sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006

Tasokorotuksen jälkeen huomio indeksiin

Opiskelijajärjestöt ovat muutamia harha-askeleita lukuun ottamatta olleet yhtenäisesti liikkeellä opintorahan 15 prosentin tasokorotuksen puolesta. On syytä toivoa, että tavoite saavuttaisi tukea eduskunnan budjettikäsittelyssä. Mikäli tavoite ei tänä vuonna täyty, tulee työtä jatkaa erityisesti tulevan hallitusohjelman suhteen.

Tasokorotus ja toisen asteen opiskelijoiden opintotukeen vaikuttavien vanhempien tulojen arvioinnin poistamisen kanssa ovat ensisijaisia tavoitteita. Tasokorotuksen saavutettua tulee katseet kääntää kohti indeksisidonnaisuutta. Tätä kautta opintotuki tarkistuisi vuosittain automaattisesti vastaamaan kustannuskehitystä. Indeksisidonnaisuudet ovat menoautomaatteja, mutta opiskelijoiden määrä tulee Suomessa laskemaan työmarkkinoiden vedon kasvaessa ja ikäluokkien pienentyessä. Nämä pienentävät taloudellista ongelmaa huomattavasti.

Tulorajojen korotusta on hyvin vaikea pitää tarkoituksenmukaisena yhteiskunnan varojen käyttönä. Kyseiset parannukset eivät auttaisi niitä opiskelijoita, joilla tuen tarve on suurin. Samaan aikaan niillä olisi pikemminkin opintoja hidastava ja pätkätyöongelmaa pahentava vaikutus. Opiskelijat kilpailevat liian usein erityisesti vaikeasti työllistyvien kanssa samoista työpaikoista. Omaa yhteiskuntavastuutamme on se, että pyrimme omassa tavoitteenasettelussamme huomioimaan myös muut yhteiskunnallisesti haastavassa tilanteessa olevat ryhmät.

Kirjoitus julkaistu Turun ylioppilaslehdessä ja Vaasan ylioppilaslehdessä

2 kommenttia:

Panu Litmanen kirjoitti...

Esa, tasokorotuksen ensisijaisuudesta olen kanssasi täysin samaa mieltä, mutta tasokorotuksen ja tulorajojen toisensa poisulkevuudesta, jonka aistin olevan myös kommenttisi takana, en ole.

Tulorajojen maltillinen nosto, yhdessä tasokorotuksen kanssa, ei mielestäni välttämättä hidastaisi ihmisten opintoja, vaan päinvastoin antaisi heille perspektiiviä työelämään, edellyttäen, että työ ja opiskeluala olisivat riittävän lähellä toisiaan. Työnteko ja opinnot pitäisi olla nykyistä paremmin sovitettavissa yhteen. Sitä paitsi itse opiskellen ja välillä ohjausta hakien ei opiskelija edes kuormita liiemmin ylikuormittettuja yliopistojamme, vaan maksaa samalla veroja ja oppii uutta.

Esa Suominen kirjoitti...

Terve, Panu! Poissulkeviahan ne eivät tietenkään ole, toki tulorajakysymys kuuluu olennaisena osana asiaan kun tarkastellaan opintotukea kokonaisuutena.

Kysymys on tässä siitä, että sinänsä hyvää vakautta luovat budjettikehykset tekevät monien samanaikaisten tavoitteiden ajamisesta vaikeaa, jopa toivotonta. Siksi priorisointi saattaa olla tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeen.

Eräs seikka, mitä opiskelijaliikkeessä voitaisiin tarkemmin pohtia, olisi kokonaisvaltainen opintotuen kehittämisohjelma, joka jakautuisi usealle vuodelle. Tähän tulisi listata kehittämistavoitteet ja sitten lähteä ajamaan niitä eteenpäin. Korotukset voisivat jakaantua useammalle vuodelle. Osa tällaista pakettia voisi olla tulorajakysymys. Tasokorotus -ja myöhemmin indeksi- olisivat kuitenkin mielestäni kiireellisempiä.

Perspektiivi työelämään on tärkeä, toki. Kaikki ovat varmasti samaa mieltä tästä. Tilanne ei ole kuitenkaan kovinkaan ongelmaton. Ensinnäkin; mikä työ tukee opintoja? Periaatteessa varmasti kaikki työ. Mikä tahansa duuni opettaa ihmissuhdetaitoja, erilaisissa työympäristöissä toimimista, elämää yleensä. Toisaalta; pointti on siinä, että tällä hetkellä opintotuki toimii osittain etuutena, joka mahdollistaa heikot työolosuhteet.

Miksi ja miten niin? Kun työmarkkinoilla on huomattava määrä työvoimaa -jonka päätarkoitus on kuitenkin muu kuin työnteko- heikentää se alalla vakituisesti olevien työmarkkina-asemaa. Etujen valvonta ja parempien vaatiminen käy vaikeaksi ellei toivottomaksi kun työmarkkinoilla häärii valtaisa määrä loputtoman joustavaa porukkaa. Lisäksi työnantajan ei tarvitse palkata täyspäiväistä kun hän voi teettää muutaman tunnin kerrallaan monella työntekijällä. Joustavuuden hintana on hidas palkka- ja työolokehitys sekä monien työhaluistenkin ihmisten vajaatyöllisyys.

Alan hommista useimmiten maksetaan elämiseen riittävästi (ei tosin aina) ja opiskelijat menevät niitä tekemään joka tapauksessa. On ylipäätään hyvä kysymys tuleeko valtion subventoida huonoja palkkoja, kun yritys tai virasto ei halua maksaa omistaan? Tulorajojen ylityksestä koituva lasku on toki ikävä maksaa, mutta siihen voi yhtä hyvin suhtautua korottomana lainana. Itsekin olen palauttanut miltei nelinumeroisia summia. Maksuajan suhteenhan voitaisiin tehdä joustoja, mikäli summa on kovinkin suuri.