Syyssatoa

Syksyn(kin) on täyttänyt uusi työ ja lapsenhoito, mutta kirjoille jää sentään joitain harvoja iltoja. Yhteiskunnallisesta tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta kiinnostuneille ja näiden asioiden advokoinnista innostuneille voi Amazonin aarreaitasta suositella Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin kirjaa The Spirit Level - Why More Equal Societies Almost Always Do Better, josta on versonut mm. kampanjaorganisaatio Equality Trust.

Wilkinson ja Pickett vyöryttävät teoksessaan valtaisan määrän esimerkkejä siitä miten epätasa-arvo näkyy yhteiskunnallisena pahoinvointina niin mielen ja ruumiin terveydessä, koulutuksessa kuin sosiaalisen nousun vaikeutumisena. He osoittavat myös miten tasa-arvo hyödyttää jopa varakkaita ihmisiä. Erityisen mielenkiintoinen on kirjan väkivaltaa koskeva osuus. Wilkinson ja Pickett esittelevät tutkimuksia joiden mukaan väkivallan yleisyyttä perustelee nimenomaan toivottomuuden kokemus sekä siihen liittyvän häpeän välttäminen. Ainoa tapa hankkia kunnioitusta ja asemaa tilanteessa jossa yhteiskunta ei tarjoa muita etenemisen mahdollisuutta on rikollisuus.

Kaksi keskeistä huomiota nousee esiin. Ensinnäkin oleellista ei niinkään ole se miten tasa-arvoon päästään, vaan ennen muuta lopputulema. Ruotsi ja Japani ovat monessa suhteessa hyvin erilaisia yhteiskuntia. Toista luonnehtii pitkälle edennyt sukupuolten välinen tasa-arvo mm. työelämässä, toista taas ei. Myös maiden verojärjestelmät ovat hyvin erilaisia. Yhteistä on kuitenkin hyvin tasa-arvoinen lopputulema - sekä hyvä menestys vertailuissa. Toinen keskeinen havainto koskee luottamusta ja vertaisuutta. Epätasa-arvo koskee muutakin kuin materiaalista eriarvoisuutta. Syvät kuilut ihmisten välillä heikentävät keskinäistä luottamusta joka puolestaan ruokkii turvattomuutta ja lisää sopimuskustannuksia.

Artemi Troitskin viimeisin suomennettu teos Venäjän viimeinen diversantti kattaa tämän venäläisen toimittajan ja kulttuuripersoonan verkkokirjoituksia edesmenneeltä Diversant Daily -sivustolta vuosilta 2000-2005. Blogikirjoituksista koostuva kokoelma on paikoin hauska, aina provokatiivinen, mutta ennen kaikkea synkän kriittinen Venäjän nykyhallintoa ja yhteiskuntaa kohtaan. Erityisen katkeriksi tekstit muuttuvat kuvattaessa Nord-Ostin teatteri-iskua tai kirjoittajan kritisoidessa venäläistä mentaliteettia joka saa kansalaiset palvomaan voimakkaina valtiomiehinä pahantekijöitä ja rikollisia.

Mielenkiintoisimpia kirjoituksia kokoelmassa on artikkeli liittyen oligarkki, liikemies Mihail Hodorkovskin pidättämiseen. Troitskin mukaan case Hodorkovskissa oli ennen kaikkea kysymys valtion kaikkivoipaisuuden osoittamisesta. Hodorkovski oli toki rikollinen, mutta miksi juuri hänet valittiin rivistä liittyi valtapolitiikkaan ja oligarkeille sekä kansalaisille annettuun viestiin kovuudesta ja vastarinnan mahdottomuudesta. Troitskin mukaan: "Se, että kyse on pelkästä stalinismista ei vaivaa juuri ketään, rutiköyhät eläkeläiset nauttivat jok'ikisestä vanhojen aikojen tuulahduksesta kun taas neukkuelämää elämätön nuoriso ei erota gulagia pr:stä".

Slovenialainen filosofi ja jonkin-sortin-kommunisti Slavoj Zizek vieraili Suomessa viime kuussa keräten Helsingin yliopiston suurimman luentosalin äärimmilleen uteliaita kuulijoita, allekirjoittaneen muiden muassa. Tilaisuudesta tarttui mukaan Kimmo Jylhämön ja Hanna Kuuselan toimittama Politiikkaa, idiootti! Vastakkainasetteluja Zizekin kanssa, joka sisältää otteita Zizekin teksteistä sekä kirjan toimittajien tekemän haastattelun.

Zizek kirjoittaa tarttuvasti post-politiikan ajasta ja politiikan tekemisen tavasta, joka on ajanut vasemmiston ongelmiin kaikkialla Euroopassa. Post-politiikka puhuu vastakkainasettelujen ajan loppumisesta sekä ideologioiden ja arvojen merkityksettömyydestä "asiantuntijuuden" rinnalla. Tällä se pyrkii hänen mukaansa naamioimaan omat ideologiset valtapyrkimyksensä. Zizekin teoksen artikkeleissa esittämät pohdinnat erityisesti autoritäärisestä kiinalaisesta kapitalismista kilpailukykyisenä vaihtoehtona länsimaiselle kapitalismille ovat mielenkiintoisia, samaten analyysi Ranskan maahanmuuttajalähiöiden mellakoista, joiden erityinen tuntomerkki oli se, ettei mitään tunnuksia tai vaatimuksia edes ollut. Hyvä kysymys kuuluu mitä tämä kertoo näiden nuorten suhtautumisesta yhteiskuntaan?

Vastaavankaltaisesta politiikan kriisistä ja syvästä luottamuspulasta on kyse myös eliittien ja kansalaisten vieraantumisessa toisistaan. Zizek pitää Ranskan ja Hollannin ei-ääntä taannoisissa Euroopan perustuslaista käydyissä kansanäänestyksissä merkittävänä ilmiönä, koska se osoitti politiikan ja vaihtoehtojen olevan edelleen olemassa. Hänen mukaansa populismi on nousemassa luokkataistelun korvaavaksi mobilisaatiota tuottavaksi voimaksi. Populismi politisoi asioita -ja siten laventaa demokratiaa, muttei kuitenkaan tarjoa mitään aitoa vaihtoehtoa -tämä olisikin vasemmiston tehtävä. Kriittisyys ilman todellista yhteiskunnallista analyysia tai toivoa ei johda minkäänlaiseen muutokseen. Tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieleen myös eräs aiempi analyysi, joka sitoo tämän keskustelun Suomen olosuhteisiin.

Vasemmiston tulevaisuuden suuntaviivojen osalta Zizek peräänkuuluttaa tarvetta uskaltaa jälleen tehdä laajoja, kollektiivisia päätöksiä. Politiikka on hänen mukaansa ei mahdollisuuksien vaan mahdottoman taidetta, tarvetta kuvitella uusia todellisuuksia ja sitä kautta luoda niitä. Teksteissään Zizek etsii kommunismin uutta lähtökohtaa yhteisomaisuuden, commonsien kautta. Tätä uutta, tällä hetkellä yksityistettävää omaisuutta ovat intellektuaalinen omaisuus, tieto, kieli sekä kommunikaation välineet, luonto sekä ihmiskunnan biogeneettinen perintö. Erityinen jännite syntyy ilmiöön jota Zizek kutsuu sosiaaliseksi apartheidiksi, eriarvoisuuden kasvuksi joka erittelee yhteiskuntien sisä- ja ulkopuoliset.

Vähemmälle jääneen romaanitaiteen edustajiin lukeutuu syntymäpäivälahjaksi saatu ja lentomatkan aikana ahmittu Kari Hotakaisen hieno uutuus Ihmisen osa. Kirja on kaunis, traaginen ja haikea kokonaisuus, joka tarjoaa lukuisia tarttumapintoja ajankohtaisesta yhteiskunta-ja työelämäanalyysista perheiden kipupisteisiin ja menetyksen kohtaamiseen.

Ihmisen osassa vanha maailma, jossa asiat olivat konkreettisia korvautuu "kaupallisella maailmalla", jossa suurin sankari, keskivertoa ja tavallisuutta halveksiva menestyjä on aatteettomuuden suuri vauva, jolla on paras kakka. Toiset syrjäytyvät ja menettävät ne ulkoiset tunnukset jota menestyminen edellyttää tuottaen häpeää läheisilleen. Heidän selviytymistään kuvataan tarkasti ja henkilökohtaisesti, heidän omasta näkökulmastaan.

