Mitä Niinistö miettii?

Puhemies Niinistö käytti 13.8. mielenkiintoisen puheenvuoron Helsingin Sanomissa. Jo aikaisemmin taloudellista maailmanpaloa saarnannut, ja siitä kritiikkiä saanut, Niinistö konkretisoi ajatuksiaan mm. vaatimalla taloudellisia lisäpanostuksia maataloustukiin sekä kotimaiseen energiantuotantoon erityisesti biopolttoaineiden osalta.

Ajatukset ovat monella tapaa huonoja. Sauli Niinistö on varmasti tietoinen maatalouden suhteettoman kovasta hinnasta suomalaiselle yhteiskunnalle paitsi euroissa, myös ympäristökuormituksessa. Lisäksi omavaraisuudesta on turha puhua maassa, jossa koneet ja lannoitteet sekä uudessakin tilanteessa suuri osa polttoaineista ovat tuontitavaraa ja Harmot viety auran edestä joko makkaroiksi tai pikkutyttöjen leikkikaluiksi. Kuitenkin, mielenkiintoista ei niinkään ole se, mitä sanottiin vaan mihin ajatteluun pohjautuen.

Millaiseen analyysiin maailman tilasta Niinistön uusprotektionistinen näkemys perustuu? Itse keksin vain kaksi mahdollista syytä, joko näkemyksen siitä, että nykyisenkaltainen vapautuvaan kauppaan perustuva maailmantalous tulee tiensä päähän omien sisäisten ongelmiensa vuoksi (jollaista näkemystä paraikainen finanssikriisi luonnollisesti voi tukea), tai sitten talouskasvu katkeaa ensin tarkoituksella aiheutettuun taloudelliseen ja sittemmin "perinteiseen" sotaan, jonka osapuolina ovat nimenomaan valtiot.

Kuvatunkaltainen näkemys globalisaatiosta on hämmästyttävällä tavalla kylmän sodan aikainen. Mahdollisuuksiin ohjata globalisaatiota tai finanssimarkkinoita Sauli Niinistö ei näe, eikä hän näytä uskovan ylikansallisten elinten vaikutusvaltaan tai keskinäisriippuvuuksien kehään. Niinistön maailmassa toimijoita ovat edelleen kansallisvaltiot, ennen kaikkea Kiina, jonka intressit ovat valtapoliittiset ja joka olisi valmis uhraamaan oman vaurastumisensa ja kytkeytymisensä maailmantalouteen USA:n häiritsemiseksi. Ekonomistit eivät tähän kuitenkaan usko.

Saiko nykyinen finanssikriisi Niinistön heittämään tämänkaltaisen ajatuksen? Tuskin, sillä hän on puhunut aiheesta jo aikaisemmin. Käydäänkö "malli Cajanderista" varoittelulla jo seuraavaa presidentinvaalia tai pohjustetaanko sillä Natoon liittymistä (sota tulee ja puolensa on valittava)? "Unilukkarin" rooliinhan pahanilmanlintuna toimiminen sopii kuin nyrkki silmään. Harmi vain, että toteutuessaan nämä visiot pahentaisivat, eivät parantaisi, ongelmia.

Pallo haltuun!

Kuten olemme voineet lukemattomista strategioista ja selvitysmiesten raporteista lukea, globalisaatio, maapalloistuminen on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan toimintaympäristöömme ja yhteiskuntaamme erittäin voimakkaalla tavalla. Miten siihen tulee reagoida, on kuitenkin keskustelun kohteena, tai ainakin sen tulisi mitä suurimmassa määrin olla.

