lauantaina, lokakuuta 04, 2008

Lapin Kansaa ja vaalimietteitä

Johanna Korhonen antoi kasvot ilmiölle, joka suuremmissa kaupungeissa eläville nuoremman sukupolven suomalaisille vaikuttaa aika ajoin olevan jo historiaa, mutta joka maalaisliitto-Suomessa elää ja hengittää paikka paikoin turhankin hyvin. Seksuaalivähemmistöön ei ole syytä kuulua, mikäli haluat toimia näkyvässä toimessa.

Lienee selvä, että ihmiset ovat erilaisia. Homofoobikoita löytyy Helsingin kantakaupungista ja sateenkaariaktivisteja Lordi-aukiolta. Jotain alueen henkisestä ilmapiiristä kuitenkin kertoo Tuomi-Nikulan onneton lausunto, jonka mukaan Lapin Kansan päätoimittajana on "vaikea toimia" mikäli kuuluu vähemmistöön. Tapaus kertoo karua kieltään siitä, mitä nämä usein kovin ideaaleina yhteisöinä itseään markkinoivat pikkupaikat liian usein ovat. Suurkaupungit vetävät lahjakkaat ja luovat nuoret, eikä ihme.

On toivottavaa, että tapaus Korhonen vaikuttaisi pysyvästi konservatiivisen asenneilmaston muuttumiseen. Käykö näin, jää nähtäväksi. Voisi kuitenkin kuvitella, että julkisen mielipiteen näkyvä asettuminen vastustamaan syrjintää seksuaalisen suuntautumisen perusteella kannustaisi pienten paikkakuntien nuoria ihmisiä olemaan avoimesti oma itsensä.

Toisaalla kuntavaaleihin on aikaa enää parisen viikkoa, ennakkoäänestyksen alkuun vähän runsas viikko. Viimeisin gallup oli, vaikka erot edelleen mahtuvat virhemarginaaleihin, suuntaa-antava ja muistuttaa paljon jokin aika sitten arvailtua. Mikäli gallup toteutuisi sellaisenaan, nousisi Kokoomus eduskuntavaalien jälkilöylyillä suurimmaksi puolueeksi. Häviäjien roolissa ovat gallupin muodossa SDP ja Keskusta, joista jälkimmäisellä vaikuttaa olevan erityisen vaikeaa myös kannattajiensa aktivoinnissa. Väsymys alkaa näkyä.

Demareilla saattaa olla vaikeuksia säilyttää viime vaalien kannatusta, mutta sijoituksen parantaminen suhteessa eduskuntavaaleihin näyttää hyvinkin mahdolliselta. Mikäli loppukiri onnistuu ja äänestysprosentti nousee, mahdollisuudet pärjätä kolmen suuren kisassa ovat varsin hyvät. Perussuomalaisten kannatuksen kohiseva nousu, joka saattaa gallupeissa vielä petraantua hurmoksen myötä, näkyy Keskustan ja SDP:n luvuissa. Fakta kuitenkin on, että vielä monin paikoin lyhyiksi jääneet listat eivät mahdollista galluptuloksen täysimääräistä realisoimista. Vaalivoitto Perussuomalaisille lienee kuitenkin jo varma ja jää nähtäväksi mitä se tarkoittaa eduskuntavaalien kannalta.

Vaikka Matti Vanhanen on hääräillyt pääministerinä jo vuosikausia, on muistettava ettei Keskusta ole voittanut hänen johdollaan ainuitakaan vaaleja. Viime kunnallisvaaleissa tappio. Eduskuntavaaleissa tappio, joskin demareita pienempi. Presidentinvaaleissa tulos suorastaan surkea. Sarja vaikuttaa saavan jälleen jatkoa. Se, johtaako tämä mihinkään Keskustan sisällä, on hyvä kysymys. Jopa haastajista tuntuu olevan veto poissa. Vaalirahaskandaali saattaa painaa Paula Lehtomäkeä vielä pitkään.

2 kommenttia:

-rh kirjoitti...

Esa:
Vaikka Matti Vanhanen on hääräillyt pääministerinä jo vuosikausia, on muistettava ettei Keskusta ole voittanut hänen johdollaan ainuitakaan vaaleja. ..

Aivan, minidemokratian rotaatio odottaa kepua; oppositioon räksyttämään kaikille kaikkea, ja lihottamana omaa kannatustaan.
Sellaista se on.

Parempi tietysti minidemokratia kuin ei demokratiaa ollenkaan, mutta ei ihme - pelinhengen ollessa tämä - jos todelliset populistit vyöryvät vaaleissa suurten rinnalle tai yli.

JP kirjoitti...

Valitettavasti Korhosen tapaus ei ole johtanut syvempään debattiin täällä Rovaniemellä, mutta on sentään ajatuksia herättäny. Tänään oli Uudessa Rovaniemessä juttu SETAsta ja siitä, että Tuomi-Nikula esti SETA ilmoituksen 90-luvulla. Hesarikin uutisoi.

Silloin kun sananvapaus on sitoutuvien toimittajien hallussa on myös vaikea saada keskustelua aikaan. Ehkä keskustelua ei pitäis käydä pelkästään tasa-arvosta työelämässä ja seksuaalisista vähemmistöistä, vaan erityisesti vapaan sanan tilasta Suomessa.