Miksi pääomatuloja pitäisi verottaa enemmän?

Masentava taloudellinen tilanne ja nopea työttömyyden kasvu ovat herättäneet jopa pääministeri Vanhasen vaatimaan veronkorotuksia rikkaimmille. Vanhaselle tarjoutuukin nopeasti mahdollisuus vastata omaan huutoonsa, koska eduskunnassa on käsiteltävänä SDP:n eduskuntaryhmän tekemä lakiesitys, jossa pääomatulojen verotusta esitetään kiristettäväksi 30%:iin.

Pääomatuloveron kiristäminen olisi monessa mielessä järkevää. Nykyisellään pääomatuloja verotetaan 28% tasaverolla. Pääomatulot keskittyvät erityisesti suurempien tulojen osalta vahvasti tulohaitarin yläpäässä oleville henkilöille. Kun ansiotuloja verotetaan progressiivisesti, ollaan tilanteessa jossa jo 3000 euroa kuussa tienaava keskiverto suomalainen palkansaaja maksaa tuloistaan suuremmalla prosentilla veroja ja pakollisia maksuja kuin suuri osa korkeimpia pääomatuloja saavista.

Pääomatulovero ja ansiotulovero eriytettiin Suomessa edellisen porvarihallituksen aikana vuonna 1993. Tämän vuoden jälkeen alkoi erikoinen ilmiö. Rikkaimpien kansalaisten tulonmuodostus alkoi tuon jälkeen muuttua nopeasti. Kun verouudistuksen aikoihin varakkaimman prosentin tuloista alle 20% oli pääomatuloja, oli tilanne 2007 muuttunut siten, että pääomatuloina otettiin ulos jo reilusti yli puolet tuloista. Käytännössä tämä on johtanut tulohaitarin huipun osalta regressiiviseen verotukseen. Maksukykyisimmät maksavat suhteessa vähemmän veroja.

Pääomatuloveroon liittyy myös tarkoituksetonta uhkakuvien maalailua. Aina kun joku esittää kyseisen veron korottamista, löytyy jostain päivystävä porvari uhkailemaan yritysten maastamuutolla. Pääomatuloveroa eivät kuitenkaan maksa yritykset, vaan sitä maksavat ihmiset. Samalla suomalainen pääomatulovero ei muutoksen jälkeenkään olisi erityisen korkea. Ruotsissa verokanta on jo 30%, Tanskassa kyseinen vero on progressiivinen.

Viimeinen pointti koskee taloudellista tehokkuutta. Finanssikriisin jälkeisessä kansainvälisessä talouspoliittisessa keskustelussa on kiinnitetty entistä enemmän huomiota vääristyneen tulonjaon ja riittämättömän kokonaiskysynnän merkitykseen ongelmien aiheuttajana. Tuloerot ovat kasvaneet merkittävästi jo pitkään. Tulohaitarin vauraimman pään kasaantuva varallisuus kulkeutuu huomattavasti heikommin reaalitaloutta kasvattavaan ja työpaikkoja luovaan kulutukseen kuin laajan keskiryhmän, heikoimmin toimeentulevista puhumattakaan. Nämä pääomat ohjautuivat ennen muuta rahoitusmarkkinoille -kasvuun, jolla ei ollut reaalitaloudellista pohjaa. Tehokkaammalla verotuksella osa näistä varoista voitaisiin ohjata sellaiseen kulutukseen joka stimuloisi nimenomaan reaalitaloutta.

Vielä veroista

Verokeskusteluun saatiin jälleen hyviä sytykkeitä kun VM:n Hetemäen työryhmän odotettu välitarkastelu julkaistiin. Esityksessä oli hyviä linjauksia. Progression periaate halutaan säilyttää ja veropohjan tilkitsemiseksi ehdotetaan tarkasteltavaksi usein parempiosaisten helpommin hyödynnettävissä olevia verovähennyksiä jotka tekevät verosuunnittelusta mahdollista ja turhaan monimutkaistavat järjestelmää. Perushuomiot nimenomaan työn köyhyyttä vähentävästä vaikutuksesta ovat nekin oikeita. Köyhyyttä ei torjuta vain tulonsiirroin.

Kuumaksi perunaksi nousi asuntolainojen korkojen verovähennysoikeus, joka oli listassa tarkasteltavien asioiden mukana. Valmista esitystä aiheesta ei ollut - eikä tuskin seuraavan päivän keskustelujen perusteella ole tulossakaan. Poliitikot laidasta laitaan ilmoittivat vastustavansa vähennyksen poistoa ja uutisissa näytettiin "kansalaista" edustavaa kolmikerroksisen talon rakentajaa joka purki pahaa mieltään aiheesta ja kertoi olevansa todella suurissa vaikeuksissa mikäli vähennys poistettaisiin. Varmasti.

Verovähennysoikeus on kieltämättä yksilönäkökulmasta mukava olla olemassa ja takuulla tarpeenkin monille. Myös allekirjoittanut nauttii siitä. Asuntolainojen verovähennysoikeuden olemassaololle ei kuitenkaan ole oikein löydettävissä oikeudenmukaisuuteen liittyviä perusteita. Kyseessä on tuki omistusasujille, jotka keskimäärin ovat paremmin toimeentulevia kuin vuokralla-asujat, jotka puolestaan eivät saa vastaavia vähennyksiä omiin asumismenoihinsa.

Vähennys tukee myös pankkeja koska se auttaa ihmisiä ottamaan suurempia lainoja, ja samalla ajaa osaltaan asuntojen hintoja ylöspäin. Hetemäen kalvojen mukaan vähennyksen merkitys valtion taloudelle on 490 miljoonaa euroa vuodessa. Se on kaksi kertaa enemmän kuin arvioitu päivähoitomaksujen poisto. Samaan aikaan lehdistä luetaan vanhustenhoidon tilasta resurssipulassa, ryhmäkokojen kasvusta kouluissa ynnä muusta.

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen kirjoitti Helsingin Sanomissa muutama päivä sitten siitä, miten ihmiset mielipidetiedusteluissa kertovat valmiutensa maksaa veroja luodakseen yhteiskuntaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Äänestyskopissa tai muussa omassa toiminnassa nämä arvot eivät sitten kuitenkaan näy. Verokeskustelu osoitti sen, että poliitikot ovat tästä niin vakuuttuneita ettei kukaan edes yritä järkiperusteilla.

Välttävä kuusi miinus

Tulevan vuoden budjetti jää mieleen kolmesta asiasta. Ensinnäkin käsittämättömästä alv-väännöstä, jonka lopputuloksena valtion kassaan syntyy keskelle nousevaa työttömyyttä ketään työllistämätön satojen miljoonien kokoinen lovi ja joka katetaan veronkorotuksilla jotka pahimmillaan heikentävät työllisyyttä entisestään. Toiseksi työttömyyden räjähdysmäisestä kasvusta jonka syyt tottakai ovat merkittävissä määrin Suomen ulkopuolisia mutta jolle ei liikoja aiota tehdä. Viimeisenä nousevat esiin kehitysyhteistyömäärärahat, joiden osalta järjestöt syyttävät hallitusta enemmän tai vähemmän suoraan valehtelusta.

Ruoan hinta on viime aikoina noussut Suomessa huomattavasti verrokkimaita nopeammin. Tätä voidaan selittää tulevan alv-alennuksen etukäteisellä siirtymisellä kauppojen katteisiin. Alv-ale on jo maksettu. Keskusta perustelee pakkomiellettään köyhyyden vähentämisellä, mutta alv-alesta nauttivat kaikki, myös he, jotka eivät vähävaraisuudesta kärsi. Samalla, mitä kalliimpia elintarvikkeita ostat, sitä suuremman verohelpotuksen saat. Jos Keskusta olisi aidosti huolissaan vähävaraisista eikä kauppiaiden taseista olisivat nyt hiekkaan valuvat 500 miljoonaa lievittäneet köyhyyttä paljon alv-alea tehokkaammin köyhimmille suoraan suunnattuina.

Välillisten verojen yleistä korottamista ymmärretään laajalti niissä piireissä joissa toivotaan kulutuksen kireämpää verotusta ympäristön säästämiseksi. Suhdanteet huomioon ottaen ajankohta ei välttämättä kuitenkaan ole paras mahdollinen tämäntapaiseen korotukseen. Aiheesta kirjoitettiin työllisyysnäkökulmasta hiljattain mielenkiintoisesti mm.Talouselämässä. Samalla on huomioitava, että alv-korotus on muodoltaan regressiivinen, eli kohdistuu korostuneesti pienempituloisiin. Kun samalla omaisuuksien tai pääomatulojen verotus ei kiristy, ollaan Suomessa jälleen monta askelta lähempänä de facto tasaveroa, linja joka toistuu budjetista toiseen.

