Radovan Karadzic

Eräs Euroopan ja ehkä koko maailman tunnetuimmista epäillyistä sotarikollisista, Radovan Karadzic jäi eilen kiinni Belgradissa yli kymmenen vuoden piileskelyn jälkeen. Karadzic toimi Bosnian sodan aikana Bosnian serbitasavallan presidenttinä. Sodan aikana tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista tunnetuin on Srebrenican joukkomurha, jossa Bosnian serbiarmeija surmasi arviolta 8000 muslimimiestä ja -poikaa Euroopan pahimmassa verilöylyssä toisen maailmansodan jälkeen. Karadzicin katsotaan toimineen presidenttinä ollessaan mm. tämän tapahtumaketjun suunnittelijana ja käynnistäjänä.

Vaikka pidätys on johtanut levottomuuksiin Belgradissa, on se hyvä uutinen suurelle osalle serbialaisia, kansainvälisestä oikeusjärjestelmästä puhumattakaan. Serbian viranomaiset ovat jo päättäneet Karadzicin luovuttamisesta Haagiin oikeudenkäyntiä varten. Yksi keskeinen este Serbian liittymiselle täysimääräiseksi osaksi eurooppalaista yhteisöä on tätä myöten poistunut. Ja vaikka kansallismielisillä on edelleen huomattavaa kannatusta, on huomattava, että "länsimielisillä" on parlamentissa enemmistö. Suuri osa serbialaisista näyttää haluavan maansa palaavan normaaliksi osaksi Eurooppaa ja jättää sotaisan menneisyyden lopultakin taakseen.

Toinen merkittävä tapaus lähiajoilta on pyrkimys asettaa Sudanin istuva presidentti Omar al-Bashir syytteeseen Darfurissa tapahtuvan kansanmurhan osalta. Mikäli syyte nostetaan, on hän ensimmäinen istuva valtionpäämies, jota vastaan tämänkaltaista oikeutta käydään. Kansainvälisen lain ja instituutioiden kehittäminen onkin tällä hetkellä luomassa omalta osaltaan merkittäviä ennakkotapauksia. Valtiollisen suvereniteetin yli voidaan tarvittaessa kävellä, ja tietyt lait ovat ohittamattomia.

Tulevaisuudessa keskeistä on kansainvälisen oikeusjärjestelmän legitimiteetin lisääminen. Epäillyt eivät ole ainoita, jotka epäilevät tuomioistuinten riippumattomuutta. Syytettyinä eivät voikaan olla vain ne sotarikolliset, jotka sattuvat kuulumaan sodan hävinneen osapuolen johtajiin. Myös sodassa voitolle jääneiden valtioiden tai ryhmien johtajien tai mahdollisten rikosten toimeenpanijoiden tulee olla samojen sääntöjen alaisia -ja joutua tarvittaessa vastuuseen teoistaan.

Free Burma

Mielenosoitukset Burmassa ovat laantuneet ainakin toistaiseksi. Epälukuinen määrä ihmisiä on kuollut, mutta vähintään satojen kerrotaan olevan kateissa ja jopa kymmenen tuhannen pidätettynä. Osa heistä on todennäköisesti saanut surmansa armeijan avattua tulen mielenosoittajia vastaan, osa taas kyyditetty kaupungeista vankeuteen. Hallitus hallitsee pelolla, Rangoonin öisen ulkonaliikkumiskiellon aikana ihmisiä viedään kotoaan.

Sotilasdiktatuurin häikäilemätön voimankäyttö hätkähdyttää, samoin kuin maailman voimattomuus. Kansainvälisestä paineesta ja huomattavasta mediahuomiosta huolimatta juntta kykeni murskaamaan mielenosoitukset ja ainakin toistaiseksi katkaisemaan siivet demokratialta. Länsimaiden painostus ei tuota tulosta, Burman naapureita tarvitaan mukaan.

