Rahapeleistä

Rahapelimonopolista ja sen purkamisesta on keskusteltu ahkerasti erityisesti sen jälkeen, kun Ruotsin porvarihallituksen aikeet purkaa Ruotsin vastaava järjestelmä tulivat ilmi. EU on huomauttanut Suomea aiheesta ja myös kotimaasta löytyy järjestelmän vastustajia.

On useita syitä sille, miksi rahapelitoimintaa kannattaa edelleen pyrkiä hoitamaan valtiollisen monopolin kautta. Ensinnäkin kyse on suurista rahoista. Suomalainen taide, liikunta, nuorisotyö ja jopa tiede ovat merkittäviä edunsaajia, joita tuetaan veikkausvoittovaroista. RAY:n avustukset, tulevana vuonna 306 miljoonaa euroa, rahoittavat laajalti palvelu- ja järjestötoimintaa. Kansanedustaja Matti Ahde (sd.) on arvioinut, että mikäli rahapelituottoja ei olisi, tulisi tuloveroa nostaa peräti 7%, mikäli samat varat haluttaisiin saada kasaan.

Toinen asia on pelaamisen hallitseminen. Mikäli alalle tulisi voimakasta kilpailua, olisi mainontaa moninkertaisesti, joka puolestaan johtaisi pelaajien aggressiiviseen houkuttelemiseen. Pelaamiseen liittyy sosiaalisia riskejä, joita on järkevää pyrkiä hallitsemaan. Nettipelaaminen on ilmiö, jonka aiheuttamiin ongelmiin tulee etsiä vastauksia ylikansallisella yhteistyöllä ja miettimällä miten varoja voitaisiin ohjata yhteiskunnallisesti järkeviin kohteisiin, ei nostamalla käsiä pystyyn.

On täysin totta, että erityisesti Veikkauksen harjoittama varsin näkyvä markkinointi sopii huonosti siihen kuvioon, jonka puitteissa puhutaan pelaamisen rajoittamisesta ja sen haitoista. Tähän myös EU on kiinnittänyt kritiikissään huomiota. Mikäli rahapelimonopolin säilyttämisen hintana on Veikkauksen ja RAYn mainonnan rajoittaminen, kannattaa tuo hinta maksaa.

Jokin aika sitten Teivon radan toimitusjohtaja Matti Mahlamäki kysyi Aamulehdessä osuvasti: "Saa nähdä, mikä meikäläinen puolue ottaa uusliberalismin hengessä maalisvaalien teemoissa esille pelimarkkinoiden vapauttamisen." Minä vastaan. Usual suspects.