Lopulta Ihmisen osa pohtii nimenomaan selviytymistä. Ja sitä miten ihminen hauraimmillaan, pahimman iskiessä on lopulta täysin riippuvainen muista ihmisistä. Johon hänellä on lupa ja oikeus.

Loppukesän lukemisia

Vanhempainvapaan lomassa on jäänyt aikaa jonkin verran myös lukemiselle. Eräs vaikuttavimpia romaaneja vähään aikaan on Tahar Ben Jellounin Lähtö, joka kertoo marokkolaisen nuoren miehen ja hänen perheensä tarinan. Joka vuosi satoja, ellei tuhansia laittomia siirtolaisia katoaa Välimereen heidän pyrkiessään Eldoradoksi uskomaansa Eurooppaan jonka valot näkyvät omalta rannikolta.

Romaani kertoo Tangerin katujen elämän toivottomuudesta, työttömyydestä ja turhuudesta. Tämä saa kunnianhimoisen nuoren miehen, Azelin, pyrkimään keinoja kaihtamatta Espanjaan. Lähdöstä ja Espanjasta haaveilevat myös hänen siskonsa Kenza, jonka sulhanen hukkui mereen ja nuori tyttö katkaraputehtaassa, josta kertova osuus on kirjan koskettavimpia. Azel ja Kenza pääsevät Espanjaan, mutta unelmat eivät kuitenkaan toteudu. Eurooppa ei ole paratiisi ja erityisesti Azelille täynnä nöyryytystä, ulkopuolelle ajautumista ja lopulta kuolemaa. Henkilöiden kohtaloiden kautta avautuu näköala moniin keskeisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin ihmissalakuljetuksesta ja ihmisarvon vähäisyydestä aina islamismin kannatuksen kasvuun.

Booker-palkinnon vuonna 2008 voittanut Aravind Adigan White Tiger (joka julkaistaan lähiaikoina myös suomeksi) kuvaa slummeista rikkauksiin nousseen miehen, intialaisen liikemiehen Balram Halwain tarinan kirjeiden muodossa. Kirjeet on osoitettu Kiinan pääministerille, joka saapuu valtiovierailulle Intian it-pääkaupunkiin Bangaloreen.

Kirjan alkuosa on satiiria parhaimmillaan ja kuvaa Intian köyhien traagista elämää "Pimeydessä" hauskoin ja rikkain kielikuvin. Kirjan edetessä hauskuus muuttuu kuitenkin karummaksi kuvaukseksi siitä miten köyhyys ja jatkuvat nöyryytykset muuttavat köyhiä ihmisiä häikäilemättömiksi roistoiksi, Halwain muiden mukana. He eivät niinkään kaipaa yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta yleensä, vaan etuoikeutettua asemaa myös itselleen. Kun menestystä lopulta tulee, nähdään yhteiskunnan köyhien ongelma nähdäänkin köyhissä ihmisissä itsessään, "häkkiin suljetuissa kanoissa".

Erinomaiset naurut tragikoomisessa paketissa tarjoaa myös John O'Farrellin teos intohimoisen Labour-puolueen kannattajan elämästä poliittisena aktivistina Thatchetin Britanniassa. Things can only get better - eighteen miserable years in the life of a Labour supporter -teos on eräänlainen dokumenttiromaani nuoresta miehestä joka havaitsi Britannian Labour-puolueen olevan henkisen kotinsa juuri silloin kuin puolue ajautui oppositioon 18 vuodeksi vuosina 1979-1997.

O'Farrell kuvaa ratkiriemukkaasti Labour-puolueen ja laajemman englantilaisen vasemmiston haasteita jotka eivät välttämättä erityisen paljon poikkea tämän päivän suomalaisen vasemmiston haasteista. Jännite arvopuolueen ja työväenpuolueen välillä on arkipäivää rakennustyömaalla jossa ihaillut aidot työväenluokan edustajat ihailevat ja kannattavat avoimesti konservatiivien Thatcheria. "I was the one with the posh voice pathetically arguing liberal social policies while all the working-class people were arguing for the abolition of trade unions and unemployment benefit.... It was the strength which appealed to the builders I worked with. They didn't say they voted Conservative, they said they voted for Maggie."

Oman ideologisen kasvutarinan ja puolueen toistuvien, äärimmäisen hauskalla tavalla kuvattujen epäonnistumisten joukossa O'Farrell kuvaa myös englantilaista yhteiskuntaa ja sen luokkaeroja jotka ovat sosioekonomisisten erojen lisäksi yhtä lailla ja korostuneemminkin kulttuurisia. Kirjan parhaimmistoon kuuluvat myös ajoittain tekstissä kulkevat pohdinnat siitä miksi O'Farrellista tuli Labour-puolueen kannattaja, sosialidemokraatti, ja mikä on modernin sosialidemokraattisen liikkeen tehtävä. Kirja päättyy Labourin valtaisaan vaalivoittoon 1997, jolloin pääministeriksi nousi Tony Blair.

Vasemmiston nykytilasta Euroopassa kirjoittaa filosofisempaan sävyyn myös ranskalainen filosofi ja sikäläisen vasemmiston intellektuaalinen tähti Bernard-Henri Levy, joka ehti muutama kuukausi sitten todeta Ranskan sosialistisen puolueen olevan nykymuodossaan "kuollut". Levy kritisoi teoksessaan Left in dark times - a stand against the new barbarism vasemmistoa liberalismin ja Israelin liiallisesta arvostelusta sekä liiallisesta ymmärtäväisyydestä islamismin "vihreää fasismia" kohtaan.

Levyn teos on selkeästi kirjoitettu kommentiksi ranskalaiseen keskusteluun, sen verran vahvasti hän linkittää vasemmiston ongelmat nimenomaan sellaisen vasemmiston symboliikkaan ja puhetapoihin jollaista esimerkiksi Suomessa ei ole vuosiin ollut enää olemassa. Hänen mukaansa vanhat neljä "refleksiä" tulisi elvyttää, nämä ovat antisemitismin hylkääminen, antitotalitarianismi vuoden 1968 hengessä, antifasismi sekä antikolonialismi. Samalla on hylättävä ajatus jonkinlaisesta "lopullisesta päämäärästä" ja vallankumouksen toivottavuudesta -teologisen politiikan aika on ohi.

Levyn mukaan ideologisen uudistumisen keskeisin sisältö on vapauden ja tasa-arvon yhdistämisessä. Samalla vasemmiston on Euroopassa selkeästi sitouduttava sekularistisen yhteiskunnan periaatteisiin. Tässä yhteydessä Levy keskustelee mielenkiintoisesti suvaitsevaisuuden käsitteestä ja vaatii, uskonnollisen tasa-arvon nimissä, kaikkien uskontojen pitämistä selkeästi erossa valtiollisesta päätöksenteosta. Ihmisoikeuksia ei voida loukata minkään uskonnon nimissä.

Pitkästä aikaa parhaimpiin ja ennen kaikkea selkeimpiin ajankohtaisiin taloutta ja talouspolitiikkaa käsitteleviin teoksiin kuuluu puolestaan Clintonin hallituksen työministeri Robert Reichin teos Supercapitalism - The Battle For Democracy in the Age of Big Business. Reichin keskeinen väite on, että kapitalismi on muuttunut demokraattisesta kapitalismista nk. superkapitalismiksi ja vaikka tämä on tarkoittanut monessa suhteessa taloudellisia voittoja ja valinnanvapauden lisääntymistä niin kuluttajien kuin investoijien näkökulmasta, se on samalla tarkoittanut demokratian merkittävää kaventumista. Yksittäiset ihmiset voittavat kuluttajina, mutta häviävät kansalaisina, ja samalla valta siirtyy demokraattisilta elimiltä yksittäisille pääoman omistajille.

Superkapitalismiin siirtyminen on Reichin mukaan osin poliittisten päätösten tulosta, mutta hänen mukaansa muutos alkoi jo selkeästi ennen Reaganin-Thatcherin aikaa jota usein pidetään uusliberalismin voittokulun alkuna. Demokraattisen kapitalismin "kulta-ajasta", jota luonnehtivat kasvun valtiovetoisuus, neuvottelu ja sopiminen, vakaus, tuottojen jako ja suurtuotannon edut siirryttiin erityisesti teknologian kehittyessä ja deregulaation edetessä jo 70-luvulle tultaessa kohti superkapitalismia. Superkapitalismin ajan yritystoiminnalle ominaista ovat kiristynyt kilpailu, matalammat hinnat ja koon merkityksen väheneminen markkinoillepääsyssä.

