Seksiä, komisario Palmu

Eduskunta keskustelee tänään täysistunnossaan seksin oston kriminalisointia koskevasta lakiesityksestä. Lakivaliokunta päätyi ehdottamaan alkuperäistä hallituksen esitystä rajoitetetumpaa mallia, jossa seksin osto ei ole yleisesti rangaistavaa, vaan vain silloin kun kyseessä on parituksen kohde tai ihmiskaupan uhri. Tätä esitystä kutsutaan ns. kompromissimalliksi, jolla katsotaan olevan varsin hyvät mahdollisuudet menestyä eduskunnassa. Myös oston yritys olisi rangaistava. Uusi muotoilu pohjautuu perustuslakivaliokunnan näkemykseen siitä, että rajaus toteuttaa perustuslain mukaisen lain tarkkarajaisuuden ja oikeasuhteisuuden vaatimusket alkuperäistä esitystä paremmin.

Uutta muotoilua, jota monet eivät kuitenkaan varmasti tule purematta nielemään, perustellaan edellä mainittujen seikkojen lisäksi myös sillä, että se täyttää myös hallitusohjelman tavoitteet paritukseen ja ihmiskauppaan puuttumisesta. Luonnollisesti se kuitenkin sisältää ajatuksen siitä, että seksipalveluiden ostaminen ei lähtökohtaisesti ole ongelma. Vaikka prostituutioon liittyvät ongelmat niin tasa-arvon kuin terveydenkin kannalta ovat huomattavia, olen itse vastustanut seksin oston kriminalisointia. Rajattu versio on alkuperäistä versiota parempi, muttei vastaa kaikkiin ongelmiin erityisesti mitä tulee uhrien aseman parantamiseen.

Syitä on monia. Kysymys prostituutiosta ja seksipalveluiden ostosta on useimmiten ensisilmäystä monimutkaisempi. On selvää, että kyse on tällä hetkellä erittäin valitettavasta ilmiöstä, jonka taustalla suurimmat syyt löytyvät köyhyydestä ja naisten epätasa-arvoisesta asemasta. Näitä ongelmia ei kuitenkaan ostokiellolla kyettäisi ratkaisemaan. Huomionarvoista on, että täydellisen kiellon valvominen olisi erittäin vaikeaa. Myöskään tilanne, jossa rikokseen yllyttäminen (=seksipalveluiden tarjoaminen) ei olisi rikos, mutta ostaminen on, on ristiriitainen rikoslain periaatteiden kanssa, jossa ylipäätään rikokseen yllyttämistä pidetään yhtä lailla rangaistavana.

Seksipalveluiden oston täydellinen kieltäminen olisi uusi kieltolaki. Kuten sitä, myös tätä lakia pyrittäisiin kiertämään kaikin mahdollisin keinoin. Ilmiön siirtyessä yhä enemmän maan alle, uhrien auttaminen tulee entistä vaikeammaksi. Alalla toimivat itsenäiset ja riippumattomat prostituoidut, joita heitäkin esiintyy, ajautuisivat vaikeuksiin, tosin rajattu versio vastaa heidän ongelmiinsa. On kuitenkin esitetty huomioita, joiden mukaan tämä luo epätasa-arvoistavan elementin heidän ja niiden prostituoitujen välille, jotka eivät kykene vaikuttamaan olosuhteisiinsa.

Arviot itsenäisesti toimivien prostituoitujen määrästä vaihtelevat rajusti, aihetta tutkineen tutkija Anna Kontulan mukaan Suomessa toimivista prostituoiduista parituksen piirissä on vain noin kolmasosa, hallituksen alkuperäinen esitys puolestaan lähtee näkemyksestä, jonka mukaan valtaosa prostituutiosta on erittäin järjestäytynyttä. Tilastojen luotettavuutta suuntaan tai toiseen on vaikea arvioida. Joka tapauksessa tätäkin asiaa on pohdittava, sillä ihmisoikeuksiin kuuluu päätösvalta suhteessa omaan kehoon. Liian usein naisten suojelemisen puolesta käytetyt puheenvuorot ovatkin käytännössä omien moraalikäsitysten puolesta puhumista. Tällöin ollaan eksytty kauas alkuperäisestä tavoitteesta, uhrien auttamisesta.

