Washingtonin konsensuksesta Tukholman konsensukseen

1980-luvun loppupuolelta alkaen on kansainvälisessä talouspolitiikassa eletty ns. Washingtonin konsensuksen aikaa. Tällä on tarkoitettu sellaisen Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n, Maailmanpankin ja USA:n valtionvarainministeriön muotoileman globaalin kehitysmallin laajamittaista soveltamista, jossa taloudellinen kasvu ja menestyksellinen yhteiskuntapolitiikka pohjautuvat alhaisiin veroihin, pieneen julkiseen sektoriin, kansainvälisten rahoituslaitosten hallitsevaan asemaan maailmantaloudessa sekä kansainvälisen kaupan ja pääomaliikkeiden vapauttamiseen. Valtioilta tämä on vaatinut vetäytymistä ohjailusta ja säätelystä, mm. yksityistämällä peruspalveluita ja valtion omistuksia sekä luopumista tuloerojen tasaamisen vaatimuksesta. Washingtonin konsensusta on edistetty voimakkaasti mm. talouspoliittisten ohjeiden ja rakennesopeutusohjelmien avulla erityisesti kehitysmaissa. Sen mukaisella politiikalla on aikaansaatu vaurauden suurta kasvua tietyissä osissa maailmaa tietyille piireille, mutta tämän hintana on ollut yhteiskuntien sisäinen hajoaminen, tuloerojen dramaattinen kasvu, työehtojen polkeminen, köyhyysongelman pysyvyys sekä poliittisen demokratian heikentyminen suhteessa taloudelliseen valtaan ja ylikansallisiin yhtiöihin.

Pääoman vallan kasvu demokraattisen kontrollin yli on saanut aikaan epätoivoa ja epätietoisuutta tulevaisuutta kohtaan. Tämän vuoksi yhä suurempi osa niin kansalaisista, tutkimuslaitoksista kuin kokonaisista valtioistakin on alkanut etsiä uutta suuntaa yhteiskuntapolitiikalleen. Esimerkkinä toimivat usein pohjoismaat, joissa on kyetty yhdistämään nopea taloudellinen kasvu, korkea sosiaalisen suojelun taso, alhainen köyhyysaste sekä sukupuolten välinen tasa-arvo. Kansainvälisen politiikan ja talouden tutkijat ovatkin alkaneet puhua ns. Tukholman konsensuksesta menestyksellisen yhteiskuntapolitiikan uutena paradigmana, vastakohtana inhimillisiä voimavaroja haaskaavalle ja tuhoisalle Washingtonin konsensukselle. Se nojaa perinteisen sosialidemokraattisen hyvinvointivaltion menestystekijöihin, joita sovelletaan uudessa, kilpaillussa ja avoimessa globaalissa maailmassa. Tukholman konsensuksen mukaisesta yhteiskunnallisesta mallista odotetaan pohjaa tulevaisuuden Euroopan sosiaaliselle mallille.

Centre for European Reform-ajatushautomon ulkopoliittisen linjan tutkimusjohtaja Mark Leonard kuvaa erinomaisessa uutuusteoksessaan "Why Europe will run the 21st Century" (4thEstate, Lontoo/NY, 2005) Tukholman konsensusta: "uudeksi sosiaaliseksi sopimukseksi vahvan ja joustavan valtion ja innovatiivisen, avoimen ja tietoon perustuvan talouden välillä." Hänen mukaansa tämä uusi konsensus tarkoittaa valtion vahvaa panostusta koulutukseen, terveydenhuoltoon ja maahanmuuttajien integroimiseen. Tämä puolestaan mahdollistaa kansalaisten sopeutumisen rakennemuutokseen sekä yhteiskuntien sopusointuisen muuttumisen yhä moni-ilmeisemmiksi. Maailmanlaajuiseksi paradigmaksi se voi muotoutua uusien taloudellisten jättiläisten kuten Kiinan, Intian ja Brasilian keskittyessä taloudellisen kasvun lisäksi kansalaistensa hyvinvoinnin kasvattamiseen. Tämä on näille valtioille välttämätöntä jo yksin turvallisuus- ja sisäpoliittisista syistä, puhumattakaan inhimillisten tarpeiden tyydyttämisestä.

