Free Burma

Mielenosoitukset Burmassa ovat laantuneet ainakin toistaiseksi. Epälukuinen määrä ihmisiä on kuollut, mutta vähintään satojen kerrotaan olevan kateissa ja jopa kymmenen tuhannen pidätettynä. Osa heistä on todennäköisesti saanut surmansa armeijan avattua tulen mielenosoittajia vastaan, osa taas kyyditetty kaupungeista vankeuteen. Hallitus hallitsee pelolla, Rangoonin öisen ulkonaliikkumiskiellon aikana ihmisiä viedään kotoaan.

Sotilasdiktatuurin häikäilemätön voimankäyttö hätkähdyttää, samoin kuin maailman voimattomuus. Kansainvälisestä paineesta ja huomattavasta mediahuomiosta huolimatta juntta kykeni murskaamaan mielenosoitukset ja ainakin toistaiseksi katkaisemaan siivet demokratialta. Länsimaiden painostus ei tuota tulosta, Burman naapureita tarvitaan mukaan.

Burma on ollut sotilasdiktatuurin hallitsema maa vuodesta 1962 lähtien. Teoriassa rikas maa on köyhtynyt, korruption ja väkivallan leimaama. Väkivaltaa on käytetty paitsi oppositiota, myös vähemmistökansallisuuksia kohtaan. Demokratialiike murskattiin verisesti vuonna 1988. Vuoden 1990 vaaleissa oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin puolue voitti vaalit, mutta juntta ei ollut valmis luopumaan vallasta. Vaalien tulos mitätöitiin ja Nobel-voittajaksi sittemmin noussut Suu Kyi joutui kotiarestiin -joka jatkuu tänä päivänä.

EU:n ja USA:n olisi tehtävä parhaansa saadakseen erityisesti ASEAN-maat ja Kiinan mukaan painostamaan Burman junttaa. Sotilasdiktatuurin harvat ystävät tulevat näistä maista. Maa on rikas raaka-aineista ja kiinalaiset hamuavat sotilastukikohtia maan alueelta. Kuitenkin kasvava epävakaus, huumekauppa -sekä lähestyvät olympialaiset saattaisivat luoda tilanteen, jossa määrätietoinen länsimainen diplomatia saattaisi löytää väyliä vakuuttaa kiinalaiset siitä, että juntan tukemisen aika on ohi.

Allenden murha häivytti nopeasti venäläisten Böömiin tunkeutumisen muiston, Bangladeshin verilöyly painoi alleen Allenden, Siinain erämaasota vaiensi Bangladeshin itkun, Kambodzan verenvuodatus uitti unholaan Siinain, ja niin edespäin, ja niin edespäin, aina kaikkien ja kaiken täydelliseen unohdukseen asti.

Näin ajattelemisen arvoisesti kirjoitti aikoinaan Milan Kundera. Myös Burmaa uhkaa sama kohtalo. Maailman huomio on nyt kaakkois-Aasiassa. Uutisvuon tyrehtyessä maailman tv-kamerat poistuvat kuitenkin nopeasti uuteen sotaan, dokumentoimaan uusia kauheuksia vaikka vanhat jäävät liian usein olemaan. Burmaa ei saa unohtaa.

Kampanja

Ota osaa torstaina. Via ja via.

Burma

Myanmarin, entisen Burman, munkkien aloittamat rauhanomaiset mielenilmaukset ovat päivän uutisoinnin mukaan kääntyneet juuri siihen suuntaan, mihin niiden ei olisi toivonut kääntyvän. Sotilasdiktatuuri turvautuu väkivaltaan aseettomia mielenosoittajia kohtaan. Uutisten mukaan tässä vaiheessa tiedetään ainakin neljän ihmisen saaneen surmansa. Päivä voi tuoda mukanaan vielä paljon lisää huonoja uutisia.

Tapahtumaketju on ollut käynnissä jo päiviä, ja sitä on voinut seurata jopa suomalaismedioiden välityksellä. Aamun HS kirjoitti diplomaattilähteiden kertoneen, että sairaaloita tyhjennetty valmiiksi tulevia haavoittuneita varten, alueita ja temppeleitä on eristetty ja poliisi sekä sotilaat ovat harjoitelleet mielenosoitusten murskaamista. Nyt on käynyt ilmi, että myöskään kohti ampumista ei kaihdeta.

Merkit olivat nähtävissä, mutta kehityskululle ei näemmä voitu mitään. Varoitukset eivät auttaneet, sotilashallintoa kohtaan suunnattu kansainvälinen painostus oli riittämätöntä. Nyt sekä EU että USA ovat uhanneet uusilla sanktioilla. Nähtäväksi jää, mikä on niiden merkitys ja kuka niistä eniten kärsii.

Burmalaisessa yhteiskunnassa munkit ovat aina nauttineet huomattavaa arvostusta. Olisi toivonut, että tämä olisi suojellut demokratiaa ja vuoropuhelua vaatinutta kansalaisliikehdintää väkivallalta, antanut ajattelemisen aihetta myös sotilaille. Hekin ovat ihmisiä. Toisten ihmisten pään sisään ei varsinkaan toiselta puolelta maapalloa voi nähdä, mutta jää pohtimaan millainen on järjestelmä, jossa hallinnon ote on niin vahva, että sen palveluksessa olevat ihmiset avaavat tulen aseettomia ja rauhallisia ihmisiä, oman maan kansalaisia, kohtaan. Pelkäävätkö he, eikö muita vaihtoehtoja osata nähdä, vai asuuko diktatuurin ihailu sotilaissa asti?