Nk. kompromissimalli ei ole ongelmaton sekään, sillä myös siihen liittyy vaikeasti toteennäytettäviä olosuhteita ja on aina tulkintakysymys milloin ostaja voi tietää ostavansa seksiä parituksen kohteelta tai ihmiskaupan uhrilta. Usein olosuhteet kuitenkin ovat sellaisia, että näin voidaan helposti katsoa tapahtuvan. Rajatapauksiakin varmasti kuitenkin tulee vastaan. Esitys sisältää näkemyksen siitä, että paritukseen viittaavat mm. se, että kohteeseen saadaan yhteys välikäden kautta tai että korvaus suoritetaan jollekulle muulle kuin itse teon kohteelle. Myös tilanteet, joissa on selvää, että henkilön liikkumavapautta on rajoitettu, ovat rangaistavien piirissä. Nämä olosuhteet paljastunevat rikosta tutkittaessa.

Seksibisnekseen liittyy luonnollisesti laajamittaista riistoa ja tasa-arvo-ongelmia. Paritukseen liittyvät rikokset ovat hirvittäviä, joten niihin olisi puututtava kovalla kädellä. Prostituutio ei kuitenkaan lainsäädännöllä katoa, tarvitaan monipuolisempia yhteiskuntapoliittisia keinoja. Rikollisuuskytköstä saattaisi ehkäistä paremmin toiminnan tuominen osaksi järjestäytynyttä yhteiskuntaa kuin sen ajaminen pois valtavirtayhteiskunnan silmistä. Huomionarvoista on ollut myös se, että koko keskustelun ajan prostituution kanssa jokapäiväisesti työskentelevien mielipiteet kriminalisointia kohtaan ovat olleet huomattavasti kriittisempiä kuin niiden, jotka eivät ole ilmiöön törmänneet. Tätäkin on syytä muistaa asiasta keskustellessa.

Hyvät aikomukset, huonot lopputulokset

SONK isännöi kuluneena viikonloppuna ruotsalaisen sisarjärjestönsä Socialdemokratiska Studentförbundet SSF:n liittohallitusta, joka oli käymässä Helsingissä. Vierailu oli osa järjestöjemme välistä kahdenvälistä yhteistyötä, jossa pyritään oppimaan toisiltamme uutta sekä luomaan kontakteja ja verkostoja Pohjanlahden yli. Vierailun aikana käytiin useita keskusteluita eri aiheisiin liittyen ja eräs mielenkiintoisimmista liittyi seksin ostoon ja sen kriminalisointiin.

Ruotsissa seksipalveluiden ostaminen on kielletty ja Suomessa vastaavansisältöistä lakiehdotusta odotellaan saapuvaksi lähiaikoina. Oletettavaa on, että se tulee pääosiltaan muistuttamaan Ruotsin mallia. Asia tullee herättämään runsaasti keskustelua, jota käytiin laajalti jo viime vuoden aikana, jolloin rikoslakia viimeksi tarkasteltiin ihmiskaupan näkökulmasta. Tavoitteena oli tuolloin parantaa viranomaisten valmiuksia nopeasti kasvaneen ihmiskaupan patoamiseksi.

Kysymys prostituutiosta ja seksipalveluiden ostosta on useimmiten ensisilmäystä monimutkaisempi. On selvää, että kyse on tällä hetkellä erittäin valitettavasta ilmiöstä, jonka taustalla suurimmat syyt löytyvät köyhyydestä ja naisten epätasa-arvoisesta asemasta. Yksi selvä kannanotto on tuomita seksipalvelujen ostaminen suoralta kädeltä, kategorisesti. Ilotytöt ovat uhreja ja palvelujen käyttäjät hyväksikäyttäjiä. Useimmiten näin onkin, mutta tästä huolimatta ratkaisu on liian yksinkertainen. Se ei ota huomioon ilmiön monimuotoisuutta eikä hyvästä tarkoituksestaan huolimatta ratkaise prostituutioon liittyviä ongelmia, sen syitä eikä auta hädänalaisia ihmisiä.

