maanantaina, huhtikuuta 07, 2008

Talous ja demokratia

Helsingin Sanomien mielipideosastolla on maaliskuun puolesta välistä alkaen ollut käynnissä mielenkiintoinen keskustelu liittyen Attacin puheenjohtajan Sunnuntaidebatti-avaukseen. Kantaa on otettu puolesta ja vastaan, näkyvimpänä keskusteluun osallistujana kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.).

Sasi ja muut kriittisiä näkemyksiä esittäneet kompastuvat mielenkiintoisesti juuri siihen kysymykseen, jota sanovat puolustavansa, demokratiaan. Rajoitteet nähdään nimenomaisesti "vapauden" estäjinä. Mutta kenen vapaudesta puhutaan?

Demokratiakäsitys, jossa määritteleväksi tekijäksi nousee kansainvälinen suuryritys eikä kansa, on hyvin erikoinen. Sillä eikö kansanvaltainen ole sellainen järjestelmä, jossa demokraattisesti voidaan luoda tiettyjä sääntöjä ja rajoituksia, yhteisen edun nimissä, myös taloudellisille toimijoille? Eikö demokraattinen valtio nimenomaan edusta kaikkia kansalaisiaan? Miksi sen vallankäyttö suhteessa harvalukuisiin omistajiin olisi tuomittavaa? Eikö ongelma ole, jos tilanne on päinvastainen?

Voidaan hyvin kysyä, miten valtion tulisi käyttäytyä, kun sen laajalti omistama yritys saneeraa toimintojaan, sulkee kannattavia tehtaita ja ajaa suuren joukon saman valtion kansalaisia toimeentulovaikeuksiin? Laskiko joku kokonaiskustannuksen? Jääkö Kemijärven tehtaan sulkemisesta koituva "voitto" suuremmaksi kuin rahanmeno työttömyydestä johtuvien toimenpiteiden tuottaman laskun maksamiseen? Jos ei, niin ainakin minä valtion "osakkaana" haluaisin kritisoida tehtyä päätöstä jo shareholder valuenkin pohjalta.

Kun taloudelliset päätökset esiintyvät silkkana asiantuntijuutena ja "politiikan ulkopuolella" olevana toimintana, jossa päätöksiä tehdään ei-ideologisesti "järjellä", tyhjenee demokratia sisällöstä. Taloudellinen järjestelmä sanelee reunaehdot, ja mikäli niihin ei voida vaikuttaa, ei todellista politiikkaakaan voida tehdä. Yhteiskuntavastuun hokeminen on samaa kuin nostaa kädet pystyyn. Yrityksillä ei ole moraalia, eikä tarvitse ollakaan. Politiikan tehtävä on määrittää rajat. Myös rajojen määrittelemättä jättäminen on poliittinen teko.

Toimivassa hyvinvointivaltiossa tuotannon siirtyminen on toisaalta tarkoittanut myös työvoiman siirtymistä uusiin, usein tuottavampiin tehtäviin. Samaten on selvää, ettei tuotantorakennetta voi museoida. Ylikansallisella tasolla on kuitenkin yhtä lailla selvää, että vailla sääntöjä ja sanktioita yrityskaravaani kulkee rajoista piittamatta kohti suurenevaa lisäarvoa, jota liian usein tavoitellaan mahdollisimman surkeilla työoloilla. Romanialaiset eivät saa vuosikausia tehtaastaan nauttia, elleivät suostu varsin marginaaliseen osuuteen lisäarvon tuotannosta.

Sääntöjä tarvitaankin ennen kaikkea ylikansallisella tasolla. Yritykset siirtyvät, tämä on selvää. Tiettyjä sitovia ja yleispäteviä sääntöjä pitää kuitenkin voida luoda. Turvalliset työsuhteet ja ihmisarvoiset palkat kuuluvat kaikille eikä niiden suhteen saa sallia epätervettä kilpailua. Kehittyvillä mailla ei ole uusista tehtaistaan juurikaan hyötyä, mikäli ne sijaitsevat verovapailla erityistalousalueilla. Ja ennen muuta kysymys on demokratiasta. Taloudellisen toiminnan tulee olla demokraattisen ohjauksen piirissä. Muutoin muodollinen kansanvaltainen politiikka on taistelua vaikuttamismahdollisuuksien ulkopuolelta tihkuvista armopaloista.