Mielenkiintoinen on Reichin huomio siitä, ettei suuri yrityskoko enää tarkoita kuluttajahinnan asettumista korkealle vaan kiristysruuvia nimenomaan suhteessa omiin alihankkijoihin. Superkapitalismia pitää vauhdissa kuluttaja, joka lyhyellä tähtäimellä hyötyy halvemmista hinnoista -ja investoija jolle oleellista on vain yrityksen tuotto. Samalla yleisempää etua tavoittelevat kollektiiviset toimijat kuten ammattiyhdistysliike jäävät hankalaan tilanteeseen -niiden omat jäsenet toimivat kuluttajaroolissaan usein vastoin ay-liikkeen tavoitteita.

Edelliseen liittyen Reich tekee kirjassa erinomaisen analyysin yritysten yhteiskuntavastuusta jota hän pitää merkittävissä määrin tyhjänä puheena. Yritykset eivät toimi sosiaalisesti vastuullisella tavalla, se ei ole niiden tehtävä eikä niiltä tule sitä edellyttää. Yhteiskuntavastuun vaatiminen on poliitikkojen harjoittamaa vastuun pakoilua. Politiikan tehtävänä on määrittää säännöt joiden puitteissa yritykset toimivat.

Oleellista on myös havaita, ettei superkapitalismissa ole kysymys "oikeasta" tai "väärästä". Eri rooleissaan ihmiset sekä hyötyvät että kokevat haittaa kapitalismin muutoksesta -ja joka omalta osaltaan vaikeuttaa muutosta jonka monet kuitenkin kokevat tarpeelliseksi. Osasyy on myös se, että markkinoiden kyky vastata yksilöllisiin tarpeisiin on erittäin hyvä, mutta ne instituutiot, jotka ovat perinteisesti kanavoineet ihmisten näkökulmia kansalaisina ovat heikentyneet. Superkapitalismi on myös työntynyt politiikkaan puolue- ja vaalirahoituksen muodossa. Tämä vaikuttaa korostuneesti politiikan asialistaan jossa päähuomion saavat lähinnä yritysten keskinäisiin kiistoihin liittyvät kysymykset -eivät niinkään kansalaisten murheiden aiheet.

Kirjan päätösluvussa Reich vaatii ennen muuta demokratian vahvistamista. Keskeinen kysymys on ymmärtää etteivät yritykset ole ihmisiä vaan juridisia olentoja. Yritysten inhimillistäminen politiikassa ja julkisessa keskustelussa on merkittävä ongelma, jonka vuoksi politiikassa aletaan puhua "yritysten oikeuksista". Yrityksille ei kuulu muita vastuita kuin lain noudattaminen, eikä niille myöskään kuulu erityisiä oikeuksia. Osana yhteiskunnallista uudistusohjelmaa valtion roolia taloudessa tulee vahvistaa, perustutkimukseen panostaa ja ennen muuta investoida ihmisiin. Demokratian tehtävä on saavuttaa niitä asioita yhteiskuntana joita emme voi saavuttaa yksilöinä markkinoilla. Siksi demokratiaa on suojeltava ja vahvistettava.

Kesäkirjoja

Kesä mahdollistaa jälleen lukuharrastuksen, ja monia hyviä niteitä on tarttunut haaviin. Pyhän Venäjän palveluksessa on Vladimir Sorokinin huikea dystopia 2020-luvun Venäjästä. Tulevaisuuden Venäjä on äärikansallismielisen ideologian ja propagandan kyllästämä, ulkomaailmasta eristäytynyt, naapureitaan energiansaannin katkaisemisella uhkaileva johtajavaltainen yhteiskunta.

Tsaaria palvelevat erikoisjoukot, opritšnikat, joita myös Iivana Julmalla oli käytettävissään. Romaani kuvaa opritšnikka Komjagan päivää jonka aikana rangaistaan armotta valtion vihollisia, syöstään suosiosta pudonneita kuolemaan ja päivä päätetään veljeskunnan yhteisiin orgioihin. Pyhän Venäjän palveluksessa tarjoaa valtaisan määrän viitteitä paitsi Venäjän historiaan ja kirjallisuuteen, myös päivänpolitiikkaan. Ei siis liene sattumaa, että Sorokin kuuluu Putin-nuorten vainoamiin kirjailijoihin.

SDP:n entisen puheenjohtajan ja pääministeri Paavo Lipposen teos Järki voittaa käsittelee laajalti suomalaista identiteettiä sekä lähihistoriaa. Lisäksi hän käsittelee laajalti sivistyksen käsitettä, sen sisältöä sekä pohtii sivistyneen ihmisen määritelmää. Lipponen korostaa sosialidemokraattien ja erityisesti Väinö Tannerin merkitystä suomalaisen demokratian ja itsenäisyyden turvaamisessa.

Kun teos julkaistiin, huomio kiinnittyi lähinnä Lipposen julkaisemaan intellektuellilistaan sekä kirjalliseen hyökkäyksiin Erkki Tuomiojaa ja Heikki Patomäkeä vastaan. Kyseisen, varsin lyhyen osion olemassaololle on, ottaen huomioon kirjan yleisen teeman, kieltämättä vaikea löytää erityisiä perusteita. Sen sijaan kyseiseen kirjan osaan sisältyvä pohdinta diktaattoreita tai epädemokraattisia menetelmiä kannattaneista intellektuelleista olisi elitismiin ja aatteelliseen fundamentalismiin taipuville lukemisen arvoista materiaalia.

Poliittista luettavaa tarjoaa myös Arja Alhon tuore pamfletti Kovan tuulen varoitus. Alho kertoo 120-sivuisessa kompaktissa tekstissään omia näkemyksiään vasemmiston alamäen syistä sekä Lipposen hallitusten päätöksenteosta. Alho kuvaa eduskuntaryhmän sekä keskeisten ministerienkin syrjäytymistä päätöksenteosta ja keskustelusta sekä vallan keskittymistä selkeän poliittisen linjan omaavalle valtionvarainministeriön virkamiehistölle. Lisäksi hän kuvaa poliittisia pettymyksiä liittyen erityisesti vähempiosaisten aseman parantamiseen. Alhon mukaan SDP:n vaalitappion takana oli uskottavuuden menetys sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon takaajana.

Pamfletin tulevaisuusorientoitunutta antia on pätevä hegemonia-analyysi sekä avaukset endogeenisen kasvun teorian laajamittaisemman soveltamisen suuntaan. Alho seurailee Tuomiojan linjauksia liittyen poliittisen onnistumisen mittaamiseen, hänen mukaansa sosialidemokraattien tulisi arvioida menestystään poliittisessa työssä hallitusaikanaan sen perusteella miten heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tilanne ja suhteellinen asema yhteiskunnassa kehittyy. Samalla hän asettuu kannattamaan merkittävää suoran demokratian lisäämistä niin yhteiskunnassa yleensä kuin puolueissakin.

Politiikan kielen ja käsitteiden kannalta keskeinen teos on amerikkalaisen kognitiotieteen professori George Lakoffin teos Whose Freedom? The Battle over America's most important idea. Lakoff kiinnittää huomiota vapauden käsitteeseen sekä kamppailua sen sisällöstä. Vapaus on keskeinen arvo amerikkalaisessa poliittisessa keskustelussa sen määritellessä hyvin vahvasti amerikkalaista kansallista identiteettiä.

Lakoffin mukaan Yhdysvaltojen oikeisto on pitkään tietoisesti ja ohjelmallisesti pyrkinyt täyttämään vapauden käsitettä omalla sisällöllään ja osin onnistunut syrjäyttämään progressiivisen käsityksen vapaudesta. Lakoff käy perusteellisesti läpi vapauden käsitteen yhteistä sisältöä sekä kiistanalaisia tulkintoja. Hänen mukaansa erilaisia vapauskäsityksiä voidaan valaista perhemetaforan kautta (jota tukee amerikkalainen käsitys kansakunnasta perheenä), jossa vasemmistolainen, tai amerikkalaisessa kielenkäytössä progressiivinen käsitys vertautuu empatiaa korostavaan hoivaavaan perhemalliin konservatiivisen oikeiston vapauden vertautuessa vahvan isän malliin jossa keskeistä on selkeät moraalisäännöt sekä auktoriteetti. Kirja sisältää perusteellisen kuvauksen eri tavoista ymmärtää vapaus sekä käsittää riskien aiheutuminen ja olemassaolo.

