Virkanimityksistä

Maailmalla tapahtuu, mutta kotimaan politiikassa puhuttavat virkanimitykset. Presidentti Halonen on kieltäytynyt hyväksymästä sisäministeriön kansliapäällikön vaihtamista. Tätä on julkisessa sanassa pidetty merkkinä siitä, että presidentti pyrkii estämään oikeistolaisen ehdokkaan valinnan ja että hänen motiivinsa olisivat nimenomaan poliittiset. Ihmeen vähälle huomiolle on jostain syystä jäänyt se mahdollisuus, että nykyinen kansliapäällikkö haluttaisiin pois nykyiseltä paikaltaan vain siksi, että hän on puoluekannaltaan sosialidemokraatti.

Politiikka ja virkanimitykset ovat mielenkiintoinen kysymys. Tuleeko poliittisten näkemysten painaa? Jos, niin missä vaiheessa ja miksi? Luonnollisesti tärkeintä on pätevyys. Mutta, valmistelun ollessa vallankäyttöä vahvimmillaan, myös viranhaltijoiden arvoilla on merkitystä. On luonnollisesti selvää, että poliittisilla päättäjillä on aina lopullinen vastuu ja he itse päättävät miten runsaasti valtaansa käyttävät. Käytännössä kuitenkin, kun erityisesti kuntapuolella poliittinen työ on osa-aikaista ja sivutoimista, on vaikeaa käyttää poliittista voimaansa, mikäli virkakoneisto on lähtökohtaisesti vastaan.

Koska tehokas vallankäyttö de facto vaatii valmistelua johon voi takuuvarmasti luottaa, tulisi pohtia mallia, jossa korkein virkamiesjohto vaihtuisi aina vallan vaihtumisen myötä -mikäli uusi vallanpitäjä näin haluaa. Tätä kautta vältettäisiin ongelma, jossa hallitukset vaihtuvat, mutta harmaat eminenssit pysyvät. Se mitä ennustettavuudessa ja jatkuvuudessa hävittäisiin, voitettaisiin linjakkuudella ja poliittisten tavoitteiden määrätietoisemmalla etenemisellä. Kun kaikki tietäisivät, että korkein johto voi myös vaihtua, voitaisiin tähänkin järjestelmään varmasti tottua. Pyrkijöitä varmasti riittäisi myös tilanteessa, jossa virat olisivat määräaikaisia.

Malli, jossa korkein virkamiesjohto olisi selkeän poliittinen, vähentäisi myös tarvetta poliittisiin läänityksiin hallinnossa. Nykyisessä mallissa kaikilla valtapuolueilla on ollut intressejä miehittää ministeriöitä ja erityisesti niiden johtopaikkoja omilla ihmisillään. Ollessaan epäselvää tämä aiheuttaa syystä pahaa verta. Pienpuolueiden vaikutusvallalle nykyjärjestelmä on myrkkyä. Paraikaa tapahtuva oikeistoaalto hallinnossa tekee maan vasemmistolle vaikeaksi hallita myös siinä vaiheessa kun luottamus vaaleissa saadaan taas takaisin. Selkeämmästä demokraattisesta kytkennästä hyötyisivät pitkällä aikavälillä poliittisten suhdanteiden vaihdellessa käytännössä kaikki.

P.S. Tänään lukemisen arvoista: Lipponen Turun Sanomissa.

Viroista ja jäsenkirjoista

Helsinki sai uuden apulaiskaupunginjohtajan Hannu Penttilän (sd.). Tällä kertaa keskustelu poliittisista mandaateista sai yllättävän vähän palstatilaa, vaikka sitä toki hävinneiden taholta hieman yriteltiin. Syynä oli todennäköisesti Penttilän selkeä pätevämmyys verrattuna paitsi muihin hakeneisiin, myös lähes keneen tahaansa mahdolliseen hakijaan. Perinteisesti poliittiset virkanimitykset ovat kuitenkin aiheuttaneet närää. Mutta pitäisikö tätäkin asiaa miettiä ensimmäistä refleksiä pitemmälle?

