Turkki Unioniin

Kun EU viimeksi laajentui, on useassa yhteydessä todettu erityisesti Romanian ja Bulgarian saaneen jäsenyyden liian aikaisin. Yhteiskunnallinen kehitys laahaa monessa suhteessa edelleen perässä ja jäsenyyden saavuttamisen jälkeen edistys monessa suhteessa pysähtyi. Tätä taustaa sekä unionin omia ongelmia sopimustensa voimaansaattamisen osalta vasten ei ole ihme, että keskustelut laajentumisesta ovat jääneet taaemmas. Laajentumisesta olisi kuitenkin syytä näissäkin vaaleissa keskustella.

Balkanin alueen vakauden kannalta EU-jäsenyys tilanteessa, jossa maiden yhteiskunnalliset olot pikku hiljaa vakiintuvat, on erittäin tavoiteltavaa. EU saattaisi olla se voima, joka lopettaa vuosisataiset konfliktit alueella, vähintään se kannustaa pyrkimään kohti oikeusvaltiota. On hyvä kysymys olisiko Serbiassa tapahtunut niitä muutoksia joita siellä on tapahtunut, ellei unionijäsenyyden ja yhteistyön mahdollisuus näkyisi horisontissa? EU on lupaus paremmasta elämästä, turvallisuudesta sekä taloudellisesta menestyksestä. 

Balkanin osalta Turkin kysymys on keskeinen. USA:n uuden presidentin Barack Obaman vierailu Turkkiin jäi Suomessa verrattain vähälle huomiolle vaikka hän otti vierailullaan erittäin näkyvästi kantaa Turkin EU-jäsenyyden puolesta. Obaman kanta sai osakseen välittömästi vastarintaa erityisesti Ranskasta, mutta myös Saksasta. Suomalaisista europarlamentaarikoista erityisen näkyvästi Turkin jäsenyyttä on vastustanut Kokoomuksen Ville Itälä. 

Mitä Turkin jäsenyydestä tulisi ajatella? On selvää, ettei Turkki ole nykyisellään valmis EU:n jäseneksi. Naisten ja toisinajattelijoiden oikeuksissa on parantamisen varaa, kurdien asema on edelleen heikko ja Kyproksen kysymys on ratkaisematta. Kaikkiin kysymyksiin on saatava selvyyttä ja selkeää edistystä ennen kuin jäsenyys voi olla mahdollinen. Siitä huolimatta typerintä mitä EU voisi tässä tilanteessa tehdä olisi sulkea ovet Turkin jäsenyydeltä. 

Syitä Turkin EU-oven pitämiseen avoimena sekä jatkuvan edistymisen ylläpitoon on lukuisia. Yhdet syyt ovat strategisia. Georgian sota osoittaa Kaukasuksen alueen olevan erinomaisen keskeinen Euroopan turvallisuuden kannalta. Turkki on alueellinen suurvalta, jolla on merkitystä myös Iranin ja Irakin suhteen. Vaihtoehtoiset energiankuljetusreitit mm. kaasun suhteen Eurooppaan kulkevat pääosin Turkin kautta.  On mielenkiintoista kuulla miten naapuruuspolitiikkaa tai energiaturvallisuutta aiotaan edistää mikäli turkkilaiset pidetään näkyvästi porttien ulkopuolella. 

On olemassa myös muita, monin tavoin tärkeämpiä syitä. EU-jäsenyyden houkuttelevuus on paras kannustin Turkille jatkaa reformeja. Samalla Turkki voisi merkittävin osin maallistuneena yhteiskuntana ehkä luomaan positiivista esimerkkiä islamilaiseen maailmaan tavasta jolla länteen voi integroitua. Puhe siitä, ettei Turkki ole Eurooppaa on melko historiatonta ottaen huomioon sen miten Turkki on ollut läsnä Balkanin alueella vuosisatoja ja miten koko alue on ollut erittäin keskeinen osa antiikin eurooppalaista sivilisaatiota. 