Globaalikapitalismin ymmärtäminen, kansanvallan laajentaminen ja tätä kautta vaihtoehtojen tarjoaminen on sosialidemokratian tulevaisuuden keskeisin tehtävä. Mikäli sosialidemokraatit eivät ota kehitystä haltuunsa, sitä ei tee kukaan muukaan. Tarvitaan rakenteellisia ratkaisuja, "hyvän olon" hokemisella tai keskiryhmien "houkuttelulla" ei pitkälle pötkitä. Niistä ei ole avauksiksi tai muutosvoimiksi, vaikka varmasti sinällään tärkeitä ovatkin. Tätä kautta kyetään myös palauttamaan politiikan uskottavuus, ja houkuttelemaan mukaan muutoshaluisia ja ajatteluun kykeneviä ihmisiä.

Mikäli mitään ei tehdä ja jatketaan kuin maailmassa ei olisi mitään mainitsemisen arvoista tapahtumassa, voi kehitys yllättää ikävästi. Pettyneet ja toivonsa menettäneet kääntävät muutoshalussaan katseensa populistisiin liikkeisiin jotka näkevät syyt kehitykseen enemmänkin yleisessä arvorappiossa, EU:ssa tai maahanmuuttajissa. Lopputuloksena vihaa, katkeruutta, hajoavia yhteisöjä sekä todellisen ongelman syvenemistä. Siinä pelissä ei ole voittajia, ei ainakaan sellaisen vasemmiston keskuudessa, joka kannattaa integraatiota ja kansainvälistä solidaarisuutta.

11 kommenttia:

vesto kirjoitti...

Sinäpä sen taas tiivistetysti sanoit.

Anonyymi kirjoitti...

Naulan kantaan! Se, että talousasiat määritellään politiikan ulkopuolella olevaksi, nakertaa demokratiaamme ja politiikan uskottavuutta, kuten sanoit. Vapaakauppa hyödyttää sinäänsä kansantalouttamme, mutta globaali talous ilman sääntöjä; sekä työläisten oikeuksia puolustavia että yritysten toimintaa rajoittavia, palvelee vain pientä talouden eliittiä.

Tosin arvoliberaalien arvojen esillä pitäminen ja keskiluokkaa askarruttavista asioista, kuten ilmstonmuutoksesta ja työn ja perheen yhteensovittamisesta, puhuminen ei ole toisarvoista.

Sekä globalisaation hallinnasta että postmoderneista kysymyksistä on mielestäni puhuttava samalla äänenpainolla ja uskottavasti, mikäli haluamme olla muutosvoima.
- Mikael

t kirjoitti...

Kun puhutaan "yhteisestä edusta", vastuu tuntuu siirtyvän kuulijalle luvattoman usein nykyään. Vähän samalla tavalla kuin aikanaan luokkakantaisten puhuessa. Moni olisi ammuttu penkalle, jos se terveistä voimista olisi ollut kiinni.

On selvää, että demokratioissa tulee olla pelisäännöt ja taloudellisella toiminnalla reunaehdot. Tästähän kaikki puolueet ovat samaa mieltä. Minkälaiset pelisäännöt ja reunaehdot, on poliittinen kysymys.

Demokratia ei ole mikään kaiken yli ulottuva super-arvo, joka polkee kukat kedolta ja syö hiljaiset pimeyteen. Tuskin sinä haluaisit, että me demokraattisesti päätämme mitä sinä syöt aamupalaksi? Eikö ole parempi, että sinä päätät syötkö ja mitä syöt, koska tiedät mikä on sinulle parhaaksi?

Aivan samalla tavalla kemijärviläisillä, attacilla tai sosialidemokraateilla on oikeus perustaa tehdas ja työllistää nämä 200 ihmistä. Sijoittajat löytyvät, jos tämä taloudellisena toimintana on kannattavaa. Ongelma taitaa vain olla, ettei se sitä ole.

Arto J. Virtanen kirjoitti...

En tiedä oliko aiempi kommentti ironiaa vai ei, mutta minusta pallottelit kiinnostavasti. Linkki SDP:n pj-kisaan on selvä ja esittämäsi vaatimus tarpeellinen.

"Tarvitaan rakenteellisia ratkaisuja, "hyvän olon" hokemisella tai keskiryhmien "houkuttelulla" ei pitkälle pötkitä."

Josko konkreettisten esitysten kautta näyttäytyisi myös suurempia eroja. Minusta teema on myös SDP:n tulevaisuuden kannalta keskeinen eli jonkinlainen näkemys ja viesti siitä pitäisi tulevalla puheenjohtajalla olla.

Piia Rekilä kirjoitti...