Kirja päättyy Lakoffin omiin näkemyksiin siitä miten edistyksellinen liike voi jälleen pyrkiä jälleen ottamaan haltuunsa vapauden käsitteen sekä käymään kamppailua sen sisällöstä. Hänen mukaansa omia poliittisia tavoitteita on arvioitava nimenomaan ihmisten vapauden ja autonomian lisäämisen näkökulmasta. Every issue is a freedom issue. Tämä ei voi onnistua, elleivät perustavanlaatuiset kehykset ja ideologiset linjat ole paikallaan. Mainostoimistoilla ei voi onnistua ellei periaatetyötä ole tehty. Lakoff myös puolustaa tietynlaista populismia sellaisessa muodossa jonka avulla pyritään luomaan tunneyhteyttä ihmisiin. Pelkkä rationaalinen argumentointi ei auta. Traagisinta mitä hänen mukaansa voisi tapahtua olisi radikaalien tavoitteiden hylkääminen. Suurin osa ihmisistä saattaa kannattaa edistyksellisiä arvoja joissain kysymyksissä -ja puolestaan konservatiivisia joissain muissa. Silloin keskeistä on kyetä politisoimaan asetelma oikeiden asioiden ympärille -omista arvoista luopumatta.

Karumpaa luettavaa tarjoaa puolestaan italialaisen tutkija-toimittaja-kirjailija Roberto Savianon Italiassa bestselleriksi noussut Gomorra, joka kuvaa dokumenttiromaanin omaisesti Napolin alueen mafian toimintaa. Saviano käy piinallisen yksityiskohtaisesti läpi mafian soluttautumista kaikkeen taloudelliseen ja poliittiseen toimintaan, väkivallan ja toivottomuuden kehien syntymistä sekä yksittäisten ihmisten toivottomilta tuntuvien vastarintayritysten päättymistä usein joko kuolemaan tai unohdukseen.

Etelä-Italian lohduton köyhyys sekä siirtolaisten virta mahdollistaa toivottomien nuorten värväämisen camorran riveihin "sotilaiksi". Nämä lapsisotilaat saavat mafian kautta taskurahaa ja arvonantoa. Kun muodollinen yhteiskunta ei samaan aikaan kykene tarjoamaan heille juuri mitään, riittää mafian riveihin tulijoita -siitä huolimatta että varsinaiset hyödyt kerääntyvät harvoille ja valituille. Rikosbisnes on aidosti globaalia ulottuen Kiinasta Albanian kautta Latinalaiseen Amerikkaan. Kouriintuntuvimpia esimerkkejä ovat kertomukset valtaisasta jätebisneksestä jonka puitteissa vaarallisia jätteitä käytetään mm. lannoitteina, rakennusmateriaalien joukossa tai sitten vain hylätään luontoon.

Kevätkirjoja

Parhaita syitä odottaa kesää ja lomaa on se, että silloin, mahdollisesti, saattaisi riittää aikaa lueskeluun. Vauva saattaa muuttaa suunnitelmia näiltä osin tänä kesänä, mutta jää nähtäväksi kun vanhempainvapaat alkavat juhannuksen jälkeen. Kevään kirjasato on jäänyt omalta kohdalta ohueksi, mutta muutamia huomionarvoisia niteitä on ehtinyt lueskella.

Nathan Englanderin teos Erikoistapausten ministeriö sijoittuu Argentiinan nk. likaisen sodan aikaan. Vuosina 1976-1982 Argentiinassa valtaa piti sotilasjuntta, jonka vallankäyttöön kuului olennaisena osana väestön järjestelmällinen terrorisointi sieppauksia ja kidutusta käyttäen. Likaisen sodan aikana katosi jäljettömiin arvioiden mukaan jopa 30 000 ihmistä, useimmiten nuoria.

Englanderin romaani kuvaa pienen juutalaisperheen sisäisiä ristiriitoja, erityisesti isän ja pojan välisiä kamppailuja, jotka katkeavat pojan sieppaukseen hänen ilmaisemiensa radikaalien mielipiteiden vuoksi. Sieppauksesta ja katoamisesta lähtee liikkeelle toinen tarina, kamppailu kafkamaista byrokratiaa vastaan. Äiti ei hyväksy poikansa kohtaloa, vaan odottaa häntä palaavaksi kotiin. Isä alistuu vaimonsa tahtoon ja odottaa, vaikka tietää ettei poika enää koskaan palaa. Tänä päivänä Buenos Airesin Plaza de Mayoa kiertävät kadonneiden äidit vaatien tietoja rakkaistaan joita ei enää koskaan nähty.

Kadonneen kotimaan ja identiteetin kohtaloa kuvaa puolestaan Jana Hensel, jonka dokumenttiromaani Zonenkinder - eilisen aatteen lapset kertoo DDR:ssä syntyneistä nuorista joiden lapsuuden maa katosi. Itä- ja Länsi-Saksa eivät yhdistyneet, vaan Länsi-Saksa nielaisi Itä-Saksan. Samalla kaikesta siitä joka kuului itäsaksalaiseen tapaan kasvaa aikuiseksi tuli arvotonta ja naurettavaa -tai vähintään irrelevanttia uudessa tilanteessa. Aikuiset vanhenivat hetkessä, tulivat tarpeettomiksi, nuorten maailma muuttui täysin toiseksi kuin heidän vanhempiensa.

Joululahjaksi saatu Sofi Oksasen Puhdistus ehti maata hyllyssä puoli vuotta ennen kuin siihen sai tartuttua. Heti aloittamisen jälkeen harmitti ettei ollut aloittanut lukemaan teosta jo aiemmin. Poliittisesta vainosta, vallasta ja sen väärinkäytöstä, rakkaudesta, traagisesta historiasta ja petoksesta kertova romaani tekee taitavia leikkauksia nykypäivän uuteen sortoon ja orjuuteen joka on vain muuttanut muotoaan. Kaiken kruunaa Oksasen upean kaunis kieli ja karmiva tarina, joka pitää otteessaan viimeiseen riviin asti. Ehdoton lukuelämys, joka kannattaa kokea ellei ole jo ehtinyt suosikkiteosta selata.

Asiapuolelta kannattaa ehdottomasti mainita Työväen sivistysliiton TSL:n erinomainen ja ajankohtainen artikkelikirja Kurssin muutos: kestävään kasvuun ja hyvinvointiin. Laaja teos kattaa 17 artikkelia Suomen johtavilta sosiaali- ja taloustieteilijöiltä ulottuen hyvinvointivaltion oikeutuksesta ja taloudellisesta kestävyydestä verotuksen kehittämisratkaisuihin sekä eriarvoistumiskehitykseen köyhyyden ja terveyspolitiikan näkökulmista päättyen keskeiseen kysymykseen yhteiskunnallisesta hegemoniakamppailusta.

Heikki Taimion toimittama teos sisältää vakuuttavaa argumentaatiota sekä paljon taustoittavaa ja vakuuttavaa tutkimustietoa liittyen tapahtuneeseen eriytymiskehitykseen sekä sen ei-toivottaviin seurauksiin tarjoten samalla myös rakentavia ja hyvin perusteltuja vaihtoehtoja. Sosiaalisesti oikeudenmukaisempi politiikka on mahdollista, kannattavaa ja se voidaan perustaa koville faktoille sekä kansalaisten arvoille. TSL:n teoksen pitäisi kulua jokaisen hyvinvointivaltion tulevaisuudesta kiinnostuneen käsissä.

Talvisia tarinoita

Lukeminen kannattaa aina. Vaikka tänään oli hyvä päivä politiikan osalta, tekee mieli kirjoitella jostain muustakin, vaikka vinkata muutamasta kokemisen arvoisesta lukuelämyksestä. Vauva ja lievästi sanoen monipuolinen työnkuva vähentävät tehokkaasti lukuharrastuksen harjoittamismahdollisuuksia, mutta joitain helmiä sentään ehtii kahlata läpi kaiken muun ohessa.

Jokaiselle Euroopan historiasta kiinnostuneelle pakollista luettavaa pitäisi olla hollantilaisen journalistin Geert Makin huikea In Europe -teos. Mak kiertää vuosituhannen vaihteen Eurooppaa etsien eurooppalaisuuden juuria ja merkitystä. Samalla käydään läpi koko vuosisadan historia ja tapahtumia kyseisissä kaupungeissa eri vuosina. Matka kulkee elävänä, mielenkiintoisena, monipuolisena ja haastavana, välillä valtaisan surullisena Ypresin ja Verdunin tappotantereiden kautta Helsinkiin ja Wieniin, Guernicaan, Leningradiin, Auschwitziin, sieltä mantereen suurkaupunkien kautta Walesan Gdanskiin jossa puolalaiset kertovat illuusioidensa särkymisestä, Moskovaan, Tsernobyliin ja lopulta Sarajevoon. Maisemia ja ihmisiä, vaikutusvaltaisia ja tavallisia. Upea lukukokemus joka kaikkien kannattaa kokea.

