokkaisiin demareihin lukeutuu Demarinuorten varapuheenjohtaja Teemu Hirvonen. Nimi muistiin, kuten myös Mikkelin 31-vuotiaan Satu Taavitsaisen, joka keräsi 469 ääntä, vain hieman edellään kansanedustaja Viitamies. Jos ja toivottavasti kun vain uraansa jatkavat, on helppo nähdä tulevaisuuden savolaisten sosialidemokraattisten kansanedustajien nousevan näistä henkilöistä.

Kauempana pohjoisessa mm. nopeasti kasvavan Haukiputaan uudesta valtuustosta löytyy muuan Henri Kylen. Oulussa tuli turpiin, mutta ei ole vaikea nähdä 1. varavaltuutetuksi jääneen Johannapiritta Huovisen nousevan nopeasti merkittäviin tehtäviin. Kemissä ja Rovaniemellä valittiin myös uusia tulevaisuuden tekijöitä sosialidemokraattisiin ryhmiin.

Lista on kaukana kattavasta ja otan mielelläni täydennyksiä vastaan! Kaiken kaikkiaan tarkempi kierros joka tapauksessa paljastaa, että monessa paikassa uudet kasvot ovat lunastaneet heihin ladattuja odotuksia. Hyvä niin. Tästä on hyvä jatkaa.

Ruumiinavaus

Tomu on alkanut laskeutua eilisen vaali-illan jäljiltä ja on aika laskea voitot ja tappiot. SDP sai takkiinsa. Kehyskunnissa ja pienillä paikkakunnilla kannatus pysyi samana tai jopa nousi, mutta suurissa kaupungeissa tuli turpiin. Espoon tilanne oli osin odotettu, mutta tappion rajuus erityisesti Helsingissä ja Turussa yllätti. Media keskittyy tänään Keskustan tappioon, mutta tulos antaa ajateltavaa myös demareille.

Miksi näin kävi? Ensinnäkin maahanmuuttopolitiikka nousi ensimmäistä kertaa vaalien katvealueella keskusteluun. Suuret puolueet karttavat aihetta kuin ruttoa, koska katsovat että mikäli keskustelu avattaisiin kunnolla julkisuudessa, ei voittajia olisi. Fakta on kuitenkin se, että erityisesti verkossa aihe on keskusteluttanut jo pitkään ja hartaasti. Kun perussuomalaiset ovat puheenjohtajansa johdolla nyt saaneet uskottavan puolueen leiman, ovat maahanmuuttopolitiikalle kriittiset ehdokkaat löytäneet hyvän väylän tavoitteidensa edistämiseen. Jussi Halla-ahon valinta Helsingin ja Maria Lohelan Turun valtuustoon pitää huolen siitä, että tämä keskustelu tulee nyt politiikan keskiöön. Tämä muutos on pysyvä ja merkitsevä.

Jokin aika sitten julkaistiin tutkimus, jonka mukaan suomalaiset nuoret jakaantuvat kolmeen ryhmään. Yhtäällä ovat "menestyjät", joita yhdistää usko omaan pärjäämiseen ja markkinatalouteen sekä kilpailuun. Toisaalla ovat eettiset, maailman tilasta huolestuneet ihmiset, jotka uskovat kuluttajavaikuttamiseen ja ovat erityisen kiinnostuneita ympäristökysymyksistä. Kolmas ryhmä ovat konservatiivisia ja maskuliinisia arvoja kannattavat. Näissä vaaleissa oli kolme kovaa, Kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset.

Menestyvä puolue tarvitsee identiteetin. Sitä SDP ei ole kyennyt viime aikoina itselleen luomaan. Sama vaivaa Keskustaa, ja tämä näkyy molempien vaikeutena houkutella uusia äänestäjiä omaan leiriinsä. Tarvitaan positiivisia symboleja, mitä tarkoittaa olla demari, mitä se kertoo minusta ihmisenä? Puoluevalinta on myös identiteettiteko. Individualistisena aikana tällä on merkitystä. Vaalien voittajapuolueita tarkastellessa nähdään, että niihin liittyy tarina. Vaalien häviäjien tarinat ovat parhaimmillaankin epäselviä.

Kataisen Kokoomus voitti vaalit, mutta huomattavaa on, että edes se ei edennyt sellaisella tavalla kuin olisi voinut kuvitella. Enemmän kuin heidän hyvyydestään kyse oli muiden suurten puolueiden romahtamisesta. Finanssikriisin hiipiessä myös perusniemisten elämään Katainen onnistui esiintymään uskottavimpana talousihmisenä, herättämään luottamusta. Kun ajat kääntyvät vaikeiksi, luotetaan jälleen raikkauden ja tuoreuden sijasta oletettuun asiantuntijuuteen. Jutta Urpilainen ei ehtinyt tätä uskottavuutta riittävästi luomaan hyvästä ja kovasta yrityksestä huolimatta. Tämä ajoi liikkuvat äänestäjät muualle, tai pikemminkin ei onnistunut tuomaan heitä takaisin.

Huomionarvoinen on myös vihreiden erinomainen menestys tärkeillä paikkakunnilla. Tämä tapahtuu täysin puheenjohtajasta riippumatta. Cronberg on ollut tv-tenteissä parhaimmillaan näkymätön, pahimmillaan surkea. Tällä ei kuitenkaan näytä olevan mitään merkitystä vihreiden vaalituloksen kannalta. Kasvava kone tekee vaalista toiseen hyvää ja uskottavaa tulosta. Menestys liittyy hyvään julkisuuskuvaan, mutta ennen muuta jo edellä mainittuun identiteettiin. Vihreitä äänestämällä saat hyvän omantunnon sekä positiivista erottumisarvoa.

Kaiken kaikkiaan Suomen poliittinen kartta koki varsin suuren muutoksen. SDP on trendinomaisessa laskussa ja hankalassa kahden rintaman sodassa. Mitä nyt tarvitaan on rauhallinen ja uusi yhteiskunta-analyysi, periaatteiden tarkastelu uudessa tilanteessa ja toimenpideohjelman rakentaminen tämän mukaan. Tämän prosessin tulisi olla kerrankin riittävän osallistava, jotta veneen soutaminen samaan suuntaan onnistuisi. Vaalitäkyillä ja eklektisillä lupauksilla voidaan pelastaa paikka sieltä ja paikka tuolta eri vaaleissa, mutta mikäli halutaan "astua johtoon", on huolellisemman työn paikka.

Kiitos!

