Marrasniteet

Marraskuu on parasta aikaa kirjoille, mutta lukuharrastusta ovat hieman häirinneet erinäiset Facebook-statuksiin päätyneet rakennus- ja remonttiprojektit sekä uusi työ. Muutamaa kirjaa kuitenkin ehtii selailla.

Kjell Askildsenin novellikokoelma Tessalonikin koirat on sisältää lyhyitä tarinoita parisuhteista. Tilanteet kertovat loukatusta ylpeydestä, tahallisesta väärinymmärtämisestä, valtakamppailusta vailla todistajia ja aikuisten ihmisten nokittelusta ja heittäytymisestä hankalaksi vailla oikeastaan mitään näkyvää syytä.

Tarinat alkavat kuin kesken jotain, ja kesken ne myös jäävät. Novelli Heinäsirkka alkaa jotenkin tutun tuntuisella post festum -kuvauksella, "Maria nälväisi häntä toisten läsnäollessa mikä kimmastutti häntä. Hän teki kaikkensa jotta olisi vaikuttanut välinpitämättömältä, mutta kun vieraat olivat lähteneet ja Maria sanoi olevansa väsynyt hän avasi uuden viinipullon. Etkö tule nukkumaan, Maria kysyi. Hän vastasi ettei ole väsynyt ja halusi vielä lasillisen. Päivä se on huomennakin, Maria sanoi. Tiedän mainiosti, hän sanoi ja se jäi hänen ainoaksi aggression osoituksekseen."

Tajunnanvirtaa, nimenomaan virtaamista tarjoilee puolestaan toisen norjalaisen, Erlend Loen Tosiasioita Suomesta. Päähenkilö on erakoitumiseen taipuvainen mediaosaaja, jonka saa tehtäväkseen Suomesta kertovan matkailuesitteen teon. Teos on täynnä absurdeja käänteitä ja ajatusten poukkoilua aiheesta toiseen, mutta itse tarinan punaiseksi langaksi nousee ennen muuta turvattomuus ja ajelehtiminen tilanteesta toiseen vailla sen suurempaa kontrollia omaan elämään. Kirja ei nimestään huolimatta juuri Suomesta kerro, ellei katsausta norjalaisiin Suomi-stereotypioihin sellaiseksi katsota.

Vihreän Langan pamflettisarjassa julkaistiin viime vuonna Rosa Meriläisen Puheet ovat tekoja -pamfletti. Napakka 120 sivun paketti on varsin mukava ja käteensopiva käyntikortti poliitikko, ex-kansanedustaja Meriläisen keskeisistä ajatuksista. Tämänkaltaista, selkeää ja kantaaottavaa tekstiä lukisi mielellään useammaltakin poliittiselta vaikuttajalta.

Teos jakaantuu kahtia, yleisesitykseksi kansanedustajan työstä jossa myös annetaan pikkuvinkkejä kansalaisjärjestöjen lobbareille, sekä mielenkiintoisempaan poliittiseen osaan jossa Meriläinen valottaa pintapuolisesti mutta luettavasti näkemyksiään erilaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Kirjanen käy hyväksi johdatukseksi vihreään ajatteluun niin perusnäkemystensä kuin teemojensa puolesta.

EU-politiikasta kiinnostuneille voi puolestaan suositella lämpimästi Simon Hixin teosta What's wrong with the European Union and how to fix it. Hix jäljittää mielenkiintoisella tavalla EU:n kärsimiä ongelmia. Hix katsoo EU:n ongelmien johtuvan Eurooppa-tason politiikan muuttumisesta sekä legitimiteettivajeesta. Ratkaisuna hän tarjoaa unionin rohkeaa politisointia. Rakenteet ovat jo olemassa, kyse on toimintatavoista, ennen kaikkea avoimuudesta.

Kun EU-politiikassa on siirrytty selkeästi markkinoiden avaamisesta ja yhteistyön rakentamisesta tilanteeseen jossa kyse on sisällöistä -jotka tuottavat voittajia ja häviäjiä- tulisi tämän näkyä myös vaalikamppailussa. Tähän toiveeseen voi vain yhtyä tulevienkin EU-vaalien osalta. EU:n hallintoa tulisi muuttaa selkeän poliittiseksi, ja kansalaisilla tulisi olla mahdollisuus valita suunta. Konkreettisina ehdotuksina Hix esittää mm. Euroopan parlamentin valiokuntapaikkojen jakoa vaalivoittajaa suosivaksi sekä selkeitä eurooppalaisten puolueiden ehdokkaita komission puheenjohtajaksi. Kaiken kaikkiaan hyvää ja konkreettista analyysia, jonka toivoisi näkyvän jo tulevissa vaaleissa.