Suomessa ja vahvasti oletan, että Saksassa on jo työlainsäädäntö, joka suojaa työntekijää mielivaltaisia irtisanomisia vastaan. Tai suojaa ja suojaa, koska sitä irtisanottua työpaikkaansa ei saa takaisin, mutta laittoman irtisanomisen perusteella saa kyllä korvauksen. Minun on vaikea nähdä, että tämän alan säätelyn kiristäminen Suomessa/Saksassa tekisi maailmasta parempaa paikkaa. Suomessa suoja esim. taloudellisiin ja tuotannollisiin irtisanomisiin on kehittynyt kansainvälisten sopimusten vuoksi (ILO). Eli kansainvälistä säätelyä kyllä on. Se kun vain sattuu olemaan maasta kiinni, että miten kv-sopimuksiin reagoidaan. Vaikka polku näyttää hitaalta, niin minusta parempi keino rakentaa globaalia työntekijöiden suojaa on tiedonkulku siellä työntekijöiden tasolla. Oletan, että tätä työntekijäjärjestöt tekevätkin.

Minun on hankala nähdä sellaista lainsäädäntöä, joka pystyy yritykselle kertomaan, että milloin tietyn toimipisteen sulkeminen on taloudellisesti kannattavaa ja milloin ei. Ajatellaan asia toista kautta. Syöpää sairastava on saanut kahdelta lääkäriltä eri lausunnon siitä, että leikataanko vai sädetetäänkö. Hän ei varmaankaan hae lopullista päätöstä laintuntijalta eli tuomioistuomelta, vaan luottaa lääketieteellisen alan substanssiin. Mitä normipainotteisempi yhteiskuntamme on, sitä enemmän annamme valtaa niille tahoille, jotka lakeja tulkitsevat.

Mielestäni paremmat keinot taistella ns. kapitalismia vastaan löytyy pörssistä. Oikeanlaisella verotuksella voitaisiin ehkä estää sitä, että voitot ja tappiot tehdään spekulatiivisista oletelmista. Voisiko olla keino hillitä osakkeilla rikastumista, jolloin halu leikkiä niiden kanssa vähän rauhottuisi?

Anssi Pirttijärvi kirjoitti...

Monet oikeistolaiset tuntuvat ottavan markkinatalouden ja kapitalismin annettuna. Oli se sitten lähes minkälaista tahansa.

Jos taas yhteiskunta demokraattisesti päättää tasata tulonjakoa, tämä on enemmistön diktatuuria. Verotus on varkautta.

Varmasti moni miljonääri itse päättäessään verovaroista mieluummin ostaisi kolmannen luksusasuntonsa, kuin maksaisi muutaman köyhästä perheestä tulevan ihmisen koulutuksen. No, onneksi moni hyvätuloinen osaa ajatella omaa välitöntä hyötyään pidemmälle.

Antton Rönnholm kirjoitti...

Olen Piian kanssa täysin samaa mieltä: Markkinat toimivat markkinoiden logiikalla ja jos siinä pelissä haluaa olla mukana, parhaan tulokseen pääsee pelaamalla niiden omilla säännöillä.


Lainaan Mikko Rönnholmin (kyllä olemme sukua ja siksi teksti sattui olemaan meilissäni tallessa), luulisin 2005 esittämää ajatusta irtisanomisoptiosta. Oli tästä Hesarissakin joskus joku maininta.

"Irtisanomisoptio

Yritysjohto ja yritysten omistajat ovat keksineet jos jonkinlaisia keinoja omistajan ja oman kukkaronsa kasvattamiseksi. Luovuus on ollut käytössä, josta voisi päätellä, että sitä kapasiteettia löytyy. Siksi kysynkin eikö teille ole koskaan tullut mieleen, että yhtiön osakkeen arvonnoususta palkittaisiin myös sen aikaansaaneet työntekijät?

Ajatellaanpa loka-marraskuun(2005? AR huomio)vaihdetta. Elisa ilmoitti irtisanovansa 900 henkeä. Elisan osakekurssi nousi 22 prosenttia ilmoitusviikon aikana.

Miten nousu saatiin aikaan, mikä oli se muutos, josta tämä aiheutui? Se oli tietenkin irtisanomisilmoitus: Osakkeenomistajat ymmärsivät, että kustannukset vähenevät ja kannattavuus paranee, kun väki vähenee. Eikö siis arvonnousun tekijöinä olleet selkeästi irtisanottavat työntekijät?

