Jokin aika sitten lehtien palstoilla käytiin kiivastakin keskustelua kristillisistä kouluista. Tällöin opetusministeri Kalliomäki (sd.) vastusti kristillisten koulujen jatkolupia, syynä se, että hän katsoi tunnustuksellisen opetuksen kuuluvan muualle kuin peruskouluun, jonka tehtävä on kasvattaa moniarvoisuuteen. Tästä on helppo olla samaa mieltä. Koulujen tulee kasvattaa kriittisyyteen, ei yhden totuuden kertomiseen, jonka olemassaolosta on perustellusti hyvin erilaisia käsityksiä.Yksilöt uskovat tai ovat uskomatta. Valtio tai julkinen instituutio, jollainen peruskoulukin on, ei usko eikä sen siksi tule kertoa mihin uskoa. Uskonnoista tulee luonnollisesti lapsille puhua, koska ne ovat ensiarvoisen tärkeitä pyrkiessämme ymmärtämään ihmisluontoa, historiaa ja kulttuureita. Tässä opetuksessa on myös syytä painottaa näiden maailmankatsomusten keskinäisen kunnioituksen tärkeyttä. Tämä ei kuitenkaan vaadi minkäänlaista tunnustuksellisuutta. Lapsille ja nuorille tulee antaa välineitä ja kykyjä sellaiseen filosofiseen pohdintaan, jonka kautta he voivat pohtia teologian alaan kuuluvia kysymyksenasetteluita ja löytää oman hengellisen tiensä, mikäli ovat löytääkseen.
Tulevaisuuden peruskoulussa kristillisen uskon peruspilareita tulee kohdella tasa-arvoisesti suhteessa muihin uskontoihin sekä uskonnottomuuteen. On perusteltua kysyä millä oikeudella tietyn uskonnollisen viitekehyksen hyväksyneet aikuiset haluavat pakottaa lapsensa samaan muottiin? Kehuttu ja kiitelty peruskoulumme on rakentunut korostuneesti luottamukselle ihmisten omiin kykyihin sekä arvostelukykyyn. Tämä periaate on saatava lopultakin osaksi myös uskonnon opetusta.
Kuva: Niklas Sjöblom
Tekstit