Dubravka Ugrešicin Kiputilahallitus kertoo kielenopettaja Tanjan tarinan. Hollantiin sotaa pakoon ajautunut Tanja opettaa serbokroaattia ja Jugoslavian kirjallisuutta oppilailleen, maanmiehilleen ja -naisilleen jotka ovat yhtä lailla paenneet vieraaseen maahan. Itse kieltä ei enää ole, eikä maata jonka kirjallisuudesta puhutaan. Kun kirjallisuus- ja kieliluennot muuttuvat muisteluksi, tuntuvat kaikki löytävän jälleen jotain yhteistä, vain kadottaakseen sen uudelleen. Pinnan alla syntyy jännitteitä, jotka purkautuvat traagisesti. Kirja käsittelee maanpakolaisten identiteettiä, ulkopuolisuutta ja juurettomuutta. Mitä jää jäljelle, kun sinulta viedään maa ja kieli, ja mitä sinulla joskus oli, ei ole enää olemassa?

Günther Grassin Ravunkäyntiä nivoo kaunokirjallisesti upealla tavalla yhteen historian pahimman laivaonnettomuuden, saksalaisia pakolaisia kuljettaneen Wilhelm Gustloffin upotuksen jossa sai surmansa joidenkin arvioiden mukaan jopa 10 000 ihmistä sekä verkossa leviävät uusnatsiaatteet. Laivan upotus oli Saksassa kauan tabu, vaikka se oli koskettanut valtaisaa määrää ihmisiä. Kuten Saksan kaupunkien suurpommitukset tai saksalaisten pakolaisten kohtalo, ei Wilhelm Gustloffistakaan ollut lupa puhua. Rinnalla kulkee tarina vanhempien ja lasten yhteyden katkeamisesta, sukupolvien kuilusta sekä nuorten ihmisten väkivaltaisesta, turhasta kohtaamisesta joka on suomalaisille ikävän tuttu Jokelasta ja Kauhajoelta. Romaani päättyy järjettömän teon ylistykseen netissä. Ja päähenkilön toteamukseen: "Se ei lopu. Se ei koskaan lopu."

Ruotsalaisen, USAn politiikkaa tiiviisti seuraavan ystävän kehotuksesta piti halpa dollari hyödyntää amazon.comissa ja hankkia omistukseensa Rahm Emanuelin sekä Bruce Reedin kirja The Plan - Big ideas for America. Kirjoittajat ovat pitkäaikaisia keskeisiä demokraattivaikuttajia ja 2006 ilmestyneessä kirjassaan he arvioivat USAn poliittisen järjestelmän ongelmia sekä yhteiskunnallisia ratkaisuja.

Kirjan kielessä on paljon samoja aineksia kuin Obaman puheissa, merkityksellisimpänä ehkä progressiivisten arvojen pukeminen nimenomaisesti amerikkalaisiksi, isänmaallisiksi arvoiksi. Kirjoittajat arvostelevat puolueensa tapaa selittää jatkuvat vaalitappiot viestin perille menemisen heikkoudella katsoen oman selkeän vaihtoehdon tarjoamisen paremmaksi tavaksi vaikuttaa äänestäjiin- turhan tuttua tekstiä muidenkin maiden edistyksellisille liikkeille.

Konkreettisiksi avauksiksi nousevat mm. yleinen kansalaispalvelus, työn verotuksen keventäminen varakkaiden omaisuusverotuksen noustessa, siirtyminen hybridiautoihin, asuntolainojen korkojen verovähennysoikeus sekä universaali terveydenhuolto ja eläkkeen takaaminen kaikille amerikkalaisille. Vaikka poliittiset painotukset ja kieli ovat luonnollisesti vahvan amerikkalaisia, auttaa tiivis kirja kurkistamaan amerikkalaiseen poliittiseen todellisuuteen ja retoriikkaan. Hyödyllistä luettavaa, ilman muuta.

Joululukemisia

Joulunaikaan ja joulukuuhun muutoinkin kuului tänä vuonna erityisesti vauvan hoitoa, mutta jonkin verran lukemaankin ehtii. Viime päivät olen viettänyt Geert Makin huikean ja äärimmäisen luettavan In Europe -teoksen parissa. Hollantilaisjournalisti kiertää teoksessa Eurooppaa ja kuvaa samalla 1900-luvun kipeää historiaa. Tästä kuitenkin myöhemmin lisää, kun saan kirjan loppuun. Jo puolessa välissä sitä kuitenkin uskaltaa suositella kenelle tahansa historiasta kiinnostuneelle.

Antton Rönnholmin palkitun esseen innoittamana tartuin alkukuusta Mika Waltarin Yksinäisen miehen juna -romaaniin. Nuori mies matkustaa jonkin tuntemattoman halun ajamana kohti Konstantinopolia ja sieltä takaisin Helsinkiin. Kaukokaipuusta, seikkailun kaipuusta ja selittämättämästä poltteesta kertova romaani on mahtava lukuelämys. Pohjavirityksenä on myös ikävä sekä itsetutkiskelu. Mitä etsijä oikeastaan etsii ja miksi? Ja mitä hän kuvittelee etsimänsä ehkä löydettyään saavuttavansa? Onko kyseessä vain turhamaisuus?

Ruotsin vuoden 2006 kirjallinen tapaus oli suomalaissyntyisen Susanna Alakosken esikoisteos Sikalat. Pienen Leenan silmin kuvataan työväenluokkaisen suomalaissiirtolaisperheen elämää, jonka alemmuudentunto purkautuu alkoholismiin ja perheväkivaltaan. Romaanin kuvaukset isän ja äidin ryyppyremmistä ja arjen särkymisestä lapsen silmin kuvattuna ovat riipaisevia. "Humalaiset aikuiset eivät koskaan katsoneet lasta silmiin." Sikalat on kuitenkin myös selviytymistarina. Aina on mahdollisuus uuteen alkuun, kukaan ei kuitenkaan lopulta ole vanki.

Pysäyttävää ja palan kurkkuun nostattavaa luettavaa on puolestaan puolalaisen, Auschwitzin keskitysleiriltä selvinneen Tadeusz Borowskin kertomuskokoelma Kotimme Auschwitz. Borowski kuvaa leirin arkipäivää, jossa käydään kauppaa tavaralla ja periaatteilla sekä iloitaan omasta selviytymisestä ystävän tuhoutuessa. Kuljetusten epäinhimillisyys, ihmiselämän arvottomuus leiriolosuhteissa, valheet ja moraalin tuhoutuminen kuvataan karusti. Vankien jalkapallo-ottelun aikana heidän selkiensä takana surmataan tuhansia ihmisiä. Turhista toiveista kuvaavimpia on sairaan venäläisvangin, teoksen ainoan idealistin, toive luottovangille "Minä joudun kaasuun, mutta kun sota loppuu ja sinä olet yhä hengissä, niin mene äitini luokse. Sodan jälkeen ei varmasti ole enää rajoja, valtioita ja leirejä eivätkä ihmiset tapa toisiaan. Wied eto poslednij boj, tää on viimeinen taisto, ponimajesz? Sinä siis menet äitini luokse ja kerrot että minä kuolin, kuolin sen puolesta ettei olisi olemassa enää rajoja, sotia eikä leirejä."

Venäläistä uudempaa kirjallisuutta edustaa puolestaan Irina Denezkinan kokoelma Anna mulle! Suomeksi ei ainakaan allekirjoittaneen käsityksen mukaan ole pahemmin ilmestynyt nuorten venäläisten kirjailijoiden tekstejä, niitä voisi ilmestyä enemmänkin. Denezkina kuvaa lähiönuorten seksin, päihteiden, kuluttamisen ja poikien osalta satunnaisen oloisen väkivallan täyteistä elämää. Toistuva teema ovat särkyneet sydämet, tilanteet, joissa toisen tunteita ei ymmärretä tai haluta ymmärtää ja jossa toisen rakkauden osoitukset ja hyväksynnän kaipuu kohtaavat toiselta osapuolelta vain hyväksikäyttöä.

Marrasniteet

Marraskuu on parasta aikaa kirjoille, mutta lukuharrastusta ovat hieman häirinneet erinäiset Facebook-statuksiin päätyneet rakennus- ja remonttiprojektit sekä uusi työ. Muutamaa kirjaa kuitenkin ehtii selailla.