Globalisaatio ei ole luonnonlaki, vaan seurausta tietoisista poliittisista päätöksistä. Siksi siihen on myös mahdollista vaikuttaa. Suomen ja ennen kaikkea SDP:n on oltava edelläkävijä globalisaation hallinnasta käytävässä keskustelussa. Sosialidemokraatteja tähän keskusteluun on haastanut ennen kaikkea työväen presidenttinä esiintynyt Sauli Niinistö. Niin presidentinvaalikampanjassaan kuin sittemminkin Niinistö on varoitellut tulevasta maailmansodasta, jota käydään talouden asein. Niinistön näkökulma on perustavalla tavalla väärä, mutta jostain syystä sosialidemokraateilla ei ole ollut halukkuutta nostaa tätä asiaa kunnolla keskusteluun.

Maailmantalouden vapautuminen ei ole nollasummapeli, jossa toiset voittavat ja toiset häviävät. Se toki voi sitä olla, mikäli pelisäännöistä ei huolehdita. Uusien maiden vaurastuminen ei vie keneltäkään mitään pois, vaan avaa uusia markkinoita ja mahdollisuuksia globalisaatiossa kilpailukyvystään ja sen edellytyksenä olevasta hyvinvointivaltiostaan huolehtiville Suomen kaltaisille maille. Ympäristökysymykset nousevat ongelmaksi, mutta tähänkään ei vastata pyrkimällä jarruttamaan muutosta, vaan pyrkimällä sopimuksiin. Lisäksi olemme itse valinneet yltäkylläisyydessä piehtaroimisen. Millä oikeudella me siis vaatisimme Aasian nousevia talouksia ja niiden kansalaisia valitsemaan askeesin?

Suomi, tai Eurooppakaan, ei voi milloinkaan kilpailla Kiinan kanssa työvoiman hinnalla. Tämän vuoksi meidän strategiamme on perustuttava kahteen perusperiaatteeseen, joista kumpikaan ei suhtaudu globalisaatioon sotana. Meidän on kyettävä parantamaan oman työmme tuottavuutta erikoistumalla sekä luotava yhteisiä pelisääntöjä globaalille markkinapaikalle ja maailmaan. Tätä kautta kykenemme yhdistämään globalisaation hyvät puolet, talouskasvun ja keskinäisriippuvuuden kasvun, entistä tasaisempaan hyötyjen jakautumiseen, joka toimii kaikkien hyväksi. Kyseessä on koko hyvinvointivaltion tulevaisuuden ja jopa kansainvälisen turvallisuuden kannalta keskeisistä kysymyksistä. Siksi niihin on otettava vahvasti kantaa myös vaalitaistelussa.

Erkki Tuomioja sanoi aikanaan Suomen esittävän maailmassa "puolueettoman porvarin" osaa. Tämä aika on ohi. Suomella on asemansa ja menestyksekkään yhteiskuntamallinsa vuoksi ainutlaatuinen mahdollisuus ottaa johtava rooli ratkaisujen etsinnässä. Suomen on liityttävä innovatiivisia kehitysrahoitusmalleja pohtivaan maaryhmään sekä edistettävä tarmokkaasti kansainvälisten verojen kehittämistä ja käyttöönottoa. EU-tasolla on pyrittävä täydentämään kauppapolitiikan asialistaa työntekijöiden oikeuksilla. Kansainvälisen työjärjestön määrittelemät työelämän minimistandardit on saatava voimaan kaikkialla maailmassa, myös kauppasanktioiden uhalla.

Ahdasmielinen nationalismi nostaa rumaa päätään myös Suomessa. Globalisaatio nähdään uhkana. Sitä se myös on, mikäli emme aio vaikuttaa sen suuntaan. Hallitsemattomana globalisaatio antaa markkinavoimille mahdollisuuden alistaa demokraattiset järjestelmät yhä ahtaammalle. Kansallisvaltioiden kultakaudella vasemmisto vastasi haasteisiin luomalla hyvinvointivaltiomekanismeja jakamaan syntyvää vaurautta ja asettamaan rajoja markkinoiden toiminnalle. Nyt tämä kehitys on saatava alkuun globaalilla tasolla. Pyrkimystä luoda hyvinvointivaltio ei saa pitää vain kansallisena tehtävänä. Pallo on mahdollista ottaa haltuun. Se, teemmekö niin, on itsestämme kiinni.

