Edustajistovaalit

Ylioppilaskuntien edustajistovaalit ovat jälleen täällä. Ennakkoäänestys käynnistyy mm. omassa ylioppilaskunnassani Tamyssa huomenna. Turussa äänestys on jo täydessä käynnissä. Uutuutena on monissa yo-kunnissa käyttöön otettu sähköinen äänestys ja onkin mielenkiintoista, täyttyvätkö odotukset äänestysaktiivisuuden noususta.

Kaksi vuotta sitten tein vaaleja lähes kellon ympäri Sosialidemokraattisten opiskelijoiden silloisena puheenjohtajana. Tulos oli tuolloin hieno, SONK nousi yli kolmeenkymmeneen paikkaan. Suurin voitto saavutettiin silloin Jyväskylässä, JSDN nousi 7 paikkaan ja edustajiston suurimmaksi ryhmäksi. Tämänvuotisilla listoilla on valtava määrä uusia ihmisiä, joista en ole koskaan kuullutkaan. Kampanja on tänä vuonna parempi kuin koskaan ja äänestäjille pyritään tarjoamaan avoimesti todellista vaihtoehtoa.

SONK julkaisi tänä vuonna yhtenäisellä ilmeellä kautta maan paitsi laajan vaalimanifestin sekä tiivistetyt teesit, myös vaalilehden, jonne allekirjoittaneellakin oli ilo kirjoittaa. Mikään muu ryhmä, poliittinen tai sitoutumaton, ei ole opiskelijapolitiikkaa vastaavassa mittakaavassa pohtinut. He eivät ole tätä joko viitsineet tai osanneet tehdä. Opiskelijapolitiikassa värillä on väliä, äänestä! Äänet lasketaan 7.11.

Opiskelijapolitiikassa värillä on väliä (julkaistu SONKin Visio-vaalilehdessä)

Paikallisella tasolla -värillä on väliä. Ylioppilaskunnat päättävät jäsenmaksusi käytöstä, siitä pakollisesta verosta, jonka ilmoittautumisesi yhteydessä maksat. Kun miettii mitä jäsenmaksulla saa, on hinta usein halpa. Paikkakunnasta riippuen 70-100 euron panoksella vuodessa saa terveydenhuollon, opiskelijaedut ruokailusta matka-alennuksiin sekä usein näkymättömissä olevan edunvalvonta- ja neuvontapalvelut. Näiden taso ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys.

Sosialidemokraattiset opiskelijat ovat vuosien varrella paikallistasolla korostaneet ennen kaikkea hyviä palveluita. Meidän mielestämme jäsenmaksua tulee käyttää järkevästi. Ei niinkään harvoille ja valituille toisten rahoilla järjestettäviin koreisiin vuosijuhliin, vaan kaikille suunnattuihin tapahtumiin, palveluiden parantamiseen ja reilujen työolosuhteiden takaamiseen ylioppilaskunnan työntekijöille. Olemme sitä mieltä, että ylioppilaskuntien tulee tarjota monenlaista tekemistä erilaisille ihmisille, ajattelun, vaikuttamisen, oppimisen ja hauskanpidon tiloja, ei vain kilpailla haalaribileiden määrässä ainejärjestöjen kanssa.

Monet oikeistoryhmät tulevat kertomaan sinulle, miten he vaativat jäsenmaksun laskua. Mieti toisen kerran, kun tämän kuulet. Euron tai kahden vaje/opiskelija/vuosi näkyy nopeasti ylioppilaskunnan palvelutasossa. Muuttoautoa ei järjestykään, tai hätämajoitusta ei ole tarjolla. Samalla he kertovat sinulle, miten terveydenhuollossa käymisestä perittäviä maksuja pitäisi korottaa eikä siirtää jäsenmaksuun. Tämän järkevyyttä kannattaa miettiä, mikäli käytät YTHS:n palveluita. Sairaiden laittaminen entistä kireämpään tilanteeseen ei ole reilua, eikä kukaan tiedä kuka seuraavaksi palvelua käyttää.

Paikallisen tason lisäksi oleellinen on kansallinen taso. Edustajistovaaleissa menestyneet ovat vahvoilla kun määritellään opiskelijoiden näkemyksiä asioihin, joita ratkotaan Opetusministeriössä tai eduskunnassa. Näissä kekkereissä sitoutumattomilla tai ainejärjestötaustaisilla ihmisillä on valitettavan vähän annettavaa ja värillä onkin entistä enemmän väliä. Sosialidemokraattiset opiskelijat ovat kansallisella tasolla ajaneet erityisesti yhteistyötä muiden opiskelijoiden kanssa, jotta tavoitteita saavutettaisiin tehokkaammin, sellaisia opintososiaalisia uudistuksia, jotka koskettavat ennen kaikkea niitä, joiden taloudellinen tilanne on heikoin, sekä sellaista opiskelijapolitiikkaa, joka ottaa huomioon sen, ettemme ole yksin maailmassa.

Demariopiskelijat olivat vahvasti mukana asumislisän nostoon tähdänneessä kampanjassa, jonka seurauksena vuokrakatto nousi 252 euroon. Meidän aloitteestamme ylioppilasliike on nykyisellään keskusteluyhteydessä myös ammattijärjestöihin. Demariopiskelijoiden näkemykset vaikuttivat siihen, että esitys ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksuista vedettiin viime hallituskaudella pois, joskin nyt vihreiden, kokoomuksen ja keskustan hallitus aikoo tämän uudistuksen toteuttaa. YTHS:n maksujen korotuspaineet on kanavoitu vakuutusmaksuun pitkälti sosialidemokraattien työn vuoksi. Myös muita opiskelijoita on muistettu opintotuen parannuksilla, ammattiin opiskelevat eivät ole ketään muita kiinnostaneet.

Ja mistä kaikki lähtee? Edustajistovaaleista. Paikallisen tason vaaleista, niistä, joista toivon mukaan mahdollisimman moni äänestää. Kaverin äänestämisessä ei ole mitään vikaa. Kunhan katsoo, että kaveri ajattelee niistä tärkeistä, pienistä ja suurista, asioista samansuuntaisesti kuin sinä itse.

