Maitoa lehmästä

Hyvin menee, mutta menköön. Suomi sijoittui jälleen ykköseksi parin viikon takaisessa kilpailukykymittauksessa. World Economic Forumin julkaisemassa tutkimuksessa Suomen eduiksi mainittiin erityisesti avoin ja tehokas hallinto, vähäinen korruptio, julkisen talouden hyvä kunto sekä kestävä sosiaaliturvajärjestelmä. Samalla Tilastokeskuksen viimeisimmät tiedot kertovat työllisyyden nopeasta paranemisesta, tämän vuoden elokuussa työssä on yli 20 000 ihmistä enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Haasteista huolimatta toivoa siis on.

Muutaman kuukauden takainen Washington Times julkaisi mielenkiintoisen artikkelin otsikolla "Why Nordic States lead the World?" Kyseinen artikkeli piti pohjoismaiden menestyksen salaisuutena, pitkälti WEF:n mukaisesti, yhteiskuntaa, joka kykenee yhdistämään sosiaalisen tasa-arvon taloudelliseen tehokkuuteen ja menestykseen. Tutkija Mark Leonard kutsuu tätä yhteiskuntamallia "Tukholman konsensuksen" yhteiskunnaksi vastapainona ns. Washingtonin konsensuksen yhteiskunnalle. Tukholman konsensuksen mukaisessa yhteiskunnassa yhdistyvät vahva valtio sekä avoin ja joustava talous. Tällainen yhteiskunta on hänen mukaansa valmiimpi rakennemuutokseen ja nopeaan kehittymiseen. Kansalaiset hyväksyvät helpommin nopean muutoksen ja ovat kykenevämpiä selviytymään siinä valtion hallitessa riskejä ja tarjotessa sekä tukea ylimenokausien varalle että valmiuksia eritoten koulutuksen muodossa.

Kilpailukykymittausten valossa ja erityisesti Suomen hyvän sijoituksen perusteluihin tutustuessa alkaa tosissaan pohtia suomalaisten työnantajien ja muiden oikeistotahojen vaatimuksia. EVA:n johdolla suomalaista mallia, joka on maailman mittakaavassa yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa osoittautunut erittäin toimivaksi ja menestyksekkääksi, on haluttu purkaa mm. julkista sektoria karsimalla, suosimalla jatkuvia, rikkaimmille suunnattuja veronalennuksia sekä kaupallistamalla koulutusta. Taloudellista kasvua on katsottu saavutettavan vain tuhoamalla sosiaalinen tasa-arvo. Empiirisestä tarkastelusta tämä näkemys ei kuitenkaan tukea saa, vaan kyse on ennemminkin ideologiasta.

Lypsävää lehmää ei kannata tappaa, sanoo vanha suomalainen sananlasku. Tämän vuoksi voimmekin rakentaa vahvuuksillemme. Suomalaista työpaikkarakennetta ei voida säilyttää nykyisellään, eikä siihen tule edes pyrkiä. Keskeistä onkin pyrkiä synnyttämään uusia osaamisen aloja ja pitämään huolta työvoiman osaamistasosta erityisesti koulutuksen avulla. Valtiolla voi, muiden pohjoismaiden tavoin, olla myös entistä aktiivisempi rooli kysyntäpainotteisemman talouspolitiikan luomisessa. Tämä tarkoittaa veronkevennysten suuntaamista erityisesti pienituloisille näiden kulutuksen kasvun suuntautuessa suoraan kotimarkkinoille. Samaten julkisia investointeja voidaan lisätä, tuottavathan ne jo keskipitkällä aikavälillä vahvistuvaa kilpailukykyä mm. lyhenevien hoitojonojen tai paranevan infrastruktuurin muodossa. Näillä opeilla lehmä paitsi elää kauemmin, myös lypsää enemmän.