Tukholman konsensuksen mukainen yhteiskunta ja uusi maailmanjärjestys ovat 2000-luvun sosialidemokratiaa. Siinä pyritään yhdistämään taloudellisen liberalismin ja vapaan kaupan mukanaan tuoman dynaamisuus sosialidemokraattiseen vakauteen ja hyvinvointiin. Tässä yhteiskuntapoliittisessa mallissa korkea verotus ja laaja julkinen sektori eivät ole menestymisen ja kasvun esteitä vaan päinvastoin ne mahdollistavat korkean työssäkäyntiasteen, kansalaisten laajamittaisen kouluttautumisen ja yrittämisen sekä julkiset panostukset niin korkealuokkaiseen infrastruktuuriin kuin sosiaaliseen turvallisuuteen. Tuloja tasaava verotus sekä tulonsiirrot pitävät huolta kotimaisesta kysynnästä ja luovat sitä kautta työpaikkoja paikallisille markkinoille. Ero nykymuotoiseen, usein poliittisesta oikeistosta ja talouspoliittisesta eliitistä nousevaan vallitsevaan totuuteen on huomattava. Tukholman konsensuksen pohjalta toimivien hyvinvointiyhteiskuntien tasa-arvoisuus tarkoittaa niin sosiaalisesti kuin taloudellisesti kestävän kehityksen kannalta keskeistä vakautta ja turvallisuutta. Tätä yhteiskunnallista mallia ei tarvitse juurikaan markkinoida maailmalla, tulokset puhuvat sen puolesta.

Globalisaatio on kuluneen fraasin mukaisesti haasteita täynnä oleva ennen näkemätön mahdollisuus. Parhaimmillaan se voi tarkoittaa maailmanlaajuisen köyhyyden nopeaa vähentymistä, taloudellista ja sosiaalista menestystä sekä kulttuurien välisen keskinäisriippuvuuden ja dialogin lisääntymisen myötä uudenlaista rajat ylittävää solidaarisuutta ja sitä kautta rauhaa. Hallitsemattomana globalisaatio kuitenkin uhkaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia syrjäyttäen ihmisiä niin köyhässä etelässä kuin teollistuneessa pohjoisessa. Tämän vuoksi tarvitsemme vahvaa julkista valtaa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti, voimakkaita ja toimivaltaisia instituutioita sekä kansainvälistä lakia, jotka palauttavat markkinavoimat sille paikalleen, jossa ne ovat parhaimmillaan, hyväksi rengiksi. Tällaisina voimina voivat toimia erityisesti alueelliset poliittiset organisaatiot, etunenässä EU, mutta poliittisemman profiilin saatuaan myös ASEAN, Etelä-Amerikan vapaakauppa-alue Mercosur ja Afrikan Unioni AU.

Washingtonin konsensus on aikansa elänyt, kuten myös Yhdysvaltojen johtava asema maailmanpolitiikassa. Yksinapainen, voimapolitiikkaan perustuva maailmanjärjestys ei nauti sen paremmin kannatusta kuin tule saavuttamaan tavoitteitaan turvallisemman ja vapaamman maailman luomisessa. Eurooppalainen malli, joka nojaa kansalaisten hyvinvointiin, monenkeskiseen kansainväliseen järjestelmään sekä diplomatiaan voimankäytön sijasta tulee mitä todennäköisimmin korvaamaan "amerikkalaisen unelman" tavoittelemisen arvoisena tulevaisuutena yhä useammalle maailman asukkaalle. Sosialidemokratia ja sosialidemokraattiset puolueet ja järjestöt kamppailevat Tukholman konsensuksen mukaisten yhteiskuntien rakentamisen puolesta kaikkialla maailmassa. Parempi, reilumpi ja turvallisempi maailma on mahdollinen. Keinot ovat olemassa, kyse on enää poliittisesta tahdosta ja ajasta.

Artikkeli on julkaistu SONK:n Debatti-lehdessä 3/05