Viime viikko kului Kiinassa, jossa vierailin pääkaupunki Beijingissä sekä Tianjinin vapaakauppa-alueella osana
SDP:n delegaatiota. Matkan tarkoituksena oli ennen kaikkea pyrkiä luomaan parempaa käsitystä kiinalaisesta yhteiskunnasta, tutustua Kiinan yhteiskunnallisiin oloihin keskustelemalla paikallisten poliittisten vaikuttajien ja viranomaisten kanssa, sekä luoda yhteyksiä. Matka oli monella tapaa mielenkiintoinen ja opetti paljon maailman suurimman maan yhteiskunnallisesta tilanteesta.
Kiinan taloudellinen nousu toimii monella tapaa kaikkien eduksi. Vaikka Kiina-ilmiö koetteleekin monia paikkakuntia niin meillä kuin muualla teollistuneissa länsimaissa, luo kasvava kysyntä ja talouden modernisaatio aivan uudenlaisia mahdollisuuksia myös suomalaisten tuotteiden viennille sekä tuotantorakenteen muutokselle. Suomen ja Kiinan poliittiset suhteet ovat perinteisesti olleet hyvät, jotka hyödyttävät myös taloudellista yhteistyötä Kiinan hallintokoneistolla ollessa edelleen moniin muihin maihin verrattuna suurempi merkitys liiketoiminnassa. Kasvavat markkinat tarkoittavat uutta kysyntää ja vaikka myös Kiina tähtää korkean osaamisen tuotannon osuuden lisäämiseen, on erikoistumiselle tilaa.
Ympäristöongelmat ovat jopa päällisin puolin ja paljain silmin havainnoidessa huomattavia ja paikalliset viranomaiset ovat ne myös tiedostaneet. Suomalaiselle osaamiselle ennen kaikkea energiatehokkaiden tuotanto- ja rakennusmenetelmien puolella voisi Kiinassa löytyä huikea määrä kysyntää. Kiina on eräs maailman suurimmista saastuttajista, jonka energian tuotannosta edelleen lähes 70% tulee hiilestä. Talousihmettä rakennetaan tällä hetkellä luonnon hyvinvoinnin kustannuksella, jonka jokainen Beijingissä kävelevä voi hengitysilmastaan havaita. Hotellin parvekkeelta ei näe järin kauaksi savusumun vuoksi. On arvioitu, että Kiina menettää 7-8% vuotuisesta BKT:n kasvustaan ilman ja vesistöjen saasteiden vuoksi, kelvollisten elinympäristöjen ja luonnon monimuotoisuuden tuhoutumisesta puhumattakaan.
Poliittisia keskusteluita hallitsee raha. Hallitsevan kommunistisen puolueen ainoa tavoite on vallassa pysyminen ja kotimaassa aika ajoin keskusteluissa ilmenevä aatteellinen tyhjiö alkaa tuntua hallittavissa olevalta ongelmalta. Kommunismin rakentamisesta ei Kiinassa enää puhuta, vaan tavoitteena on selkeästi aineellisen elintason sekä taloudellisen mahdin ja täta kautta maailmanpoliittisen voiman rakentaminen. Kiinassa keskustellaan nyt ennen kaikkea "harmonisen sosialistisen yhteiskunnan" rakentamisesta. Valtaapitävät ymmärtävät, että markkinoiden vapauttaminen on ollut ovi, josta kulkemisen jälkeen paluuta ei ole. Samalla he tietävät, että lähes 10%:n vuotuisen talouskasvun jatkuminen on edellytys puolueen jatkuvalle keskitetylle vallankäytölle.
