Ihmisen arvo

"Tiedän miltä surun kasvot näyttävät. Olen nähnyt ne liikkeessä jolla käsi heitti joulukuiseen hellaan kengän, joka oli lapsen, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi."

Oheinen lainaus on Goran Simicin runosta Surun kasvot, joka käsittelee Bosnian sodan ajan kokemuksia ihmisten mielissä. Ei ole montaa vuotta, kun sota raivosi Euroopassa, tällä hetkellä se on tappavaa todellisuutta Irakissa, Afganistanissa, Kolumbiassa. Mikä saa meidät surmaamaan toistemme lapsia?

Brittifilosofi Jonathan Glover on käsitellyt sodankäynnin ja ihmisten toisiaan kohtaan osoittaman julmuuden yhteyttä moraaliin mielenkiintoisella tavalla teoksessaan Ihmisyys. Hän on tunnistanut keskeiseksi väkivallan käytön mahdollistavaksi tekijäksi arvokkuuden riiston väkivallan ja sorron kohteilta. Ihmiset ovat taipuvaisia kunnioittamaan toisten ihmisarvoa. Mikäli tämä arvokkuus kyetään viemään esimerkiksi vastustajia nöyryyttämällä, käy uhrien julma kohtelu helpommaksi. He kategorisoituvat meitä alemmiksi ja meihin kuulumattomiksi. Poissulkeva luokittelu perustuu ideologiaan, on helpompi kohdella kaltoin jotakuta, jota pitää fanaatikkona, kommunistina tai imperialistina kuin sellaista, jota kohtelisi pelkästään ihmisenä.

Tämä on tuttua myös meidän näkemissämme uutiskuvissa. Mieleen tulevat kuvat länsimaisista panttivangeista irakilaisten kapinallisten käsissä, tai vastaavasti Guantanamon vankileiriltä. Niissäkin kyseessä oli vastustajan, vihollisen nöyryyttäminen ja hänen ihmisarvonsa kieltäminen. Samasta on kyse, kun sotaa pakenevat pakolaiset leimataan persoonattomaksi massaksi. Kun ihmiset määritellään pelkkänä kasvottomana joukkona, on piittaamattomuus heidän hädästään helpommin oikeutettavissa. On kuvaavaa, että Irakin sodan aikana perheensä ja raajansa menettänyt pikkupoika sai osakseen sympatia-aallon hänen tarinansa tullessa eräänlaiseksi sodan symboliksi. Nimi ja kasvot antoivat kohteen ihmisten myötätunnolle. Tv-kameroiden poistuttua toiseen tragediaan muut samanlaisessa tilanteessa olevat pikkupojat ja -tytöt jäivät kuitenkin apua ja huomiota vaille.

Ihmisarvoinen elämä on jokaisen oikeus. Tätä ei tule ymmärtää vain oikeutena elämään ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, vaan myös oikeutena tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin, oikeutena koulutukseen ja työhön, onneen ja arvostukseen. Vain tätä kautta voimme päästä yli sodan ja väkivallan kurimuksesta, nähdä ihmiset numeroiden takaa. Näitä oikeuksia meidän tulee muistaa myös katsellessamme uusia uutiskuvia mellakoivasta Pariisista. Olisivatko autot tulessa, mikäli ranskalainen yhteiskunta ei olisi sallinut vähemmistöjensä ajautua työttömyyteen ja hautautua nimettöminä "muslimeina" betonigettoihin? Mene ja tiedä, mutta liekkien kajossa voi pohtia myös vandalismin perimmäisiä syitä.

Oheinen kirjoitus julkaistu Uutispäivä Demarissa 9.11.