Nuoret ovat tyhmiä

Onneksi nuoruus on elämänvaihe, joka menee ohi ja jolle voidaan myöhemmin "vastuullisina aikuisina" vain naureskella. Tämän päivän Ilta-Sanomissa paheksutaan nuorison esikuvien nuorille antamaa huonoa esimerkkiä. Oletus lienee se, että nähdessään jonkun käyttäytyvän televisiossa typerästi alkavat nuoret tahdottomina ja arvostelukyvyttöminä muovailuvahoina itsekin käyttäytyä kuin idiootit. Koska nuoret ovat tyhmiä, niitä pitää tämän ajatuskulun mukaan suojella ja tarjota tervehenkisiä harrastuksia ja kirkasotsaisia ihailun kohteita.

Kaikella kunnioituksella kovapalkkaisia tutkijoita kohtaan, ei se ihan noinkaan mene. Nuoriso on tänä päivänä monilta osin terävämpää ja monitaitoisempaa väkeä kuin iäkkäämmät sukupolvet. Heitä myös odottavat piakkoin alkavilla työurillaan suuret tehtävät, muun muassa kasvavan iäkkään väestönosan eläkkeiden maksaminen. Tässä tehtävässään he tarvitsevat luottamusta, ei niinkään ylenpalttista holhoamista. Medialukutaitoa ja kriittisyyttä tulee luonnollisesti kehittää, mutta ehkä juuri siksi mielestäni "Pieni talo preerialla" -tyyppisen ohjelmavirran luominen ei ole oikea tapa lähestyä asiaa. Entisessä Suomessa oli kaksi kanavaa, Kekkonen, idänkauppa ja Markus-setä. Tarkoittiko se sitä, että kaikista kasvoi täydellisiä ihmisiä?

Turha dramatisointi tulisi muutoinkin nykynuorten kohdalta lopettaa. Monet sellaiset ihmiset, jotka nyt päivystävät dosentteina, kansanedustajina tai bisnesmaailman huipulla, ovat myös kiljuneet konserteissa, ripustaneet vanhempiensa mielestä arveluttavien idolien julisteita seinilleen tai ottaneet joskus muutaman liikaa. Se, että nykynuoret tekevät vastaavaa, ei tarkoita Sodoman ja Gomorran paluuta maan pinnalle. Tosin tuskinpa mikään lyö niin hyvin lehdissä läpi kuin ylemmyydentuntoinen konservatismi, joka puetaan yleisestä hyvästä huolehtimisen kaapuun. "Me tiedämme paremmin, mikä teille on parasta."

Mitä tulee lapsiin, niin olen itsekin sitä mieltä, että suoraan heihin kohdistuva mainonta on usein arveluttavaa, mutta toisaalta vanhemmilla tulisi olla selkärankaa asettaa rajoja lastensa kuluttamiselle eikä vain syyttää mediaa pienokaistensa ajatusmaailman pilaamisesta. Tv:ssä on myös nappi, josta olohuonejumalan voi tarvittaessa sammuttaa ja viettää laatuaikaa lapsen kanssa vaikkapa lukemalla. Ei tekisi pahaa aikuisillekaan.

Koulu se on mikä kannattaa

Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden menestys riippuu koulutuspolitiikkamme onnistumisesta. Vaikka peruskoulujärjestelmämme tuottaakin kiistatta laadukkaita ja kansainvälisesti kadehdittuja tuloksia, on meillä huomattavasti parantamisen varaa. Suomalaisnuoriso ei ole yhteiskunnallisesti tiedostavaa eikä nuoriamme kiinnosta vaikuttaminen tai aktiivinen kansalaisuus samoissa määrin kuin muualla Euroopassa asuvia ikätovereitaan. Osasyynä tähän on jopa liiaksi luonnontieteisiin keskittynyt opetussuunnitelma sekä oppilaitoksissa usein ilmenevä suoranainen politiikka-allergia. Silloinkin kun arvovalintoja pohditaan, ei niitä suhteuteta tai pyritä yhdistämään yhteiskunnalliseen vallankäyttöön tai poliittiseen järjestelmään. Niin, aivan kuin asioiden arvottaminen ja niihin uskominen ei olisi poliittista toimintaa.