Taannoin valtionvarainministeri Katainen kehui budjettiensa elvyttävyyttä ja tyrmäsi opposition vaatimukset populistisiksi. Useat ekonomistit arvostelevat elvytyspolitiikkaa nyttemmin kuitenkin liian vaatimattomaksi ja liian nopeasti lopetetuksi. Aktia-pankin Timo Tyrväinen toteaa YLEn haastattelussa seuraavaa: "Valitettavasti hallituksen suurin virhe tapahtui jo liki vuosi sitten. Elvytykseen lähdettiin liian hitaasti ja liian pienin panoksin." Kuulostaa kovasti samalta kuin opposition esittämä kritiikki viime vuonna. Jossain vaiheessahan laman ei pitänyt koskea Suomea lainkaan, myöskään tämä näkemys ei juuri tukea reaalimaailmasta saa. Kaiken huipuksi Suomi ei velkaannu lisätäkseen jo nousuun lähteneen Saksan tapaan investointeja vaan laskeakseen veroja. Tämäntapaisen elvytyksen teho on huonommaksi havaittu.

Esityksessä on toki hyviäkin elementtejä. Kiinteistöveron ylärajan nosto on tervetullut. Samaten pienenä detaljina etsivän nuorisotyön varojen nosto, joskin moni muistaa Kokoomuksen leimanneen vaaleissa koko aktiivisen työvoimapolitiikan "temppuiluksi". Viisastua kuitenkin aina saa. Myös perusvähennyksen nosto on hyvä asia. Kokonaisuutena työllisyydestä ja epätasa-arvosta huolestuneet jäivät jälleen pettyneiden joukkoon.

Viikonlopun veromanifesti

Verotus on valtion ydintä. Verotuksen tavoitteena on paitsi kerätä tarvittavat resurssit yhteiskunnassa julkisesti järjestettävälle toiminnalle, myös, mahdollisesti, tulojen uudelleenjako ja sitä kautta mahdollisuuksien luominen kansalaisille. Molemmat ovat toki yhteydessä toisiinsa, ja mitä korostuneemmin arvokysymyksiä.

Suomea pidetään korkean verotuksen maana, mutta monessa suhteessa se ei sitä edes ole. Osin näköharhaa ylläpitää sosiaaliturvamalli, jossa vaikkapa lapsilisät maksetaan tukena eikä verovähennyksenä. Lopputulos perheen tai julkisen sektorin kokonaismenon kannalta on identtinen, mutta toisessa tilanteessa verotuksen osuus kansantalouden potista nousee, toisessa pienenee. Verokauneuskilpailuihin kannattaakin suhtautua varauksella.

Suomalainen veroaste ei ole liian korkea, sen sijaan rakenteessa olisi paljonkin parannettavaa. Myös aina keskusteluttavia kevennyksiä voitaisiin kohdentaa toisin. Jokin aika sitten mm. Jaakko Kiander esitti, että veronkevennykset työtuloihin, mikäli ne halutaan hallitusohjelman mukaisessa laajuudessa tehdä, voitaisiin kohdistaa siten, että kaikki saisivat euromääräisesti yhtä suuren helpotuksen. Tämän tyyppinen järjestely poistaisi tehokkaasti viimeisiä kannustinloukkuja ja toimisi varsin dynaamisesti kohdistuessaan sinne, missä euro menee mitä todennäköisimmin kotimaiseen kiertoon.

Rakenteellisempiakin muutoksia voitaisiin toki tehdä. Suurin ongelma suomalaisessa verojärjestelmässä on pääomatulo- ja ansiotuloverojen välinen ero, joka kannustaa niitä joilla mahdollisuus on, muuntamaan ansiotulojaan pääomatuloiksi. Monesti käy niin, että verotus itse asiassa kevenee mitä ylemmäs tulodesiileissä kivutaan. Tätä tuskin kukaan voi pitää oikeudenmukaisena tai tarkoituksenmukaisena. Veronkierto on veronkiertoa. Eräs ratkaisu voisi olla pääomatuloveron ainakin osittainen siirtäminen progression piiriin ja yleinen korotus. Samalla myös ylimpiä ansiotuloveroasteita voitaisiin mahdollisesti pudottaa. Nyrkkisääntönä voisi pitää tilannetta jossa kukaan ei koskaan maksa lisäeurostaan puolikasta enempää veroja. Tämä vähentäisi tehokkaasti epäselvyyttä ja motiivia verosuunnitteluun.

Perintöveroa pitää aina puolustaa. Varallisuuden keskittyminen harvojen ja valittujen käsiin luo epätasa-arvoista yhteiskuntaa. Syntyperä ei saisi estää ketään tavoittelemasta hyvää elämää, mutta ei saisi myöskään antaa kohtuuttomia erioikeuksiakaan. Suomessa voitaisiin myös hankkiutua eroon kirjavista vähennyksistä. Ruuan alv:n alentaminen on kaikilla mittareilla typerä päätös ja se tulisi perua. Samaten asuntolainojen korkojen vähennysoikeus valuu asuntojen hintoihin ja jättää vuokra-asujat vaille vastaavaa tukea. Veroedut kohdistuvat vain niille joilla on merkittävästi verotettavaa tuloa ja ovat siten lähtökohtaisesti usein epätasa-arvoistavia. Yksinkertaisempaa olisi poistaa mahdollisimman monia vähennyksiä tilkiten näin veropohjaa, jonka jälkeen voidaan tarkastella mahdollisuuksia alentaa kantoja yleensä.

Kuntaverotus on asia erikseen. Sosialidemokraattienkin keskuudessa asiasta on erilaisia mielipiteitä. Osa vaatii kunnille merkittävämpää osuutta verotuloista, osa taas haluaisi pikemminkin valtiollistaa tiettyjä tehtäviä ja myös veronperintää. Oma, täysin subjektiivinen mielipiteeni on se, ettei ole juurikaan perusteita sille että kunnat perivät suhdanneherkkää yhteisöveroa. Yhteisövero yhdessä tiettyjen raskaiden palveluiden kanssa tulisi siirtää leveämmille hartioille. Sen sijaan kiinteistöverotuottoja voitaisiin helposti nostaa sallimalla korkeammat kiinteistöveroprosentit sekä nostamalla alarajoja. Tämä antaisi, paikallisdemokratian niin halutessa, kunnille mahdollisuuden verottaa omaisuuksia jotka eivät vaihda vaalipiiriä.

Osakekauppa oli verolle pantava

Finanssikriisi, joka on sittemmin levinnyt erittäin mittavaksi reaalitalouden kriisiksi koko maailmassa, on monella tapaa osoittanut nykymuotoisen kapitalismin kestämättömyyden. Monet kansalaisjärjestöt ja tutkijat ennustivat kehityskulut jo kauan sitten. Puolueet sen sijaan ovat olleet hitaampia tulemaan sinuiksi uuden tilanteen kanssa ja konkreettiset esitykset tilanteen ja pelin sääntöjen muuttamiseksi ovat olleet vähissä.

Jokin aika sitten Saksan sosialidemokraattiset ministerit ottivat esiin osakekaupan verottamisen. Ajatus ei ole uusi eikä maailmoja mullistava, mutta silti kannatettava. Suomessa SDP on aika ajoin pitänyt pörssiveroa vaihtoehtobudjeteissaan esillä, mutta ajatus ei ole jäänyt elämään. Pääomatuloja verotuksessaan suosivassa maassa voisi kuitenkin olla tarvetta miettiä verotuksen entistä selkeämpää ulottamista myös varakkaampiin henkilöihin joita suurin osa osakekauppaa tekevistä henkilöistä on.

Saksalaisten ajatusta on kuitenkin syytä kehittää. Voisiko olla mahdollista, että keinottelun ehkäisemiseksi ja pitkäaikaisen investoinnin kannustamiseksi vero voisi laskea sen mukaan mitä kauemmin arvopaperia pitää hallussaan? Samaten voisi olla aiheellista ulottaa vero kaikkiin kauppoihin, ei vain niihin jotka ylittävät jonkin kynnysarvon. Käytännössä rajojen asettaminen mahdollistaa veron kiertämisen.

Veroa on vastustettu sillä periaatteella, että se rankaisee sijoittamista (mikäpä vero ei rankaisisi jotain) ja että se johtaisi kaupan siirtymiseen muualle. Tässä yhteydessä kuitenkin unohdetaan, että sisällöllisesti täysin vastaava vero, stamp duty, tosin suuruudeltaan vain 0,5%, on paraikaa käytössä Isossa-Britanniassa Lontoon pörssissä, joka on yksi maailman ehdottomista finanssikeskuksista. Vero tuotti vuonna 2005 Ison-Britannian valtionkassaan 3 miljardia puntaa.

Veron tarkoituksena ei luonnollisesti olisi vaikeuttaa kaupantekoa tai investointeja, vaan ohjata niitä pitkäjänteisempiin kohteisiin, hillitä spekulaatiota sekä kerätä varoja julkiselle vallalle. Elvytyspolitiikan rahoittamiseen tulee kaikkien osallistua. Pienenä ensimmäisenä askeleena kohti rahamaailman lisääntynyttä vastuunkantoa tulisi kyseinen vero ottaa käyttöön.

Graduate Tax köyhän asialla?

Kalevi Sorsa säätiö julkaisi viime kesänä koulutuspoliittisen hankkeensa puitteissa VTM Aleksi Henttosen kirjoittaman raportin, jossa pohdittiin uudenlaista korkeakoulutuksen rahoittamistapaa. Nk. Graduate Tax -malli toimii yksinkertaisuudessaan niin, että korkeakoulututkinnon suorittaneet maksavat opintojensa kestoon sidottua pientä lisäveroprosenttia siitä osasta tulojaan joka ylittää toisen asteen suorittaneiden keskimääräisen tulotason.