Yhden asian Turkin jäsenyystoiveiden kategorinen hylkääminen tekisi kuitenkin selväksi yli miljardille muslimille ympäri maailmaa. Te ette kelpaa, ettei milloinkaan ettekä missään tilanteessa. Voidaankin kysyä, halutaanko tällainen viesti todella heille antaa?

Kurdistan

Kurdit ovat usein toistellun näkemyksen mukaan maailman suurin kansakunta ilman omaa valtiota. Turkin, Irakin, Iranin, Armenian ja Syyrian alueille levittäytyneitä kurdeja on arviosta riippuen maailmassa noin 25-40 miljoonaa. Lisäksi erityisesti monissa Euroopan maissa on huomattavia kurdivähemmistöjä.

Kurdit ovat kautta historian kärsineet vainoa ja sortoa kotiseuduillaan. Suomalaisillekin tuttuja ovat Turkin itäosien sitkeä konflikti, sekä kurdien Irakissa kärsimä vaino. Eräs Saddam Husseinin hallinnon suurimmista rikoksista liittyi Halabjan kylään, jossa Irakin armeija taistelukaasuja käyttäen surmasi yli 5000 ihmistä vuonna 1988.

Sodanjälkeisessä Irakissa kurdien asema on nopeasti vahvistunut. Muutoin kaaoksessa olevassa maassa on yksi alue, joka nauttii suhteellisen nopeasta taloudellisesta kasvusta sekä verrattain rauhallisista oloista, ja se on Pohjois-Irakin kurdialue. Alue on edelleen osa Irakia, mutta on monessa suhteessa de facto itsenäinen valtio omine turvallisuusjoukkoineen ja hallintokoneistoineen.

Turkin mahdollinen hyökkäys Irakin puolelle tuleekin ymmärtää ennen kaikkea tätä taustaa vasten. Mikään ei pelota Ankaran hallitusta yhtä paljon kuin käytännössä itsenäisen ja vahvan kurdivaltion syntyminen Irakiin, joka antaisi aivan uutta pontta myös Turkin omien kurdien autonomiavaatimuksille. Sama koskee kansainvälistä huomiota. Voisiko itsenäinen Kurdistan ollakin joskus totta?

Virallinen peruste mahdolliselle operaatiolle on PKK ja sen toiminta Irakin kurdialueelta käsin. Tärkeämpi syy, mikäli Turkin armeija Irakin puolelle tunkeutuu, hyökkäykselle on kuitenkin Irakin kurdivaltion horjuttaminen. Omalta osaltaan kyseinen episodi kertoo siitä, miten pitkä matka Turkilla on EU:n jäseneksi, sekä siitä, miten vaikeaa on estää tuhoisalta näyttävää kehityskulkua kun aloitteentekijänä on Nato-maa ja länsimaiden tärkeä alueellinen liittolainen.

Turkin vaaleista

Muutama päivä sitten pidetyt Turkin vaalit olivat merkittävän ulkomaisen mielenkiinnon kohteena. Vaalit käytiin kiihkeässä ilmapiirissä presidentin valinnasta syntyneen poliittisen kiistan vuoksi. Turkin valtapuolue, islamilaistaustaisen ja keskustaoikeistolaisen AKP:n nimeämä ehdokas, ulkoministeri Abdullah Gül, ei saanut sekularistien ja ennen kaikkea armeijan tukea. Armeijalla on edelleen merkittävää merkitystä Turkin poliittisessa elämässä.

Armeijan lausunnon jälkeen Turkin perustuslaillinen tuomioistuin päätti, että uuden presidentin valintaan tarvitaan vähintään 2/3 kansanedustajien läsnäolo parlamentissa, johon AKP:n edustajamäärä ei riittänyt. Kriisin ratkaisemiseksi päätettiin pitää aikaistetut parlamenttivaalit. Vaalikampanjointi erityisesti pääoppositio- ja entisen valtapuolueen, modernin Turkin "isän" Mustafa Kemal Atatürkin perustaman kansallismielis-keskustavasemmistolaisen CHP:n osalta keskittyi AKP:n islamilaisen taustan esille nostoon. Tämä ei kuitenkaan tuottanut opposition näkökulmasta toivottua tulosta.