Suomi on jo nykyisellään erittäin virkamiesvaltainen maa. Suurin osa julkisista menoista kulkee vuodesta toiseen jatkuvuuden lakia noudattaen ilman, että poliittinen päätöksentekojärjestelmä, siis kansalaisten vaaleissa osoittama tahto, vaikuttaa niiden jakautumiseen mitenkään. Valtuustot ja eduskunta kinastelevat symbolisista lillukanvarsista, ainakin, kun katsotaan niiden taloudellista merkitystä. Koko prosessi on epäpolitisoitu ja teeskennellään, että olisi olemassa joitain sellaisia päätöksiä, jotka eivät ole poliittisia luonteeltaan. Suurinta valtaa ihmisten asioihin käyttävät henkilöt, joilla ei ole tarvetta vastata tekemisistään vaaleissa ja joita eivät ihmiset itse ole valinneet mihinkään. Vaikkei tuloksissa usein olekaan moittimista, voitaneen myöntää, että demokratianäkökulmasta tilanteessa on ongelmansa.

Virkamiesvaltainen organisaatio on usein varmasti ammattitaitoinen ja tehokas. Samalla se on suljettu ja läpinäkymätön. Järjestelmä vaatisi seremoniallisen kansanvaltaisen kuorrutuksen lisäksi poliittista johtamista jokaisessa päivässä. Kuka tahansa vaikkapa kunnallispolitiikkaan suuremmissa kaupungeissa vähänkään sotkeutunut ihminen tietää, että tätä on perheen, ansiotyön ja muun elämän ohessa käytännössä palkkiotonta luottamustointa hoitavan henkilön varsin vaikea toteuttaa. Poliittista edustusta on pakko olla myös kaupungin tai maan virkakoneistossa, muuten kansanvalta on entistäkin kuolleempi kirjain.

Monissa "riippumatonta asiantuntijavaltaa" ihannoivissa elää järjen ja totuuden vastainen ennakkoluulo siitä, että puolueen jäsenkirjan ottaminen lopettaa oman ajattelun ja tarkoittaa jonkinlaisen mikrosirun ampumista niskaan, josta milloin Hakaniemen, milloin Keilaniemen viestit kulkeutuvat selkäytimeen ja joita onnettomat sätkynuket sitten papukaijoina toistelevat. On totta, ettei jäsenkirja tee kenestäkään autuasta, mutta ei myöskään aja kadotukseen. Voisiko kuitenkin olla myös niin, että yhteiskunnallinen aktiivisuus, varsinkin kun siirrytään korkeammille tasoille, toisi henkilölle meriittiä sitä kautta, että hän on jollain tavalla ilmaissut kiinnostusta myös laajempia kokonaisuuksia kuin pelkkää omaa ammattialaa kohtaan? Tätä voitaisiin pitää erittäin toivottavana piirteenä, vaikkapa apulaiskaupunginjohtajassa.

On totta, että ongelmalliseksi voidaan kokea se, että poliittisten valta-asetelmien muuttuessa virkakoneisto ei muutu läheskään vastaavasti, vaan muutos tulee pitkällä viiveellä eikä todennäköisesti enää tuolloin kuvaa jälleen uutta poliittista todellisuutta. Pitäisikö Suomessa siirtyäkin malliin, jossa esimerkiksi eduskuntavaalien jälkeen eivät vaihdu vain ministerit vaan koko korkein virkamiesjohto? Sama voisi koskea kaupunkeja. Nimitykset olisivat avoimen poliittisia ja määräaikaisia. Hintana olisi varmasti asioiden moneen kertaan opetteleminen, epäjatkuvuudet, asioiden tempoilu sekä asiantuntemuksen kertymisen vähentyminen, saantipuolella sen sijaan kansan tahdon tehokkaampi toteutuminen sekä avoimuus pelin selkeytyessä. Vallan vaaleissa voittaneet voisivat toteuttaa ohjelmansa täydellä teholla, seurasi siitä sitten hyvää tai pahaa.