Motivaatio tämänkaltaisen järjestelmän esittämiseen kumpuaa ennen kaikkea siitä havainnosta, että koulutuksen periytyessä edelleen voimakkaasti maksuton koulutus saattaa muodostua tulonjakovaikutuksiltaan regressiiviseksi. Samalla se voisi ohjata opiskelijoita nopeaan opintojen suorittamiseen ilman kohtuuttomia kynnyksiä joita muodostuu opintosetelimalleista, tai etukäteisiä lukukausimaksuja jotka ehkäisevät tehokkaasti heikommista taustoista tulevien opiskelijoiden hakeutumista koulutukseen. Tarkempaa erittelyä mallista ja sen perusteluista mm. täällä.

Graduate Tax ei ole käytössä ehdotetussa muodossa missään, joskin Irlannissa jotain tämäntyyppistä on julkisuudessakin väläytelty, eikä sitä Suomessakaan tällä hetkellä aja yksikään puolue. Raportista käyty keskustelu julkisuudessa oli lyhyt ja aggressiivinen ja jossa kritiikki keskittyi monella tapaa epäolennaisuuksiin. Itse asiasta, koulutuksen kustannusten oikeudenmukaisemmasta jakamisesta, ei siinä juuri päästy puhumaan, vaan koko homma keskittyi kritiikkiin koulutettujen "rankaisemisesta" lisäverolla, siitä huolimatta että ainakaan kirjoittajan mukaan tästä ei ollut kyse.

Itse asiaa kannattaa kuitenkin pitää yllä, ja malliin tutustua paitsi korkeakoulutuksen rahoitusmalleista kiinnostuneiden, myös erityisesti heidän jotka ovat huolissaan tulonjaon vinoutumisesta ja palkkaköyhyydestä. Graduate Tax saattaisi parantaa matalasti palkattujen edunvalvonnallista asemaa palkkaneuvotteluissa. Näin voisi käydä, mikäli veron kohteeksi joutuminen sidotaan esitetyllä tavalla toisen asteen tutkinnon suorittaneiden keskimääräiseen ansiotasoon. Tällöin akateemisille aloille ja niiden edunvalvojille syntyisi voimakas intressi katsoa myös matalapalkkaisten alojen palkkakehityksen perään.

Työmarkkinoiden painottuessa asiantuntijatyöhön suuntautuviksi ja vähäistä ammatillista osaamista tarvitsevien tehtävien vähentyessä on oletettavaa, että palkkahajonta kasvaa. Tätä tukee siirtyminen prosenttikorotuksiin euromääräisten korotusten lisäksi. Graduate Tax -mallissa korkeakoulutettujen ammattijärjestöt joutuisivat joko ottamaan veron vaikutuksen huomioon omissa palkkavaatimuksissaan -seikka joka tekisi koulutuksen aikaansaaman hyödyn näkyvämmiksi palkoissa ilman tuloerojen nopeaa kasvua-, tai sitten kannattamaan myös matalampien palkkojen nostamista tämän hyödyttäessä Graduate Taxin kevenemisen myötä myös omaa jäsenkuntaa.

Graduate Tax ei varmastikaan ole valmis järjestelmä ja vaatii jatkokehittelyä erityisesti osana koko verojärjestelmää kun pitkän linjan kokonaisvaltaisena tavoitteena on järjestelmän selkeys ja ymmärrettävyys. On hyvä kysymys millä tavalla tämänkaltainen kohdennettu vero toimisi selkeänä ja ymmärrettävänä osana kokonaisjärjestelmää? Jatkokehittelyyn kuitenkin kannattaa panostaa, malli sisältää paljon ajattelemisen ja kannattamisen arvoista asiaa.

Perheverotuksesta

Jo hetkeksi laantuneeseen lapsiperhekeskusteluun saatetaan saada uutta vauhtia verokysymyksistä. Tämänpäiväisen uutisoinnin mukaan lapsiperheet hyötyisivät perheverotuksesta. Kuukaudessa säästö perheelle voisi olla 230-260 euroa kuussa.

Voi kuinka mukavaa. Vai onko sittenkään? No ei ole.

Perheverotukseen siirtymisen kustannukset voisivat olla huomattavat, ensinnäkin tasa-arvomielessä, ja myös taloudellisesti perheille. Ensinnäkin perheverotus kannustaisi vähemmän ansaitsevia, käytännössä edelleen miltei aina naisia, jäämään vuosikausiksi kotiin hoitamaan lapsia. Naisten työllisyys heikentyisi ja tasa-arvon kentällä otettaisiin vuosikymmenten loikka väärään suuntaan, kohti vanhan ajan mieselättäjämallia.

Verotuksella pitää myös kannustaa työhön. Palvelut eivät ole ilmaisia, ja ikärakenteen muutos tulee tarkoittamaan lisääntyvää menopainetta, vaikka tuottavuutta onnistuttaisiinkin parantamaan. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli haluamme ylläpitää hyvinvointiyhteiskunnan palvelurakennetta, työllisyyden tulee pysyä korkealla tasolla. Samalla valtio käyttää huomattavan osan tuloistaan nuortensa, tällä hetkellä erityisesti naisten, kouluttamiseen. Investoinnin tuotto -ja sitä kautta mielekkyys- vähenee mikäli tuota koulutusta ei hyödynnetä työmarkkinoilla.

Vuosikausien poissaolo työmarkkinoilta paitsi heikentäisi naisten urakehitysmahdollisuuksia ja siten pitemmän ajan ansiotasoa, eläkekertymistä puhumattakaan. Olisikin mielenkiintoista nähdä millainen vaikutus näiden seikkojen huomioonottamisella olisi yllä olevaan laskelmaan. Todellinen taloudellinen "voitto" saattaisi pitkällä tähtäimellä jäädä pienemmäksi. Myös esitellyn mallin vaikutus julkiseen talouteen sietäisi varmasti tulla kerratuksi.

Myös summaan kannattaa kiinnittää huomiota. Hieman yli 200 euroa kuussa. Se on itse asiassa saman verran mitä suuri osa perheistä hyötyisi, mikäli siirryttäisiin sosialidemokraattien esittämään maksuttomaan päivähoitoon. Maksuton päivähoito olisi selkeä tulonsiirto nimenomaan työssä käyville lapsiperheille, maksaisi valtiolle huomattavasti vähemmän ja poistaisi merkittävällä tavalla kannustinloukkuja. Puhumattakaan siitä, että tämän tukimuodon sukupuolivaikutukset olisivat huomattavasti perheverotukseen siirtymistä myönteisempiä.

Katse Lontooseen päin

Samaan aikaan kun Suomessa vannotaan edelleen eilisten oppien pohjalta kaikkiin tuloluokkiin (ja absoluuttisesti eniten varakkaisiin) kohdistuvan veroalen nimiin, tapahtuu muualla kehitystä toiseen suuntaan. Isossa-Britanniassa sikäläinen Labour-hallitus on aikeissa nostaa eniten ansaitsevien verotusta. Briteissä suunnitellaan veronkorotusta eniten ansaitsevalle 1 %:lle väestöstä.

Labourin linjaus, joka toteutuessaan tulisi voimaan vasta seuraavien vaalien jälkeen, avaa useita mielenkiintoisia kehityskulkuja. Ensinnäkin poliittiset jakolinjat muodostuvat yhtäkkiä paljon entistä selkeämmiksi. Konservatiivipuolue, siis sikäläinen oikeisto-oppositio, vastustaa uudistusta. Kyseessä tuskin on valtion kassan kannalta suurikaan muutos, mutta periaatteellisesti linjaus on merkittävä, ja joidenkin arvioiden mukaan sitä kannattaa kansalaisten huomattava enemmistö. Vuosien ajan on menty sillä olettamalla, että verotuksen ainoa tarkistamissuunta on alaspäin. Voisiko toisenkinlainen keskustelu vallata alaa?

Tuloerojen kasvu nähdään usein ongelmaksi nimenomaan taulukon alapäähän jäävien osalta, ja näin toki enimmäkseen onkin. Sen sijaan kovin vähän uhrataan pohdintaa sille, pitäisikö yläpään karkaamiselle omaan ulottuvuuteensa tehdä jotain. Onko tilanteita, jossa voidaan yhteisesti todeta, ettei entistä suurempi varallisuuden kasaantuminen itse asiassa palvele enää juuri kenenkään etua? Se, että näin ei ole juurikaan aiemmin tehty, kertoo paljon yhteiskunnallisen keskustelun vallitsevasta hegemoniasta. Erojen kasvu tapahtuu ennen muuta yläpään osalta omistamisen kevyehköstä verotuksesta. Korjaamisen paikka?

Myös Suomessa tulisi pohtia uudelleen verokeskustelun painopistettä. Osmo Soininvaaran vanhaa mottoa on hyvä lainata, Suomessa on aivan tarpeeksi hauskaa olla hyväosainen ja riittävän kurjaa olla huono-osainen. Tasa-arvon -ja tätä nykyä myös taloudellisen tehokkuuden- nimissä voisimme alkaa valmistella varallisuusveron palauttamista. Samalla voisimme pohtia aikuisten oikeasti tarvitseeko Björn Wahlroos todella Jyrki Kataisen hänelle myöntämää veronalennusta. Katainen perustelee Wahlroosinkin saamaa veroalea"oikeudenmukaisuudella" ja "kannustavuudella". Olemmeko me todella yhteiskuntana siinä tilanteessa, että näillä argumenteilla tämä roska tulee niellyksi?