Kasvava keskiluokka on päässyt maistamaan vaurautta. Mikäli tämä odotushorisontti heiltä riistetään, voi yhteiskunnallinen tilanne kiristyä ja kommunistisen puolueen johtoasema olla uhattuna. Maaseudun köyhien lukuisatkin mielenilmaukset kyetään eristämään, eikä niistä ole paikallisten levottomuuksien lisäksi merkittävää uhkaa nykyiselle järjestykselle. Sen sijaan mikäli kaupunkien keskiluokka alkaa protestoida tyytymättömyyttään ja yhtyy edelleen satojen miljoonien vähäväkisten ja köyhien mielenosoituksiin, voivat tulokset olla nopeita ja käänteentekeviä. Vanha viisaus;
vallankumoukset eivät synny kurjuudesta, vaan pettymyksestä reformien hitauteen, saattaa hyvinkin pitää paikkansa Kiinassa. Romahdusta ei kuitenkaan ole näköpiirissä niin kauan kuin elintason nopea kohoaminen jatkuu.
Todellinen poliittinen, institutionalisoitunut oppositio Kiinasta puuttuu edelleen, vaikka parlamentissa istuukin kaikkiaan yhdeksän puolueen jäseniä. Minkäänlaisia varteenotettavia poliittisia vastustajia ne eivät kuitenkaan ole. Sama koskee kiinalaista ammattiyhdistysliikettä. Workers voice at WTO tuotti hiljattain mielenkiintoisen raportin "
Whose Miracle China?", joka kuvaa Kiinan ihmeen kääntöpuolta, valtaisaa epätasa-arvoa ja työntekijöihin kohdistuvaa riistoa, joka tapahtuu kommunistisen puolueen ja kiinalaisen virallisen ammattiyhdistysliikkeen siunauksella ja tuella. Vapaan ja riippumattoman ammattiyhdistystoiminnan käynnistäminen on varmimpia tapoja joutua ankarien rangaistusten kohteeksi kommunistisessa Kiinassa. Erikoistalousalueiden kiiltävillä pilvenpiirtäjillä on kääntöpuolensa, moni maksaa niistä terveydellään.
Ihmisarvoisen palkkatason toteutuminen suorittavan tason työntekijöiden kohdalla on vielä kaukana, tästä pitää huolen maaseudun valtaisa työvoimareservi, joka valuu kaupunkeihin parempien elinolojen toivossa. Muuttoliike ja työpaikkojen luominen on Kiinan valtiolle valtaisa haaste, jonka ratkaiseminen yhdessä ympäristöongelmien kanssa tulee vaatimaan valtavia voimavaroja. Suomalaisen lämmityslaitteita valmistavan yrityksen tiloissa vieraillessa kävi selväksi, että kiinalaisen työntekijän palkkataso on suomalaiseen verrattuna alle kymmenesosa. Tätä kuitenkin kompensoi heikko tuottavuus. Pienehkössä hallissa töitä paiski lähes neljäkymmentä nuorta miestä. Suomessa vastaava luku ei ylittäisi viittä. Pullonkaulana kiinalaisilla on heikko koulutustaso, Kiina investoi koulutukseen huomattavasti vähemmän kuin monet muut maat eikä ammattitaitoista työvoimaa tahdo kaikkiin tarkoituksiin löytyä.
Toivoa paremmasta kuitenkin on. Keskusteluissa paikallisten viranomaisten kanssa voitiin huomata heidän tietoisuutensa Kiinaa kohtaavista ongelmista. Näitä ovat ympäristökysymysten ohella alueellinen ja sosiaalinen epätasa-arvo sekä ihmisoikeuspuutteet. Näitä pyrittiin myös systemaattisesti nostamaan keskusteluun. Näitä aiheita on tärkeää pitää jatkuvasti esillä. Viestin on syytä olla selkeä: olemme valmiita keskusteluun ja yhteistyöhön, mutta se vaatii teiltä myönnytyksiä ennen kaikkea suhteessa omiin kansalaisiinne ja heidän oikeuksiinsa. Demokratia on vaikeasti vietävä artikkeli, kuten olemme maailmanpolitiikassa voineet havaita, mutta hyviä käytänteitä, hallintotapoja ja ennen kaikkea uskoa omiin kansalaisiin heidän epäilemisensä sijaan on pyrittävä juurruttamaan kiinalaisiin viranomaisiin ja vaikuttajiin kaikilla tasoilla.