Burma on ollut sotilasdiktatuurin hallitsema maa vuodesta 1962 lähtien. Teoriassa rikas maa on köyhtynyt, korruption ja väkivallan leimaama. Väkivaltaa on käytetty paitsi oppositiota, myös vähemmistökansallisuuksia kohtaan. Demokratialiike murskattiin verisesti vuonna 1988. Vuoden 1990 vaaleissa oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin puolue voitti vaalit, mutta juntta ei ollut valmis luopumaan vallasta. Vaalien tulos mitätöitiin ja Nobel-voittajaksi sittemmin noussut Suu Kyi joutui kotiarestiin -joka jatkuu tänä päivänä.

EU:n ja USA:n olisi tehtävä parhaansa saadakseen erityisesti ASEAN-maat ja Kiinan mukaan painostamaan Burman junttaa. Sotilasdiktatuurin harvat ystävät tulevat näistä maista. Maa on rikas raaka-aineista ja kiinalaiset hamuavat sotilastukikohtia maan alueelta. Kuitenkin kasvava epävakaus, huumekauppa -sekä lähestyvät olympialaiset saattaisivat luoda tilanteen, jossa määrätietoinen länsimainen diplomatia saattaisi löytää väyliä vakuuttaa kiinalaiset siitä, että juntan tukemisen aika on ohi.

Allenden murha häivytti nopeasti venäläisten Böömiin tunkeutumisen muiston, Bangladeshin verilöyly painoi alleen Allenden, Siinain erämaasota vaiensi Bangladeshin itkun, Kambodzan verenvuodatus uitti unholaan Siinain, ja niin edespäin, ja niin edespäin, aina kaikkien ja kaiken täydelliseen unohdukseen asti.

Näin ajattelemisen arvoisesti kirjoitti aikoinaan Milan Kundera. Myös Burmaa uhkaa sama kohtalo. Maailman huomio on nyt kaakkois-Aasiassa. Uutisvuon tyrehtyessä maailman tv-kamerat poistuvat kuitenkin nopeasti uuteen sotaan, dokumentoimaan uusia kauheuksia vaikka vanhat jäävät liian usein olemaan. Burmaa ei saa unohtaa.

Burma

Myanmarin, entisen Burman, munkkien aloittamat rauhanomaiset mielenilmaukset ovat päivän uutisoinnin mukaan kääntyneet juuri siihen suuntaan, mihin niiden ei olisi toivonut kääntyvän. Sotilasdiktatuuri turvautuu väkivaltaan aseettomia mielenosoittajia kohtaan. Uutisten mukaan tässä vaiheessa tiedetään ainakin neljän ihmisen saaneen surmansa. Päivä voi tuoda mukanaan vielä paljon lisää huonoja uutisia.

Tapahtumaketju on ollut käynnissä jo päiviä, ja sitä on voinut seurata jopa suomalaismedioiden välityksellä. Aamun HS kirjoitti diplomaattilähteiden kertoneen, että sairaaloita tyhjennetty valmiiksi tulevia haavoittuneita varten, alueita ja temppeleitä on eristetty ja poliisi sekä sotilaat ovat harjoitelleet mielenosoitusten murskaamista. Nyt on käynyt ilmi, että myöskään kohti ampumista ei kaihdeta.

Merkit olivat nähtävissä, mutta kehityskululle ei näemmä voitu mitään. Varoitukset eivät auttaneet, sotilashallintoa kohtaan suunnattu kansainvälinen painostus oli riittämätöntä. Nyt sekä EU että USA ovat uhanneet uusilla sanktioilla. Nähtäväksi jää, mikä on niiden merkitys ja kuka niistä eniten kärsii.

Burmalaisessa yhteiskunnassa munkit ovat aina nauttineet huomattavaa arvostusta. Olisi toivonut, että tämä olisi suojellut demokratiaa ja vuoropuhelua vaatinutta kansalaisliikehdintää väkivallalta, antanut ajattelemisen aihetta myös sotilaille. Hekin ovat ihmisiä. Toisten ihmisten pään sisään ei varsinkaan toiselta puolelta maapalloa voi nähdä, mutta jää pohtimaan millainen on järjestelmä, jossa hallinnon ote on niin vahva, että sen palveluksessa olevat ihmiset avaavat tulen aseettomia ja rauhallisia ihmisiä, oman maan kansalaisia, kohtaan. Pelkäävätkö he, eikö muita vaihtoehtoja osata nähdä, vai asuuko diktatuurin ihailu sotilaissa asti?