Veronkevennyksiä

Vaalien jälkeisenä aikana puhutti perussuomalaisten lisäksi veropolitiikka. Puhemies Niinistö kehotti hallitusta paitsi tarttumaan opposition tarjoukseen yhteisistä keskusteluista liittyen taloustilanteen heikkenemiseen, myös jättämään suunnitellut veronalennukset tekemättä. Tämä kuitenkin nopeasti hallituspuolueiden vetäjien taholta tyrmättiin.

Veronalennuksia perustellaan ennen muuta kotimaisen kysynnän ylläpitämisellä. Hyvä kysymys kuitenkin on, menevätkö kyseiset rahat siihen, mihin niiden uskotellaan menevän, eli kulutukseen? Ensinnäkin kyse on kohdentumisesta. Kataisen-Vanhasen veroalesta hyötyy sitä enemmän mitä enemmän tienaa. On kuitenkin tosiasia, että parhaiten eurot kanavoituvat kulutukseen, kun veroja alennetaan suhteellisesti eniten taulukon alapäässä. Asteikon yläpäässä lisätulot eivät mene lähikauppaan tai välttämättömyystarvikkeisiin vaan saattavat valua sijoituksiin tai ulkomaanmatkoihin. Jos motiivina on kotimainen työllisyys, on osumatarkkuudessa parantamisen varaa.

Toisaalta voidaan kysyä kulutetaanko kyseisiä veroale-euroja toivotulla tavalla lainkaan? Kotitaloudet ovat Suomessa nyt velkaantuneempia kuin pitkään aikaan. Jos ja kun luottamus omaankin talouteen heikkenee, ei kulutukseen välttämättä varoja kanavoida, vaan säästetään. Tämä puolestaan ei juurikaan työllistä, ja työllistäville ratkaisuille jos joillekin saattaa tulla nopeasti tarvetta. Tilannetta ei myöskään laisinkaan paranna se, että hallitus haaskaa tähtitieteellisen summan rahaa ruuan alv:n laskemiseen, joka ei tuo ainuttakaan uutta työpaikkaa.

Vaihtoehtojakin on. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander on esittänyt Leipää ja lämpöä - näkökulmia sosiaaliturvan uudistamiseksi -teokseen kirjoittamassaan artikkelissa suunniteltujen kahden miljardin tuloveronkevennysten suuntaamista nyt esitetystä poikkeavasti. Mikäli veroalesuunnitelmasta halutaan pitää kiinni, voitaisiin se kohdentaa ja toteuttaa tavalla, joka tukisi mm. SATA-komitean työtä sosiaaliturvan uudistamiseksi ilman lisärahaa.

Kianderin ajatuksen mukaan samat kaksi miljardia jaettaisiin siten, että jokainen ansiotuloja saava saisi 800 euron euromääräisen veronkevennyksen. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että alle 600n euron kuukausituloista ei enää maksettaisi veroa ja alle 1500n euron tuloissa verotus kevenisi kolmanneksella. Vielä runsaan 3000n euronkin tuloilla veroaste alenisi 2%. Keskimääräinen ale olisi 2,3%. Se poistaisi taulukon alapäässä useita kannustinongelmia siellä missä sellaisia vielä on, ja tasoittaisi tulonjakoa. Uudistus voisi lisätä työvoiman tarjontaa, vähentäisi takuuvarmasti köyhyyttä - ja kanavoituisi tehokkaammin kotimaiseen kysyntään työllisyyttä ylläpitämään.

Kun puhutaan siitä mikä on kallista ja mikä ei, on muistettava, ettei valtio ole mikään kotitalous. Talouspolitiikan tulee olla lama-aikana elvyttävää. Myös ihmisiin investoiminen voi olla elvytystä, itse asiassa se voi olla parasta sellaista. Ja kuten Kiander on laskenut, hänen mallinsa ei tule valtiontaloudelle yhtään sen kalliimmaksi kuin jo suunnitellut verohelpotukset, pikemminkin halvemmaksi, koska se saattaisi vähentää tukiriippuvuutta. Mikäli halutaan pysyä veronkevennyslinjalla, voisi tällaistakin mallia aidosti miettiä.

Isojako

Valtionvarainministeriön budjettiesitys on pullosta ulkona ja arvioitavana. Kuntavaalien läheisyys näkyy siinä, että myös hallitusrintaman sisältä erityisesti vihreät esittävät kritiikkiä esitystä kohtaan. Pääpiirteissään esitys kuitenkin pysynee verrattain muuttumattomana eduskunnassakin. Tästä pitävät hallituksen pääpuolueet huolen - ja tuskin vihreilläkään pientä profiilinkorotusta kummempaa sanottavaa linjaan on.

Työn verotuksen keventäminen ei sinällään ole lainkaan huono linja. Se vain vaatisi rinnalleen veropohjan laajentamiseen pyrkiviä toimenpiteitä. Nyt kevennykset uhkaavat pikemminkin kasvattaa jo revenneitä tuloeroja. Omaisuuden verottamisessa oikeistohallitus ei kuitenkaan juurikaan kunnostaudu, mm. ykskaks tapahtunut 170 miljoonan kevennys metsänmyyntiveroihin osuu omistaville. Nyt kun mietitään, että 800 miljoonan tulonveronkevennys, joka kohdistuu kaikille on kallis ja suuri, niin olisi hyvä miettiä kuinka monta saajaa mahtoi kyseisellä 170 miljoonalla olla. Ei kovin montaa. "Ne lisää saa, joilla ennestään jo on."

Asiakasmaksujen korotukset syövät pienituloisilta palveluita käyttäviltä saavutettavat hyödyt, eikä suurituloisia absoluuttisesti huomattavasti enemmän suosivilla veroratkaisuilla myöskään työllistetä tehokkaasti, mutta sitä suurempi kysymys kuuluu, mitä tehdään, mikäli laskusuhdanne Suomeen päinvastaista vakuutteluista huolimatta ilmaantuukin? Taantumatilanteessa verojen nostoa tuskin haluttaisiin tehdä. Hyvänä kautena tehtävillä tuntuvilla veronkevennyksillä voidaan toki pyrkiä pitämään kasvua käynnissä, mutta tilanteessa, jossa kasvu sakkaa, vaihtoehdoiksi jää veronkevennysvarojen tultua syödyksi lähinnä palveluiden ja tulonsiirtojen leikkaus - joka puolestaan vain kärjistäisi ongelmia.

Budjettia tuleekin tarkastella osana laajempaa oikeiston projektia, jossa pyritään eroon pohjoismaisesta hyvinvointimallista, jota leimaa korostuneesti universalismi. Katainen on tehnyt omilla linjauksillaan hyvin selkeäksi sen, että sosiaalipoliittiset painotukset julkisten interventioiden osalta halutaan kohdistaa nimenomaan köyhäinhoitoon. Keskiryhmiä taas sysitään yksityisen sektorin asiakkaiksi, markkinoille. SDP:n avaukset, joissa myös keskiryhmien yhteisten palveluiden käyttöä haluttaisiin suosia, tyrmätään.

Tätä tukevat asiakasmaksujen korotus, talouspoliittinen linja, jossa kuntapalveluille ei haluta antaa niiden tarvitsemia resursseja valtion paisuvasta kassasta sekä tuki markkinaperustaisille ratkaisuille. Julkisten palveluiden kannatus ja kansalaisten luottamus niihin laskee kun palvelut resurssipulassa sakkaavat ja samalla niistä tehdään kalliimpia käyttää. Muukin olisi mahdollista, mutta se olisi markkinoistamissuunnitelmien tiellä. Vaikka absoluuttiset panostukset kuntatalouteen ovatkin suuria, on huomattava, että peruspalveluohjelman mukaan valtion panostus tulee vaalikauden loppua kohti laskemaan -ja että asiakasmaksujen korotusten aikaansaama tulovirta leikataan palveluista pois valtiolle.

Kun kuvaa täydennetään viimeaikaisilla veropuheilla, syntyy hyvä kokonaiskuva. Päällisin puolin Kataisen toukokuiset periaatelinjaukset ovat järkeviä, pääoma- ja palkkatuloista maksettavien verojen epäsuhtaa on kavennettava. Mutta mikä on tavoitetila? Ottaen huomioon tasaisesti kaikille suunnattavat verohelpotukset sekä palvelulinjaukset, voisi kuvitella kauniin paketin alla kurkkaavan tasaveron.

Tasavero tai siihen suuntaan liikkuminen, universalistisen palvelujärjestelmän murtaminen ja kuorrutuksena sosiaaliturvauudistus ilman lisärahaa, todennäköisesti rapauttamalla ansioturvaa - olemme keskellä oikeistolaista märkää unta. Kaikki tämä voidaan oikeuttaa retorisesti "kannustavuudella", "valinnanvapaudella" ja "köyhistä välittämisellä". Tässä nähdään miten tärkeää käsitteiden valtaaminen ja määritteleminen onkaan. Yhdessä vaalikaudessa koko ohjelmaa ei läpi viedä -siksi kai Vanhanen haluaa jäädä eläkkeelleen vasta 2015 alkaen.

