Lähi-idästä

Nykyistä Lähi-idän konfliktia arvioidessa unohtuu usein alueella vaikuttavien voimien tavaton kirjavuus. Yleinen lännessä tehty virhe on niputtaa alueella toimivat ryhmät saman lipun alle -Israel vastaan muut. Tosiasiassa alueen arabivaltioilla on huomattavia keskinäisiä erimielisyyksiä, eivätkä monet niistä katsoisi lainkaan karsaasti Hizbollahin vastaisia toimenpiteitä. Syy tähän on se, että moni alueen valtio pelkää vastaavanlaisten liikkeiden nousua omissa maissaan sekä Iranin kasvavaa vaikutusvaltaa alueella. Molemmat olisivat nykymuotoisille hallitseville eliiteille epämieluisia vaihtoehtoja. Ensimmäinen saattaa olla merkittävä syy myös siihen, miksi monet alueen valtioista eivät ole erityisen innostuneita kunnollisten demokraattisten järjestelmien vakiinnuttamisesta valtioissaan.

Arabimaiden kansalaisista moni kannattaa ja kunnioittaa Hizbollahia ja vaikka Israelin iskut ovatkin varmasti heikentäneet sitä, ei rekrytointi tule olemaan jatkossa vaikeaa sen paremmin Libanonissa kuin muuallakaan. Mielipidetiedustelujen mukaan peräti 80% libanonilaisista, myös enemmistö Libanonin kristityistä, tuntee sympatiaa Hizbollahia kohtaan. Ääniä sen poliittinen siipi sai viime vaaleissa 15%. Tästä syystä arabimaat, jotka eivät juurikaan Hizbollahia muuten tukisi, joutuvat nyt tiukkaan paikkaan kansalaistensa taholta. Tähän ne pakottaa myös se, etteivät ne usko Israelin kykevät lyömään vastustajaansa, Hizbollah ei ole katoamassa mihinkään.

Hizbollah itsessään pakenee tarkkoja määrittelyitä. Se on paitsi terroristijärjestö, myös poliittinen liike, jolla on edustajia jopa Libanonin hallituksessa. Poliittinen ja sotilaallinen siipi koostuvat eri henkilöistä. Sotilaallisen siiven edustajat ovat muita useammin Libanonin ulkopuolelta tulevia henkilöitä. Samalla Hizbollah on Libanonin johtavia sosiaalipalveluiden tuottajia. Heikon julkisen vallan ja sektorin maassa järjestö on lukuisille jäsenilleen suorastaan elintärkeä. Tämä selittää sen nauttiman suosion ja legitimiteetin kansalaisten keskuudessa.

Nykytilanne on vaarallinen monesta syystä. Jo tähän astisen tapahtumat ovat osoittaneet, ettei Israel kykene kukistamaan Hizbollahia tavoitteidensa mukaisesti. Sotilaallista ratkaisua ei saada aikaan. Konflikti on myös vaarassa eskaloitua edelleen. Sen paremmin Tel Avivissa kuin Damaskoksessakaan ei ole halua Syyrian ja Israelin väliseen voimainkoitteluun. Silti tähän voidaan joutua, eskalaation kierre on jo alkanut.

Aikanaan, ennen täydellistä katastrofia alueellisen suursodan muodossa diplomaattisen painostuksen toivottavasti nopeasti edelleen koventuessa, konflikti Libanonissa saadaan päättymään tulitaukoon ja kansainvälisten joukkojen väliintuloon. Oleellista tuolloin olisi myös Libanonin hallituksen ja armeijan tukeminen, jotta se kykenisi riisumaan alueellaan toimivat taistelijaryhmät, kuten Hizbollahin aseellisen siiven aseista. Tällä hetkellä maan keskusjohto ja oma armeija ovat niin heikkoja etteivät ne tähän kykene, eivätkä Israel tai USA ole olleet halukkaita myöskään Libanonia tässä mielessä vahvistamaan. Tässä asiassa ne toimivat itseään vastaan.

Heikko Libanon ei kykene alueensa valvontaan eikä vaatimaan valtion suvereniteetin kannalta keskeistä väkivaltamonopolia omalla alueellaan. Samalla, varsinkin nyt kun muutaman vuoden taloudellisen kasvun hedelmät on ilmaiskuilla murskattu ja sadat tuhannet ihmiset on ajettu kotoaan, voidaan perustellusti kysyä onko Libanon jälleen matkalla sisäiseen hajaannukseen ja uuteen sisällissotaan? Tämäkin vaihtoehto, niin pelottavalta ja masentavalta kuin se kuulostaakin, on mahdollinen.

Koko kuviossa Libanon on kuitenkin kaikesta huolimatta sivujuonne pitkässä tarinassa, johon ei saada lopullista ratkaisua ennen kuin palestiinalaisten asemaan saadaan kestävä ja inhimillinen ratkaisu. Tällaisena voidaan pitää vain ja ainoastaan itsenäisen ja elinkelpoisen palestiinalaisvaltion luomista. Tämä söisi myös militanttien ääriliikkeiden kannatusta.