Lienisi siis oikein, että myös he pääsisivät osalliseksi "aiheuttamastaan" lisäarvosta.
Ehdotankin, että irtisanottavalle pörssiyhtiön työntekijälle myönnettäisiin optio-oikeus, jolla hän saisi ostaa seuraavan viiden vuoden aikana yhtiön osakkeita irtisanomista edeltäneiden viiden vuoden palkan suuruisella määrällä.
Optio-oikeuden osakkeen hinta olisi irtisanomista edeltäneen kvartaalitalouden eli kolmen kuukauden jakson keskiarvon mukainen.

Otan esimerkiksi Elisan työntekijän, joka tienannut 30 000 euroa vuodessa. Hänen viiden vuoden ansionsa olisivat 150 000 euroa. Hänellä olisi viiden vuoden aikana oikeus ostaa Elisan osakkeita hintaan 8 euroa kappale 18.750 kappaletta. Jos hän myisi kurssin ollessa 10 euroa, optio-oikeuden 2 euron eli kurssinousun suuruisella kappalehinnalla, hän saisi siis yhteensä 37.500 euron option. Varsin kohtuullinen kädenpuristus verattuna Toimitusjohtajille maksettaviin erorahoihin.

Jos firma sitten on todellissoissa taloudellisissa vaikeuksissa, kurssi ei nousisi eikä irtisanotullekaan tulisi mitään hyötyä. Toisin sanoen irtisanominen olisi ollut aito ja pakon, ei kvartaalikapitalismin päättömien lakien, sanelema.

Johtajien optio-oikeuksista puhuttaessa on sanottu, että eiväthän optiot ole firman rahaa vaan muitten maksamaa. Eikö tätä samaa logiikka voisi siten käyttää pehmentämään myös pääasiassa ihan ilman syytään ulos heitettyjen elämää?"

PES puheenjohtaja Rasmussen puuhailee aktiivisesti vipurahatsojen sääntelyn parissa samalla kun "oikeat sosialistit" nauravat Markkina-Poulille. Luulen että jälkimmäisestä on kuitenkin pitkälläa aikavälillä Euroopan työtekeville enemmän iloa.

Mitäs jos Suomenkin ay-liike ryhtyisi toden teolla miettimään miten globaalimarkkinoiden tyylimyllyjä voisi valjastaa jauhoja muillekin kuin patruunalle? Don Quijote ei ainakaan ollut menestyksekäs taistelussaan vekottimien pysäyttämiseksi.

Esa Suominen kirjoitti...

Hyviä ja erittäin mielenkiintoisia kommentteja, kiitos niistä!

ILO:n normit ovat tärkeitä ja keskeisiä, niiden kohdalla ongelmaksi käy lähinnä se, ettei niitä sovelleta käytäntöön tarvittavalla vakavuudella. Ne ovat periaatteessa sitovia, mutta käytännössä eivät. Jotta hyvät tavoitteet ja tärkeät päätökset eivät jäisi kuolleiksi kirjaimiksi, tarvittaisiin valvontaa ja sanktiojärjestelmää. Sanktio voisi kohdistua valtioon, jonka alueella sääntöjä rikotaan? Eikä vain paheksunnalla ja maininnalla ILO:n raportin toteumaosiossa, vaan mahdollisesti jonkinasteisilla sakkotulleilla tms?

Piian ajatus nimenomaan spekulaation rajoittamisesta on keskeinen. Tuotannollista toimintaa ja järkeviä sijoituksia halutaan tukea, mutta ongelma on, että hyvin merkittävällä osalla ylikansallisista rahavirroista ei ole mitään tekemistä todellisen tuotantotoiminnan kanssa, vaan ne elävät lyhytaikaisesta spekulaatiosta. "Pelillä" on voi kuitenkin olla konkreettisia seurauksia reaalitaloudessa.

Kuten kirjoitin, tuotantorakennetta ei voi museoida eikä siihen tule pyrkiäkään. Sen sijaan spekulaatiolle voidaan asettaa rajoja, demokraattiselle päätöksenteolle voidaan ottaa tilaa palauttamalla rahapolitiikka edes joiltakin osin poliittisen keinovalikoiman piiriin ja asettamalla sille esim. työllisyystavoitteita jne. Tuotantorakenteen muutoksia irtisanottavien kannalta pehmentämään ja uuteen alkuun auttamaan tarvitaankin sitten sitä tehokasta hyvinvointivaltiota. Joka kuitenkin toimiakseen vaatii sellaista toimintatilaa, jonka puitteissa resursseja voidaan kerätä. Aina näin ei ole, tähän viittasin esimerkiksi erityistalousalueilla. Kaikki maksavat, kaikki saavat -periaatteen tulisi koskea myös elinkeinoelämää kuten se koskee kaikkia kansalaisiakin.