Kjell Askildsenin novellikokoelma Tessalonikin koirat on sisältää lyhyitä tarinoita parisuhteista. Tilanteet kertovat loukatusta ylpeydestä, tahallisesta väärinymmärtämisestä, valtakamppailusta vailla todistajia ja aikuisten ihmisten nokittelusta ja heittäytymisestä hankalaksi vailla oikeastaan mitään näkyvää syytä.

Tarinat alkavat kuin kesken jotain, ja kesken ne myös jäävät. Novelli Heinäsirkka alkaa jotenkin tutun tuntuisella post festum -kuvauksella, "Maria nälväisi häntä toisten läsnäollessa mikä kimmastutti häntä. Hän teki kaikkensa jotta olisi vaikuttanut välinpitämättömältä, mutta kun vieraat olivat lähteneet ja Maria sanoi olevansa väsynyt hän avasi uuden viinipullon. Etkö tule nukkumaan, Maria kysyi. Hän vastasi ettei ole väsynyt ja halusi vielä lasillisen. Päivä se on huomennakin, Maria sanoi. Tiedän mainiosti, hän sanoi ja se jäi hänen ainoaksi aggression osoituksekseen."

Tajunnanvirtaa, nimenomaan virtaamista tarjoilee puolestaan toisen norjalaisen, Erlend Loen Tosiasioita Suomesta. Päähenkilö on erakoitumiseen taipuvainen mediaosaaja, jonka saa tehtäväkseen Suomesta kertovan matkailuesitteen teon. Teos on täynnä absurdeja käänteitä ja ajatusten poukkoilua aiheesta toiseen, mutta itse tarinan punaiseksi langaksi nousee ennen muuta turvattomuus ja ajelehtiminen tilanteesta toiseen vailla sen suurempaa kontrollia omaan elämään. Kirja ei nimestään huolimatta juuri Suomesta kerro, ellei katsausta norjalaisiin Suomi-stereotypioihin sellaiseksi katsota.

Vihreän Langan pamflettisarjassa julkaistiin viime vuonna Rosa Meriläisen Puheet ovat tekoja -pamfletti. Napakka 120 sivun paketti on varsin mukava ja käteensopiva käyntikortti poliitikko, ex-kansanedustaja Meriläisen keskeisistä ajatuksista. Tämänkaltaista, selkeää ja kantaaottavaa tekstiä lukisi mielellään useammaltakin poliittiselta vaikuttajalta.

Teos jakaantuu kahtia, yleisesitykseksi kansanedustajan työstä jossa myös annetaan pikkuvinkkejä kansalaisjärjestöjen lobbareille, sekä mielenkiintoisempaan poliittiseen osaan jossa Meriläinen valottaa pintapuolisesti mutta luettavasti näkemyksiään erilaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Kirjanen käy hyväksi johdatukseksi vihreään ajatteluun niin perusnäkemystensä kuin teemojensa puolesta.

EU-politiikasta kiinnostuneille voi puolestaan suositella lämpimästi Simon Hixin teosta What's wrong with the European Union and how to fix it. Hix jäljittää mielenkiintoisella tavalla EU:n kärsimiä ongelmia. Hix katsoo EU:n ongelmien johtuvan Eurooppa-tason politiikan muuttumisesta sekä legitimiteettivajeesta. Ratkaisuna hän tarjoaa unionin rohkeaa politisointia. Rakenteet ovat jo olemassa, kyse on toimintatavoista, ennen kaikkea avoimuudesta.

Kun EU-politiikassa on siirrytty selkeästi markkinoiden avaamisesta ja yhteistyön rakentamisesta tilanteeseen jossa kyse on sisällöistä -jotka tuottavat voittajia ja häviäjiä- tulisi tämän näkyä myös vaalikamppailussa. Tähän toiveeseen voi vain yhtyä tulevienkin EU-vaalien osalta. EU:n hallintoa tulisi muuttaa selkeän poliittiseksi, ja kansalaisilla tulisi olla mahdollisuus valita suunta. Konkreettisina ehdotuksina Hix esittää mm. Euroopan parlamentin valiokuntapaikkojen jakoa vaalivoittajaa suosivaksi sekä selkeitä eurooppalaisten puolueiden ehdokkaita komission puheenjohtajaksi. Kaiken kaikkiaan hyvää ja konkreettista analyysia, jonka toivoisi näkyvän jo tulevissa vaaleissa.

Lokalukuja

Lukeminen kannattaa aina. Syksyn lukukokemusten parhaimmistoon lukeutuu ilman muuta aiheellista keskustelua herättänyt Tommi Uschanovin Mikä vasemmistoa vaivaa? Uschanov hahmottaa mielenkiintoisesti ja ajatuksia herättävästi vasemmiston ongelmia tavalla ja näkökulmista, jotka on useimmiten erittäin helppo allekirjoittaa.

Erityisen keskeisiä ovat faktatiedon voimaan luottaminen ja vapausarvojen korostaminen. Marxin varsin raikas luenta täydentää mielenkiintoista pakettia. Kirja ei myöskään sorru liiaksi besserwisserismiin, vaan onnistuu olemaan rakentava, ehkä juuri siksi, että Uschanov katsoo itse kuuluvansa sosialidemokraattiseen aateperinteeseen.

Toinen, finanssikriisin oloissa erittäin ajankohtainen teos on Attacin viime vuonna julkaisema, Ville-Pekka Sorsan toimittama teos Kehityksen kestävä rahoitus. Kyseessä on erinomainen johdatus kansainväliseen kehitysrahoitukseen sekä rahoitusmarkkinoihin, jonka pitäisi kuulua kaikkien kansainvälisestä taloudesta ja rahoituslaitoksista sekä niiden toiminnasta kiinnostuneiden peruslukupakettiin.

Kirjan loppupuolella Sorsa hahmottelee malleja, joiden pohjalta kansainvälistä rahoitusarkkitehtuuria voitaisiin uusia. Nämä kysymykset ovat juuri nyt erittäin ajankohtaisia. Hänen esittämänsä ideat korostavat tarvetta globaalilla tasolla harjoitettavaan suhdannepolitiikkaan sekä ylikansalliseen verotukseen.

Mielenkiintoisen näkymän uudempaan yhdysvaltalaiseen ulkopoliittiseen ajatteluun tarjoaa Fareed Zakaria teoksessaan The Post-American World. Zakarian mukaan USA on menettämässä asemansa maailmanpolitiikan ehdottomana hegemonina ja olemme siirtymässä uudenlaiseen maailmaan, jota luonnehtii muiden nousu, "rise of the rest". Tällä hän viittaa ennen muuta Kiinaan ja Intiaan.

Zakarian teos suhtautuu liberaalin kapitalismin saavutuksiin demokratian ja hyvinvoinnin takaajana viimeaikaiset tapahtumat huomioonottaen melko kritiikittömästi, mutta keskeisenä huomiona läpi kirjan kulkee se oikea havainto, jonka mukaan lisääntyvät kontaktit, kauppa ja riippuvuussuhteet lisäävät rauhanomaisen kehityksen mahdollisuuksia. Teos sisältää lisäksi mielenkiintoista analyysia uskontojen ja maailmankatsomusten merkityksestä nousevien Itä-Aasian maiden ulkopolitiikkaan. Zakaria myös painottaa "soft powerin" merkitystä menestyksekkäiden yhteiskuntien vaikutusvallan taustalla.

Romaanielämyksistä syksyn parhaisiin kuuluu ehdottomasti venäläisen Vasili Grossmanin suurtyö Elämä ja kohtalo. Huikea totalitarismin kritiikki kuvaa valtavalla henkilögallerialla keskitysleirivankeja, sotaan pakotettuja rivimiehiä Stalingradin traktoritehtaan tulihelvetissä, rintamantakaisia tiedemiehiä ja -naisia, jotka joutuvat pelkäämään ja varomaan sanojaan jopa ystäviensä seurassa, varomaton sana voi katkaista uran ja jopa elämän.