Tulevaisuuden koulun tulee kannustaa entistä enemmän yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Tämä on keskeistä jo kansanvallankin takia. Ongelma ei kuitenkaan kohdistu pelkästään peruskoulutasolle tai toiselle asteelle. Tietoisuutta yhteiskunnallisista olosuhteista tulee kyetä lisäämään kautta linjan. Allekirjoittanut on päässyt miltei yhteiskuntatieteiden maisteriksi ilman, että kukaan on hetkeksikään pysähtynyt selittämään, miten vaikkapa työmarkkinajärjestelmä toimii. Mikäli tilanne on sittemmin toisella asteella parantunut, hyvä niin, mutta uskallan epäillä. Yliopistojen opetussuunnitelmista sitä on kuitenkin toistaiseksi turha etsiä. Tähän tarvitaan muutosta.

Paitsi aktiivisen kansalaisuuden tavoite, on koulutuspolitiikkamme kyettävä tulevaisuudessa tukemaan entistäkin paremmin kansalaisia rakennemuutoksessa sekä edesauttaa yhteiskuntaamme paitsi selviytymään globalisaation haasteista, myös auttaa näiden haasteiden muuttamisessa mahdollisuuksiksi. Tulevaisuuden aktiivisessa hyvinvointivaltiossa koulutus tulee ymmärtää sellaisena perusoikeutena, josta nauttiminen ei pääty peruskouluun. Elinikäisen oppimisen tulee olla reaalinen mahdollisuus ja jokaisen oikeus, ei vain strategioita ja raportteja koristava iskulause. Käytännössä tämän tulee tarkoittaa eräänlaista uutta sosiaalivakuutuksen osaa. Osaamisen vanhentuminen on nopean muutoksen maailmassa riski siinä kuin sairaus tai työttömyyskin. Yhteiskunnan tulee tukea työntekijöitä osaamisensa ylläpidossa, toisin sanoen tehdä osaamisen kehittäminen taloudellisesti mahdolliseksi ja järjestää sellaiset lainsäädännölliset puitteet työelämälle, joiden piirissä tämä voi tosiasiallisesti tapahtua.

Osaamisvaatimusten kasvaminen alasta riippumatta sekä mahdollisimman monen nuoren pelastaminen syrjäytymiseltä koulutusputkeen vaatii paljon erityisesti nivelvaiheilta. Yksilöllisempää otetta opetuksessa tarvitaan, jotta myös oppimisvaikeuksista kärsivät oppilaat kyetään huomioimaan. Yhteistyötä erityisesti toisella asteella on lisättävä nuorisokoulun hengessä. Tällä hetkellä moni lukion kävijä tarvitsisi konkreettisempaa tietoa ammateista ja moni ammattiin opiskeleva jää vaille sellaisia valmiuksia, joita hän työssään tarvitsee kuten kulttuurien kohtaamisen kykyä tai riittävää kielitaitoa. Kun tulevaisuuden työmaana on koko maailma, ei pelkällä jätkähuumorilla pärjää. Tämä on syytä tiedostaa paitsi oppilaitoksissa, myös työelämässä ja etujärjestöissä.

Kolumni julkaistu Uutispäivä Demarissa 5.6.2006

Nuorisoliitto

Eilen vietettiin Sosialidemokraattisten Nuorten 100-vuotisjuhlaa ja samalla liittokokousta, jossa valittiin liitolle uusi johto. Parhaat onnittelut uudelle puheenjohtajalle Heta Välimäelle. Heta voitti arviolta kahden kolmasosan enemmistöllä nykyisen nuorisoliiton poliittisen sihteerin Lauri Holapan. Kisassa oli vastakkain paitsi kaksi erilaista ihmistä, myös erilaista poliittista linjaa. Tässä enempää analysoimatta voitaisiin todeta tietynlaisen konsensuslinjan voittaneen radikaalimpaa sisällöllistä ja profiilillista erottautumista nykyisen institutionalisoituneen sosialidemokratian valtavirtaan nähden vaatineen linjan.

Oma osallistumiseni sisarjärjestön liittokokoukseen rajoittui lähinnä tarkkailuun ja lauantai-iltapäivänä esittämääni tervehdykseen, jossa mm. pyrin herättelemään paikalla olevia toimijoita työssäkäyvän nuorison sekä vielä opintojaan aloittamattomien nuorten parempaan huomioimiseen Demarinuorten toiminnassa ja jäsenrekrytoinnissa. Tällä hetkellä myös sosialidemokraattisen puolueen nuori kaaderi täyttyy akateemisessa koulutuksessa olevista ihmisistä eikä ns. duunareita perinteisen työväenpuolueen nuorisojärjestössä ole ruuhkaksi asti. Työtätekevien nuorten väheneminen politiikasta niin demareissa kuin muuallakin on huolestuttava ilmiö. Mikäli heitä ei kyetä tulevaisuudessa puhuttelemaan entistä paremmin, voi Tony Halme -ilmiö toistua muuallakin. Laajan ihmisryhmän syrjäytyminen politiikasta on kyettävä estämään. Tämä on nuorisoliiton tärkeimpiä tehtäviä.

