Georgian kriisin seurauksena suomalaisen turvallisuuspoliittisen keskustelun "haukat" ovat saaneet lisää vettä myllyynsä. Venäjän roolin ja ulkopolitiikan luonteen on nähty muuttuneen perusteellisesti ja lopullisesti. Tämän merkkinä on puhuttu 080808-maailmaan siirtymisestä. Tätä maailmaa luonnehtii voimapolitiikan ja etupiiriajattelun paluu, jonka nyt nähdään mullistavan turvallisuuspoliittisen ajattelun myös Suomessa. Arviointiin ja mietintään on varmasti tarvetta, mutta näissä puheenvuoroissa arvioinnin lopputulos tuntuu kovin oletetulta - NATOon niin kuin olisi jo.On aivan totta, että Venäjä käytti kohtuutonta voimaa etelänaapuriaan vastaan. Sinällään on kuitenkin huomattava, että jäätyneen konfliktin sulattamisen ensiaskeleet otti Georgia. Saakasvilin motiiveista aloittaa sotatoimet Etelä-Ossetian separatisteja vastaan voidaan esittää monenlaisia arvailuja. Sisäpoliittinen motiivi ei välttämättä ole huono arvaus. Venäjän nopea vastaus kuitenkin osoitti, että se oli varautunut sodankäyntiin alueella.
Saakasvilin asema on ollut vaikea jo kauan, häntä vastaan järjestettiin laajoja mielenosoituksia vuonna 2007 ja hänen vaalivoittoaan pidettiin kyseenalaisena. Nyt kansalaiset vaikuttavat seisovan yhtenäisenä sotasankaripresidenttinsä takana, vaikkei alkuperäisenä tarkoituksena varmasti ollutkaan täysimittaisen sodan sytyttäminen. Vaikutusvaltaista tukea tulee myös ulkomailta, mm. USA:n republikaanien presidenttiehdokkaalta.
Kun nyt katsotaan Venäjän olevan "nälkäisen suurvallan", joka uhkaa naapureitaan, herää kysymys kuinka paljon erityisesti Suomen osalta keskustelussa näkyy tarkoituksenmukainen liioittelu. Venäjän vahvuuden taustalla on toistaiseksi vain ja ainoastaan raaka-aineiden, erityisesti öljyn, hinnan nopea nousu. Mikään Venäjää sitä Jeltsinin aikana piinanneista rakenteellisemmista ongelmista ei ole poistunut. Väki vähenee, infrastruktuuri on vanhanaikaista, suurimpia kaupunkeja ja öljytuotannon keskuspaikkoja lukuunottamatta köyhyys on laajallelevinnyttä.
Eurooppa on riippuvainen Venäjän energiasta, mutta Venäjä on vähintään yhtä riippuvainen Euroopasta tulevista tuloista -markkinoista. Nyt perinteisemmät uhkakuvat ja etupiiriajattelu ovat hetkeksi palanneet julkiseen keskusteluun ja niitä lietsomalla voidaan edistää omia poliittisia päämääriä, mutta onko muutos todellakin pysyvä? Voinee lyödä melkoisesti vetoa sen puolesta, että ensi vuonna tähän aikaan agendaa hallitsevat jälleen taloudelliset kysymykset. Venäjällä on kerta kaikkiaan liikaa pelissä, jotta sen kannattaisi pyrkiä avoimeen konfliktiin läntisen Euroopan, johon Suomi kiistatta kuuluu, kanssa.
Epävarmuudet liittyvät ennen muuta niihin entisiin neuvostotasavaltoihin, joiden oma valtiollinen identiteetti on edelleen epäselvä. Merkittävin näistä on Ukraina. EU:n olisi kyettävä luomaan yhtenäinen toimintalinja, jossa voitaisiin niin Venäjälle kuin sen naapureille tarjota houkuttelevaa yhteistyöhorisonttia Euroopan suuntaan ja suhteen. Venäjän näkeminen vastustajana ja pyrkimys muurin rakentamiseen ja etupiirien jakamiseen on mennyttä maailmaa, ja vaikka Venäjällä tällaista pyrkimystä olisikin, ei siihen tule alistua.
Gorbatshov puhui aikoinaan "yhteisestä eurooppalaisesta kodista". Sittemmin Venäjä vaikuttaa hylänneen tämän tien, mutta olisiko sille paluuta? Eurooppalainen perspektiivi, positiivinen mahdollisuus, jota mm. Erkki Tuomioja on pitänyt keskeisimpänä Balkanin pikku hiljaa tapahtuvan vakautumisen ajajana, tulisi olla nähtävissä oleva tulevaisuudenkuva myös itäisimmässä Euroopassa ja Kaukasuksella. Avoimuus ja integraatio näkymänä, nationalistisen uhon sijaan voisi luoda toimivia yhteisöjä -ja tehdä sotatoimista kaikissa olosuhteissa kannattamattomia.
Kun pohditaan Suomen asemaa, niin lienee aiheellista pohtia olisiko Venäjällä intressiä uhata Suomea sotilaallisesti? On vaikea keksiä mitään syytä miksi olisi, edes Georgian konfliktin jälkeisessä maailmassa. Omaa turvallisuuspoliittista asemaamme NATO-jäsenyys tuskin erityisesti parantaisi. Eräs motiivi voisi toki olla jäsenyyden hakeminen, koska katsottaisiin tarpeelliseksi näpäyttää Venäjää vaikkapa sen käyttäytymisestä Georgiassa. Tämä peruste ei kuitenkaan olisi erityisen turvallisuuspoliittinen -eikä välttämättä edistäisi Suomen toimimista aktiivisena sillanrakentajana Venäjän itsensä integroimisessa laajempiin rakenteisiin.
p.s.: Kansainväliseen teemaan sopien: Demarinuoret kummastelevat, aiheellisesti, Kokoomuksen kansainvälisiä viiteryhmiä.
Tekstit