Anna Politkovskaja

Eilinen suru-uutinen Anna Politkovskajan murhasta oli monella tapaa järkyttävä. Arvostettu toimittaja, kirjailija ja ihmisoikeusaktivisti ammuttiin kotinsa edustalle Moskovassa. Tapaus on paitsi traaginen, myös paljonpuhuva Venäjän tämänhetkisestä tilanteesta. Kenellä olisi motiivi surmata Venäjän hallintoa ja sen armeijan harjoittamia jatkuvia ihmisoikeusloukkauksia kärkevästi arvostellut toimittaja?

En laisinkaan epäile Venäjän viranomaisten kykyä löytää murhaan syyllinen. Sen sijaan sitä, onko tuo aikanaan pidätettävä ja rangaistava ihminen todella syypää tekoon, tai sitä, kenen laskuun tappaja mahdollisesti toimi, emme todennäköisesti tule koskaan varmasti tietämään, epäily jää. Jäljet voivat pahimmillaan johtaa korkealle vallan kamareihin. Venäjän historia tuntee valtaisan määrän samanlaisia tapauksia, mikään ei ole muuttunut.

Helsingissä järjestetään tänään kynttilämielenosoitus Anna Politkovskajan muistolle. Paikkana Venäjän suurlähestystön edusta, klo 19. Tule mukaan! Mielenilmauksia myös Turussa, Tampereella ja Lahdessa.

Valko-Venäjä

Viikonloppu vierähti Liettuan pääkaupungissa Vilnassa, jossa osallistuin alustajan ominaisuudessa valkovenäläisille ammattiyhdistysaktiiveille tarkoitettuun seminaariin. Aiheenani oli Suomen ja Valko-Venäjän väliset suhteet sekä EU-puheenjohtajuuskauden näkymät. Paikalla oli parisenkymmentä henkilöä eri puolilta maata, joukossaan mm. riippumattoman ammattiyhdistysliikkeen toimijoita sekä toimittajia. Seminaarin järjestelyitä tuki Työväen Sivistysliitto.

Valko-Venäjää on kutsuttu Euroopan viimeiseksi diktatuuriksi eikä suotta. Presidentti Aleksander Lukashenkan hallinnon ihmisoikeushistoria on täynnä väkivaltaa, oppositiohahmojen pahoinpitelyitä ja vangitsemisia sekä vallan keskittämistä presidentin itsensä käsiin vaalivilppiä välttämättä. Maaliskuussa 2006 pidetyt presidentinvaalit, joihin Lukashenka osallistui poikkeuslailla, eivät riippumattomien vaalitarkkailijoiden mukaan olleet rehelliset. Kyseisissä vaaleissa Lukashenka sai 82,6% äänistä. Vaalituloksen väärentämisestä ja todellisen demokratian puutteesta vihastuneiden kansalaisten mielenosoitukset eivät tuottaneet Ukrainan tai Serbian kaltaista tulosta vallanvaihtoineen, vaan maassa on palattu "normaaliin" järjestykseen, kovaan keskusvaltaan sekä järjestöjen ja lehdistön toiminnan tiukkaan valvontaan.

Valko-Venäjän oppositiota vaivaa ahdistelun ja toimintavalmiuksien viemisen lisäksi sisäinen hajanaisuus. Yhtenäistä linjaa ei ole tahtonut löytyä, eikä EU:n ja muiden maiden antamalla tuella ole ollut toivottua vaikutusta. Suomen perusperiaatteet Valko-Venäjän kysymyksessä ovat selkeät. Suomi tukee EU:n ns. kahden raiteen politiikkaa, jossa yhteyksiä maan johtoon rajoitetaan ja jonka vastapainona tukea kanavoidaan kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen ja uusien, ruohonjuuritason kontaktien luomiseen. Valko-Venäjä on EU:n naapuri, eikä Lukashenkan pyrkimyksiä eristää maansa lännestä tule hyväksyä. Tavoitteet ovat hyviä, mutta tulokset toistaiseksi vielä rajallisia.