Lämmin kiitos kaikille äänestäneille! Sain kunnallisvaaleissa Turussa lopulta 158 ääntä. Olen kiitollinen jokaikisestä! Valtakunnallínen ja paikallinen tulos harmittaa ja suoraan sanoen jopa jännittää, mutta näin oikein on. Jos ihmiset haluavat markkinaehtoista yhteiskuntaa, heidän on se saatava. Toivotan onnea ja kaikkea hyvää valituille, puoluekirjaan katsomatta!

Äänestä tänään!

Kunnallisvaalit ovat tärkeimmät arkipäivää koskevat vaalit. Palveluiden järjestäminen ja tarjonta, paikallinen kaavoitus, kaikki luovat juuri sitä ympäristöä jossa joka päivä elämme. Jokainen ääni on tärkeä.

Omat vaaliteemani Turussa lyhyesti:

• Koulujen eriytymistä torjuttava tehokkaasti
• Tiiviimpi ja elävämpi keskustarakenne - kävelyalueita laajennettava, lisää asuntoja keskustaan
• Talous kuntoon pitkäjänteisesti - ei paniikkiratkaisuja, jotka tulevat nopeasti kalliiksi

Lue lisää kotisivuilta: www.esasuominen.fi. Numero 479.

Picks of the day

Sadepäivän ratoksi ja vaalikampanjan kääntyessä loppusuoralle muutama linkki ajattelemisen arvoiseen luettavaan:

• Antton Rönnholm: Ansan vallasta kansan valtaan
• JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori kertoo kuntatalouden tilasta
• Kalevi Sorsa säätiön uutuusjulkaisu, Working Paper 1/2008: Bernelius & Henttonen: Kaikkien koulu - peruskoulun laadun ja mahdollisuuksien tasa-arvon tukeminen

Ja myös jotain hauskaa, sai ainakin allekirjoittaneen nauramaan.

• Jyrki Lehtola: Kuntavaaliehdokkaana

Eriarvoistuminen ei ole välttämätöntä

Mielipidekirjoitus Turun Sanomissa 23.10.2008

Vaikka Suomessa toistaiseksi suurella enemmistöllä menee kohtuullisen hyvin ja ostovoima kasvaa, ovat myös erot kasvaneet. Tämä näkyy hyvin konkreettisissa asioissa kuten eliniän odotteissa, mutta myös kouluissa ja niiden oppimistuloksissa.

Suomessa tapahtuva polarisaatiokehitys tapahtuu kahteen suuntaan, köyhyyteen ja rikkauteen. Toisaalla köyhtyvien ja syrjäytyvien elämänmahdollisuudet ja elämänlaatu putoaa yleisestä yhteiskunnallisesta ”normista”. Toisaalla rikkaat eristäytyvät omille alueilleen ja omien yksityisten palveluidensa pariin, omaan maailmaansa, jossa globalisaatio on toden totta mahdollisuus. Saman kaupungin toisella laidalla se on enimmäkseen, ellei ainoastaan, uhka.

Eräs keskeinen syy siihen, että suomalainen yhteiskunta näyttää hyväksyvän entistä suuremmat erot, liittynee juuri kokemusmaailmojen eriytymiseen. Tässä aluevaikutuksilla ja alue-eriytymisellä on suuri merkitys. Erilaisiin ihmisiin törmää omassa arkipäivässään entistä vähemmän. Tällöin ei synny kokemusta yhteisessä veneessä olemisesta. Lapsiin osuessaan tämä kehitys on erityisen epäoikeudenmukainen.

Vastaus voisi löytyä kansallisella tasolla mm. erojen vähentämisen nostamisesta politiikan painopisteeksi, palvelupanostuksista ja asiakasmaksujen vähentämisestä, aktiivisesta, kysyntävetoisesta talous- ja työllisyyspolitiikasta, sosiaalisesti kestävästä yhdyskuntasuunnittelusta, jolla vältetään alue-erojen kasvu ja tasa-arvoistavasta, kaikki mukaan ottavasta koulutuspolitiikasta.

Finanssikriisi tarjoaa hyvän esimerkin siitä, ettei vapaa markkinatalous yksin kykene tuottamaan kestävää hyvinvointia. Nyt tarvitaankin uudenlaista julkista aktiivisuutta.

Raha ratkaisee?

Liisa Jaakonsaari kuvasi Suomen kunnallisvaaleja osuvasti termillä "vapaat muttei reilut". Aikana, jolloin politiikan kiinnostavuus ei ole huipussaan ja jolloin markkinointiin on kiinnitettävä paitsi huomiota, myös panostettava taloudellisesti, saavat jotkut juoksijat alleen piikkarit, toiset lenkkitossut ja loput saavat juosta kumisaappaissa. Tämä tuli jälleen mieleen tällä viikolla.

Viime sunnuntain Turun Sanomien kansi oli paljon kertovaa katsottavaa. Komeissa värimainoksissa komeili seitsemän kokoomuslaista. Ei ketään muita. Mikäli hinnat ovat lähimainkaan kaikille samat, mikä ei välttämättä ole itsestäänselvyys, käytti mm. kansanedustaja Orpo yhteen ilmoitukseensa koko vaalibudjettini verran rahaa. Sanomattakin lienee selvää, ettei mainoksia ole vain yhtä yhtenä päivänä, vaan useita useina, tähän lisätään toki näyttävä kadunvarsimainonta jne.

Lisämuistutusta siitä, että toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset saatiin myös viikonloppuna, kun Kokoomusnuorten toivot huikkailivat kävelykadulta ihmisiä vaalibileisiinsä teemalla: "Tulkaa mukaan, Kokoomus tarjoo ilmaista bissee." Tätä sisällöllistä tempausta oli pohjustettu postin kautta suoramarkkinoinnilla kaikille kaupungin ensi kertaa äänestäville. Lisää vastaavaa saatiin, kun omaan postiluukkuuni, myös Itellan osoittein varustettuna, lehähti sinisen joukkueen kolmekymppisten mainos.

Jakelu kohderyhmittäin maksaa hunajaa, eikä viinakaan ilmaista ole, vaikka toki hintansa väärti. Demariehdokkaat, kuten myös monet muut, kiipeilevät aivan itse pimeissä rappukäytävissä ja kiroilevat summereita. Itella ei hoida jakelua, vaan työ tehdään itse, kustannussyistä. Talkoopuoluelaisina itseään markkinoivat eivät sen sijaan käsiään likaa. Ilmaisen viinan kaataminen nuorten kurkkuun äänten toivossa on varsin kyseenalaista ihan sellaisenaan. Mutta hei, tärkeintähän on hyvä meininki eiks jee!