Mutta missä on toinen aste?

Opiskelijat kuuluivat hallitusohjelmaa selattaessa konkreettisten lupausten voittajiin. Vaikkakaan tarkkoja päivämääriä opintorahakorotukselle ei ole esitetty, on kirjaus 15%:n korotuksesta selkeä sitoumus. Samaan toimenpidepakettiin kuuluu omien tulojen tulorajojen nostaminen 30%:lla. Tällä tulee toisaalta kaiken todennäköisyyden mukaan olemaan opintoaikoja pidentävä vaikutus. Opintorahapäätös on merkittävä, koska se kohdistuu suurimmassa tuen tarpeessa oleviin opiskelijoihin, mutta opintotuen suurimpaan rakenteelliseen ongelmaan, toisen asteen opiskelijoiden opintotukeen vaikuttaviin vanhempien tulorajoihin, ei hallitusohjelma kiinnitä mitään huomiota.

Toisen asteen opiskelijan opintotukeen vaikuttavat vanhempien tulot aina 20 ikävuoteen asti, myös tilanteessa, jossa opiskelija asuu itsenäisesti. Korkeakouluopiskelijoita tällaiset rajat eivät koske, vaan 18 vuotta täyttäneelle, itsenäisesti asuvalle yliopisto- tai amk-opiskelijalle tuki maksetaan täysimääräisesti vanhemmista riippumatta. Tälle erolle koulutusasteiden välissä ei ole olemassa minkäänlaisia perusteita, omassa taloudessa elämisen kustannukset eivät vaihtele koulutusasteen mukaan.

Vaikka punamultahallitus korotti kyseisiä rajoja viime vaalikaudella kahdesti, huomaa edelleen moni toiselle paikkakunnalle ammattiin opiskelemaan lähtenyt nuori jäävänsä täysin vaille opintotukea. Tuki alkaa pienentyä, kun vanhempien tulot ylittävät 31 400 euroa vuodessa ja putoaa nollaan, kun yhteenlasketut tulot ylittävät 47 000 euroa. Käytännössä kahden työssäkäyvän vanhemman lapsi jää tukea paitsi.

Ongelma korostuu, kun tiedetään koulutuksen periytyvän edelleen voimakkaasti. Ammattiin opiskelevat ovat korkeakouluopiskelijoita useammin pienempituloisista perheistä. Vanhempien tulojen vaikutus itsenäisesti asuvien opiskelijoiden tukeen tuleekin pyrkiä poistamaan mahdollisimman ripeällä aikataululla. Tämän arvioitu kustannusvaikutus on n. 20 miljoonaa euroa.

Myydään nahka - halvalla!

Hallitusohjelmasta käyty keskustelu on viime päivinä keskittynyt lähinnä puuttuviin varoihin paljon puhuttujen palkkatasa-arvohankkeiden osalta sekä varakkaiden perintöveron de facto tapahtuvaan poistoon. Ohjelma sisältää kuitenkin monia muita mielenkiintoisia elementtejä, jotka ovat jääneet näiden populaarien aihealueiden katveeseen. Eräät näistä koskettavat opiskelija- ja koulutuspolitiikkaa.

Ylioppilasliike on kauan ollut huolissaan imagostaan ei-liikkeenä. Huoli onkin usein ollut perusteltu ja liike kohti positiivista otetta ja omien avauksien nostoa reaktiivisuuden sijaan on ollut käynnissä. Mutta kuten usein käy, vaihde saattaa jäädä päälle. Hallitusohjelmaa koskevaa keskustelua opiskelijoiden osalta seuratessa vaikuttaa siltä, että ylioppilasliikkeen kriittisyys ei ole vaihtunut pelkkään rakentavuuteen. Siitä on tullut suoranaista vallanpitäjien nuoleskelua. Vaikka kommentti täydentyikin myöhemmin perusteellisemmalla muistiolla, joka laajensi vähäistä analyysia, jää moni opiskelijoiden kannalta oleellinen kehityssuunta huomiotta.

Ylioppilasliikkeen perustavimpiin periaatteisiin on kuulunut opiskelun maksuttomuus kaikille yliopistoyhteisön jäsenille. Porvarihallitus marssittaa lukukausimaksut ulkomaisille opiskelijoille, mutta mitä tekee SYL? Mainitsee ensireaktiossaan "pettymyksensä" neljännessä kappaleessa hyristyään ensin tyytyväisyyttään lupaukseen opintorahasta ja tulorajojen nostosta. Samalla ohjelmaa ei ole edes maltettu lukea loppuun asti. Opintoraha nousee, mutta ohjelma on varannut siihen vain 79 miljoonaa euroa. Jos tämä toteutuu tällaisenaan, opintoraha nousee vaalikauden viimeisenä vuonna ja seuraavat kolme vuotta saavat opiskelijat nuolla näppejään. Ja tästä edunvalvoja lausuu kauniin kiitoksen.

Minkäänlaista kokonaisvaltaista katsausta koulutusjärjestelmään, mitä opiskelijajärjestöltä voisi mielestäni odottaa, ei myöskään hallitusohjelmakommentoinnista löydy. Riittää, että meidän tukemme nousee, muu ei kiinnosta. Hallitus nostaa esiin yksityistä koulutusjärjestelmää - opiskelijoita ei kiinnosta. Ammatillista koulutusta suunnataan entistäkin enemmän silkkaan elinkeinoelämälähtöisyyteen yleisten valmiuksien sijasta - ei kiinnosta. Toisen asteen opiskelijoiden opintotukeen vaikuttavat vanhempien tulorajat, opintotuen suurin rakenteellinen epäoikeudenmukaisuus, ei minkäänlaista mainintaa ohjelmassa, mutta - ei kiinnosta. Ei, vaikka toinen aste tuki voimallisesti kaikkia yliopisto-opiskelijoiden hankkeita viime vaalikaudella. Solidaarisuutta meille, lämmintä kättä teille.