Kaiken kaikkiaan on mielestäni näinkin lyhyen tutustumisen perusteella selvää, ettei nykyisenkaltainen yhteiskunnallinen tilanne voi jatkua Kiinassa loputtomiin. Ristiriita virallisen ideologian sekä käytännön raa'an kapitalismin sekä edelleen jatkuvan poliittisen sorron välillä on yksinkertaisesti liiallinen. Muutoksen ituja voi kuitenkin tavata siellä täällä, myös retoriikan tasolla. Järjestelmän kestävyydestä on vaikea sanoa mitään varmaa, se voi kestää kymmeniä vuosia suhteellisen eheänä, kehittyä kohti suurempia vapauksia ja poliittista liikkumatilaa, tai se voi murtua seuraavaan maailmantalouden laajamittaiseen kriisiin. Kiinan talous on edelleen monella tapaa suhteellisen säädelty, mutta WTO-jäsenyys kytkee sen yhä enemmän osaksi maailmantaloutta, heikentäen samalla valtion mahdollisuutta välttää ulkopuolisia shokkeja.
Kaikkien etu olisi, että järjestelmä kykenisi suoriutumaan väistämättömästä muutoksestaan rauhanomaisesti ja hallitusti. Sodista ja konflikteista ei hyötyisi kukaan, eivät länsimaat, eivät kiinalaiset, eivät investoijat eivätkä paikalliset ihmiset. Kiinan voimakas heikkeneminen puolestaan hidastaisi monenkeskisemmän maailmanjärjestyksen syntymistä ja aikaansaisi pahan taantuman maailmantalouteen, mitä ei näitäkään voida pitää toivottavina kehityskulkuina. Parasta, mitä voinemme toivoa, on rauhallinen siirtymä kohti suurempia kansalaisvapauksia. "Shokkiterapian" ja romahduksen jälkiä voimme nähdä entisessä Neuvostoliitossa, jonka varoittava esimerkki lienee yksi syy siihen, että kiinalaiset poliittiset uudistukset ovat melko maltillisia. Tärkeintä on pitää huolta oikeasta suunnasta, toivoen mahdollisimman nopeaa kehitystä.
Kiinan omankielinen nimi "Zhongguo" tarkoittaa Keskustan valtakuntaa. Katsellessani valtavia rakennustyömaita erityisesti Tianjinin alueella, kuunnellessani kiinalaisten esittämiä näkemyksiä investoinneistaan koulutus- ja kehitysjärjestelmiinsä, tai tutustuessani lounaalla saksalaiseen edellä mainitun suomalaisyrityksen edustajaan, jonka syy kymmenen vuoden viettämiseen Kiinassa oli yksinkertaisesti se, että "Euroopassa on tähän verrattuna tylsää", minun ei ole vaikea uskoa Kiinan kohoavan jälleen paikalle, jossa se on vuosituhantisessa historiassaan lähes keskeytyksettä ollut. Moninapaisen maailmanpolitiikan näkökulmasta tätä ei voida pitää huonona asiana. Toivon mukaan kehitys tuo mukanaan kansanvaltaisen poliittisen järjestelmän, täydet kansalaisoikeudet kaikille kiinalaisille sekä maan täysimääräisen kytkeytymisen kansainvälisiin yhteisöihin niin kaupallisesti kuin ympäristönsuojelullisesti sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisesti. Kiinan merkitys myös globalisaatiokehityksen politisoinnin kannalta olisi huomattava.
Naomi Klein kirjoittaa uusimmassa kirjassaan tuhokapitalismiksi nimeämästään ilmiöstä sekä nk. shokkidoktriinista. Tällä hän viittaa tilanteeseen, jossa yhteiskunnallinen poikkeustila mahdollistaa radikaalit reformit talouspolitiikassa ja omistussuhteissa. Kyseinen poikkeustila voi olla luonnon tai ihmisen aiheuttama katastrofi, sota tai taloudellinen romahdus. Oleellista on kuitenkin "hetkeen tarttuminen", tilaisuuden käyttäminen.
Tekstit