Rahoituksesta voi myös tehdä politiikkaa. Vihreät julkaisivat eilen vaalirahoituksensa. Varsin tervetullut ele jota toivoisi muidenkin seuraavan, ei siinä mitään. Tosin oleellista varsinaisen puoluerahoituksen lisäksi on, ja näissä vaaleissa korostuneesti, ehdokaskohtainen rahoitus.

Ajankohta kuitenkin hieman mietityttää ja vie hiukan pohjaa avaukselta. Jos haasteeseen aidosti haluttaisiin vastauksia, olisi se tehty jo ajat sitten eikä silloin kun vaaleihin on aikaa vajaa viikko. Rahoituksen julkaisemisella tässä vaiheessa taidetaan siis kuitenkin hakea enemmän positiivista julkisuusarvoa ja suunnata keskustelua siihen miten tehdään sen sijaan mitä tehdään, jos valtaan päästään.

Lokalukuja

Lukeminen kannattaa aina. Syksyn lukukokemusten parhaimmistoon lukeutuu ilman muuta aiheellista keskustelua herättänyt Tommi Uschanovin Mikä vasemmistoa vaivaa? Uschanov hahmottaa mielenkiintoisesti ja ajatuksia herättävästi vasemmiston ongelmia tavalla ja näkökulmista, jotka on useimmiten erittäin helppo allekirjoittaa.

Erityisen keskeisiä ovat faktatiedon voimaan luottaminen ja vapausarvojen korostaminen. Marxin varsin raikas luenta täydentää mielenkiintoista pakettia. Kirja ei myöskään sorru liiaksi besserwisserismiin, vaan onnistuu olemaan rakentava, ehkä juuri siksi, että Uschanov katsoo itse kuuluvansa sosialidemokraattiseen aateperinteeseen.

Toinen, finanssikriisin oloissa erittäin ajankohtainen teos on Attacin viime vuonna julkaisema, Ville-Pekka Sorsan toimittama teos Kehityksen kestävä rahoitus. Kyseessä on erinomainen johdatus kansainväliseen kehitysrahoitukseen sekä rahoitusmarkkinoihin, jonka pitäisi kuulua kaikkien kansainvälisestä taloudesta ja rahoituslaitoksista sekä niiden toiminnasta kiinnostuneiden peruslukupakettiin.

Kirjan loppupuolella Sorsa hahmottelee malleja, joiden pohjalta kansainvälistä rahoitusarkkitehtuuria voitaisiin uusia. Nämä kysymykset ovat juuri nyt erittäin ajankohtaisia. Hänen esittämänsä ideat korostavat tarvetta globaalilla tasolla harjoitettavaan suhdannepolitiikkaan sekä ylikansalliseen verotukseen.

Mielenkiintoisen näkymän uudempaan yhdysvaltalaiseen ulkopoliittiseen ajatteluun tarjoaa Fareed Zakaria teoksessaan The Post-American World. Zakarian mukaan USA on menettämässä asemansa maailmanpolitiikan ehdottomana hegemonina ja olemme siirtymässä uudenlaiseen maailmaan, jota luonnehtii muiden nousu, "rise of the rest". Tällä hän viittaa ennen muuta Kiinaan ja Intiaan.

Zakarian teos suhtautuu liberaalin kapitalismin saavutuksiin demokratian ja hyvinvoinnin takaajana viimeaikaiset tapahtumat huomioonottaen melko kritiikittömästi, mutta keskeisenä huomiona läpi kirjan kulkee se oikea havainto, jonka mukaan lisääntyvät kontaktit, kauppa ja riippuvuussuhteet lisäävät rauhanomaisen kehityksen mahdollisuuksia. Teos sisältää lisäksi mielenkiintoista analyysia uskontojen ja maailmankatsomusten merkityksestä nousevien Itä-Aasian maiden ulkopolitiikkaan. Zakaria myös painottaa "soft powerin" merkitystä menestyksekkäiden yhteiskuntien vaikutusvallan taustalla.

Romaanielämyksistä syksyn parhaisiin kuuluu ehdottomasti venäläisen Vasili Grossmanin suurtyö Elämä ja kohtalo. Huikea totalitarismin kritiikki kuvaa valtavalla henkilögallerialla keskitysleirivankeja, sotaan pakotettuja rivimiehiä Stalingradin traktoritehtaan tulihelvetissä, rintamantakaisia tiedemiehiä ja -naisia, jotka joutuvat pelkäämään ja varomaan sanojaan jopa ystäviensä seurassa, varomaton sana voi katkaista uran ja jopa elämän.

Grossmanin tekstissä ihmiselämän pienuus suurten tapahtumien keskellä - mutta samalla ainutlaatuisuus nousee esiin pienissä pätkissä. "Ammunnan ja räjähdysten pauhun seassa tehtaiden suunnalta kantautui juuri erottuva pitkä ääni: ur-a-a-a-a-a... Tuossa vastarynnäkköön nousseen Stalingradin jalkaväen pitkässä huudossa oli muutakin kuin uhkaa - jotain surumielistä, kaihoisaa. Kiirittyään yön kylmän veden yllä taisteluhuuto ikään kuin menetti kuumaa kiihkoaan ja muuttui, ja äkkiä siinä paljastui aivan toinen olemus. Ei uhma, eikä hurjuus, vaan sielun surullisuus, joka ikään kuin hyvästeli kaikkea rakasta, ikään kuin kutsui läheisiään havahtumaan, kohottamaan päänsä tyynystä, viimeisen kerran kuulemaan isän, miehen, pojan, veljen ääntä..."

Helmiä sioille

Jos vaalikuume ei olekaan merkittävässä nousussa verrattuna edellisiin vaaleihin, niin Turun kaupungissa vaalimainokset ovat herättäneet tunteita enemmän kuin pitkään aikaan. Epävirallisten tietojen mukaan kyseisiä mainoksia kun on rikottu enemmän kuin miesmuistiin. Pikakierros Aurajoen silloille vahvistaa tiedon. Keskimääräinen vaurio on perhepizzan kokoinen potkulla tehty reikä keskellä mainosta. Osa on silputtu aivan totaalisesti, joitakuita on viskottu jokeen asti. Vandalismi jakaantuu melkoisen tasaisesti, mutta ehkä korostuu vihreiden mainosten kohdalla.