Summa summarum; varsin masentavaa. Aikaansa seuraava ja kokonaisuuksia hahmottava ylioppilasliike ei löydy ainakaan Kampin uusista toimitiloista. Mikäli maamme akateeminen nuoriso ja heidän edustajansa kyetään ostamaan hiljaisiksi sallimalla heidän tekevän enemmän töitä opintojensa ohella, ollaan niin syvällä poliittisen "realismin" suossa että vesi menee väistämättä keuhkoon. SYL on ansiokkaasti laatinut itselleen poliittisen linjapaperin. Miksi siinä esitetyt näkemykset eivät näy silloin kun näkymisen ja vaikuttamisen paikka on?

Pyhä lehmä - osa I

Vaalien aikana, ja sitä ennenkin, voidaan havaita muutamia aiheita, joista on vaikea käydä keskustelua tai sitten vain tietyt mielipiteet ovat sallittuja, muiden esittämistä pidetään pahana. Maahanmuuttopolitiikka on epäilemättä yksi sellainen, maahanmuuttoon positiivisesti suhtautuvaa pidetään kukkahattuidealistina vaikkei hän puhuisikaan rajojen avaamisesta, maahanmuuttoa kritisoiva tai siihen varauksellisesti suhtautuva on äkkiä rasisti tai muuten ahdasmielinen, vaikkei tästä välttämättä olisikaan kyse, vaan ainoastaan tiettyjen ongelmien nostamisesta keskusteluun.

Opiskelijapolitiikassa pyhäksi lehmäksi on ennen kaikkea noussut keskustelu opiskelijoiden mielenterveysongelmista. Kaikki kannattavat lämpimästi mielenterveyspalveluiden lisäämistä ja onpa mielenterveysongelmien lisääntymisellä perusteltu opintotuen korotusvaatimuksiakin. Itse olen tosin aina suhtautunut molempiin näihin aiheisiin varauksellisesti -en siksi, etten pitäisi niitä tärkeinä ja aiheellisina, vaan koska pelkään lapsen menevän pesuveden mukana. Vaatimuksia tulisi tarkastella osana laajempaa kontekstia.

Mielenterveysongelmia on varmasti ollut aina. Väitän, että niiden huomattavan tilastollisen lisääntymisen takana on ennen kaikkea avun hakemisen kynnyksen madaltuminen sekä paremmat ja täsmällisemmät diagnoosit. Molemmat nämä ovat lähtökohtaisesti positiivisia asioita, yhä useampi saa tarvitsemaansa apua. Siksi ja siitä ei kuitenkaan voida tehdä automaattisesti johtopäätöstä, että ennen oli kaikki paremmin. Työmarkkinaepävarmuus on totta, mutta samaan aikaan myös mahdollisuuksia on enemmän kuin koskaan.

YTHS, kuten kaikki palveluorganisaatiot, kamppailee resurssiensa ja kasvavien tarpeiden välillä. Enemmän olisi saatava vähemmällä, kuten muissakin julkisissa tai julkisluonteisissa palveluorganisaatioissa. Olisi pohdittava, voitaisiinko mielenterveysongelmia ehkäistä jo ennalta? Tällä hetkellä YTHS, jonka palveluiden painopiste tulisi olla lyhyessä terapiassa, on vaikeuksissa perustehtävänsä täyttämisessä. Kun resursseja vaaditaan ennen kaikkea vaikeisiin tapauksiin, voivat hampaat jäädä hoitamatta ja ennaltaehkäisevä työ liian vähälle huomiolle. Ongelma on samantapainen lähes kaikilla yhteiskunnallisilla palvelusektoreilla, peruspalveluiden falskaamista paikkaillaan kalliilla projekteilla. Erityisongelmat nousevat etualalle, vaikeammin hahmotettavat kollektiiviset ongelmat, joista erityisetkin tapaukset kumpuavat, jäävät alle.

Toinen asia koskee mielenterveysongelmien sitomista opintotukeen. Taloudelliset ongelmat masentavat, mutta väittääkö joku kirkkain silmin, että masennus on muisto vain, kun opintoraha nousee 15% ja tilillä on joka kuukausi 30euroa enemmän? Olisikin syytä jo ihan rehellisyyden nimissä tunnustaa rahan rajallisuus tämänkaltaisten ongelmien ratkaisijana. Yhteisöllisemmällä kulttuurilla, toimivammilla palveluilla jo ennen opiskeluita sekä opintojen sujuvan suorittamisen tukemisella tätä tarvitsevien kohdalla voitaisiin saavuttaa paljon. Myös akateeminen vapaus voi olla suuri vankila.

SYL

Viikonloppu vierähti Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL ry:n liittokokouksessa Korpilammella Espoossa. Suomalaisen opiskelijapolitiikan huipentuma, tai antikliimaksi, riippuen tarkkailijasta ja mielipiteestä, on ehdottomasti SYL:n jokavuotinen liittari, joka käy keskustelun tulevan vuoden toiminnasta ja sitäkin enemmän valitsee liitolle tulevan vuoden toimijat.

Oma urani opiskelijapolitiikassa on kestänyt jossain muodossa lähes kuuden vuoden ajan. Tämä oli myös viides SYL:n liittokokous, johon osallistuin, ja jää näillä näkymin myös viimeiseksi. Toiminta ylioppilasliikkeen välittömässä läheisyydessä on ollut monella tapaa opettavaista ja palkitsevaa, mutta samaan aikaan, kuten moni muukin paikalla ollut, olen hieman huolissani y-liikkeen tilasta.

Ylioppilasliike on allekirjoittaneenkin aikana kokenut huomattavaa parannusta edunvalvonnassaan. Opiskelija-asiat ovat enemmän pinnalla kuin pitkään aikaan, opintotuen taso keskusteluttaa pääkirjoituksia myöten ja SYL:n lobbauskoneisto on vuosi vuodelta ammattimaisempi ja tehokkaampi. Samaan aikaan oli kuitenkin nähtävissä muun keskustelun väheneminen. Pitemmällä tähtäimellä voi käydä niin, että muiden kuin lisää-rahaa-meille -tyyppisen keskustelun ja näkemysten puute pikemminkin uhkaa nykyisin hyvällä tasolla olevaa edunvalvontaa kuin selkeyttää linjaa.