Matias Möttölä kolumnoi valtionvihaajien rivien harvenemisesta pari viikkoa sitten Helsingin Sanomissa. Guardian Weekly puolestaan raportoi pari viikkoa sitten Uudesta-Seelannista, jossa uusliberalistinen ohjelma toteutettiin ensimmäisenä länsimaisista valtioista -ja jossa harjoitetaan tällä hetkellä vahinkojen korjaamista laajamittaisilla julkisilla interventioilla ja palveluiden palauttamisella osaksi julkisen sektorin omaa toimintaa. On ikävää, että Suomessa halutaan välttämättä tehdä kaikki samat virheet, joista muualla on jo opittu ja joita nyt kalliilla korjataan.

Budjetista bloggaa myös mm. Olli Koski

Kahmi - älä kasvata

Professori Matti Tuomalaa kannattaa kuunnella. Erot puolueiden painotuksissa alkavat käydä vuoden porvarikauden jälkeen selviksi. Samaten huomiota ansaitsee retoriikka. Kokoomus puhui vaalikampanjassaan "ylimielisestä" SDP:stä. Kataiselta itseltään ei mennyt kuin hieman runsas vuosi siihen, kun hänen mielestään hänen pääomia jo valmiiksi vauraille kasaavien ehdotustensa kritisointi ei ole keskustelua vaan kateellisuutta. Surkeaa.

Jo ennen viime viikon metsämyyntiveroyllätystä on tapahtunut. Yritysten ja maatilojen sukupolvenvaihdokset saavat tuntuvat verohelpotukset. Veroa maksetaan vain 20% perityn omaisuuden verotusarvosta. Miksi tähän pakettiin kuuluvat myös yrityksen muu varallisuus tuotannollisen omaisuuden lisäksi, on hyvä kysymys. Se, että jo viime kaudella poistettiin varallisuusvero, tai että uudet kevennykset vain jatkavat jo aloitettua sarjaa, ei oikeuta jatkamaan perusteetonta eturyhmäpolitiikkaa. Kahdesta väärästä ei tule yhtä oikeaa.

Päivähoitomaksut, kuten todettua, ovat alle 250 miljoonan kustannus. Ne kohdistuisivat erittäin tuntuvina pienten lasten työssäkäyville vanhemmille. Mutta kuten todettua, porvaripuolueet vastustavat tätä uudistusta koska se on "vastuuton" ja "jakopolitiikkaa". Ei liene tarvetta enää korostaa, että ruuan alv, joka on jo nyt valumassa hintoihin, maksaa yli kaksin verroin - ja kenet se työllistää? Tuosta-noin-vain-yllättäen ilmoitettu metsänomistajille suunnattu veroale maksaa 170 miljoonaa euroa. Kuinka monelle henkilölle tämä kohdistuu?

Kuten HSkin totesi, anteliaisuudessaan metsänmyyntiveron alennus hakee vertaistaan. Suuri panostus, muutama hassu edunsaaja eikä minkäänlaisia takuita siitä, että alennus näkyisi missään ainakaan mitä työpaikkoihin tulee. Jo nyt metsäyhtiöt ovat varoittaneet uusista supistuksista, puukaupan käymisestä riippumatta. Olli Koski kirjoittaa aiheesta jälleen asiaa. Ja kaikki yks kaks, ilman julkista keskustelua, kylmän rauhallisesti omille eturyhmille.

Hyvä kysymys on myös se, mikä milloinkin on jakopolitiikkaa ja mikä ei? Ja eikö politiikka ole, taloudellisiin suhteisiin puuttuessaan, aina jonkinasteista uudelleenjakoa? Ja voiko jaolla olla positiivisia vaikutuksia myös kasvulle? Varmasti voi - vaikka muuta näytetään väitettävän. Tämä hallitus uudelleenjakaa kansantalouden kakkua tehokkaasti omistavien hyväksi. Se ei ole tehokasta, ei työllistävää, ei taloudellisesti järkevää, oikeudenmukaisuudesta puhumattakaan.

Pääministeri metsässä

Mukavana kesäpäivänä ei varmaankaan saisi saivarrella vakavista. Tottakai huomio pitäisi, pääministerin viestintätiimin strategian mukaisesti, kiinnittää uuteen tyylikkääseen edustusrouvaan ja "ihanaan" kesäkihlojen mahdollisuuteen. Mutta mutta. Matti Vanhasen typerien mielipiteiden sarjatuli tämän päivän Turun Sanomien haastattelussa ansaitsee muutamia kommentteja.

Haastattelu on kokonaisuudessaan suorastaan ällistyttävä. Voiko Suomen pääministeri olla aidosti niin pihalla kuin mitä jutun perusteella voisi kuvitella? Tulilinjalla on luonnollisesti oppositio ehdotuksineen. Vanhanen vastustaa päivähoitomaksujen poistoa. Hänen mukaansa on mahdotonta ajatella, että terveydenhuolto olisi maksullista tilanteessa, jossa päivähoito ei enää olisi. Hämärän peittoon kuitenkin jää, miksi peruskoulu sitten on maksutonta? Vai vastustaako Vanhanen tätä kautta maksutonta peruskoulutusta? Toimittaja jättää tämän jatkokysymyksen armollisesti tekemättä.

Sosialidemokraatteja syytetään julkisen talouden vaarantamisesta. Samaan aikaan kuitenkin Vanhanen vaatii sovitut kevennykset ylittäviä veronalennuksia -ja pitää, hallitusohjelman mukaisesti, kiinni ruuan alv-tason alentamisesta vaikkei sillä ole minkäänlaisia työllisyysvaikutuksia. Kun hän samassa haastattelussa kertoo, ettei ruuan hintaankaan voida kotimaisilla toimilla vaikuttaa, on kysyttävä, miksi valtio siinä tapauksessa haluaa heittää valtaisan määrän verotuloja ikkunasta pihalle? Niitä samoja tuloja, joiden riittävyydestä hän on huolissaan palveluiden kohdalla.

Kun Vanhasenkin mallin veroalella ilmeisesti ainakin pyritään helpottamaan palkansaajien tilannetta, niin on kysyttävä miksi hänen tapansa olisi demarien tapaa parempi tapa lisätä kansalaisten käytettävissä olevia varoja? Koska osin on kyse samasta asiasta, käteen jäävien varojen lisäämisestä. Tähän voimme pyrkiä joko lisäämällä palkasta käteen jäävää osuutta verojen jälkeen yleisillä veronalennuksilla (ja periä ne sitten pois korotettuina asiakasmaksuina palveluita käyttäviltä), tai sitten tekemällä maltillisempia veronkevennyksiä, mutta vähentämällä ihmisten arkielämässään kohtaamia menoja.

Asiakasmaksujen alennukset tulisi nähdä selkeänä vaihtoehtona laajoille tulonveronkevennyksille. Ne jättävät aivan samalla tavalla kuin veroale ihmisille enemmän rahaa käytettäväksi kulutukseen, investointeihin tai säästämiseen. Erona on ainoastaan se, että ne kohdentuvat tarkemmin heille, joiden menot ovat elämäntilanteesta johtuen suuria, ja että ne tulevat julkiselle taloudelle edullisemmaksi. Aivan samalla tavalla kuin tulonveronkevennysten vaikutukset voidaan kompensoida kunnille valtion varoista, niin voidaan tehdä asiakasmaksujen alennusten korvaamisen suhteen.

Lapsiperheiden on syytä kuunnella tarkasti kesän puheenvuoroja. SDP on uuden puheenjohtajansa johdolla esittänyt selkeää kohdennettua tulonsiirtoa työssäkäyville, tai työhön pyrkiville lasten vanhemmille. Porvaripuolueet vastustavat. Päivähoitomaksuissa on kyse myös kannustimista. Kannattaa tutustua mm. tähän valtionvarainministeriön viime vuonna julkaisemaan materiaaliin, jossa korostetaan nimenomaan päivähoitomaksujen merkitystä kannustinloukkujen aiheuttajina. Olisi muistettava, että investoinnit julkisiin palveluihin voivat myös vähentää menoja jossain toisaalla.

Vanhasen aivopimennys ei ikävä kyllä jää asiakasmaksuihin. Inflaatio-ongelmasta pääministeri pesee kätensä. Syyt ovat hänen mukaansa "ulkoisia". Osin näin varmasti onkin, mutta samalla hän unohtaa pari päivää sitten näyttävästi uutisoidun Tilastokeskuksen analyysin aiheesta. Tutkimusten mukaan jopa 60% inflaation kiihtymistä aiheuttaneista tekijöistä on kotimaista perua.

Palkkapolitiikkaankin otetaan vaisusti kantaa. Mutta mutta. Oikeistohallitus on ollut innolla arvostelemassa ay-liikettä eikä juuri hetkauttanut korvaansa työnantajien ilmoitukselle tupoista luopumisesta. Tupon myötä on heitetty yksi keskeinen inflaation, ja yleisen talouspolitiikan tehokkaan tekemisen väline, ikkunasta ulos. Jos tätä takaisin halutaan, voisi olla syytä ilmaista poliittista tahtoa hieman vahvemmin kuin pyytää työmarkkinajohtajat kanssaan Kesärantaan raparperimehulle.