Kolumni julkaistu Uutispäivä Demarissa 30.10.2006

Musta valkoiseksi

Mielenkiintoinen presidentinvaalikampanja on kääntymässä viimeiselle viikolle. Huomioarvoltaan toistaiseksi paras kampanja on ollut "työväen presidenttinä" esiintyvällä ehdokas Sauli Niinistöllä. Tosiasia on kuitenkin se, että vaalikampanjassa esiintyy kovin erilainen Niinistö, joka on tuttu eduskunnan käytäviltä. Nykyinen Niinistö puhuu lämpimästi ihmisistä ja heidän tarpeistaan ja kannattaa kaikkia niitä hyviä asioita, jotka eivät ole milloinkaan olleet missään asemassa hänen näkyvässä poliittisessa toiminnassaan. Muodonmuutos on ollut äkillinen ja täydellinen – eikä siitä syystä kovinkaan uskottava, vaikka toki Eurooppa on voinut tehdä Saulille hyvää. Totesihan hän mm. Imagen (7/05) haastattelussa päivänpolitiikan tuoksinassa liian vähälle jäävän ajattelun harrastamisen karsivan oikeistolaisia mielipiteitä. Tai ehkä retoriikka ja vaaliteemat kuuluivat mainostoimistolta ostettuun kampanjailmepakettiin, mene ja tiedä.

Presidenttiehdokas Niinistö puhuu myös vastakkainasettelun lopettamisesta yhteisen etumme nimissä. Se olisi hyvä tavoite, ellei se hänen mallissaan tarkoittaisi oikeiston joustamisohjelman kritiikitöntä hyväksymistä "kansallisen edun" nimissä. Hän hahmottaa kansakunnan menestyksen ainoastaan sen yritysten hyvinvoinnin kautta. Tämä on varsinkin Niinistön taustat huomioon ottaen ymmärrettävä ja hyvä lähtökohta, mutta yhteiskunnallisena ohjelmana se on valitettavan riittämätön. Elinkeinoelämän hyvinvointi on koko kansan etu vain, jos kasvun ja menestyksen hedelmiä jaetaan yhdessä. Tämä ulottuvuus kuitenkin puuttuu "työväen presidentin" politiikasta. Tietoisesti, sillä presidenttiehdokas Niinistön agenda perustuu porvarilliselle, pääoman etuja ihmisten kustannuksella suosivalle maailmankatsomukselle ja kampanjailme edellä mainitun kätkemiselle.

Sauli Niinistön valtionvarainministeriuran aikana harvoin harrastettiin yhtä ihmisläheistä politiikkaa kuin mistä hän nyt omina ajatuksinaan puhuu. Hänen ja hänen puolueensa näkemyksen mukaan ei lasten harrastusmahdollisuuksille tai kirjastoille juurikaan rahaa olisi herunut. Nyt hän kuitenkin saarnaa lähipalveluista ja tasa-arvoisten lähtökohtien takaamisesta kaikille. Siitä, että nämä hyvät asiat ovat yhteisestä potista osansa tässä maassa saaneet, ei Saulia voida kiitellä, se kunnia kuuluu muille, korostuneesti muiden senaikaisten hallituspuolueiden kansanedustajille ja ministereille. Toki hän oli roolinsa vanki, hallitus tekee päätöksiä kollektiivina eikä valtion kassasta riitä rahaa kaikille hyville hankkeille, mutta liian usein oli hänen näkemyksensä korostuneen ideologinen ja asenteellinen. Rakenteelliset veronalennukset ja yksityistäminen, nuo poliittisen oikeiston ihmelääkkeet mihin tahansa ongelmaan ovat aina olleet hänen politiikkansa kulmakiviä, seurauksista välittämättä. Sekö on työväen, tai kenen tahansa muunkaan, etu? Omistavien etu se voisi olla, mikäli he ovat valmiita maksamaan sosiaalisen eheyden menettämisen mukanaan tuoman kovan hinnan.