Ylioppilasliikkeen sisäisen tilan näyteikkuna on SYL:n liittokokous. Osin keskustelun vähäisyys johtuu tietoisista valinnoista. Erään pitkään toimineen aktiivin mielestä kokous lähentelee virkamiesten märkää unta; logistiikka toimii, aikataulut pitävät, paperit on valmisteltu huolella eikä mitään yllättävää tapahdu. Ongelmaksi kuitenkin nousee se, kuka tällaisesta toiminnasta sitten jaksaisi innostua?

Korpilammelle oli kokoontunut kolmesataa aktiivista nuorta ihmistä arvoineen, aatteineen ja ajatuksineen. Heillä olisi varmasti halua ja kykyä käydä poliittista keskustelua, niin välittömästi omaan liikkeeseensä liittyen, mutta myös yleisestä yhteiskunnallisesta suunnasta. Miksei ylioppilasliike voisi luoda foorumeita myös tällaiselle toiminnalle? Tämän vuoden liittokokouspuhujaksi valittu Osku Pajamäki teki parhaansa ja olikin sisällöllisesti viikonlopun parasta antia. Kuitenkaan hänen esityksensä lisäksi ei laajoista kokonaisuuksista juuri puhuttu.

Ylioppilasliike tarvitsee jotain, mistä innostua. Opintorahakampanja tänä vuonna, ja ehkä vielä enemmän opintoaikojen rajausta vastustaneet mielenilmaukset olivat sellaisia. Muitakin voisi olla. Vaikuttamisen elämyksiä, kokemusta osallisuudesta jonkinlaisten yhteisten näkemyksien luomiseen, vaikkeivat ne suoraan opintotukea koskisikaan. Nämä tavoitteet eivät ole ristiriidassa vastuullisen vaikuttamisen ja ammattimaisen edunvalvonnan kanssa. Ja lopultakin, olemme vaikeassa tilanteessa, mikäli kokouksen puheenjohtaja joutuu pikemminkin huomauttamaan keskustelun vähäisyydestä kuin siitä, että puheenvuoroja olisi syytä tiivistää.

Tasokorotuksen jälkeen huomio indeksiin

Opiskelijajärjestöt ovat muutamia harha-askeleita lukuun ottamatta olleet yhtenäisesti liikkeellä opintorahan 15 prosentin tasokorotuksen puolesta. On syytä toivoa, että tavoite saavuttaisi tukea eduskunnan budjettikäsittelyssä. Mikäli tavoite ei tänä vuonna täyty, tulee työtä jatkaa erityisesti tulevan hallitusohjelman suhteen.

Tasokorotus ja toisen asteen opiskelijoiden opintotukeen vaikuttavien vanhempien tulojen arvioinnin poistamisen kanssa ovat ensisijaisia tavoitteita. Tasokorotuksen saavutettua tulee katseet kääntää kohti indeksisidonnaisuutta. Tätä kautta opintotuki tarkistuisi vuosittain automaattisesti vastaamaan kustannuskehitystä. Indeksisidonnaisuudet ovat menoautomaatteja, mutta opiskelijoiden määrä tulee Suomessa laskemaan työmarkkinoiden vedon kasvaessa ja ikäluokkien pienentyessä. Nämä pienentävät taloudellista ongelmaa huomattavasti.

Tulorajojen korotusta on hyvin vaikea pitää tarkoituksenmukaisena yhteiskunnan varojen käyttönä. Kyseiset parannukset eivät auttaisi niitä opiskelijoita, joilla tuen tarve on suurin. Samaan aikaan niillä olisi pikemminkin opintoja hidastava ja pätkätyöongelmaa pahentava vaikutus. Opiskelijat kilpailevat liian usein erityisesti vaikeasti työllistyvien kanssa samoista työpaikoista. Omaa yhteiskuntavastuutamme on se, että pyrimme omassa tavoitteenasettelussamme huomioimaan myös muut yhteiskunnallisesti haastavassa tilanteessa olevat ryhmät.

Kirjoitus julkaistu Turun ylioppilaslehdessä ja Vaasan ylioppilaslehdessä

Opiskelijoista ja opintojen tuesta

Opintotuen tehtävänä on mahdollistaa täysipäiväinen opiskelu. Tähän ei tuki kuitenkaan nykytasollaan kykene, minkä opiskelijajärjestöt toivat näkyvästi julki budjettiehdotuksen valmistumisen aikoihin. Huoli on aiheellinen ja on syytä toivoa eduskunnan kuuntelevan opiskelijoiden viestiä toimeentulonsa parantamisen osalta. Keskustelu on kuitenkin ajautunut monin paikoin varsin erikoisille raiteille ja ansaitsee hieman kattavampaa arviota.

Opiskelijajärjestöt ja -toimijat kummastelevat usein sitä, miksi opiskelijoita tuetaan rahallisesti vähemmän kuin vaikkapa työttömiä, ovathan he tuottavassa toiminnassa. Itse vierastan suuresti tämänkaltaista vertailua. Vaikka suuri osa opiskelijoista kiistämättä onkin köyhyysrajan alapuolella, on heidän vertaamisensa vaikkapa pitkäaikaistyöttömiin vastuutonta ja älyllisesti epärehellistä. Odotusarvo niin urakehityksen, tulotason kuin terveydenkin osalta on aivan toisella tasolla. Lisäksi on muistettava, että suomalaisopiskelijat nauttivat sellaisesta maailman mittakaavassa harvinaisesta edusta kuin maksuton korkeakoulutus. Ongelmallisia yksittäistapauksia, joita voidaan auttaa ennen kaikkea palveluilla eikä etuuksilla, varmasti löytyy, mutta lähtökohtaisesti opiskelijoita ei voida pitää minkäänlaisena ”unohdettuna kansana”.