Vietin myös huomattavan tovin liittokokouksessa vierailleen tansanialaisdelegaation seurassa. Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö Demo ry isännöi Tanzanian Centre for Democracy TCD:n delegaatiota, joka vierailee Suomessa tutustumassa suomalaisen poliittisen järjestelmän toimintaan ja osana ohjelmaa oli myös osallistuminen Demarinuorten liittokokoukseen. Delegaatiossa on edustajia kaikista tansanialaisista puolueista. Tansaniassa ei ole poliittisia nuorisojärjestöjä siinä mielessä kuin me ne ymmärrämme, jonka vuoksi vieraat olivat hyvin kiinnostuneita nuorisoliittojen toiminnasta ja asemasta suomalaisessa poliittisessa kentässä. Sain tehtäväkseni alustaa vieraille aiheesta nuorisoliiton ja nuorisopolitiikan tarkoitus, mikä osoittautuikin pienen miettimisen jälkeen huomattavasti haastavammaksi tehtäväksi kuin miltä ensi alkuun kuulosti.

Jukka Torikka kirjoittaa blogissaan oivallisesti siitä, mikä nuorisoliiton toiminnan tarkoitus voisi olla. Moniin Jukan näkemyksiin on helppo yhtyä. Tansanialaisille halusin painottaa vaikuttamistyön lisäksi poliittiseen vaikuttamiseen ja keskusteluun kasvattamista, nuorten valtaistamista sekä demokraattisen järjestelmän ja demokratian toimintaperiaatteiden tunnetuksi tekemistä nuorten keskuudessa. Keskustelua voidaan toki luonnollisesti käydä siitä, miten hyvin nämä tavoitteet toteutuvat tällä hetkellä suomalaisissa poliittisissa nuorisojärjestöissä, parantamisen varaa varmasti on. Toiminnalta puuttuu liian usein kunnolla määritelty fokus ja se on hajanaista. Nuorisojärjestöt voivat parhaimmillaan antaa erinomaisia eväitä todellisuuden ja arvovalintojen punnintaan, heikoimmillaan ne opettavat vain sellaisia toimintatapoja, jotka ovat vastuussa politiikan ja poliittisen toiminnan huonosta maineesta.

Poliittinen nuorisotoiminta tarvitsee entistä enemmän koulutuksellista sisältöä niin järjestöllisessä kuin sisällöllisessäkin mielessä. Tämä ei luonnollisesti tarkoita joidenkin valmiiden ajatusten kaatamista nuorten ihmisten päähän, vaan ennen kaikkea välineiden antamista yhteiskunnallisten olosuhteiden ja keskinäisriippuvuuksien hahmottamiseen. Paljon kehuttu koulutusjärjestelmämme ei näitä politiikka-allergiassaan tarjoa eikä sen vuoksi ole tehtäviensä tasalla. Kansainväliset Civic-tutkimukset osoittavat karun totuuden; suomalaisnuoriso on vähiten kiinnostunutta yhteiskunnallisesta vaikuttamista ja arvostaa vähiten aktiivista kansalaisuutta. Yhteiskunnallisen sivistyksen rappioituminen on ollut pitkälti luonnontieteisiin painottuneen koulutusjärjestelmän syytä. Pohdinnalle ja problematisoinnille ei tahdo opetussuunnitelmista aikaa löytyä. Tätä ongelmaa paikkaamaan tarvitaan järjestöjen tekemää työtä.

Demokratia ei ole mikään itsestäänselvyys, vaan se on uudelleenmäärittelyn kohteena joka päivä. Se on myös uhattuna joka päivä, mikäli ihmiset muuttuvat välinpitämättömiksi omien asioidensa hoitoa kohtaan. Se myös mahdollistaa sellaiset yhteiskunnalliset ratkaisut, jotka siirtävät poliittista päätöksentekovaltaa kansalaisten oman vaikutuspiirin ulkopuolelle, esimerkiksi markkinavoimille. Tällaista välinpitämättömyyttä ja vaikutusvallan vähäisyyttä vastaan on kyettävä nousemaan, ja motivoitava myös muita toimimaan. Tällaiselle toiminnalle on olemassa valtava tarve. Toivon mukaan myös sosialidemokraattinen nuorisoliike kykenee tähän jatkossa entistä paremmin ja voimakkaammin. Satavuotisjuhla on oivallinen startti uudelle alulle.