"Työväen presidentin" kampanjan lopullinen menestyminen sekä presidentinvaalien lopputulos tulee osoittamaan, eletäänkö Suomessa vuonna 2006 täytenä totena George Orwellin vuotta 1984, jossa musta maalattiin valkoiseksi, sodasta vastasi Rauhanministeriö ja virallisesta valehtelusta ja propagandasta Totuusministeriö. Myös kampanjaan jo nyt oleellisena osana kuulunut loanheitto, joista parhaina esimerkkeinä toimivat lukuisat tyhjästä tempaistut massatekstiviestikampanjat (joista virallinen kampanja on toki luonnollisesti sanoutunut irti) sekä kilpailevan ehdokkaan systemaattinen häirintä johon mm. MTV3:n ensimmäisen kierroksen vaalitentin suureksi osaksi kokoomusnuorista koostunut yleisö syyllistyi kertovat paljon siitä, mihin ollaan "vastakkainasettelun lopettamisen" nimissä valmiita. Nähtäväksi jää hyväksytäänkö tämä, pääseekö "susi lampaan vaatteissa" median ja julkisen keskustelun hampaista kuin koira veräjästä? Kansa ratkaisee, eikä tuloksesta voi valittaa.

Kansallista etua kansainvälisesti

Presidentinvaalien yhteydessä erityisesti Kokoomuksen ehdokkaan Sauli Niinistön sekä hänen kannattajiensa parista on kuulunut kritiikkiä siitä, että Suomen ulkopolitiikka ja presidentti Halosen toiminta on keskittynyt liiaksi globalisaation hallintaan ja oikeudenmukaisempaan maailmankauppaan Suomen kansallisten etujen kustannuksella. Presidentin, kuten ilmeisesti ulkopolitiikan laajemminkin, tulisi heidän mukaansa keskittyä erityisesti vienninedistämiseen sekä uusien työpaikkojen luomiseen. Globalisaation hallintapyrkimyksillä ja hyvinvointivaltion puolustamiselta markkinavoimien paineessa ei tähän kuulemma kyetä.

Tämä kritiikki on toki sallittua, mutta täysin perusteetonta ja älyllisesti epärehellistä. Jokainen, joka ymmärtää kansainvälisestä taloudesta tai työelämästä yhtään mitään, tietää, että kansainvälinen taso on erityisen merkittävä 2000-luvun taloudessa ja politiikassa. Globaali talous toimii monilta osin nykyisin demokraattisen järjestelmän ulkopuolella, siitä riippumattomassa tilassa, vaikuttaen kuitenkin erittäin merkittävästi meidän jokaisen elämään. Tämän vuoksi pyrkimykset vahvistaa monenkeskistä kansainvälistä poliittista järjestelmää markkinavoimien ohjailemiseksi ovat tulevaisuudessa keskeisin osa suomalaisen hyvinvointivaltion ja talouden kehittämistä ja puolustamista. Tämä on nimenomaan sitä paljon puhuttua "yhteistä etua", etua, joka koskee niin suomalaisia, virolaisia kuin kenialaisiakin.

Kansallisella päätöksenteolla pystytään toki jatkossakin vaikuttamaan merkittävästi maamme ja kansamme menestykseen ja olosuhteisiin. Reunaehdot asetetaan kuitenkin muualla ja onkin meistä itsestämme kiinni, otammeko kohtalomme omiin käsiimme vai emme. Mieltämällä globalisaatio nollasummapeliksi, jossa kilpailemme kansallisin päätöksin vähenevistä työpaikoista mm. veroalennuksin ja työntekijöiden oikeuksia heikentämällä, hyväksymme uusliberaalin globalisaatiomallin sellaisenaan. Tämä lienee myös Niinistön ja Kokoomuksen tarkoitus. Poliittinen oikeisto uskoo kansalaisten olevan riittävän sokeita tai asioihin perehtymättömiä, jotta "yhteisen etumme" nimissä voitaisiin tehdä hyväosaisia hyödyttäviä ja vähäosaisia rankaisevia yhteiskunnallisia uudistuksia. Vaalit kertovat paljon siitä, meneekö sumutus täydestä. Gallupien valossa asia ei tältä näytä, mutta äänet ratkaisevat.