Piia Rekilä kirjoitti...

Ajatuksen keskeinen idea onkin varmaan usko siitä, että toisenlainen maailma on mahdollinen. Nykyajan suvereenin valtion käsite ei mahdollista aidosti toimivaa kv-järjestelmää. Haluan myös korostaa, että tässä vähän keskustelee kaksi asiaa, se että joissakin maissa on työntekijöillä todella huonot oltavat ja sitten tämä "yritys lakkauttaa tuottavan osan"-aihe. Kirjoittamani teksi viittaa jälkimmäiseen keskusteluun.

Esittämäni ongelman keskeinen idea on oikeudellinen. Minkälainen on se laki, jonka perusteella voidaan katsoa, että yrityksella ei olisi ollut aihetta lähteä tiettyihin uudelleenjärjestelyihin, jonka seuratuksena työntekijöitä irtisanottiin? Olisiko siinä lueteltu tiettyjä tilinpäätöksen tunnuslukuja? ja nämähän saattavat vaihdelle toimialoittain eli lain tulisi ottaa huomioon kaikki eri variaatiot. Entä kaikki ne keinot joilla yritys voi vaikuttaa tilinpäätöksensä lukuihin? Tai kuinka pitkälle laki katsoisi? Onko kyse vain, että sinä vuonna meni hyvin vai voitaisiinko ottaa huomioon, ennusteet alan tulevaisuudesta. Kenen tekemät ennusteet ja kuinka monen vuoden päähän?

Mitä jos laissa lukee vaikkapa "tuotantorakennetta voidaan muuttaa alan sitä vaatiessa tai jos yrityksellä on muuten siihen perusteltu syy" Siinähän sitten kv-tuomioistuin tutkii, että missä menee ne rajat jolloin ala sitä vaatii tai mikä on perusteltu yritysmaailman syy. Silloin ollaan periaatteellisella tasolla matkalla jonnekin, jonka ei pitäisi olla tuomioistuimen tehtävä.

Tehdäkseen päätöksen, tuomioistuimet joutuisivat ottamaan liian vahvasti kantaa yritysmaailmaan kuuluvasta tiedosta.En osaa selkeästi tuoda ajatustani julki, mutta mielestäni se laajentaa tuomioistuimen roolia liikaa.

Mielestäni tällaiseen tarkoitukseen tehty laki olisi itsessään mahdoton. Koska ei kukaan, ei edes yritys itse, voi ennalta varmasti tietää kaikkia niitä faktoja joiden pohjalta ratkaisut tehdään. Enkä edelleenkään vähättele irtisanotun ihmisen kokemaa kurjuutta, koen vain, että kv-energia tulisi nyt suunnata rahoitusmarkkinoille.

t kirjoitti...

"Monet oikeistolaiset tuntuvat ottavan markkinatalouden ja kapitalismin annettuna. Oli se sitten lähes minkälaista tahansa."

Niin kuin tosiasioiden hyväksymistä - kuten ettei bisnes aina kannata?

"Jos taas yhteiskunta demokraattisesti päättää tasata tulonjakoa, tämä on enemmistön diktatuuria. Verotus on varkautta.

Varmasti moni miljonääri itse päättäessään verovaroista mieluummin ostaisi kolmannen luksusasuntonsa, kuin maksaisi muutaman köyhästä perheestä tulevan ihmisen koulutuksen. No, onneksi moni hyvätuloinen osaa ajatella omaa välitöntä hyötyään pidemmälle."

Lots of laugh. Selkeästi suurimman osan veroista maksaa keskiluokka ja suurin osa tulonsiirroista kohdistuu siihen. Kysymys on lähinnä mitkä ryhmät voittavat ja mitkä häviävät (ja koska).

Verotus ei ole varkautta, mutta pakkokeino se on (omaisuudensuojaa vastaan), sitä et voi kieltää.

Anssi Pirttijärvi kirjoitti...

"Monet oikeistolaiset tuntuvat ottavan markkinatalouden ja kapitalismin annettuna. Oli se sitten lähes minkälaista tahansa."

Niin kuin tosiasioiden hyväksymistä - kuten ettei bisnes aina kannata?>

Tarkoitin lähinnä markkinataloudessa vallitsevaa tulonjakoa ja huimia palkkaeroja.

Verotus ei ole varkautta, mutta pakkokeino se on (omaisuudensuojaa vastaan), sitä et voi kieltää.>

Koko Suomen lainsäädäntö, mukaan lukien verolait, on pakkokeinoja.