Sillanpolttoa vai sillanrakennusta?

Viime päivien uutisvirtaa on hallinnut Turkin EU-jäsenyysneuvotteluiden aloittaminen sekä sen kokemat hankaluudet erityisesti Itävallan taholta. Itävalta katsoo, ettei Turkin EU-neuvottelujen päätepisteenä tule välttämättä olla maan täysjäsenyys Unionissa, vaan mahdollisesti niin sanottu "etuoikeutettu kumppanuus". Turkkilaiset itse ovat, ymmärrettävistä syistä, asettaneet ainoaksi tavoitteekseen täysjäsenyyden Euroopan Unionissa ja ovat närkästyneitä kohtelustaan b-luokan kansakuntana.

Myös Euroopan parlamentti keskusteli voimakkaaseen sävyyn Turkin jäsenyydestä viime viikon kuluessa. Sosialistiryhmä syytti konservatiiveja Turkin syrjimisestä, koska se on islamilainen ja kaukainen maa. Parlamentti lykkäsi viime viikolla konservatiivien johdolla EU:n ja Turkin välisen tulliunionin laajentamisesta uusiin jäsenmaihin koskevaa äänestystä. Neuvotteluprosessin aloittamisen vaikeutuminen aivan loppusuoralla aikaansai huomattavaa liikehdintää myös Turkissa. Nationalistinen MHP-puolue keräsi yli 50 000 mielenosoittajaa Ankaran keskustaan vastustamaan Turkin liittymistä Euroopan Unioniin. Myös tavallisten kadunmiesten käsitykset EU:sta ovat viimeisten mielipidetiedusteluiden mukaan huomattavasti heikentyneet. Turkkilaiset kokevat tulevansa nöyryytetyiksi EU:n taholta ja ovat alkaneet pohtia, mikä on lopullinen syy Euroopan turkkilaispelon takana.

Kuten olen aikaisemminkin tässä blogissa todennut, on Turkin tiellä Euroopan Unioniin useita esteitä. Sen on luonnollisesti tunnustettava Kyproksen itsenäisyys sekä panostettava EU:n lainsäädännön tosiasialliseen implementointiin ja toteuttamiseen. Ehdoton ja kategorinen ovien sulkeminen islamilaisen Turkin jäsenyyspyrkimyksiltä, joka tosiasiallisesti toimii useiden konservatiivipoliitikkojen kauniiden puheiden takaisena motiivina, tuhoaa mahdollisuudet vaikuttaa Turkin ihmisoikeustilanteen kehittymiseen. Toive jäsenyydestä on saanut turkkilaisen yhteiskunnan suuntautumaan kohti maallista valtaa ja parantamaan yhteiskunnallisia olojaan. Perillä maa ei ole, mutta matkalla. Jotta matkan jatkamisessa olisi minkäänlaista mieltä, tarvitaan toive perille pääsystä.

Mikäli Eurooppa kääntää selkänsä Turkille, ovat yllä olevan kuvan kaltaiset mielenosoitukset arkipäivää. Uskonnollisten ja kansallismielisten puolueiden kannatus tulisi hyvin todennäköisesti lisääntymään rajusti länsimielisten puolueiden lupausten pettäessä, ja maa alkaisi hakea ystäviä ja liittolaisia erityisesti arabi- ja islamilaisesta maailmasta. EU menettäisi paitsi laajan markkina-alueen ja voimakkaan jäsenvaltion, myös tärkeimpänä kaikista mahdollisuutensa luoda jotain ainutlaatuista, tasa-arvoista yhteisöä ja siltaa islamilaisen ja kristillisen kulttuuripiirin välille. Vastuullisten, Euroopan ja Lähi-idän tulevaisuudesta huolissaan olevien poliitikkojen on kyettävä katsomaan ahdasmielisten ennakkoluulojensa ja vieraskammoisuutensa ylitse kohti niitä välittömiä vaikeuksia suurempia hyötyjä, jota Eurooppaan sitoutunut ja eurooppalaisessa yhteisössä mukana oleva Turkki tuo mukanaan. Jäsenyysehdot täyttäessään se on hyväksyttävä EU:n täysjäseneksi.