Opintotuesta keskustellessa on syytä siirtyä pois epäuskottavasta kurjuusretoriikasta sellaiseen keskusteluun, jossa opintotukiparannuksia voidaan pitää paitsi oikeudenmukaisina, myös kannattavina investointeina. Parempi tuen taso vähentää pelkän toimeentulon vuoksi tehtyä työtä, joka vapauttaa työpaikkoja vaikeammin työllistyville ja nopeuttaa opintoja. Vahvan talouskehityksen aikana työpaikkoja syntyy, eikä moni opiskelija jätä valmistumistaan venymään, mikäli työmarkkinat vetävät. Yhä useampi voisi valmistua entistä nopeammin – ja siirtyä kartuttamaan yhteistä verokertymäämme. Tämä puhuu opintotuen tason korotuksen puolesta vakuuttavammin kuin yleinen surkuttelu.

Opintotuen osalta tulisi päästä pois joka vuosi toistuvasta näytelmästä, joka tarjoaa houkuttelevia pisteidenkeruumahdollisuuksia milloin millekin populistille. Opintorahaan tulisi tehdä tasokorotus, jonka jälkeen se olisi sidottava yleistä kustannuskehitystä seurailevaan indeksiin. Tämä lopettaisi jokavuotisen keskustelun tuen ostovoiman laahaamisesta kustannusten perässä. Huomattavat korotukset tuen tasoon voidaan toteuttaa parhaiten opintolainan kautta, jota tulee kehittää osana koko tukea. Täsmennetyt toimet kuten opintotuen lapsikorotus, voivat täydentää järjestelmää. Asumisen osalta asumislisän vuokrakaton korottaminen oli tervetullut toimenpide, mutta voi valua nopeasti vuokriin. Opiskelijoiden kohtaamia asuinkustannuksia hillitäänkin tehokkaammin panostamalla riittävään vuokra-asuntotarjontaan, joka tuo hintoja alaspäin.

Samalla kun pohdimme opintotuen kehittämistä euromääräisenä etuutena, on muistettava keskeisin rakenteellinen epäoikeudenmukaisuus, joka koskee toisen asteen opiskelijoita. Itsenäisesti asuvan, alle 20-vuotiaan ammattiin opiskelevan tai lukiolaisen opintotukeen vaikuttavat vanhempien tulot, toisin kuin korkeakouluopiskelijalla. Tehdäksemme erityisesti ammatillisesta koulutuksesta entistä houkuttelevampaa ja kohdellaksemme nuoria ihmisiä tasa-arvoisesti yksilöinä, on vanhempien tulojen vaikutuksen arviointi itsenäisesti asuvien osalta turhaa ja siitä tulee luopua viimeistään tulevalla vaalikaudella.

Kolumni julkaistu Uutispäivä Demarissa 4.9.2006

Yhteistyöhön rintamaan käy...

Sopuisasti sujunut budjettiriihi sai syystä kolhun kylkeensä, kun etuuksiensa parannuksia vaille jääneet opiskelijat varastivat shown. Ankanmarssia useiden päivälehtien sivuilla ja tv-kameroiden edessä Suomen hallituksen roolissa harrastanut SYL:n Mikko Koskinen (sd.) jäi varmasti monien mieleen opiskelija-aktiivien järjestäessä mielenilmauksen valtioneuvoston linnan edessä.

Mutta mitä oikeastaan tapahtui? Iltapäivälehdet täyttyivät nopeasti toisiaan syyttelevistä ministereistä, toisia syytettiin ammattitaidottomuudesta, toisia taas "likaisista tempuista". Kulttuuriministerin kohdalla kyseinen toimintatapa alkaa tulla tutuksi, se nimittäin näyttää toistuvan joka vuosi budjettiriihen alla. Lopputulos oli kuitenkin selkeä, tulorajoja ei korotettu, eikä ateriatukeenkaan saatu kompensaatiota. Jälkimmäinen tosin hoidettaneen eduskuntaryhmien taholta kuntoon, ainakin mikäli SDP:n ja Keskustan ryhmäpuheenjohtajiin on uskomista. Toinen selvä asia on, ettei hallitus kyennyt vastaamaan opiskelijoiden oikeutettuihin tarpeisiin ja täten ansaitsee sen tiimoilta esitetyn kritiikin.

Kritiikin kohteita löytyy kuitenkin hallituksen ulkopuoleltakin. Hämmentävää koko tapahtumakulussa on asumislisän vuokrakaton korotuksen yhteydessä hyväksi havaitun poliittisten ja sitoutumattomien opiskelijajärjestöjen yhteisrintaman pettäminen. Marssi sotkeentui ministeri Saarelan tuloraja-avaukseen. Vaikkei kukaan muodollisesti luopunutkaan opintorahakorotuksen tavoittelusta, ei Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunnan puheenjohtajan tai Keskustan opiskelijaliiton viimeaikaisia kirjoituksia ja kannanottoja opintososiaalisten etujen osalta lukiessa ole vaikea nähdä kuka innostui uudesta lelusta ja jätti yhteisten tavoitteiden ajamisen sikseen.

Saarelan julkisuuspeli vaikutti onnistuvan suorastaan yli odotusten. Jopa SYL jätti ministerin arvostelua vaille, vaikka hän ei missään vaiheessa ollut tuomassa opiskelijajärjestöjen yhteistä tavoitetta opintorahan tasokorotuksesta riiheen. Irvokkuuden huippuna Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta arvostelee hallitusta opiskelijoiden tilanteen kurjistamisesta, vaikka Kokoomuksen oma opintotukimalli itse asiassa laskisi tuen kokonaissummaa kymmenellä eurolla kuussa korkeakouluopiskelijoiden osalta. Keskustaopiskelijat ja -nuoret puolestaan keskittyvät hallituskumppaninsa mollaamiseen tilanteessa, jossa heidän ministerinsä ei tuo yhteisiä tavoitteita edes riiheen ja muut parannukset tyrmää lopullisesti keskustalainen pääministeri. O tempora o mores. Ei ihme että politiikalla on huono maine.