AKP:n vaalivoitto oli huomattava, se sai lähes 47% annetuista äänistä. Tällä tuloksellaan se tulee saamaan parlamentissa n. 340 edustajanpaikkaa yhteensä 550:stä paikasta. Toiseksi tuli CHP, joka sai lähes 21% äänistä. Vaalituloksen syynä pidettiin ennen kaikkea Turkin talouden nopeaa kehitystä, joka tosin jakautuu edelleen erittäin epätasaisesti, sekä kansalaisten kyllästymistä armeijan sekaantumiseen maan poliittiseen elämään.

Monilla turkkilaisilla on edelleen epäilyksensä AKP:n islamilaista taustaa kohtaan, mutta sen ei erityisesti tekojen valossa katsottu hallitsevan puolueen toimintaa siten, että sekularistinen yhteiskunta, jota erityisesti kaupunkilaiset pitävät arvossa, olisi uhattuna. Tosin tämä ei näkynyt niissä kaupungeissa, joissa ennen vaaleja erityisesti keskiluokkaiset, länsimaisen elämäntyylin omaksuneet naiset osallistuivat suuriin protesteihin hallitusta vastaan. Moni äänesti AKP:ta myös siksi, ettei uskottavia vaihtoehtojakaan ollut tarjolla. Jotain kertoo sekin, että eräät eurooppalaiset sosialidemokraatit ovat vaatineet CHP:n erottamista Sosialistisesta internationaalista.

Turkin vaalit toivat parlamenttiin pääpuolueiden lisäksi äärikansallismielisen MHP:n, mutta myös itsenäisinä, riippumattomina ehdokkaina valittuja, aatemaailmaltaan useimmiten lähinnä sosialidemokraattisia kurdipoliitikkoja. Tämä on erittäin keskeistä ja tärkeää kehitystä. Kurdivähemmistö elää edelleen monilta osin sorretussa ja köyhdytetyssä asemassa eikä Turkki ole varsinkaan käytännön tasolla lähelläkään EU-jäsenyyden vaatimaa tilannetta. Ruotsalaisen vaalitarkkailijan kokemuksia ja näkemyksiä Turkin vaaleista kurdialueella lähellä Irakin vastaista rajaa voi lukea täältä.

Vaalitulos ei kaikesta huolimatta ole vienyt pois kysymystä siitä, miten AKP:n islamilaiset juuret vaikuttavat Turkin sekulaariseen perustaan. AKP:n viimeiset viisi vuotta hallituksessa eivät ole riittäneet vakuuttamaan kaikkia epäilijöitä. Parhaassa tapauksessa islamilaistaustainen puolue asettuu politiikan keskiöön ja todistaa voivansa harjoittaa uskonnollisesta taustastaan huolimatta läntisen demokratiamallin mukaista politiikkaa ja markkinataloutta. EU-jäsenyyden mahdollisuus tukee tätä tavoitetta, itse asiassa monessa suhteessa pitää niitä liikkeessä, mutta toisaalta monet keskeiset eurooppalaiset maat tekevät omilla kannanotoillaan ja henkilövalinnoillaan kyseisen tavoitteen saavuttamisen koko ajan vaikeammaksi.

Sillanpolttoa vai sillanrakennusta?

Viime päivien uutisvirtaa on hallinnut Turkin EU-jäsenyysneuvotteluiden aloittaminen sekä sen kokemat hankaluudet erityisesti Itävallan taholta. Itävalta katsoo, ettei Turkin EU-neuvottelujen päätepisteenä tule välttämättä olla maan täysjäsenyys Unionissa, vaan mahdollisesti niin sanottu "etuoikeutettu kumppanuus". Turkkilaiset itse ovat, ymmärrettävistä syistä, asettaneet ainoaksi tavoitteekseen täysjäsenyyden Euroopan Unionissa ja ovat närkästyneitä kohtelustaan b-luokan kansakuntana.