Jo se, että ihmiset suhtautuvat ylenkatseella vaikuttamismahdollisuuksiinsa ja demokraattiseen järjestelmään on surullista. Suomessa taisteltiin oikeus ääneen sata vuotta sitten. Naapurimaissa aikaa ei ole kulunut kahtakymmentäkään vuotta, Minskissä ei vapaita vaaleja ole vieläkään. Moni kärsii ja kuolee, koska haluaisi vaikuttaa äänestämällä eikä tätä virallinen valta salli. Mutta mitä tapahtuu siellä, jossa tämä oikeus on saatu ja sitä voisi käyttää? Ei kiinnosta, ei välitä, ihan sama, samoja paskoja ovat kaikki.

Tämän voi vielä jotenkuten ymmärtää. Vikaa on myös politiikassa, poliitikoissa ja puolueissa, monet ihmiset ovat menettäneet toivonsa politiikan suhteen, eivätkä usko sen mahdollisuuksiin. Sen sijaan avointa vaalien ja demokratian vastaista toimintaa mm. mainosten hajottamisen suhteen on täysin mahdotonta tajuta. Mikä ihme siinä on, että kun yhteisillä kadunvarsimainoksilla halutaan kertoa mahdollisuudestasi vaikuttaa, joku saa siitä sellaisen primitiivireaktion että käy taulun kimppuun täysin raivopäisesti ja menee vaikka puisesta levystä läpi? Eikö edes käy mielessä, että jokainen mainos ja sen korjaaminen myös maksaa, ja mainosta potkiva urpo on itse yksi maksajista?

Äänioikeus on arvokas. Valtaa käytetään aina täydet sata prosenttia, ja on jokaisesta itsestään kiinni vaikuttaako vallan jakoon edes hieman vaiko ei yhtään. Se, että tarkoituksella jää katsomoon statistiksi on tottakai jokaisen oikeus, mutta kysyttävä on miksi joku haluaa vaikeuttaa myös niiden vaikuttamista, jotka saattaisivat olla vaaleista ja vaikuttamismahdollisuudestaan kiinnostuneita?

Punaiset ja vihreät?

Vihreä Lanka uutisoi näyttävästi Helsinki-manifestin allekirjoituksen. Kyseessä on punavihreä aloite, jossa on mukana keskeisistä puolueista SDP:n, vihreiden ja Vasemmistoliiton valtuustoehdokkaita. Tavoitteena on paitsi parantaa kyseisten puolueiden yhteistyösuhteita, myös nostaa yhteiselle agendalle keskeisiä tavoitteita liittyen erityisesti palveluiden tuottamiseen, sosiaalipolitiikkaan sekä ympäristöön.

Suomessa ollaan tilanteessa, jossa Kokoomus hallitsee kaikkia suuria kaupunkeja Vantaata lukuunottamatta. Paitsi suurin valtuustoryhmä, on Kokoomuksella hallussaan kyseisissä kaupungeissa kaupunginjohtajan tai pormestarin toimi. Voidaankin sanoa, että tällä hetkellä huomattavaa osaa suomalaisesta hyvinvointipolitiikasta hoidetaan kokoomuslaisten toimesta ja johdolla.

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että oikeistolla on harvoin enemmistöä. Mm. Helsingissä punavihreä valtuustoenemmistö on totta jo nyt. Miksi se ei siis toimi, miksi Kokoomus onnistuu jatkuvasti pyörittämään peliä aivan kuin heillä olisi absoluuttinen valta? Usein sosialidemokraatit ja vihreät ovat aatteellisesti toisiaan huomattavasti lähempänä kuin kumpikaan Kokoomusta. Silti yhteistyö ei ota sujuakseen. Tilanteesta ainoana hyötyvätkin porvarit, joka ajavat oman linjansa läpi kulloinkin paremmin tilanteeseen sopivan kumppanin tuella. Toki tästäkin on olemassa poikkeuksia kuten esim. keskustatunnelilinjaus pääkaupungissa, mutta pääsääntö on edellä kuvatun kaltainen.

Tähän on saatava muutos. Onko tarvetta manifesteille tai yhteistyösopimuksille, siitä on vaikea sanoa mitään varmaa, mutta SDP:n ja keskiryhmien yhteistyö kaupunkipolitiikassa on saatava toimimaan. Jo pelkkä tämänkaltaisen yhteistyön mahdollisuuskin olisi hyvä muutos nykytilanteeseen ja estäisi oikeiston sooloilun. Sosialidemokraateilta tämä vaatii sen tiedostamista, etteivät vihreät ole entinen SKDL ja ettei vihreitä voida kohdella minään hetkellisenä anomaliana. Vihreiltä yhteistyö taas vaatii oman paremmuuden tunteen ja ylenkatseen hetkellistä hylkäämistä ja sen myöntämistä, että jollakulla muullakin voi olla joskus hyviä ideoita.

Osasyy heikkoihin väleihin löytyy henkilökemioista, osa samoilla ääniapajilla kalastelemisesta. Kaikki tämä on hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää. Osin kyse on selkeistä poliittisista linjaeroista, samaa mieltä ei kerta kaikkiaan kaikesta olla -mutta aina ei tarvitsekaan olla. Joka tapauksessa nykytilanteessa häviäjä on koko tasa-arvosta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta huolta kantava poliittinen kenttä, myös vihreät, ainakin mitä poliittisiin tavoitteisiin tulee. Lopulta kyse ei olisi välttämättä sen suuremmasta kuin kunnioituksesta, hyvästä tahdosta ja pienestä nöyryydestä puolin ja toisin. Kyllä tätä minusta kannattaisi ainakin kokeilla.

Ennakkoäänestys alkaa

Tänään alkaa kunnallisvaalien ennakkoäänestys. Virtaa Turun valtuustoon numerolla 479. Tutustu kotisivuihini ja vaaliteemoihini täällä.

Eriarvoistuvat koulut - piilossa etenevä ongelma

Artikkeli Turun demarinuorten vaalilehdessä.


Suomi paistattelee vuodesta toiseen OECD:n peruskoulujärjestelmien paremmuutta vertailevien Pisa-mittausten kärjessä. Suomalaisista kouluista valmistuu huomattavan suuri määrä huippuosaajia, mutta ennen kaikkea oppimistulosten erot ovat pieniä. Heikosti pärjäävien oppilaiden määrä on kansainvälisessä katsannossa erittäin pieni. Valtakunnassa siis kaikki hyvin. Vai onko?

Toiset tasa-arvoisempia kuin toiset?

Suhteellinen menestys kansainvälisissä vertailuissa on luonnollisesti hyvä asia, mutta sitä ei voida pitää mittarina todelliselle hyvinvoinnille. Monet kotimaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että myös Suomessa on erittäin merkittäviä eroja eri koulujen, alueiden ja väestöryhmien oppimistuloksissa. Erityisen suurina ongelmat näyttäytyvät niillä alueilla, joilla yhdistyvät tietyt sosiaaliset piirteet, alhainen koulutustaso, keskitasoa korkeampi työttömyys sekä maahanmuuttajien korkea osuus väestöstä. Tällaisia alueita löytyy erityisesti pääkaupunkiseudulta – ja Turusta.