Opiskelijaliike kantaa toki vastuun epäonnistumisesta kollektiivina, kaikilla on peiliin katsomisen paikka. Tämä koskee myös demariopiskelijoita. Yhteisrintama pitäisi saada uudelleen muodostettua eduskunnan budjettikäsittelyä varten. Opintorahakorotuksen tulisi olla myös teoissa, ei vain puheissa, ensisijainen tavoite, mikäli se halutaan saada aikaan. Kuitenkin; kun savu nousee korvista ympäri ylioppilasliikkeen, olisi muistettava eräs tosiasia. Kuluneella vaalikaudella opiskelijoiden taloudelliseen asemaan on tehty parannuksia mm. asumislisän vuokrakaton korottamisen, opintolainan ja toisen asteen opiskelijoiden opintotukeen vaikuttavien vanhempien tulorajojen osalta. Valmis maailma ei ole, mutta liialliseen tuhkan sirotteluun, tai sitten poliittiseen mustamaalaukseen ei ole aihetta. Tasokorotuksen jälkeen on lähdettävä pyrkimään kohti indeksisidonnaisuutta.

Kuva: opiskelijajärjestöjen opintoraha-adressi. Otsikko Vapauden kaihosta

Opintotukiparannukset niitä tarvitseville

Niklas Holmberg (kesk.) kirjoittaa Turun Sanomien kirjoittajavieras- palstalla (7.8.2006) opintotuesta pitäen ministeri Saarelan esitystä tulorajojen korottamisesta oikeansuuntaisena kehityssuuntana. Opiskelijajärjestöjen tavoitetta opintorahan nostamisesta hän sen sijaan vastustaa vedoten valtiontalouden realiteetteihin ja sillä, että on olemassa myös muita heikosti toimeentulevia ihmisiä.

Holmberg on luonnollisesti aivan oikeassa siinä, että korkeakouluopiskelijoiden rinnastaminen niihin ihmisiin, joiden elämäntilanne on haasteellinen ja vaikea, on monin tavoin perusteetonta. Sen sijaan sitä, että lisäetuja pitäisi tästä syystä suunnata juuri niille, jotka ovat kaikista opiskelijoista taloudellisesti parhaassa asemassa, on vaikea ymmärtää.

Tulorajojen korotuksesta hyötyvät vain ne opiskelijat, joiden työstä saamat tulot ylittävät nykyiset tulorajat. Mikäli opiskelija ei ole löytänyt työtä, tai hänen opintonsa vievät hänen kaiken aikansa ei tulorajojen korottamisesta ole iloa. Tulorajojen nostosta eivät hyödy myöskään toisen asteen opiskelijat heidän opiskelunsa ollessa huomattavan koulumuotoista. Kohdentumisongelma on ilmeinen, tukea eniten tarvitsevat jäävät vaille parannuksia.

Opintojen aikana hankittu työkokemus on luonnollisesti tärkeä ja arvokas asia. Sen hankkiminen onnistuu kuitenkin jo tämänkin hetkisillä tuilla. Väite siitä, että opintotukijärjestelmän tämänhetkiset tulorajat estäisivät relevantin työkokemuksen hankkimisen, ei pidä paikkaansa. Jokainen opiskelija ottaa hyvän työpaikan vastaan ja miksi tukea sosiaaliturvan avulla niitä, jotka saavat jo elantonsa palkasta?

Holmberg vertaa kirjoituksessaan opintotukea minimikansaneläkkeeseen. Jää epäselväksi mihin hän vertauksellaan pyrkii, mutta pidän varsin kyseenalaisena kilpailuttaa heikosti toimeentulevia ryhmiä toisiaan vastaan aikana, jolloin tuloerot maassa ovat räjähtämässä käsiin. Tilanne, jossa "köyhät ovat solidaarisia kerjäläisille" on kaukana siitä köyhän asian ajamisesta, josta Keskusta puoluekokouksessaan niin kauniisti puhui.

Vastine mielipidekirjoitukseen, julkaistu 9.8.2006Turun Sanomissa

Opintotuki

Opintotukirintamalla tapahtuu jälleen. Ministeri Saarela haluaa korottaa opintotuen tulorajoja 20%:lla. Vuotuiset taloudelliset vaikutukset olisivat noin kuusi miljoonaa ja muutos koskisi noin 15 000 opiskelijaa. Avaus on opiskelijoiden kannalta luonnollisesti myönteinen, mutta jättää hieman ihmettelemisen aihetta prioriteettien suhteen.

Opintotuen tulorajojen korottamisesta koituva hyöty menee niille opiskelijoille, joilla menee tällä hetkellä taloudellisesti kaikkein parhaiten. Ne, joiden toimeentulo on heikoimmilla, jäävät hyödyn ulkopuolelle. Mikäli opiskelija ei ole löytänyt työtä, tai hänen opintonsa vievät hänen kaiken aikansa (kuten tilanne on monilla koulumaisemman opiskelumuodon aloilla) ei tulorajojen korottamisesta ole iloa eikä apua.

Minun on vaikea ymmärtää tilannetta, jossa samaan aikaan puhutaan opintoaikojen lyhentämisen tärkeydestä sekä halutaan mahdollistaa vielä nykyistäkin laajempi opintojenaikainen työssäkäynti, joka vääjäämättä viivästyttää valmistumista. Samalla tulorajojen korotus lisää edelleen valtion rahoilla subventoidun joustavan työvoiman määrää työmarkkinoilla -tämä väki kilpailee erityisesti palvelualalla toimiessaan työpaikoista vaikeasti työllistettävien kanssa.

Opintojen aikana hankittu työkokemus on luonnollisesti tärkeä ja arvokas asia. Sen hankkiminen onnistuu kuitenkin jo tämänkin hetkisillä tuilla. Kuka väittää, että opintotukijärjestelmän tämänhetkiset tulorajat estäisivät relevantin työkokemuksen hankkimisen, valehtelee. Jokainen opiskelija ottaa hyvän työpaikan vastaan, ja miksi tukea sosiaaliturvan avulla niitä, jotka saavat jo elantonsa palkasta?