Grossmanin tekstissä ihmiselämän pienuus suurten tapahtumien keskellä - mutta samalla ainutlaatuisuus nousee esiin pienissä pätkissä. "Ammunnan ja räjähdysten pauhun seassa tehtaiden suunnalta kantautui juuri erottuva pitkä ääni: ur-a-a-a-a-a... Tuossa vastarynnäkköön nousseen Stalingradin jalkaväen pitkässä huudossa oli muutakin kuin uhkaa - jotain surumielistä, kaihoisaa. Kiirittyään yön kylmän veden yllä taisteluhuuto ikään kuin menetti kuumaa kiihkoaan ja muuttui, ja äkkiä siinä paljastui aivan toinen olemus. Ei uhma, eikä hurjuus, vaan sielun surullisuus, joka ikään kuin hyvästeli kaikkea rakasta, ikään kuin kutsui läheisiään havahtumaan, kohottamaan päänsä tyynystä, viimeisen kerran kuulemaan isän, miehen, pojan, veljen ääntä..."

Elolukuja

Kesä alkaa olla ohi, niin töiden lisääntymisen kuin ilmojenkin myötä. Elokuussa on kuitenkin vielä ollut aikaa lueskeluun. Muutama mainitsemisen arvoinen kirja on tullut loppukesästäkin vastaan ja joita voi suositella muillekin.

Suomalaisista kustantajista Sammakko on tehnyt kulttuuriteon ja aloittanut Wladimir Kaminerin hulvattomien tekstien julkaisemisen suomeksi. Ryssändisko sisältää viisikymmentä lyhyttä kertomusta Saksaan muuttaneen venäläisen nuoren miehen elämästä ja sattumuksista. Kansallisia identiteettejä hauskasti sekoittavat jutut luovat myös elämänmakuisen kuvan Berliinistä.

Vakavampaa luettavaa tarjoaa Asko Sahlbergin Yhdyntä. Teos sijoittuu sodanaikaiseen Helsinkiin. Vuonna 1944 pääkaupunki on jatkuvien yöpommitusten kohteena. Tuhoutuvassa kaupungissa toisensa kohtaavat mies ja nainen, jotka molemmat luulevat toistaan joksikuksi muuksi. Molemmilla on takanaan kuolemaa ja menetyksiä. Ja kuolemaan teos myös päättyy. Yhdyntä on kuitenkin ennen muuta lohduton tarina yksinäisyydestä. Yksin ollaan myös kun ollaan yhdessä. Murheellisin hahmoista on sivuosan pieni tyttö, varkaissa kulkeva hyväksikäytetty lapsi, joka jää tuijottamaan kivikasaa jonka alta pilkottavat isän saappaat.

Sodasta, mutta toisessa ajassa ja paikassa kertoo Yasmina Khadran Sirens of Baghdad. Teos kertoo nuoresta miehestä, jonka tulevaisuuden sota tuhoaa ja ajaa hänet yliopisto-opinnoistaan takaisin kotikyläänsä ilman toivoa paremmasta. ""From one day to the next, the most passionate love affairs dissolved in tears and blood. The university was abandoned to vandals, and my dreams were destroyed, too."

Vammaisen lapsen kohtalo miehittäjien tiesululla, hääjuhlan pommitus, kertojan isän nöyryyttäminen sekä täydellinen päämäärättömyys aikaansaavat sisäisen muutoksen, jossa herkkä nuori muuttuu tunteettomaksi verenhimoiseksi aikapommiksi ja alkaa etsiä tapaa kostaa. Kun itsekunnioitusta ei voi lunastaa elämässä, sen voi ehkä lunastaa kuolemassa. Näin hän kulkeutuu kotikylästään Bagdadiin, jossa hänet värvätään suorittamaan kaikkien aikojen suurin terrori-isku. Mutta mikään ei ole peruuttamatonta ja pienilläkin asioilla on merkitystä.

Asiapuolen kirjoista ajattelemisen arvoista luettavaa tarjoaa David Heldin Global Covenant - the Social Democratic Alternative to Washington Consensus. Teoksen tarkoitus on nostaa esiin toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja globalisaation ohjaamiseksi ja hallitsemiseksi. Tämä vaatii muutoksia poliittisessa, taloudellisessa ja juridisessa järjestelmässä. Heldin lähtökohdan mukaan sosialidemokraattisten arvojen tehokas edistäminen käytännön politiikassa vaatii siirtymistä eteenpäin kansallisvaltiokeskeisestä ajattelusta. Sosialidemokratian on, kuten aikoinaan kansallisella tasolla, tarjottava oma mallinsa radikaalin antiglobalismin sekä kritiikittömän markkinaliberalismin välimaastoon. Heldin teos tarjoaa hyvää aineistoa myös "uuden SDP:n" suuntakeskusteluihin.

Kesäkirjoja

Vaikkei mitään varsinaista lomaa olisikaan, voi kesällä silti hieman karsia menojaan ja syventyä muuta vuotta paremmin kirjoihin. Allekirjoittaneen kesään aurinkoisella kalliolla tai nurmikolla löhöäminen ja lueskelu kuuluvat elimellisenä osana. Hiekkarannalle ei talven jäljiltä valkoista vararengastaan kehtaa mennä esittelemään, mutta aina löytyy jokin kallionkolo. Tähän tarjoutuu oivalliset mahdollisuudet niin Vuosaaressa kuin Turun Uittamollakin.

Kesän mainitsemisen arvoista saalista ovat olleet muutamat teokset, jotka ovat jääneet mieleen. Kotimaisista kirjoista luettavana ovat olleet Riikka Pulkkisen Raja, Bo Carpelanin Kesän varjot sekä Jarkko Tontin Luokkakokous, mutta ylivoimaiseksi suosikiksi nousee Arto Salmisen Kalavale - kansalliseepos. Kalavale on raainta suomalaista yhteiskuntakritiikkiä vähään aikaan. Tosi-tv-sarja Auschwitzissa toisen polven syrjäytyneiden liha palaa päävoittoa hakiessa, Nelonen ja Ilta-Sanomat markkinoivat, kohuja synnytetään, kaikki varastavat ja käyttävät toisiaan hyväksi. Vilkaisu tv-ohjelmatarjontaan ja keltaiseen lehdistöön osoittaa, että Salmisen maailma hieman siistittynä on jo täällä.

Yhteiskuntakritiikkiä tarjoilevat myös venäläinen Viktor Jerofejev ja ukrainalainen Andrei Kurkov. Kurkov tarjoilee näköalan korruptoituneeseen ja harmaaseen post-sosialistiseen yhteiskuntaan teoksessaan Kuolema ja pingviini. Lakonisen ilmeettömän kerronnan ohessa esiin piirtyy maailma, jossa asiat tapahtuvat ja päätökset tehdään tavallisten kansalaisten ulottumattomissa, elämä on pienistä vodkanhuuruisista ilonhetkistä huolimatta apaattista ja ankeaa, Yhdysvaltain dollarit avaavat portit mihin tahansa ja jossa ihmishenki on halpa ja selviytyminen suhdanteiden varassa. Sympaattinen on ainoastaan päähenkilön lemmikkipingviini, joka sekin pelastuu vain rahalla ostetun lapsen sydämen ansiosta.

Viktor Jerofejevin Hyvä Stalin on puolestaan tyylikäs satiiri Venäjän historiasta ja nykypäivästä, joka kulkee rinnan kauniin isä-poika-suhteen kehittymisen kuvauksen kanssa. Stalin on venäläinen kansallissankari, kaikissa venäläisissä vaikuttajissa asuu Jerofejevin mukaan Stalin. Venäjä on tuomittu jonkinasteiseen autokratiaan, mutta haluavatko ihmiset edes muuta? Lapsi kohtaa politiikan diplomaatti-isän kanssa ulkomailla: "Istumme kaikessa rauhassa kahvilassa. Juon kaakaota. Äkkiä - skandaali. Jotkut sympaattiset ihmiset, jotka istuvat perheenä samassa kahvilassa, vaativat isäntää ajamaan meidän ulos vain siksi, että olemme tulleet Moskovasta: - Ne ovat neuvostomurhaajia! --- En saanut edes juoda kaakaotani loppuun. - Isä, kenet me olemme tappaneet? kysyin kadulla."

Faktapuolen kirjoista ehdottomaan aateliin nousee Mark Leonardin uutuus What does China think? Mark Leonard on vaikutusvaltainen nuorehko akateemikko, jolla on merkittävää taustaa eurooppalaisissa think tankeissa. Hänen tuore pamflettinsa käsittelee mielenkiintoisella tavalla kiinalaisen politiikan kehitystä ja esittää näkemyksen, jonka mukaan kiinalainen käsitys "aidatusta maailmasta" nousee haastamaan länsimaisen liberaalin demokratian ja "litteän maailman" globalisaation ymmärtämisen muotona. Tässä maailmassa kansallisvaltiot ovat keskeisiä toimijoita, taloutta säädellään ja USA:n hegemonista asemaa murennetaan. Ajattelemisen arvoista aineistoa.