Kaiken kaikkiaan ei vahvasti mene. Yksi haastattelu on pieni asia, mutta Vanhasen saavutuksia ja näkemyksiä pitemmältikin seuratessa alkaa miettiä, että on aidosti pelottavaa, miten heikoilla eväillä Suomessa voi päästä pääministeriksi asti vain olemalla Keskustan jäsen. En osaa kuvitella mitään muuta puoluetta, jossa Vanhasen kaltainen mitättömyys voisi päästä rivikansanedustajuutta pitemmälle. Seuraavat eduskuntavaalit eivät tule sekuntiakaan liian aikaisin, vaihtoa kaivataan.

Pohjaa sinipunalle?

Jyrki Katainen otti viime sunnuntaina 25.5. kantaa verojärjestelmän uudistamiseen Helsingin Sanomissa. Perusvirityksenä ideoissa oli palkkatuloverotuksen ja pääomatuloverotuksen välisen eron pienentäminen sekä työllistävien veroratkaisujen suosiminen. Kokonaisveroasteen laskemista Katainen ei haastattelun mukaan pidä erityisen tavoiteltavana.

Ehdotukset ovat oikeansuuntaisia, eikä niitä pidä tuomita siksi, että nykyinen hallitus tekee pitkälti täysin päinvastaista politiikkaa. Katainen mainitsee haastattelussaan tämän vaalikauden kuluvan uudistusten suunnitteluun, jonka jälkeen asiaan voitaisiin ottaa kantaa eduskuntavaaleissa. Sen voisikin nähdä yritykseksi rakentaa siltaa sosialidemokraattien suuntaan talouspolitiikassa -ja samalla pohjaa sinipunahallitukselle tulevien eduskuntavaalien jälkeen vaalituloksen sen mahdollistaessa.

Perusidea pääomatuloveron ja ansiotuloverojen välisen eron kaventamiseksi on laajalti hyväksytty myös oppositiossa, ainakin pääpuolueessa. Lopulliset tarkat tavoitteet voivat toki olla erilaisia. Voisi kuvitella Kokoomuksen tavoitteenasettelun olevan huomattavasti lähempänä tasaveroa kuin demarien. Mikäli, kuten tavoiteltavaa on, pääomatulovero saataisiin progressiiviseksi, kiistaa käytäisiin progression jyrkkyydestä sekä korkeimmasta veroasteesta. Verotuksen merkitys ja tehtävä tuloerojen tasaajana kun voidaan ymmärtää melkoisen eri tavoin.

Kulutus- ja ympäristöverojen korotus on sekin oikeansuuntainen idea, joskin jälleen on pohdittava uudistusten tulonjakovaikutuksia. Kyseiset verot, yksittäisiin ihmisiin osuessaan, ovat luonteeltaan regressiivisiä eli kohtelevat kovemmin vähävaraisia kuin varakkaita. Veronkorotukset kulutuksessa eivät tunnu paksussa lompakossa vastaavasti kuin ohuemmassa, vaikka elämäntyyli näissä piireissä on usein ekologisesti vastuuttomampi. Tulonjakovaikutusta pitää näissäkin miettiä.

Ja entä sinipuna? Mahdollisuus huomattavasti nykyistä tehokkaampaan kuntapolitiikkaan sekä aktiiviseen Eurooppa-otteeseen lisääntyisivät huomattavasti. Kaupunkien ongelmiin, jossa suurin osa suomalaisista nykyisin asuu, kiinnitettäisiin enemmän huomiota, ympäristöpolitiikkaan erityisesti maatalouden päästöjen ja yhdyskuntarakenteiden eheyden osalta tulisi uutta ryhtiä. Ta vallisen kaiken maksavan työtätekevän murheisiin saatettaisiin kiinnittää nykyistä enemmän huomiota, nythän politiikka on keskittynyt lähinnä verovapaan eliittiluokan luomiseen. Veropolitiikan yksityiskohdista tulisi takuuvarmasti riitaa, mutta suunnan ollessa yhtäläisen, myös kompromissiin lienee mahdollisuus.

Vaihtoehto

SDP esitteli eilen omia vaihtoehtoisia budjettilinjauksiaan hallituksen esitykselle. Mukana on varsin edistyksellisiä ehdotuksia, erityisesti liittyen verotuksen kehittämiseen. Sen paremmin windfall-vero kuin pörssikauppaverokaan eivät ole uusia ideoita. Sinällään on kuitenkin erittäin hyvä huomata, että sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on ottanut ne agendalleen. Mm. Vihreät ovat olleet aiemmin näillä asioilla. Ehkä he nyt vastaavat omaan huutoonsa, ovat itsenäisiä ajattelijoita ja tukevat?

Toinen oikeansuuntainen askel nimenomaan tulopuolella on panostus harmaan talouden torjuntaan. Suomalainen yhteiskunta menettää verotuloja arvioiden mukaan jopa miljardeja kilpailua ja rehellisten yritysten toimintaa haittaavan vilpin vuoksi. Tänne puolelle sijoitetut varat tuovat mitä useimmin itsensä moninkertaisina takaisin, paitsi verotuloina, myös kilpailuympäristön paranemisena.

Vaihtoehdon menopuoli keskittyy kuntapalveluihin ja koulutukseen. Toisessa tarpeet ovat akuuteimmat, toisella taas varaudutaan tulevaisuuden haasteisiin. Kuntapuolella olisi kuitenkin tarvetta päättää mitä me oikeastaan haluamme? Korostunutta kunnallisverotusta, kuten Heinäluoma jossain vaiheessa ennen vaaleja esitti, vaiko pikemminkin valtion vahvempaa roolia kuntataloudessa? Allekirjoittanut suosisi jälkimmäistä vaihtoehtoa siten, että joidenkin nyt kuntien hoitamien tehtävien valtiollistamista voitaisiin alkaa selvittämään, samaten kuin yhteisöveron tuottojen siirtämistä valtiolle. Tämän päälle vahvat peruskunnat, niin avoimuuskin paranisi.

Kaiken kaikkiaan nyt nähdyt vaihtoehtoiset linjaukset ovat vähintäänkin kohtuullinen aloitus. Oli aikakin, että oppositiopolitiikka ottaa seuraavan askeleen rakentavien ehdotusten muodossa. Tulevalle vuodelle odotan konkreettisia malleja ainakin sosiaaliturvan uudistamiseksi, koulutusjärjestelmän kehittämiseksi sekä Suomen Eurooppa- ja ulkopoliittisen linjan tarkastelemiseksi. Keskustaa kun moinen ei kiinnosta ja tästä levystä alkaa veto loppua.

Poimintoja

Sunnuntaiaamupäivänä oli pitkästä aikaa mahdollisuus käydä blogilistaa huolellisemmin läpi. Petteri Oksa kaiveli hieman arkistoja ja löysi erään jo hiukan unohtuneen, mutta aikanaan kovasti otsikoissa viihtyneen keskustelun muutamien aikojen takaa. Asennoituminen polttoaineveroon muuttuu Kokoomuksessa kummasti hallitusvastuuseen siirtymisen myötä. Sinällään linja, jossa polttoaineveroa ei lähdetä alentamaan, on mielestäni se oikeampi.

Muutoinkin demariblogit arvioivat erityisesti Kokoomuksen tekemisiä. Jukka kirjoittaa pedagogisestikin ansiokkaan jutun energian hinnasta ja Mustakallio kunta-alan palkkaneuvotteluista. Uskoisin, että hallitus tulee kaikesta huolimatta jollain tavalla selviämään kuiville kunta-alan neuvotteluista julkisuudessa, tosin peli voinee mennä raadolliseksi monen pettyessä. Terveydenhoitohenkilökunta saanee kuitenkin jonkinlaisen kädenojennuksen ja muiden ulvoessa pettymystään voinee kätensä pestä aina toteamalla, ettei kukaan oikeastaan luvannut kenellekään yhtään mitään ja saivatpahan edes jotkut jotakin, miksi olette kateellisia muille? Työntekijöiden keskinäisen katkeruuden lietsomisen ovat porvarit hallinneet hyvin jo vuosikausia eivätkä tyhmiä ole ne jotka myyvät vaan ne, jotka ostavat.

Lukuelämyksen tarjoaa myös ehdottomasti vakituiseen lukulistaan kiipeävä Jarkko Tontin blogi ja sen maatalouteen liittyvä kirjoitus Vihreässä Langassa. NYT-liitteen vihertävä kolumnisti Riku Siivonen kävi MTK:n ja Keskustan kimppuun jokin aika sitten ja Hesarissa kirjoitettiin Suomen maatalouden tuhoisista ympäristövaikutuksista, nyt pyhää lehmää uskaltaa tölväistä Tontti. Aikoinaan näistä on tullut itsekin kirjoiteltua. Vihreiltä odottaakin tässä asiassa aktiivisuutta, vaikka se onkin hieman myöhäistä. Hallitusohjelmaneuvotteluissa vihreä vartio joko nukahti tai sitten tallottiin jalkoihin jonka seurauksena maatalouspolitiikkaosio on konkreettisuudessaan ja massiivisuudessaan kuin toiselta planeetalta verrattuna ohjelman muihin osioihin.