Koulutuksellinen tasa-arvo tarkoittaa määrittelynsä mukaisesti peruskoulussa sitä, ettei koulu saisi tuottaa oppilaan sosiaalisen taustan, maantieteellisen alueen tai sukupuolen mukaan vinoutuneita tuloksia. Mikäli teemme oletuksen, ettei vanhempien koulutustaso tai työmarkkina-asema kerro lasten kyvykkyydestä opiskeluun ja koulutuksessa menestymiseen, kertoo koulutuksen tosiasiallinen periytyminen siitä, ettemme tavoita kaikkia lahjakkuuksia. Kun tutkimuksissa voidaan havaita tiettyjen koulujen, jotka usein sijaitsevat alueilla, joille ominaista ovat edellä mainitut haasteet, oppilaiden muita heikompi oppiminen, voimme todeta jonkin olevan pielessä.

Suomen lapset ja nuoret oppivat heikommin erityisesti niissä lähiökouluissa, joissa heidän vanhempiensa elämää tai yhteisöä laajemmin vaivaavat erilaiset sosiaaliset ongelmat, syrjäytyminen sekä osattomuus. Absoluuttista köyhyyttä Suomessa on vain vähän, mutta suhteellinen on ollut viime vuosina pikemminkin lisääntymässä kuin vähenemässä. Kun kaupunkien asuinalueet alkavat entistä selvemmin jakaantua paremman ja huonomman väen alueiksi, syntyy loukkuja. Oppilaiden taustan merkitys ylikorostuu ja alkaa määritellä oppimistuloksia.

Pisa-raporttien keskeinen opetus on, että aikainen eriyttäminen ja eriytyminen johtaa keskimääräisen osaamistason laskuun. Tämä näkyy mm. tasoryhmissä. Ne maat, joissa oppilaita ei jaeta tasoryhmiin menestyvät paremmin niin keskimäärin kuin huippujen määrässä. Parhaiten sijoitustaan viime vuosina on parantanut Puola, jossa tasoryhmät purettiin. Erityisen selkeästi tämä näkyy heikommin menestyvissä. Vertaisryhmien osaamisen lasku vaikuttaa selkeästi, nopeasti ja vakavasti. Kokonaisvaikutus kansallisella tasolla on huomattava ja negatiivinen. Oleellista on havaita, että vaikkei eriyttämistä kykyjen mukaan tapahtuisikaan, on vaikutus sama, mikäli lähikouluun valikoituu vain tietynlaisia lapsia ja nuoria.

Tulevaisuuden yhteiskunta tarvitsee entistä enemmän osaamista, ei vähemmän. Vaikka ammattiosaajia ja käden taitojen taitajia tarvitaankin entistä enemmän, keskeistä on myös valmistautuminen nopeisiin muutoksiin. Teknologian kehittyessä yhä useampi työtehtävä kohtaa joko automatisoitumisen, tai sitten vaatimuksiin lisätään yhä monimutkaisempien työvälineiden käyttö. Työpaikkojen ja kokonaisten toimialojen nopea syntyminen – ja siirtyminen maamme rajojen ulkopuolelle vaatii ennen muuta työntekijöiltä joustavuutta sekä kykyä ja halua oppia jatkuvasti uutta. Tämän vuoksi varhainen pudokkuus tai opiskeluvastaisen kulttuurin syntyminen voi käydä yksilölle kalliiksi.

Yhteiskunnalliset erot heijastuvat kouluihin

Mistä oppimiseroissa on kyse? Osaamiseroja ei itse asiassa voida pitää koulujen tuottamina ongelmina. Suomalainen koulutusjärjestelmä on perusteiltaan toimiva ja oppilasryhmien erot kumpuavatkin ennen muuta muusta yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta. Keskeisimpiä näistä ovat tuloerot. Lama-ajan jälkeen räjähdysmäisesti kasvaneet tuloerot ovat kasvattaneet myös kulttuurisia eroja hyvä- ja huono-osaisten välillä. Syrjäytyminen uhkaa periytyä ja tietyistä alueista alkaa tulla osattomuuden taskuja kaupunkien sisälle. Näillä alueilla kasvavat lapset uhkaavat jäädä rappeutuvien olosuhteiden vangeiksi.

Helsingin kaupunkia käsitelleessä tutkimuksessa osoitettiin, että jopa 70% alueellisista oppimistulosten vaihteluista pääkaupungissa on mahdollista selittää alueellisilla vaikutuksilla. Toisin sanoen sillä, millaisella alueella koulu sijaitsee ja millainen sen oppilasaines on, on vaikutusta kaikkien koulun oppilaiden oppimiseen. Ei ole syytä olettaa, että tilanne olisi erityisen erilainen muualla maassa kaupungeissa, joissa aluekehitys on vertailtavan kaltaista. Lähtötasolla on huomattavaa merkitystä tulevalle oppimiselle, eikä hyväkään peruskoulu kykene nykyisellään antamaan kaikille oppilaille riittäviä valmiuksia ja mahdollisuuksia oman potentiaalinsa täysimääräiseen hyödyntämiseen. Sanomattakin selvää lienee, että kyseessä on erityisen suuri epäoikeudenmukaisuus sen osuessa lapsiin.

Maahanmuuttajaväestö erityishuomion kohteena

Monille oppimistuloksiltaan heikosti menestyville kouluille ominaista on maahanmuuttajataustaisten oppilaiden suuri osuus. Keskeistä on kuitenkin huomata, ettei maahanmuuttajien läsnäolo vaikuta itsessään negatiivisesti. Kyse on ennen muuta siitä, että monet maahanmuuttajat ovat päätyneet asumaan alueille, joilla koulutuksellinen huono-osaisuus on suurta jo kantaväestönkin joukossa.

Maahanmuuttajaväestön alueellinen keskittyminen muutamiin lähiöihin – ja sitä kautta kouluihin - on kuitenkin joka tapauksessa oppilaitosten kannalta haastavaa. He tarvitsevat erityisiä resursseja, kommunikaatio vaatii osaamista ja vanhempien kytkeminen mukaan koulutyöhön vaatii opettajilta ja kouluilta enemmän. Alueellisen eriytymisen oloissa joudutaan tilanteeseen, jossa nämä oppilaat valikoituvat kouluihin, joissa oppilaspohja on jo ennestäänkin haastava.

