Uusi enemmistö

Politiikassa on usein kyse koalitionmuodostuksesta. Porvaripuolueet pyrkivät vuosikausien erilläänolon jälkeen määrätietoisesti yhteistyöhön, joka sitten vaalituloksen avittamana onnistuikin. Suomalainen vaalijärjestelmä ja puoluerakenne eivät suosi kaksipuoluejärjestelmää ja yhden puolueen valtaa, vaan erilaisten voimien koalitioita, joista toki toiset ovat historiallisesti olleet yleisempiä kuin toiset.

Suomessa ja sosialidemokraateissa koalitiokeskustelu jumittuu usein mielikuvituksettomaksi jankkaamiseksi siitä, kannattaako ko. henkilö sinipunaa vai punamultaa. Punavihreästä sd-vas-vihr- hallitusyhteistyöstä harvemmin puhutaan, johtuen lähinnä siihen, että harva ainakaan toistaiseksi uskoo kyseisen vaihtoehdon valtapoliittisiin mahdollisuuksiin. Suomi on eräs Euroopan oikeistolaisimmista maista, mikäli katsotaan puoluekarttaa.

SDPn tulisi kuitenkin kyetä katsomaan kauemmas koalitiomuodostuksessaan. Pitäisi puhua puoluesuhteiden sijaan tietynlaisista arvoyhteisöistä, sekä pyrkiä asemoimaan itsensä nimenomaan näiden asioiden ja arvojen edistämisen kannalta keskeisimpään ja ratkaisevimpaan asemaan. Olla se vaihtoehto, joka takaa näiden tiettyjen kysymysten edistämisen ja esilläpidon, ja kutsua tämän ympärille kaikki nämä arvot jakavat liikkeet, niin puolueista, kansalaisyhteiskunnasta, ay-kentästä kuin edistyksellisestä liike-elämästäkin. Kutsukaamme tätä vaikka uudeksi enemmistöksi, tai edistykselliseksi konsensukseksi.

Sosialidemokraateille Suomessa nämä asiat voisivat liittyä ennen muuta tasa-arvon tosiasialliseen toteutumiseen sekä globalisaation ohjaamiseen toimimaan entistä enemmän kansalaisten hyväksi. SDPn tulisi olla se voima, joka takaa Suomen osallistumisen entistä tiiviimmin eurooppalaiseen integraatioon, kehittäen liitosta niin kansallisvaltiokontaktein kuin puoluesuhtein entistä sosiaalisempaa ja maailmantaloutta ohjaavampaa yhteisöä. SDP on voima ahdasmielistä nationalismia ja nurkkakuntaisuutta vastaan, kuten myös markkinafundamentalismia ja sen kautta syntyvää demokratiavajetta. Tätä ennen kaikkea siellä, missä demokratia ei tällä hetkellä toteudu, eli ylikansallisen talouden maailmassa.

Kotimaassa strategian voisi tiivistää ns. Tukholman konsensukseen, kädenlyöntiin vahvan valtion ja dynaamisen talouden välillä. Näiden välillä tulee vallita positiivisen yhteyden. Valtio vakuuttaa kansalaiset nopeassa rakennemuutoksessa ja turvaa heidän omien elämiensä rakentamisen edellytykset. SDPn tulee olla se voima, joka ihmisten mielissä takaa yhteiskunnan vahvan panoksen koulutukseen, palveluihin ja siihen, että kaikki saavat mahdollisuuden yrittää tavoitella omaa tähteään, eikä kerran pudonnutta ikuisesti rangaista. Mahdollisuuksien tasa-arvoa ei voi olla ilman vähintään kohtuullista lähtökohtien tasa-arvoa. Palkansaajaliikkeen parhaimmat tavoitteet taloudellisesta demokratiasta ja sosiaalisisten oikeuksien laajentamisesta niitä vailla oleville saavat vakaimman tuen SDPstä.

Ihmisten välinen yhdenvertaisuus, ylikansallisuudeksi ja globaalisuudeksi muuntuva kansainvälisyys sekä ihmisten ja heidän yhteisöjensä oikeus vaikuttaa itse omiin kohtaloihinsa olematta lastuja globaalikapitalismin laineilla voisivat olla niitä peruspilareita, joiden ympärille SDP kutsuisi kaikkia yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta toimivia liikkeitä muodostamaan laajoja koalitioita kanssaan samalla itse avautuen, muidenkin näkökulmia kuunnellen. Tämä asemointi olisi oleellisesti laajempi kuin takertuminen pelkkiin puoluerajoihin. Kokoomuslaiset ja kepulaiset, attacilaiset tai kaarinanuralaiset, ketkä tahansa näihin arvoihin sitoutumiskykyiset, tervetuloa mukaan.