Erikoisen Saarelan ehdotuksesta tekee myös se, että opiskelijat itse eivät ole vuositulorajojen korottamisesta lainkaan yhtä innostuneita, vaan vaativat ensisijaisesti opintorahan korottamista. Tätä mieltä ovat kaikki merkittävät opiskelijajärjestöt. Tämän nähdään kohdentuvan paremmin niille opiskelijoille, joiden tuen tarve on suurin. Tulorajojen korottamisella tätä vaikutusta ei ole.

Kuva: Opiskelijajärjestöjen opintorahakampanja. Allekirjoita opintoraha-addressi täällä.

Koulutusmääristä

Opiskelijoiden etujärjestöt, kuten myös suuri osa akateemista ay-liikettä sekä poliittista oikeistoa ovat lähes koko historiansa ajan kritisoineet korkeita koulutusmääriä suomalaisissa yliopistoissa. Korkeiden koulutusmäärien on katsottu johtavan koulutuksen inflatoitumiseen ja sen arvostuksen laskuun. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt tämän näkemyksen valitettava lyhytnäköisyys, sekä ympäröivän maailman muutos. Kansainvälisen työnjaon erikoistumisen myötä Suomi on valinnut ns. korkean osaamisen strategian, jota tukee laaja koulutus.

Koulutusmääräkeskustelussa olisi havaittava, että koulutusmäärien ylimitoittamisesta on keskusteltu vuosisadan alusta lähtien. Koko tämän ajan yhteiskunnan keskimääräisen koulutustason kohoaminen on tarkoittanut parempia palkkoja ja työolosuhteita, nopeutunutta rakennemuutosta sekä korkeatasoisempaa hyvinvointia kaikille kansalaisille. Siis tasan täsmälleen päinvastoin kuin nämä "akateemisen kansalaisen" ja "sivistyksen" puolustajat ovat jo sata vuotta väittäneet.

Entä sitten se paljon puhuttu laadun kärsiminen ja akateemiset työsuhteet? Kansainvälisessä vertailussa huomattavan suuri osa suomalaisista vastavalmistuneista työllistyy laadullisesti hyvin. Koulutus kannattaa myös taloudellisesti, Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan koulutusinvestoinnin vuotuinen tuotto on lähes 14%, kun mukaan lasketaan koulutustason nousun mukana tuleva palkanlisä ja työttömyysriskin pieneminen, tulonsiirrot sekä opintojenaikaiset tulot ja tulonmenetykset. Tämäkin luku on huippuluokkaa. Kyseessä on myös kansallinen etu. Pienenä valtiona ja kansakuntana suomalaiset eivät voi nojata eliittiyliopistoihin, vaan meidän on pyrittävä mahdollisimman korkeaan keskimääräiseen koulutustasoon.

Koulutus ei mene milloinkaan hukkaan. Tilanne, jossa myös suorittavan tason työntekijöillä on laaja tietämyksen taso yhteiskunnallisista kysymyksistä, kielitaitoa sekä valmiuksia kehittää työmenetelmiään ja -yhteisöään on kokonaisyhteiskunnallisesta näkökulmasta tavoiteltava. Maisteritulvasta varoittelevasta julkisesta keskustelusta huolimatta huomattavan suuri osa suomalaisista nuorista hakeutuu korkeakouluihin, eivätkä pelkää haasteellista työllisyystilannetta. On myös huomattava, ettei Suomessa ole olemassa pakkohakua yliopistoihin, vaan ihmiset valitsevat opiskelemansa linjan itse.

On toki totta, että myös ammatillisia osaajia tarvitaan ja ammatillisen koulutuksen arvostusta tulee nostaa. Parhaiten tämä kuitenkin onnistuu pitämällä huolta ammatillisten alojen palkkatasosta sekä työolosuhteista, ei pakottamalla ihmiset valitsemaan ammatillinen koulutusura tukkimalla akateeminen väylä, toisin kuin poliittinen oikeisto haluaisi. Heidän näkemyksensä mukaan Suomeen ilmeisesti tarvitaan pienempi, huippupalkkoja nauttiva osaajaluokka sekä suuri, nykyistä matalammilla palkoilla tai heikommissa työoloissa työskentelevä matalasti koulutettu alaluokka. Aloituspaikkojen vähentyminen seuraa luonnollisesti ikäluokkien pienentymisen myötä, rajumpi rajoittaminen todennäköisesti vain pahentaisi jo nyt vakavaa ylioppilassumaa opintojen alussa.

Opintorahakorotukset tulorajojen edelle

Asumislisän vuokrakaton korottamisen jälkeen opiskelijakentässä on vallinnut epäselvyyttä siitä, minkä tulisi olla seuraava suuri tavoite opintososiaalisten etuuksien kehittämisen kentässä. Näkemykset ovat vaihdelleet opintotuen vapaan vuositulorajan korottamisen ja opintorahakorotuksen välillä, onpa joku ehdottanut ratkaisuksi ongelmiin jopa perustuloa. Nyt koko opiskelijaliikkeen olisi tärkeää kyetä löytämään yhteinen sävel.

Tulevaisuudessa opiskelijaliikkeen yhtenäisyys on erityisen tärkeää. Tämä koskee niin poliittisia opiskelijajärjestöjä kuin laajaa yhteisrintamaa toisen asteen opiskelijoista ja ammattikorkeakouluopiskelijoista yliopisto-opiskelijoihin. Yhteistyön merkitys korostuu erityisesti ikärakenteen muuttumisen vuoksi. Eläkeväestön ja ikääntyvien määrä tulee kasvamaan huomattavasti ja ilmiö jää pysyväksi. Tämä tarkoittaa määrärahapaineita sosiaali- ja terveyspalveluissa, puhumattakaan muutoksen poliittisesta merkityksestä. Tämän vuoksi tavoitteidemme saavuttaminen saattaa muuttua entistä vaikeammaksi, ellemme kykene yhteistyöhön. Käytännössä tämä tarkoittaa yhden tavoitteen priorisoimista 252:n tapaan. Tämän ensisijaisen tavoitteen tulee olla opintorahan korotus.