Mutta miten sitten tukea riippumattoman kansalaisyhteiskunnan toimintaa ja edesauttaa demokratiakehitystä? Tämä ei ole erityisen helppo kysymys. Monet seminaarin osallistujista huomauttivat, ettei EU:n suosima kansalaisjärjestöjen toiminnan tukeminen ole ongelmatonta sekään. Monet riippumattomina toimijoina esiintyvät henkilöt ovat heidän mukaansa tosiasiallisesti Lukashenkan hallinnon tukijoita. Tiedeyhteistyössä saattaa olla mukana yliopistoja, joiden rehtorit ovat olleet vastuussa opiskelijoiden erottamisista vaalien jälkeisten mielenosoitusten aikana jne. Valko-Venäjällä voi usein olla vaikeaa tietää kuka kukakin on.

Toinen syy, mikä vaikeuttaa opposition mahdollisuuksia haastaa vallitseva valta on Lukashenkan hallinnon aito ja laajalle levinnyt kannatus. Erityisesti ikääntyneet ja maalla asuvat kansalaiset kannattavat presidenttiä. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että vahvasti valtiojohtoisessa taloudessa Lukashenka on onnistunut pitämään näkyvän köyhyyden kurissa sekä takaamaan kansalaisille vaatimattoman, mutta vakaan ja hitaasti paranevan elintason. Valko-Venäjän eläkkeet ovat IVY-alueen korkeimpia ja ne maksetaan ajallaan. Tämän lisäksi valtio pitää hintoja alhaalla ja tukee työttömyyttä torjuakseen kannattamattomia yrityksiä. Yhdessä nämä ratkaisut ovat taanneet sellaista sosiaalista turvallisuutta, jota pieneen kulutustasoon ja autoritäärisiin järjestelmiin tottuneet ikäihmiset arvostavat. Laskun maksamisen mahdollistavat edullisen energian takaava suhde Venäjään sekä itänaapurista löytyvät markkinat valkovenäläisille tuotteille. Saavutusten esittelyä sekä poikkeavien näkemysten esittämisen vaikeuttamista helpottaa kontrolloitu lehdistö, radio ja tv. Internetiin valkovenäläisistä pääsee vain harva.

EU:n harkitsemat kauppapakotteet eivät ole täysin vailla ristiriitoja nekään. Kansainvälinen ay-liike on jo vuodesta 2003 alkaen protestoinut Valko-Venäjällä tapahtuvasta jatkuvasta järjestäytymisoikeuden rikkomisesta, jotka saattavat johtaa ns. GSP-etuuksien peruuttamiseen Valko-Venäjän osalta. Toistaiseksi ainoastaan Myanmarilta on peruutettu ko. etuudet. Neuvosto päättää asiasta piakkoin, mutta jo nyt on selvää, että ainakin vientitulojensa vähenemisestä huolestunut Liettua aikoo vastustaa etuuksien poistoa. Etuuksien poisto olisi erittäin vahva poliittinen ele ja saattaisi vaikeuttaa Lukashenkan asemaa. Ongelmana on kuitenkin se, että kontrolloimansa median kautta presidentillä voisi olla mahdollisuus levittää länsimaiden vastaista propagandaa nyt myös konkreettisella esimerkillä varustettuna, puhumattakaan siitä, että etuuksien poisto näkyisi myös tavallisten valkovenäläisten elämässä.

EU-Vilnasta on matkaa Valko-Venäjän rajalle vain muutamia kymmeniä kilometrejä, mutta rajan takana odottaa toinen maailma. Minskistä Helsinkiin on lyhyempi matka kuin Helsingistä Rovaniemelle. Valko-Venäjää ei saa unohtaa. Avain Valko-Venäjän kysymykseen löytynee vain yhteistyössä Venäjän kanssa, joka käyttää huomattavaa valtaa suhteessa naapuriinsa. EU:n on löydettävä keinoja vaikuttaa Venäjän asenteeseen koskien Valko-Venäjän tilannetta ja Lukashenkan hallintoa. G8 on seuraava keskeinen etappi, jossa asiaa on kyettävä nostamaan esille. Järjestelmä, joka riistää nuoriltaan tulevaisuuden horisontin ja valitsee heidän puolestaan sulkeutumisen, sensuurin sekä elämän pelon ilmapiirissä ei voi eikä saa jatkua ikuisesti.