Myös Euroopan parlamentti keskusteli voimakkaaseen sävyyn Turkin jäsenyydestä viime viikon kuluessa. Sosialistiryhmä syytti konservatiiveja Turkin syrjimisestä, koska se on islamilainen ja kaukainen maa. Parlamentti lykkäsi viime viikolla konservatiivien johdolla EU:n ja Turkin välisen tulliunionin laajentamisesta uusiin jäsenmaihin koskevaa äänestystä. Neuvotteluprosessin aloittamisen vaikeutuminen aivan loppusuoralla aikaansai huomattavaa liikehdintää myös Turkissa. Nationalistinen MHP-puolue keräsi yli 50 000 mielenosoittajaa Ankaran keskustaan vastustamaan Turkin liittymistä Euroopan Unioniin. Myös tavallisten kadunmiesten käsitykset EU:sta ovat viimeisten mielipidetiedusteluiden mukaan huomattavasti heikentyneet. Turkkilaiset kokevat tulevansa nöyryytetyiksi EU:n taholta ja ovat alkaneet pohtia, mikä on lopullinen syy Euroopan turkkilaispelon takana.

Kuten olen aikaisemminkin tässä blogissa todennut, on Turkin tiellä Euroopan Unioniin useita esteitä. Sen on luonnollisesti tunnustettava Kyproksen itsenäisyys sekä panostettava EU:n lainsäädännön tosiasialliseen implementointiin ja toteuttamiseen. Ehdoton ja kategorinen ovien sulkeminen islamilaisen Turkin jäsenyyspyrkimyksiltä, joka tosiasiallisesti toimii useiden konservatiivipoliitikkojen kauniiden puheiden takaisena motiivina, tuhoaa mahdollisuudet vaikuttaa Turkin ihmisoikeustilanteen kehittymiseen. Toive jäsenyydestä on saanut turkkilaisen yhteiskunnan suuntautumaan kohti maallista valtaa ja parantamaan yhteiskunnallisia olojaan. Perillä maa ei ole, mutta matkalla. Jotta matkan jatkamisessa olisi minkäänlaista mieltä, tarvitaan toive perille pääsystä.

Mikäli Eurooppa kääntää selkänsä Turkille, ovat yllä olevan kuvan kaltaiset mielenosoitukset arkipäivää. Uskonnollisten ja kansallismielisten puolueiden kannatus tulisi hyvin todennäköisesti lisääntymään rajusti länsimielisten puolueiden lupausten pettäessä, ja maa alkaisi hakea ystäviä ja liittolaisia erityisesti arabi- ja islamilaisesta maailmasta. EU menettäisi paitsi laajan markkina-alueen ja voimakkaan jäsenvaltion, myös tärkeimpänä kaikista mahdollisuutensa luoda jotain ainutlaatuista, tasa-arvoista yhteisöä ja siltaa islamilaisen ja kristillisen kulttuuripiirin välille. Vastuullisten, Euroopan ja Lähi-idän tulevaisuudesta huolissaan olevien poliitikkojen on kyettävä katsomaan ahdasmielisten ennakkoluulojensa ja vieraskammoisuutensa ylitse kohti niitä välittömiä vaikeuksia suurempia hyötyjä, jota Eurooppaan sitoutunut ja eurooppalaisessa yhteisössä mukana oleva Turkki tuo mukanaan. Jäsenyysehdot täyttäessään se on hyväksyttävä EU:n täysjäseneksi.