Maine meni – mutta tunnettuus kasvaa?

Kunnallispoliittisesta näkökulmasta oppimistulosten ja kaupunkirakenteen välinen yhteys on mielenkiintoinen. Koulujen oppimistulosten väliset erot kaikuvat eteenpäin, vaikkei Suomessa julkaistakaan minkäänlaisia koulujen ranking-listoja. Tämä saattaa johtaa pahimmillaan parempiosaisten lapsiperheiden poismuuttoon sellaisilta alueilta, joissa koulun ei oleteta kykenevän tarjoamaan hyvää opetusta. Se, pitääkö tämä tieto empiirisesti paikkaansa vai ei, ei ole suurta merkitystä. Oletukset ja käsitykset ratkaisevat.

Jo nyt myös Suomessa on havaittu kehitystä, jossa koulujen oletetulla laadulla on merkitystä muuttopäätöksissä. Kansainväliset esimerkit sen sijaan ovat paljon puhuvia. Isossa-Britanniassa ja USA:ssa koulujen keskeinen merkitys asuinalueiden imagolle ja kehitykselle on vuosikymmenet tunnettu ilmiö. Hyvämaineiset koulut nostavat alueiden asuntojen hintaa. Tätä kautta yhä harvemmalla pienituloisella on mahdollisuus päästä näille halutuille alueille – ja saada lapsensa hyvään kouluun. Isossa-Britanniassa koulun oletettu hyvyys tai heikkous selittää jopa kolmanneksen asuntojen hintojen eroista. Ruotsissa, jossa alueellinen eriytyminen ”hyviin” ja ”huonoihin” alueisiin on edennyt huomattavasti Suomea pidemmälle, ovat koulut toimineet erityisen keskeisinä ilmiötä kiihdyttäneinä tekijöinä. Luottamuksen pettäminen näkyy nopeasti.

Lääkkeet läheltä ja kaukaa

Ongelmia voidaan myös ratkaista. Pisa-tulokset osoittavat suomalaisen perusasteen koulutusjärjestelmän olevan perusrakenteeltaan erittäin hyvän ja vastaavan kiitettävästi tulevaisuuden haasteisiin. Yhtenäinen, lasten varhaista ja muiden taholta tapahtuvaa karsinointia ja tasoerottelua välttävä järjestelmä tuottaa parempia tuloksia kuin varhaista eriyttämistä suosivat järjestelmät. Tälle pohjalle on hyvä rakentaa tulevaisuuden parempaa koulua.

Kuten todettua, merkittävä osa ongelmia aiheuttavista tekijöistä tulee koulujen vaikutuspiirin ulkopuolelta, yleisestä yhteiskuntapolitiikasta. Eroja vähentävä talous-, työmarkkina- ja sosiaalipolitiikka tulisikin ottaa uudelleen yhteiskuntapolitiikan keskiöön. Investoinnit etenemismahdollisuuksien takaamiseen kaikille kansalaisille voidaan nähdä sijoituksena tulevaisuuden hyvinvointiin – ja myös taloudelliseen menestykseen. Lahjakkuuksien hukkaaminen on lyhytnäköistä talouspolitiikkaa ja tulee suomalaiselle yhteiskunnalle kalliiksi niin taloudellisesti kuin ennen kaikkea inhimillisesti. Lähelläkin voidaan kuitenkin toimia.

Koulut toimivat aluekehityksen moottoreina. Ne voivat kiihdyttää alueellista eriytymistä, mikäli koulun huono maine aiheuttaa muuttamiseen kykenevien lapsiperheiden pakoon alueelta, mutta onnistuneiden toimintamallien myötä voi tapahtua myös tarvittava käänne. Monesti paljon hyvää saataisiin aikaan jo vakinaistamalla tiettyjä hyviä käytäntöjä luoneita hankkeita olennaiseksi osaksi koulujen omaa toimintaa. Erityisen keskeisessä roolissa voisivat olla sosionomien ja sosiaalipedagogiikan ammattilaisten ottaminen mukaan koulujen päivittäiseen toimintaan. Tämä vähentäisi opettajien kuormitusta.

Asunto- ja kaavoituspolitiikalla on merkittävä osuus. Kunnallisilla päätöksillä voidaan vaikuttaa asuinalueiden kaavoitukseen. Vuokra-asuntojen keskittäminen vain tietyille alueille, sekä kasvavan maahanmuuttajaväestön tiivis sijoittuminen aikaansaavat ongelmia pitkällä aikavälillä. Tavoitteena tulisi olla kaupunkirakenne, jossa koulujen oppilaaksiottoalueilla on tasainen määrä sekä vuokra- että omistusasuntoja, niin pieniä kuin suuria. Tätä kautta voidaan tavoitella mahdollisimman monipuolista oppilasjoukkoa.

Koulutuksellisesti huono-osaisten alueiden koulujen vetovoimaa olisi kehitettävä. Tämä tarkoittaa niin opettajia kuin oppilaita ja heidän vanhempiaan. Resursseja tulisi kohdistaa kouluihin, joissa ongelmia esiintyy muita enemmän, tai jossa oppilasaines on erityisen haastavaa. Tuloksellisuutta mitattaessa arvioinneissa tulisi korostaa entistä enemmän koulutuksellisen epätasa-arvon torjuntaa. Parhaita opettajia voitaisiin houkutella joko kannustinlisillä tai pienemmillä ryhmillä. Kouluista voitaisiin kehittää asuinalueiden ”sieluja”, joissa tapahtuisi myös muuta kuin opiskelua, esimerkiksi harrastustoimintaa, keskustelutilaisuuksia, myyjäisiä jne. Koulut voisivat myös erikoistua esim. tarjoamaan joitain erityisiä valinnaisaineita, jotka lisäisivät niiden vetovoimaa – tai korostaa monikulttuurisen oppimisympäristön tarjoamia mahdollisuuksia.

Maahanmuuttajien osalta keskeistä on luoda orastavan eriytymiskehityksen kannalta riittävän laaja-alaiset ongelmiin puuttumiskeinot. Integraation onnistuminen ja molemminpuolisen luottamuksen rakentaminen on erittäin keskeistä. Tilanne, jossa maahanmuuttajat keskittyvät tietyille alueille ja joilta paremmin toimeentuleva kantaväestö alkaa muuttaa pois, on kestämätön ja voi pahimmillaan johtaa etnisten suhteiden tulehtumiseen. Koulut ovat eturintamassa maahanmuuttoon liittyvien mahdollisuuksien realisoinnissa ja maksimoinnissa, haasteiden minimoinnissa sekä ongelmien ennaltaehkäisemisessä. Niille on tarjottava tähän työhön riittävät resurssit.