Ihmisen arvo

"Tiedän miltä surun kasvot näyttävät. Olen nähnyt ne liikkeessä jolla käsi heitti joulukuiseen hellaan kengän, joka oli lapsen, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi."

Oheinen lainaus on Goran Simicin runosta Surun kasvot, joka käsittelee Bosnian sodan ajan kokemuksia ihmisten mielissä. Ei ole montaa vuotta, kun sota raivosi Euroopassa, tällä hetkellä se on tappavaa todellisuutta Irakissa, Afganistanissa, Kolumbiassa. Mikä saa meidät surmaamaan toistemme lapsia?

Brittifilosofi Jonathan Glover on käsitellyt sodankäynnin ja ihmisten toisiaan kohtaan osoittaman julmuuden yhteyttä moraaliin mielenkiintoisella tavalla teoksessaan Ihmisyys. Hän on tunnistanut keskeiseksi väkivallan käytön mahdollistavaksi tekijäksi arvokkuuden riiston väkivallan ja sorron kohteilta. Ihmiset ovat taipuvaisia kunnioittamaan toisten ihmisarvoa. Mikäli tämä arvokkuus kyetään viemään esimerkiksi vastustajia nöyryyttämällä, käy uhrien julma kohtelu helpommaksi. He kategorisoituvat meitä alemmiksi ja meihin kuulumattomiksi. Poissulkeva luokittelu perustuu ideologiaan, on helpompi kohdella kaltoin jotakuta, jota pitää fanaatikkona, kommunistina tai imperialistina kuin sellaista, jota kohtelisi pelkästään ihmisenä.

Tämä on tuttua myös meidän näkemissämme uutiskuvissa. Mieleen tulevat kuvat länsimaisista panttivangeista irakilaisten kapinallisten käsissä, tai vastaavasti Guantanamon vankileiriltä. Niissäkin kyseessä oli vastustajan, vihollisen nöyryyttäminen ja hänen ihmisarvonsa kieltäminen. Samasta on kyse, kun sotaa pakenevat pakolaiset leimataan persoonattomaksi massaksi. Kun ihmiset määritellään pelkkänä kasvottomana joukkona, on piittaamattomuus heidän hädästään helpommin oikeutettavissa. On kuvaavaa, että Irakin sodan aikana perheensä ja raajansa menettänyt pikkupoika sai osakseen sympatia-aallon hänen tarinansa tullessa eräänlaiseksi sodan symboliksi. Nimi ja kasvot antoivat kohteen ihmisten myötätunnolle. Tv-kameroiden poistuttua toiseen tragediaan muut samanlaisessa tilanteessa olevat pikkupojat ja -tytöt jäivät kuitenkin apua ja huomiota vaille.

Ihmisarvoinen elämä on jokaisen oikeus. Tätä ei tule ymmärtää vain oikeutena elämään ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, vaan myös oikeutena tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin, oikeutena koulutukseen ja työhön, onneen ja arvostukseen. Vain tätä kautta voimme päästä yli sodan ja väkivallan kurimuksesta, nähdä ihmiset numeroiden takaa. Näitä oikeuksia meidän tulee muistaa myös katsellessamme uusia uutiskuvia mellakoivasta Pariisista. Olisivatko autot tulessa, mikäli ranskalainen yhteiskunta ei olisi sallinut vähemmistöjensä ajautua työttömyyteen ja hautautua nimettöminä "muslimeina" betonigettoihin? Mene ja tiedä, mutta liekkien kajossa voi pohtia myös vandalismin perimmäisiä syitä.

Oheinen kirjoitus julkaistu Uutispäivä Demarissa 9.11.