Syitä nimenomaan tähän linjaukseen on useita. Opintorahakorotukset auttavat eniten niitä opiskelijoita, joiden tulot ovat pienimmät. Tulorajojen korotuksesta hyötyisivät jo nyt suhteellisen hyvätuloiset opiskelijat. Ne, joilla ei töitä ole ja jotka sen vuoksi elävät hyvin pienillä tuloilla, eivät hyötyisi näistä korotuksista millään tavalla. Valtiovallan taholta katsottuna tulorajojen korotus tarkoittaisi lisääntyvää työssäkäyntiä, joka puolestaan hidastaisi valmistumista. Opiskelulle pitää löytyä sen tarvitsema aika. Tämän lisäksi opiskelijat kilpailevat jo nyt työpaikoista sellaisten ihmisten kanssa, joiden mahdollisuus työllistyä ylipäätään muualle kuin tyypillisiin opiskelijatyöpaikkoihin palvelualoille on pieni. Myös heidän tilannettaan tulee muistaa, olemmehan osa koko yhteiskuntaa.

Oheinen kirjoitus julkaistu lyhennettynä Turun ylioppilaslehdessä 2/06

SONK eteenpäin edustajistovaalien ehdokasasettelussa

Ylioppilaskuntien edustajistovaalien ehdokasasettelu päättyi perjantaina. Viimeiset viikot ovatkin olleet hektistä aikaa. SONK menestyi ehdokashankinnassa varsin mainiosti, kaikkiaan 303 opiskelijaa asettuu ehdolle sosialidemokraattisilta listoilta ympäri maan. Tämä on kymmenesosa enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Suurimmat ilonaiheet olivat Oulun palaaminen sosialidemokraattiselle opiskelijakentälle, Jyväskylän demariopiskelijoiden vahva menestys, lista lähes kaksinkertaistui sekä SONK:n lippulaivan, Tampereen osaston tuntuva kasvu. Tampereella Sosialidemokraatit - TASY on Tamyn vaalien suurin lista yhteensä 52 ehdokkaallaan. Suurin lista on Helsingin yliopistossa, jossa OSY asettaa ehdolle kaikkiaan 69 ehdokasta. Ainuttakaan ääntä ei kuitenkaan ole vielä annettu, joten kaikki te yliopistoissa kirjoilla olevat, tutustukaa siis paikkakuntanne ehdokkaisiin ja muistakaa käyttää ääntänne!

Opiskelijoiden ja ay-liikkeen yhteistyötä lisättävä

Ylioppilasliikkeessä on aivan liian kauan suhtauduttu ylenkatseella työmarkkinakeskusjärjestöihin ja ammattiliittoihin. Tämä elitismi on koitunut ennen kaikkea opiskelijoiden omaksi vahingoksi. Monin paikoin opiskelijoiden tavoitteet ovat yhteneväiset erityisesti matalapalkkaisten palvelualojen työntekijöitä edustavien liittojen kanssa, jonka vuoksi nämä liitot tulisi saada tehokkaaseen yhteistyöhön opiskelijoiden edunvalvontajärjestöjen kanssa. Tämä koskee erityisesti työtä opintojen aikaisen, opiskeltavaan alaan liittymättömän, toimeentulon vuoksi tehdyn työn vähentämiseksi sekä opiskelijoiden hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Opiskelijat tekevät korostuneesti palvelualojen työtä esim. kausityöntekijöinä, myyjinä tai vuokratyöläisinä. Nämä ovat töitä, joita harva tekee pysyvästi, vaan lähinnä opintotuen riittämättömyyden vuoksi. Samalla Suomessa on valtava määrä ihmisiä, joiden mahdollisuudet työllistyä muualle kuin tämänkaltaisiin työpaikkoihin on pieni. Opiskelijat kilpailevat näistä työpaikoista heidän kanssaan. Näille ihmisille kyseiset työpaikat olisivat tärkeitä sekä toimeentulon että työpaikan suoman sosiaalisen yhteisön vuoksi. Samaan aikaan opiskelijoiden muodostama joustava työvoimareservi heikentää palvelualoilla vakinaisesti työskentelevien työntekijöiden työmarkkina-asemaa ja osaltaan pitää alojen palkkatasoa ja työehtoja heikkoina.

Yhteistyö ay-liikkeen kanssa on keskeistä, jotta opintotukea voidaan tulevaisuudessa kehittää vastaamaan todellista kustannuskehitystä. Tämän myötä tapahtuva opiskelijoiden siirtyminen palvelualojen suorittavista töistä opintojensa pariin nopeuttaisi opintoja, avaisi työpaikkoja tällä hetkellä työttöminä oleville kansalaisille sekä todennäköisesti johtaisi määräaikaisuuksien vähenemiseen, palkkatason nousuun sekä työehtojen paranemiseen palvelualoilla. Tämä loisi omalta osaltaan pohjaa kotimaisen ostovoiman kasvulle sekä valtion menojen pienentymiselle. Liitot on saatava ymmärtämään yhteistyön järkevyys myös omasta näkökulmastaan, tässä opiskelijoiden tulee olla aloitteellisia.

Samalla, kun pitemmän ajan tavoitteena yhteistyön saralla tulee olla opintososiaalisen järjestelmän kehittäminen toimeentulon vuoksi tehdyn työn vähentämiseksi, tulee lyhyemmällä aikavälillä panostaa opiskelijoiden hyvinvointiin myös työpaikoillaan. Usein opiskelijoiden stressi ja uupumus johtuvat vaikeudesta yhdistää opinnot, työ sekä osalla opiskelijoista myös perhe. Liitot ovat luonnollinen yhteistyökumppani pyrittäessä vähentämään opiskelijoiden työperäisiä ongelmia sekä epäreilua kohtelua työpaikoilla. Tämän vuoksi opiskelijoille tulee tarjota entistä enemmän tietoa myös opintoihin liittymättömien työpaikkojen työehdoista ja heille kuuluvista oikeuksista.

Oheinen kirjoitus julkaistu Jyväskylän ylioppilaslehdessä 9/05, Tampereen ylioppilaslehti Aviisissa 9/05, Oulun ylioppilaslehdessä 9/05, Turun ylioppilaslehdessä 11/05 ja Lapin ylioppilaslehdessä 9/05.