Hyviä vinkkejä ja lukukokemuksia otetaan vastaan, jätä ehdotus kommenttikenttään! Vapaapäivää odottamassa lojuvat David Heldin Global Covenant - The Social Democratic Alternative to the Washington Consensus sekä Umayya Abu-Hannan Sinut. Mutta vielä on kesää jäljellä ja sivuja luettavana.

Sorvin ääreen

Takaisin kotona. Matkailu avartaa aina. Vaaleihin valmistautuvassa Espanjassa eivät kampanjat suuria ulkomainoksia lukuunottamatta katukuvassa näkyneet. Sen sijaan uutislähetykset täyttyivät valtavilta näyttävistä vaalijuhlista, joista ei puuttunut lippuja, serpentiinejä ja väkeä. Tv-asemien gallupien mukaan hallitsevat sosialistit vaikuttavat pysyvän edellä, jää nähtäväksi.

Kauniit espanjalaiset kaupungit tarjoavat ajateltavaa myös kaupunkisuunnittelusta kiinnostuneille. Ei niin pientä kylää, etteikö sen keskusta olisi ollut kävelyaluetta. Sevillassa ja Cordobassa pystyi kävelemään korttelikaupalla ilman, että piti kuunnella moottoreita tai väistellä näitä länsimaisia pyhiä lehmiä. Ja olivatko keskustat kuolleita? Eivät todellakaan, vaan täynnä liikkeitä, kahviloita ja klubeja, sekä ihmisiä. Miten Suomessa voi vastaavankaltaisen saavuttaminen olla niin mahdotonta, edes rajatummalla alueella? Sinällään joissain liikkeissä oli myös ihmeteltävää. Jos olisin yksityisyrittäjä, saattaisin epäröidä paperikauppani nimeämistä "Jumalan rakkaudeksi".

Kotimaan uutisista onnistuin pysymään kiitettävän kaukana. Erkki Tuomioja sai näemmä aikaan myrskyn vesilasissa esittämällä ajatusleikin bensiinin säännöstelystä. En ole kuullut tarkkaa esitystä, mutta jonkinlainen kontrolli bensiinin kulutuksen suhteen tulee todennäköisesti olemaan todellisuutta jossain vaiheessa joka tapauksessa, halusimme tai emme. Ja olisi useita syitä myös haluta sitä. Kehottaisin niin Marja Tiuraa kuin muutamia muitakin keskittymään pikemminkin omien avaustensa esittelyyn ja kehittelyyn kuin muiden kyttäilyyn ja pikkunäppärään vinoiluun. Erityisesti demareille tämän pitäisi olla viime vaaleja silmällä pitäen itsestäänselvää.

Kyseisille päivänpolitiikan pikkusieluille, ja muillekin, suosittelen kampanjoiden kuumentuessa kehittävää lukemista, joka auttaa muistamaan miksi tätä poliittista toimintaa ylipäänsä harjoitetaan. Ehdin lomalla kokea kaksi hienoa lukuelämystä, toisen kaunokirjallisen ja toisen faktakirjallisuuteen liittyvän. Frederic Manningin teos "Harva hyvin kuolee" kertoo brittisotilaista ensimmäisessä maailmansodassa. Kaunis ja koruton kertomus turhista kuolemista ja tavallisten rivimiesten tunnoista sellaisten tapahtumien keskellä, johon he eivät itse voi vaikuttaa.

Toinen pysähdyttävimpien lukuelämysten listaan kohoava teos on Naomi Kleinin uutuus "The Shock Doctrine", joka vyöryttää lukijan eteen kielellisesti taidokkaan ja lähdeaineistoltaan vakuuttavan esityksen nykyaikaisesta globaalikapitalismista ja sen kehityksestä sekä sen asettamasta haasteesta demokratialle sekä kansalaisten väliselle tasa-arvolle. Suosittelen lämpimästi jokaiselle yhteiskuntapolitiikasta ja maailman tilasta kiinnostuneelle.

Kuvassa kirjat sekä Espanjan sosialistien logo, joka muistuttaa suuresti Suomen SDP:n tulevaa logoa.

Lukutoukka

Laura haastoi allekirjoittaneen listaamaan kirjoja. Bibliofiili kun olen, tämähän onnistuu. Tosin tehtävä oli kaikkea muuta kuin helppo.

1. Kirja, joka muutti elämäni

Tähän täytyy listata muutamia, sillä yksi ei riitä. J.R.R Tolkienin Taru sormusten herrasta oli valtava elämys ja silmien avaaja pienenä poikana. Monella tapaa merkittävä oli pääsykoekirjani, Zygmunt Baumanin Sosiologinen ajattelu. Ryszard Kapuscinskin Imperiumi ja David C. Kortenin Maailma yhtiöiden vallassa ovat varmasti vaikuttaneet maailmankuvaani, kuten myös Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta, Linnan Täällä pohjantähden alla sekä Eric Hobsbawnin Äärimmäisyyksien aika. Brechtin runokokoelma johdatti minut aikanaan runojen maailmaan, josta ei ole ollut kiire pois.

2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran

Monia, monia... Luen ylipäätään hyvät kirjat useampaan kertaan. Sormusten herran olen lukenut muistaakseni viidesti. Muita usean lukemisen kestäneitä suosikkeja ovat olleet mm. Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys, Juha Seppälän novellikokoelma Super Market sekä maanmainio Hovimarsalkka, Irving Welshin Paska sekä jo mainitsemani Äärimmäisyyksien aika. Uusi suosikki on ilman muuta Torgrim Eggenin huikea Pärstäkerroin. Uudemmista tietokirjoista useampaa lukukertaan joutui Joseph Stiglitzin Globalisaation sivutuotteet.

3. Kirja mukaan autiolle saarelle

Autiolla saarella saisin ehkä vihdoinkin luettua kannesta kanteen Raamatun. Tuohon länsimaisen historian kannalta varsin merkittävään teokseen tulisi tutustua joskus vihoviimeistä piirtoa myöten.

4. Kirja, joka teki minusta hupakon

Hupakon... Jerome K. Jeromen Kolme miestä veneessä saa hyvälle tuulelle, Kapuscinskin Imperiumi ja Eebenpuu haluamaan tutkivaksi journalistiksi maailman ääriin.

5. Kirja, joka sai minut kyyneliin

Näitä on monia. Monissa kirjoissa ja erityisesti runoissa on sellaista voimaa, joka voi yllättää. Eräs kauneimmista ja liikuttavimmista runoista, jonka tiedän, on seuraava Ann Thorpin runo Usko:

Minun on uskottava,
että yhä olet olemassa.
Jossakin.
Että yhä katselet minua.
Joskus.
Että yhä rakastat minua.
Jotenkin.

Minun on uskottava,
että elämällä on tarkoitus.
Jonkinlainen.
Että minua tarvitaan täällä.
Joskus.
Että saan jotakin aikaan.
Jossakin.

Minun on uskottava,
että täällä on viivyttävä.
Jonkin aikaa.
Että opin tästä kaikesta.
Jotakin.
Että taas saan tavata sinut.
Jossakin.

6. Kirja, jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi

Ystävä Hannu Jouhki yllätti kaunokirjallisilla kyvyillään iloisesti. Olisi upeaa lukea muista yhteyksistä tuttujen ihmisten hengentuotteita.

7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta

Vaikea sanoa, ehkä Mein Kampf kuuluu sellaiseen lukemistoon, jonka puuttumista en jäisi suremaan. Toisaalta vaikeaa ryhtyä tuomariksi sen suhteen, mitä ihmiset haluavat julkaista.

8. Kirja, jota luen parhaillaan

Ammatillista kirjallisuutta runsain määrin, asiakirjallisuutena pöydällä odottaa J. Magnus Rynerin Capitalist Restructuring, Globalisation and the Third Way. Romaaneista kesken on Vasili Grossmanin kirjoittama järkäle Elämä ja kohtalo.

9. Kirja, jonka olen aikonut lukea

Pärstäkertoimen innoittamana ostin Kirjatorilta Eggeniltä suomennetun Sisustajan, jonka kimppuun käyn ensi tilassa. Tämän lisäksi lukulistalla on Arto Salmisen koko tuotanto. Kunnianhimoisempia tavoitteita ovat keskeisten uskontojen tekstit, Felipe Fernandez-Armeston Millennium sekä W.G.Sebaldin Austerlitz. Jossain vaiheessa aion myös lukea Marxini alkuperäisessä muodossaan ja kokonaisuudessaan.