Seksipalveluiden oston kieltäminen olisi uusi kieltolaki. Kuten sitä, myös tätä lakia pyrittäisiin kiertämään kaikin mahdollisin keinoin. Ilmiön siirtyessä yhä enemmän maan alle, uhrien auttaminen tulee entistä vaikeammaksi. Lain valvominen on yhtä lailla käytännöllisesti katsoen mahdotonta. Alalla toimivat itsenäiset ja riippumattomat prostituoidut, joita heitäkin vähälukuisesti esiintyy, ajautuvat vaikeuksiin. Heidänkin oikeutensa on keskustelussa muistettava, sillä ihmisoikeuksiin kuuluu päätösvalta suhteessa omaan kehoon. Liian usein naisten suojelemisen puolesta käytetyt puheenvuorot ovatkin käytännössä omien moraalikäsitysten puolesta puhumista. Tällöin ollaan eksytty kauas alkuperäisestä tavoitteesta, uhrien auttamisesta.

Seksibisnekseen liittyy luonnollisesti laajamittaista riistoa ja tasa-arvo-ongelmia. Paritukseen liittyvät rikokset ovat hirvittäviä, joten niihin olisi puututtava kovalla kädellä. Ongelmaksi muodostuukin se, että kieltämällä seksin ostaminen parittajien asema itse asiassa jopa vahvistuu, sillä ostamisen kriminalisointi ei poista niitä olosuhteita, jotka pakottavat naiset prostituoiduiksi. Prostituutio ei siis tule katoamaan. Rikollisuuskytköstä saattaisi ehkäistä paremmin toiminnan tuominen osaksi järjestäytynyttä yhteiskuntaa kuin sen ajaminen pois valtavirtayhteiskunnan silmistä.

Osmo Soininvaara yritti aikoinaan aloittaa älyllistä keskustelua prostituutiosta (IS 13.1.2003, ei verkossa). Hänet kuitenkin vaiennettiin lähes välittömästi tyrmäävillä kommenteilla lähinnä joidenkin sosialidemokraattien sekä vihreiden taholta. Kielteinen vastaus julkisen vallan valvomiin ilotaloihin on helppo antaa niiden ihmisten, joita asia ei henkilökohtaisesti kosketa. Onkin varsin huomionarvoista, että seksialalla toimivien omat näkemykset poikkeavat usein korkeakoulutettujen ja hyväosaisten kriminalisoijien kannoista huomattavissa määrin (lue koko kannanotto, sekä näkemykset kriminalisoinnin seurauksista).

On oletettavaa, että parhaiten prostituutioon liittyvää rikollisuutta ehkäisisi tilanne, jossa olisi olemassa valvottuja tiloja, joissa prostituutiota voitaisiin omasta vapaasta tahdosta harjoittaa. Nämä tilat olisivat valvottuja, asiakkaita kontrolloitaisiin ja niissä työskentelevät henkilöt olisivat oikeutettuja työllään ansaitsemiinsa varoihin. Näistä he maksaisivat asiaankuuluvat verot ja tätä kautta saisivat oikeuden sosiaaliturvaan. Tämän ns. virallisen piirin ulkopuolella tapahtuvaan harmaaseen toimintaan voitaisiin puuttua kovalla kädellä, sillä näytelmän todelliset roistot ja ihmisten hädän hyväksikäyttäjät, parittajat, tulee saada kuriin. Tämän lisäksi on suunnattava voimavaroja tasa-arvotietoisuuden kasvattamiseen miesten keskuudessa. Tätä kautta kyettäisiin todennäköisesti ostopalveluiden kieltoa paremmin ja vaaralliseen moralismiin sortumatta parantamaan sekä naisten asemaa että torjumaan järjestäytynyttä rikollisuutta.