Yhteen ansiotuloveroon

Kuinka monta kertaa olemme kuulleet tutun fraasin, Suomessa ei työtä tekemällä rikastu? Monelta osin tämä on tottakin, ainakin, mikäli verrataan työntekoa omistamisen kannattavuuteen. Tuloerot kasvavat ja taloudellinen hyvä keskittyy entistä harvemmille, vaikka talouskasvu hipoo ennätyslukemia.

Tämän päivän UP Demari kommentoi pääkirjoituksessaan professori Matti Tuomalan havaintoja, joiden mukaan tuloerot jatkavat kasvuaan erityisesti pääomatulojen rakettimaisen kasvun -ja kevyen verotuksen- vuoksi. Hyvätuloisin prosentti on kolminkertaistanut tulonsa, ja maksaa niistä veroa keskimäärin 34% eli huomattavasti vähemmän kuin moni palkansaaja.

Monet tahot ovat silloin tällöin ilmaisseet huolensa pääomatulojen ja ansiotulojen erilaisesta verotuksesta. Toiset perustelevat tällä tasaveroa myös palkkatuloihin, toiset, toistaiseksi vähemmän esillä olleet, ovat halunneet pikemminkin nähdä yhden yhtenäisen, progressiivisen ansiotuloveron, joka kohtelee kaikkia tuloja samalla tavalla. Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon.
Pääomatulojen progressiivista verotusta vastustavat tarttuvat usein argumenttiin siitä, miten kyseinen ratkaisu johtaisi väistämättä pääomapakoon maasta. Tämä voi pitää paikkansa, joskin Tuomala toteaa, että isoja osinkoja jakavat yritykset toimivat suurimmaksi osaksi suomalaisen asiakaskunnan turvin. Suurin osa Nokian ym. jättien osingoista menee jo nyt ulkomaille. Lisäksi hänen mukaansa jo pohjoismaista löytyy esimerkkejä korkeammista pääomatuloveroista, joskin Norjan ja Tanskan elinkeinorakenteet poikkeavat suomalaisesta.

Verotus kuuluu kansalliseen toimivaltaan. EU:ssa olisi kuitenkin keskeistä saada jollain aikavälillä aikaan muutoksia pääomaverotuksen suhteen, jotta näitä tuloja kyettäisiin verottamaan entistä tehokkaammin. Tätä varaa voitaisiin käyttää ainakin osin uuden veron veroasteen yleiseen keventämiseen. Veron korkea taso ei ole itseisarvo, sen sijaan sen tehokkuus, verotuoton riittävyys ja järjestelmän yleinen läpinäkyvyys ja ymmärrettävyys ovat. On väärin, että passiivisesta omistamisesta maksetaan kevyempiä veroja kuin ahkerasta työnteosta.

Yritykset ja niiden omistajat tarvitsevat toimivaa infrastruktuuria, luotettavaa oikeusjärjestelmää sekä koulutettua työvoimaa. Tämä kaikki on ulkoistettu yhteiskunnan hoidettavaksi ja hyvä niin. Siitä hyötyvät ihmiset ovat kuitenkin velvollisia osallistumaan hyvän kehän ylläpitoon suhteellisesti oikeudenmukaisella osuudella. Mikäli syyt pitää kahta erilaista järjestelmää yllä ovat puhtaasti teknisiä, ovat ne myös ratkaistavissa.

Tuloerokeskustelussa syntyy usein asetelma, jossa niistä huolestuneita syytetään niiden rankaisemisesta joilla menee hyvin. Tästä ei ole kyse, vaan oikeudenmukaisemman verojärjestelmän rakentamisesta. Suvi-Anne Siimes totesi aikoinaan, ettei hän ole kiinnostunut siitä, miten parhaiten tienaavilla menee, vaan siitä, että köyhimmällekin riittäisi. Tämä on totta, mutta pääomatulojen verotuksen kyseessä ollessa tuloerot eivät ole kasvaneet vain siksi, että toiset olisivat toisia ahkerampia, vaan koska järjestelmä suosii heitä suhteettomasti. Tätä taas ei voida oikeudenmukaisuusnäkökulmasta perustella mitenkään.

Käytettävissä olevien reaalitulojen kasvu 1966-2004 eri tulokymmenyksissä, ylimmässä viidessä ja yhdessä prosentissa. Yhteen tulokymmenykseen kuuluu nykyään 500 000 tulonsaajaa. Lähde: Marjo Riihelä, Risto Sullström ja Matti Tuomala.

Absolute freeride

Uutispäivä Demari nostaa tänään esille tärkeän kysymyksen, kysymyksen yksityislääkärien harjoittamasta verosuunnittelusta, oikeammin sanottuna veronkierrosta. Käytäntö saattaa koskea jopa kolmannesta yksityisellä sektorilla työskentelevistä lääkäreistä. Verosuunnittelu ei ole suoranaisesti laitonta, mutta moraalitonta se mitä ilmeisimmin on.

Veronkierto on vain yksi yksityislääkärijärjestelmän aiheuttamista ongelmista. Lääkärit, jotka työskentelevät sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, ajautuvat helposti intressiristiriitaan. Hoitaako julkisella vai pyrkiäkö ohjaamaan potilaita yksityiselle sektorille, joka on tuottoisaa lääkärille -ja kallista julkiselle sektorille. Huomioitavaa on myös se, että mm. OECD arvostelee Suomea epätasa-arvoisesta ja hyvätuloisia suosivasta terveydenhuollosta, syynä lähinnä julkinen rahoitus yksityiselle terveydenhuoltojärjestelmälle.

Kuten Lääkäriliitto hanakasti mainitsee, verosuunnittelua eivät harrasta vain lääkärit -ja ettei sille ole suoranaisia juridisia esteitä. Tämä on varmasti totta, muttei tee kyseisestä toiminnasta yhtään sen enempää hyväksyttävää. Lääkärien kyseessä ollessa tilanne on monella tapaa erityisen masentava. Parantamaan koulutettuja käsiä käytetään muiden paljon vähemmän ansaitsevien noudattamia sääntöjä pilkkana pitäen rahan kahmimiseen -ja pestään niitä vastuusta argumenteilla, jotka muistuttavat lasten tappelua hiekkalaatikolla, "toi aloitti, miks mä en saa kun naapurin Ernokin saa?!?".

Veronkierto on väärin ja tuomittavaa. Yhteiskunnan rahoittaman, kalliin koulutuksen läpikäyneiltä henkilöiltä voisi odottaa jonkinlaista moraalia ja yhteisvastuun tunnetta, mutta tämä on ilmeisesti liikaa vaadittu. Tämän vuoksi lainsäädäntö tulee mahdollisimman nopeasti saattaa tilaan, jossa moinen vapaamatkustus ja siivellä eläminen estetään. Nykyisestä menettelystä ei kärsi vain julkinen talous, vaan se kärjistää jo nykyisellään liian pitkälle ajautunutta kehitystä, jossa tietty, usein jo valmiiksi hyvätuloinen ja etuoikeutettu rälssi katsoo olevansa oikeutettu kaikkiin etuihin ilman minkäänlaista vastuuta tai velvollisuudentuntoa mistään tai kenestäkään.

Hiekkalinna

Tulevat viikot ovat erittäin mielenkiintoisia politiikkaa seuraavan kannalta. Hallitusta muodostetaan ja ohjelmaa kirjoitetaan. Todennäköisimmältä vaihtoehdolta vaikuttaa oikeistohallitus, jossa ovat mukana Keskusta, Kokoomus, RKP ja vihreät, ellei sitten Kokoomus onnistu uhollaan pelottamaan Keskustaa punamultahallituksen rakentamiseen. Näin tuskin kuitenkaan käy.

Helppoa ei potentiaalisella porvarihallituksella kuitenkaan tule olemaan. Tarkastellaanpa lukuja ja lupauksia.

Oikeistohallitus todennäköisesti nostaa yksityisen hoidon Kela-korvauksia ja kotihoidontukea samalla kuin julkista hyvinvointivastuuta yksityistetään. Veroetuja yksityiselle säästämiselle on luvassa. Perintöveroon on luvassa merkittäviä huojennuksia, sen poisto kokonaan maksaisi valtiolle 500 Meuroa. Poistamista tuskin on luvassa, mutta merkittäviä vähennyksiä joka tapauksessa.

Ruuan alv:n alennus on Keskustalle kynnyskysymys. Tämä tulee maksamaan yhteiskunnalle n. 450 miljoonaa euroa. Tästä vain osa kohdentuu tarvitseville. Tuloverotusta on luvattu keventää, samoin yritysverotusta. Samalla on muistettava, että pelkät inflaatiotarkistukset syövät satoja miljoonia ns. liikkumavarasta.

Pommi kuitenkin muhii Kokoomuksen suuressa vaalilupauksessa tasa-arvotuposta. Hieno tavoite, mutta voidaanko toteuttaa? Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan 20% palkankorotus kuntasektorin henkilöstölle maksaa 3,4 mrd euroa vuodessa. Yksin hoitohenkilöstön palkan korottaminen maksaa 800 miljoonaa.