Globalisaatio on ihmisen luoma ilmiö ja siksi ihmisen on sitä myös mahdollista hallita. Se pitää sisällään suunnattomia mahdollisuuksia, josta Suomi on kyennyt hyvinvointivaltionsa ja koulutetun väestönsä avulla myös hyötymään. Nyt tehtävänämme on hyödyntää olemassa olevat mahdollisuudet entistäkin paremmin sekä hallita muutoksen tuomia ongelmia. Ensisijaista on kyetä kansainvälisellä tasolla turvaamaan entistä paremmin työvoiman oikeuksia kaikkialla maailmassa. Tavoitteena tulee olla eurooppalaiset työehdot myös Aasiassa ja Afrikassa, eivät afrikkalaiset työehdot Suomessa. Paremmalla ja vahvemmalla kansainvälisellä säätelyllä ehkäisemme verokilpailua ja sosiaaliturvan polkemista kotimaassa samalla kun kykenemme auttamaan köyhiä maita ja niiden kansalaisia hyötymään globalisaation aikaansaamasta taloudellisesta kasvusta parempien työolosuhteiden ja palkkojen avulla. Tätä kautta kykenemme luomaan huomattavan kasvun näiden ihmisten ostovoimassa, joka piristäisi koko maailmantaloutta. Keskittymällä ahtaasti tuijottamaan omaan napaamme emme voisi olla osana edesauttamassa tätä valtavaa muutosta parempaan.

Paluuta säädeltyihin markkinoihin ja suljettuihin talouksiin ei ole, eikä sitä kukaan haluakaan. Lisääntyvä rajat ylittävä kaupankäynti on jo nyt osoittanut, että sen avulla miljoonien ihmisten on mahdollista nousta ylös köyhyydestä ja kurjuudesta. Kaupan tulee kuitenkin olla luonteeltaan reilua ja perustua selkeisiin sääntöihin. Kaupalliset intressit ja kauppaneuvotteluissa sovitut asiat eivät saa kävellä esim. vähimmäistyöehtojen tai kansainvälisten ihmisoikeuksien yli. Tämän varmistamiseksi Maailman kauppajärjestö WTO:n tulisi jatkossa ottaa tavoitteisiinsa myös työvoiman oikeuksien parantaminen. Tällä hetkellä WTO ei toimi yhteistyössä esimerkiksi Kansainvälisen työjärjestön kanssa riittävällä tavalla tämän varmistamiseksi. Näiden asioiden edistämiseksi tarvitsemme globaalia hallintaa. Se on 2000-luvun sosialidemokratiaa ja yhteisen edun puolustamista.

Tie sosiaalisesti oikeudenmukaisempaan globalisaatioon on pitkä ja vaikea, mutta se on käytävä. Tarja Halonen on halunnut ottaa näissä aikamme tärkeimmissä ja suurimmissa kysymyksissä vastuuta -ja myös kyennyt siihen. Hyvä ja tärkeä työ ansaitsee ja tarvitsee jatkoa. Sauli Niinistöstä ja hänen Suomestaan ei tähän työhön ole. Näistä syistä minä kävin lukuisten muiden helsinkiläisten ohella Vuosaaren Kallahden koululla kirjoittamassa lippuun numeron 9.