Yksinkertaisuus ja ennakkoluulo

Hesarin Sunnuntaidebatissa julkaistiin tänään mielenkiintoinen puheenvuoro Kokoomuksen entiseltä puheenjohtajalta, europarlamentaarikko Ville Itälältä. Itälä pelkää kirjoituksessaan EU:n sortuvan "suuruudenhulluuteensa" laajentumisen suhteen ja asettuu vastustamaan Turkin EU-jäsenyyttä. En ole koskaan pitänyt Ville Itälää kovin kaksisena poliittisena ajattelijana, valitettavasti tämänpäiväinen lukuelämykseni vahvisti tätä käsitystä entisestään.

Itälän kirjoitus on monella tapaa masentava. Hän harjoittaa sisäänpäin kääntynyttä ja tunkkaista nollasummapelin logiikkaa liittyen mm. maataloustukiin. Itälän EU on yhteisö, josta ollaan hankkimassa kansallista etua ja jäsenyyden arvo mitataan tukina saatuina euroina. En voisi olla enempää eri mieltä. Murheellinen on myös hänen käsityksensä Euroopan "luonnollisista" rajoista, jotka sulkevat kätevästi islamilaisen maailman ulkopuolelleen. Kalskahtaa ikävän erottelevalta, ellei jopa vihamieliseltä. Kuka kertoisi Ville Itälälle, että vielä viime vuosisadan alussa suomalaiset luokiteltiin joissain oppikirjoissa eurooppalaisten sijasta mongoleiksi?

Itälä kritisoi kirjoituksessaan Turkin hallitusta sinänsä oikeista asioista, mm. ihmisoikeusloukkauksista ja EU:n vaatimusten mukaisen lainsäädännön heikosta toimeenpanosta. Näistä seuraava johtopäätös, Turkin lähtökohtainen ja lopullinen sulkeminen Euroopan Unionin ulkopuolelle, on kuitenkin surullisen väärä. On huolestuttavaa, ettei kokoomusmeppi ole ymmärtänyt EU:n vaikutusvallan perusteista juuri mitään. EU:n vaikutusvalta pohjaa nimenomaan yhteistyöhön –tai ehkä pikemminkin uhkaan siitä, että yhteistyötä ei tehdä, mikäli kumppani ei kykene täyttämään EU:n sille asettamia ehtoja. EU on toiminut suurenmoisena katalyyttina demokraattiselle muutokselle, toive EU-jäsenyydestä on saanut lukuisat maat, mukaan lukien Turkin, käynnistämään tervetulleita muutoksia yhteiskuntajärjestelmässään. Toimimalla Itälän ehdottamalla tavalla tämä porkkana katoaisi.

On selvää, ettei Turkki edelleenkään ole EU-kunnossa, mm. mielenosoitusten väkivaltainen hajottaminen tai edelleen jatkuvat ihmisoikeusloukkaukset kurdialueilla eivät sovi EU-maalle, eikä niitä tule millään muotoa hyväksyä. Tärkeää on kuitenkin pitää ovea raollaan, jolloin EU:lla on mahdollisuus vaikuttaa mm. Turkin vähemmistötilanteen kehittymiseen ja lainsäädännön toimeenpanon heikkouteen painostaen turkkilaisia poliitikkoja tarttumaan tehokkaammin näihin edelleen olemassa oleviin ongelmiin. Kuvitteleeko Ville Itälä, että Turkin ihmisoikeustilanne paranisi, mikäli EU sulkisi siltä ovensa?

Turkin jäsenyyden ehdoton hylkääminen myös siinä tilanteessa, että maa kykenisi täyttämään jäsenyysehdot vain sillä perusteella, että se ei ole "eurooppalainen" Itälän tarkoittamassa mielessä, ei ole huonoa politiikkaa vain Turkin ja EU:n kannalta. Se olisi paljonpuhuva viesti yli miljardille muslimille ympäri maailmaa: te ette ole kelvollisia liittymään meidän seuraamme, teittepä mitä tahansa. Ville Itälä tekee suuren virheen ja ottaa raskaan vastuun todetessaan, ettei kokoomuslainen Eurooppa ole uskontojen rinnakkainelon Eurooppa.