Kun homma joudutaan joka tapauksessa hoitamaan valtionosuuksilla, on summa huikea ottaen huomioon, että viime vuoden panostus kuntien rahoitusaseman parantamiseen oli tuosta summasta puolet ja silti suurin 15 vuoteen. Ettei sittenkin jäisi lupaukseksi? On myös otettava huomioon, että tuo sama 800 miljoonaa kuluisi 20 000 uuden hoitajan palkkaamiseen.

Mistä tämä sitten rahoitetaan? Porvarihallitus tuo lukukausimaksut ulkomaisille opiskelijoille, kiristänee työttömyysturvan ehtoja ja lyhentänee ansiosidonnaisen turvan kestoa. Tämä säästää rahaa, tosin työllisyyttä niillä ei paranneta ellei hyvä kansainvälinen suhdanne saa jatkoa. Samaten koulutusmenoja suunnattaneen uudelleen opiskelijamäärien vähentyessä. Hyvän kasaaminen entistä harvemmalle on ollut oikeistolaisen koulutuspolitiikan tavoitteena jo kauan. Samaten valtionyhtiöitä lyötäneen lihoiksi melkoisella innolla, tosin kyseinen tapa täyttää budjettivajetta on sitä kuuluisaa housuihin laskemista pakkasella.

Veronkevennysten dynaamisilta vaikutuksilta odotetaan siis paljon. Paljon enemmän kuin mitä demarit lupasivat paljon maltillisemmalla verolinjalla ja jossa vaihtoehto ollut hiekalle rakennettu kuten oikeiston. Kun vielä tähän päälle lyödään kunta- ja palvelurakenneuudistuksen kohtalo, jossa mahdollisen oikeistohallituksen kompromissi voinee löytyä siitä, että Keskusta saa säilyttää pikku kuntansa ja virkapaikkansa sillä ehdolla, että Kokoomus saa siirtää palveluiden järjestämisen kuntayhtymien ja markkinoiden tehtäväksi, ei ole vaikea ennustaa huonoa huomenta. Kuntarakennepuolella tulisikin pyrkiä blokkien väliseen yhteistyöhön, pääakselinaan sinipuna.

Valuutanvaihtoverolla kehitystä ja vakautta

Suomi on ollut kuluneella hallituskaudella aktiivinen globalisaation hallintaa koskevassa keskustelussa. Yksi tärkeimmistä askeleista kohti oikeudenmukaisempaa globalisaatiota otettiin, kun Suomi tämän vuoden helmikuussa liittyi innovatiivisia kehitysrahoituslähteitä ajavaan maaryhmittymään. Teemaa oli aiemmin käsitelty Helsinki-prosessissa, mikä osaltaan sysäsi liittymisen käyntiin. Ryhmän ajattelu lähtee siitä, että YK:n suosittama 0,7% bkt-taso kehitysyhteistyömäärärahoille ei yksin riitä hädän ja puutteen poistamiseen maailmasta. Rahaa tarvitaan lisää jo YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi.

Innovatiivisia kehitysrahoituslähteitä ajavaan ryhmään kuuluvat kaikki suurimmat EU:n jäsenmaat ja yhdessä muiden maiden kanssa jäsenmäärä nousee yli 40:een. Sen puitteissa ajetaan monia globaalin hallinnan kannalta keskeisiä uudistuksia. Tärkeimpänä ryhmän viimeaikaisissa keskusteluissa on noussut esiin valuutanvaihtovero. Alhaisella 0,005% -tasolla verolla olisi mahdollista kerätä noin 3,5 miljardia euroa vuosittain yksin euroalueelta. Näin alhaisella tasolla vero ei vielä vaikuttaisi valuuttamarkkinoiden toimintaan juuri lainkaan ja myös sen yksipuolinen käyttöönotto on mahdollista.

Valtaosa kansainvälisestä valuuttakaupasta on luonteeltaan lyhytaikaista spekulaatiokauppaa, joka tekee valuuttakurssit epävakaiksi. Voittoja haetaan suurilla pääomilla hyvin pienillä marginaaleilla mahdollisimman nopeasti. Pienellä veroprosentilla on mahdollista saada rahaa yleishyödyllisten päämäärien rahoittamiseen, mutta valuutanvaihtoveron mahdollisuudet eivät rajoitu tähän. Korkeammalla veroprosentilla se vakauttaa valuuttamarkkinoita ja estää valuuttaromahduksia tapahtumasta. Vero on myös mahdollista toteuttaa kaksiportaisena, jolloin sen vakauttava vaikutus korostuu entisestään. Alhaisellakin prosentilla toteutettuna se avaa uusia näköaloja globaalien spekulaatiomarkkinoiden kesyttämiseen, sillä prosentteja voidaan aina tarkistaa myöhemmin.

Innovatiivisten kehitysrahoituslähteiden johtoryhmä käsitteli valuutanvaihtoveroa viimeksi helmikuun alussa Oslossa järjestetyssä kokouksessa. Kokouksen lopputuleman mukaan valuutanvaihtovero on täysin mahdollinen. Julkilausuma peräänkuuluttaa muutamaa maata ottamaan vetovastuun hankkeesta. Suomen on oltava aktiivisesti mukana hankkeen jatkovalmisteluissa ja toteutuksessa.

Yhteismielipidekirjoitus Turun Sanomissa 16.3.2007 yhdessä Suomen Attacin puheenjohtaja Mikko Saulin kanssa.

Teflon-Tony Made in Finland

Vaalitaistelu on loppusuoralla ja Keskusta on gallupien mukaan vahvoilla myös seuraavan hallituksen pääministeripuolueeksi. Yksi syy tähän on varmastikin puheenjohtaja Matti Vanhasen laaja kansansuosio ja pääseminen vaalien kiistakysymyksistä kuin koira veräjästä. Kun SDP:n puheenjohtaja on tappiolla imagokamppailussa ja Kokoomuksen johtajan henkilöllisyydestä ei ole tietoa, ei Vanhasen tarvitse juuri sanoa tai tehdä mitään pitääkseen asemansa suosikkina.

Vanhasen mitäänsanomattomuus voineekin toimia Keskustan eduksi, sillä mitäköhän tapahtuisi, jos media kiinnostuisikin Vanhasen morsianten hameenhelmojen ja perunareseptien sijasta asioista ja harjoittaisi pienimuotoista tutkivaa journalismia Keskustan tavoitteiden osalta. Otetaan tarkasteluun pari kappaletta Keskustan keskeisiä tavoitteita, joita Vanhasen johdolla ollaan viemässä läpi, ruuan alv ja risusavotat.

Ruuan alv:n alennus maksaa arviolta 450 miljoonaa euroa. Suuri osa tästä rahasta valuisi todennäköisesti katteisiin eikä milloinkaan saavuttaisi hintoja. Se olisi siis suoraa elinkeinotukea. Ruuan alv:n alennus koskee kaikkia, toisin sanoen veronkevennyksen saisivat myös ne, jotka eivät kärsi ruuan hinnan korkeudesta. Eikö tuonkokoinen summa olisi tehokkaampaa kohdentaa tarvitseville, esimerkiksi vähimmäisetuuksien parantamisen muodossa? Ruuan alv:n alentamisella ei myöskään olisi kovinkaan merkittäviä työllisyysvaikutuksia. Raha olisi siis mitä suurimmissa määrin hukkaan heitettyä tai vähintäänkin huonosti ja epätarkasti käytettyä.

Toinen Vanhasen suulla esitetty idea, Helsingin lämmittäminen puilla, kuulostaa hienolta. Bioenergiaahan rakastavat nykyään kaikki. Mutta mitä tämä tarkoittaisi taas käytännössä? Mikäli homma hoidettaisiin hakkeella, tarvittava hakemäärä (20% Helsingin energian tuotannosta) vastaisi 34 000 täysperävaunurekkaa vuodessa, 9 rekkaa tunnissa. Kaikki hake 250km säteellä Helsingistä tulisi ohjata tähän tarkoitukseen (eli se siitä lähellä tapahtuvasta tuotannosta). Liikenne hoidettaisiin kumipyörin, täysin kestämättömin päästöin, koska raidetta ei ole olemassa. Ja kuka tästä kaikesta hyötyisi? Kaupunkilainen tai elinkeinoelämä? Ei, sillä energian hinta nousisi. Ympäristö? Ei, koska menetelmä synnyttää uusia päästöjä? Metsänomistaja? Aivan oikein. Ja mitäköhän ja kenenköhän puoluetta Vanhanen edustikaan?

Mutta miksi ei näistä puhuta? Koska tarkoitus pyhittää keinot. Ympäristöväki on lukkiutunut sokeaan bioenergiauskoon näkemättä aiheen monimuotoisuutta, elinkeinoelämä puolestaan toivoo porvarihallitusta, jonka johdossa voi olla vain Vanhanen. Siksi teollisuus jättää kaikenlaiset kepulaiset älyttömyydet omaan arvoonsa. Jokin aika sitten sinipunahallitus oli elinkeinoelämän mielestä tavoiteltavin hallituspohjavaihtoehto, mutta tilanne SDP:n ja Kokoomuksen välillä on, molemmista johtuneista syistä, johtanut tilanteeseen, jossa tuo vaihtoehto on varsin epärealistinen. Sääli, sillä nyt Keskusta pääsee pyörittämään peliä, eikä tuossa pelissä ole ainakaan kaupungeissa asuvia voittajia.