Työväen presidentti

No niin. Niinistön kampanjan lopullinen ilme on nyt sitten valmis ja sloganiksi on valittu "Työväen presidentti". Täytyypä kyllä sanoa, että tuota en odottanut, vaikka nyt ilmestyttyään se tuntuukin varsin tarkoituksenmukaiselta ja jopa ennalta-arvattavalta valinnalta.

Kokoomus kokeilee presidentinvaalikampanjassa Isossa-Britanniassa jo onnistuneesti koeteltua New Labourin taktiikkaa, jossa poliittisen vastustajan elintilaa kavennetaan astumalla poliittisesti heidän vahvuusalueelleen. Siellä tosin työväenpuolue siirtyi kohti poliittista keskustaa vasemmalta, meillä taas liike näyttää käyvän toiseen suuntaan. Samankaltainen tilanne on tällä hetkellä menossa Ruotsissa, jossa sikäläinen Moderaterna esiintyy "todellisena työväenpuolueena". Huomattavasti Niinistön kampanjaa idealtaan muistuttavaan Ruotsin kokoomuksen "Vänster?"-kampanjaan voi tutustua täällä. Kyseessä on laajamittainen pohjoismaista poliittista kulttuuria leimaava ilmiö, jota työväenliikkeen pohjoismaisen yhteistyökomitea SAMAKin pääsihteeri Peter Palshoj on kuvannut sosialidemokraattisen mallin voitoksi Pohjolassa. Pohjoismainen poliittinen oikeisto ei itse asiassa pyri kiistämään sosialidemokraattista mallia sinänsä, vaan ainoastaan sosialidemokraattisen puolueen johtoaseman valtioissaan.

Mitään erityisen uutta tai omaa innovaatiota Niinistön kampanjassa ei siis ole, ellei kansainvälisten esimerkkien suoraa kopioimista Suomeen sellaisena pidetä. Mutta omaperäistä tai ei, on mielenkiintoista nähdä, millaisen vastaanoton kampanja saa. Vanhempiin palkansaajamiehiin ja tiettyihin eläkeläisryhmiin se saattaa purrakin, sen sijaan oikealta laidalta saattaa muutamia innokkaimpia valahtaa Laxin laariin. Onnistumisen kannalta keskeistä on se, kykenevätkö Niinistö ja Kokoomus kääntämään takkinsa niin vakuuttavasti, että kansalaiset uskoisivat heidän toimivan työväen asian ajajana. Epäilen. Niinistön muistetaan aikanaan ajaneen mm. kirjastoihin lainausmaksuja. Ehkei työväestön tarvitse hänen mielestään kirjoja lukeakaan.

Ajattele itsesi demariksi

Image-lehti julkaisi viime numerossaan (7/05) presidenttiehdokas Sauli Niinistön haastattelun. Haastattelusta löytyy ilahduttava yksityiskohta, joka paljastaa, että porvarin on sittenkin mahdollista parantaa tapansa ja Niinistö tietää siihen jopa keinot.

Toimittaja: "Aiemmasta oikeistojohtajasta Harri Holkerista on tullut miltei sosialidemokraatti hänen vietettyään muutaman vuoden brittein saarilla. Myös Ilaskivi on vanhoilla päivillään alkanut lepsuuntua. Kuinka voimme olla varmoja, ettei sinulle ole käynyt samoin Luxemburgissa?"

Niinistö: " -- En mä usko, että kummallakaan on tapahtunut mitään radikaalia kääntymistä sosialidemokraatiksi, mutta voi olla, että jos vetäytyy sellaisesta kiihkeästä keskiöstä syrjään, se jättää enemmän tilaa ajatella."

Niinistön oman ajattelun, Kokoomusnuorista ja Ville Itälästä puhumattakaan, toivoisi myös alkavan. Ehkä siinä vaiheessa näkisimme myös heiltä aitoa huolta yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta, köyhien maiden asemasta, sosiaalisesta turvallisuudesta sekä kestävästä kehityksestä. Toivoa on olemassa!

Ohessa myös Demarinuorten tiedote aiheesta.