Vaaliohjelmia

Tämä päivä on Martti Ahtisaaren, mutta huomiota saavat myös puolueiden vaalimainokset. Kadunvarsimainoksia on jo ehditty haukkua toisiaan muistuttaviksi. Viime vaaleissa tv-mainokset nousivat hyvinkin keskeiseen asemaan. Nyt vastaavaa tuskin tapahtuu. SDP kampanjoi nuoren puoluejohdon voimin, mutta tv-mainonnassa puhutaan kolmesta tavoitteesta vanhusten kasvoin ja äänin. Koska mainoksista ei saada suurta keskustelua aikaan, voisikin toivoa että tällä kertaa voitaisiin keskittyä asioihin. Kansallisilla vaaliohjelmilla ei kunnallisvaaleissa ole yhtä suurta merkitystä kuin eduskuntavaaleissa, mutta jotain niiden pohjalta voidaan hahmotella.

Kokoomuksen vaaliohjelmassa on paljon kiittämisenkin arvoista. Ohjelman erityinen ansio on sen kaavoitukseen liittyvissä linjauksissa. Vaikuttaa siltä, että ainakin ohjelmatasolla golfkenttä- ja omakotitalopuolue on jossain määrin tunnustanut tiiviin rakentamisen hyödyt. Tätä on pidettävä hyvänä edistysaskeleena, joka on aidosti tärkeä koska Kokoomus on lähes kaikkien suurten kaupunkien, ja monen keskeisen kehyskunnan suurin puolue. Hyvää on myös koulutusmäärälinjaus suhteessa lääkäreihin. Kokoomuksessa on usein esiintynyt halua koulutusmäärien leikkaamiseen, kunnallisvaaliohjelma kuitenkin korostaa koulutuksen lisäämistarvetta.

Erikoista on, että asuntopolitiikasta ei kaavoituksen lisäksi ohjelmassa puhuta riviäkään. Vuokra-asuntotuotannosta voisi kuvitella kaupunkipuolueen olevan kiinnostunut - mutta ei ole. Turussa Kokoomus on ollut aktiivisesti tukemassa kaupungin vuokra-asuntojen myyntiä. Myyntiä perustellaan taloudella. Kuinka taloudellista on ajattelu, josta syntyy kertaluonteisia tuloja ja pysyviä menoja mm. kohoavien sosiaalimenojen kautta, onkin sitten toinen kysymys. Vuokra-asuntojen tarjonnan lisääminen olisi järkevää niin sosiaalipoliittisesti, taloudellisesti, elinkeinopolitiikan näkökulmasta kuin nyt jo suhdannepoliittisestikin. Kokoomus ei näin kuitenkaan näytä ajattelevan.

Huomionarvoinen on myös kysymys vanhemmuuden kustannusten jakamisesta. Kokoomus ei vaadi, että työnantajat korvaisivat nämä kustannukset täysimääräisesti, vaan vaativat nimenomaan valtion korvaavan ne. Tavoitteesta, jakamisesta, kaikki ovat varmasti samaa mieltä, mutta keinoissa on eroja. Työssäkäyntiä koskevassa osiossa korostuu vaatimus työmarkkinoiden joustavuudesta. Ongelma vain on, että kovin usein työ joustaa vain yhteen suuntaan. Osa-aikatyö on hyvä silloin, kun se on yksilön valinta, ei silloin kuin se on pakko.

Toimeentulokysymykset saavat huomiota vain vähän. Kuntarakenteeseen tai valtio-kuntasuhteeseen ei myöskään löydy minkäänlaisia linjauksia. Mitä tulee palveluiden järjestämissuhteisiin, koskee ainoa viittaus terveyspalveluita, joiden kohdalla Kokoomus kannattaa kuntayhtymämalleja. Myöskin Miguel Maahanmuuttaja on kadonnut kiinnostavien kysymysten joukosta. Tätä on pidettävä suurena puutteena. Maahanmuuttajien integroitumisen kannalta äärimmäisen keskeiset kielenopetuspalvelut ovat jo olleet tulilinjalla tämän hallituksen aikana.

Kokonaisuutena ohjelma jatkaa verrattain sisällöttömällä linjalla, josta Kokoomuksella toki on hyviä kokemuksia viimeisistä vaaleista. Juuri mitään sellaista ei sanota, josta joku voisi olla eri mieltä, eikä reunaehtoja tarkastella. Kysymys kuuluukin, onko aika muuttunut eduskuntavaaleista, jolloin imago oli sisältöjä tärkeämpi. Ohjelmansa perusteella Kokoomus luottaa siihen ettei ole.

Aivovuodosta ja liikkuvuudesta

Vuonna 2004 10 itäisen Keski-Euroopan maata liittyi Euroopan Unioniin. Eräs näkyvä ilmiö näiden maiden EU-jäsenyyden toteutumisen myötä oli laaja maastamuutto, joka kohdistui erityisesti Brittein saarille. Tämä on luonut mielenkiintoisen tilanteen erityisesti pieniin Baltian maihin, ja siitä voidaan vetää joitain kotimaisessa työvoiman liikkuvuuskeskustelussa tärkeitä johtopäätöksiä.

Liettuan väestöstä jopa lähes 10% on muuttanut maasta EU-jäsenyyden jälkeen. Tämä on maalle suuri haaste. Huoltosuhde heikkenee Liettuassakin nopeaa vauhtia. Maa on kyllä vaurastunut nopeasti, mutta suuri osa vauraudesta rakentuu odotuksille ja omaisuusarvoille, ei niinkään millekään konkreettiselle tuotannolle. Jotta ikääntymisestä selvittäisiin, tulisi yhteiskunnan get rich before getting old. Näin ei käy, mikäli työvoima valuu maasta ulos.

Maastamuutosta voi kuitenkin olla myös hyötyä. Toisin kuin voisi kuvitella ja mistä Suomessa aina puhutaan kun puhutaan Suomesta muuttamisesta, kyse ei ole vain koulutetuista. Muistan, kun aikoinaan 2000-luvun alkuvuosina vaimoni kotikaupungissa vieraillessa kaduilla pyöri varsinkin iltaisin näkyvä määrä joutilaan oloisia nuoria miehiä. Töitä ei ollut, ei liioin koulutusta. Liettualainen koulu ei silloin eikä vieläkään juurikaan huolehtinut niistä, joiden oppimisvalmiudet eivät olleet parhaita mahdollisia. Aika kului lähinnä päämäärättömässä pyörimisessä ja pienessä vahingonteossa.

Palatessa Taurageen vuosikymmenen loppupuolella joutilaat olivat kadonneet katukuvasta. Osa oli päässyt kiinni talousmenestykseen joka alkoi viidentoista vuoden viiveellä näkyä myös provinssin pikkukaupungissa, suuri osa kuitenkin oli vaihtanut maata. Moni entinen oman auton tuunaaja on nyt putkimiehenä, rakennusmiehenä tai linja-autonkuljettajana jossain päin Englantia tai Irlantia. Mikäli muuttaneet joskus palaavat takaisin, on entisistä huligaaneista voinut kasvaa kielitaitoisia, työhön oppineita ja tottuneita, säännöllisen elämäntavan omaksuneita ihmisiä.

Mutta miten sitten houkutella väkeä takaisin? Suomessahan aina kun aivovuodosta puhutaan, tarjotaan lääkkeeksi veroalea ja "kannustavuutta". Suomalaisia ulkomaille muuttaneita asiantuntijoita käytetään keppihevosina ajettaessa erojen kasvattamista. Voidaankin hyvin katsoa auttaisiko tämä? Liettua on tasaveron ja suurten tuloerojen yhteiskunta, joka ei turhia "tasapäistä". Tämä ei kuitenkaan näytä aiheuttavan haluja palata. Liettuassa ollaankin aikeissa panostaa maastamuuttaneiden lapsiin sekä liettuan kielen opetukseen ulkomailla. Mikäli lapset oppivat äidinkielensä hyvin, voidaan kotimaahan jossain vaiheessa palata mikäli tämä mielekkäältä tuntuu.

Mikä siis on tarinan opetus? Väkeä voidaan houkutella parhaiten takaisin panostamalla palveluihin ja erityisesti lapsiin. Työmarkkinoillakin keskeistä ovat monipuoliset mahdollisuudet. Suomessa erityisen tärkeä on peruskoulu, ei ole yksi eikä kaksi perhettä, jotka ovat palanneet vain saadakseen lapsensa suomalaiseen kouluun. Veroparatiisi ei ihmisiä kiinnosta, vaan vakaa ja turvallinen yhteiskunta.

Toinen opetus koskee liikkuvuutta yleensä. Brain drain voi olla pitkällä aikavälillä haitallista, mutta mikäli kyseessä onkin brain circulation, aika ulkomailla, jonka myötä opitaan, avarrutaan ja koetaan uusia asioita, voittajia ovat yllättävän monet. Yhtä lailla kuin korkeasti koulutettuja "asiantuntijoita", tähän tulisi kannustaa myös tavallisissa perusammateissa toimivia työntekijöitä.

Lapin Kansaa ja vaalimietteitä

Johanna Korhonen antoi kasvot ilmiölle, joka suuremmissa kaupungeissa eläville nuoremman sukupolven suomalaisille vaikuttaa aika ajoin olevan jo historiaa, mutta joka maalaisliitto-Suomessa elää ja hengittää paikka paikoin turhankin hyvin. Seksuaalivähemmistöön ei ole syytä kuulua, mikäli haluat toimia näkyvässä toimessa.

Lienee selvä, että ihmiset ovat erilaisia. Homofoobikoita löytyy Helsingin kantakaupungista ja sateenkaariaktivisteja Lordi-aukiolta. Jotain alueen henkisestä ilmapiiristä kuitenkin kertoo Tuomi-Nikulan onneton lausunto, jonka mukaan Lapin Kansan päätoimittajana on "vaikea toimia" mikäli kuuluu vähemmistöön. Tapaus kertoo karua kieltään siitä, mitä nämä usein kovin ideaaleina yhteisöinä itseään markkinoivat pikkupaikat liian usein ovat. Suurkaupungit vetävät lahjakkaat ja luovat nuoret, eikä ihme.

On toivottavaa, että tapaus Korhonen vaikuttaisi pysyvästi konservatiivisen asenneilmaston muuttumiseen. Käykö näin, jää nähtäväksi. Voisi kuitenkin kuvitella, että julkisen mielipiteen näkyvä asettuminen vastustamaan syrjintää seksuaalisen suuntautumisen perusteella kannustaisi pienten paikkakuntien nuoria ihmisiä olemaan avoimesti oma itsensä.

Toisaalla kuntavaaleihin on aikaa enää parisen viikkoa, ennakkoäänestyksen alkuun vähän runsas viikko. Viimeisin gallup oli, vaikka erot edelleen mahtuvat virhemarginaaleihin, suuntaa-antava ja muistuttaa paljon jokin aika sitten arvailtua. Mikäli gallup toteutuisi sellaisenaan, nousisi Kokoomus eduskuntavaalien jälkilöylyillä suurimmaksi puolueeksi. Häviäjien roolissa ovat gallupin muodossa SDP ja Keskusta, joista jälkimmäisellä vaikuttaa olevan erityisen vaikeaa myös kannattajiensa aktivoinnissa. Väsymys alkaa näkyä.

Demareilla saattaa olla vaikeuksia säilyttää viime vaalien kannatusta, mutta sijoituksen parantaminen suhteessa eduskuntavaaleihin näyttää hyvinkin mahdolliselta. Mikäli loppukiri onnistuu ja äänestysprosentti nousee, mahdollisuudet pärjätä kolmen suuren kisassa ovat varsin hyvät. Perussuomalaisten kannatuksen kohiseva nousu, joka saattaa gallupeissa vielä petraantua hurmoksen myötä, näkyy Keskustan ja SDP:n luvuissa. Fakta kuitenkin on, että vielä monin paikoin lyhyiksi jääneet listat eivät mahdollista galluptuloksen täysimääräistä realisoimista. Vaalivoitto Perussuomalaisille lienee kuitenkin jo varma ja jää nähtäväksi mitä se tarkoittaa eduskuntavaalien kannalta.

Vaikka Matti Vanhanen on hääräillyt pääministerinä jo vuosikausia, on muistettava ettei Keskusta ole voittanut hänen johdollaan ainuitakaan vaaleja. Viime kunnallisvaaleissa tappio. Eduskuntavaaleissa tappio, joskin demareita pienempi. Presidentinvaaleissa tulos suorastaan surkea. Sarja vaikuttaa saavan jälleen jatkoa. Se, johtaako tämä mihinkään Keskustan sisällä, on hyvä kysymys. Jopa haastajista tuntuu olevan veto poissa. Vaalirahaskandaali saattaa painaa Paula Lehtomäkeä vielä pitkään.