torstaina, lokakuuta 13, 2005

Tasa-arvoa sotilaallisesti?

OSYn sivuilla oli jokin aika sitten käynnissä mielenkiintoinen keskustelu liittyen naisten asevelvollisuuteen. Olen itse ollut kauan sitä mieltä, että nykyinen järjestelmä on sotilaallisesti vanhanaikainen ja sukupuolisesti epätasa-arvoinen ja sitä tulisi ryhtyä mahdollisimman nopeasti reformoimaan.

Massa-armeijahyökkäyksen todennäköisyys Suomen kaltaisessa maassa -siitä 1500 kilometrin itärajasta huolimatta, on varsin pieni. Tämän vuoksi myös meidän alueelliseen puolustukseen tarkoitettu laaja ja varsin heikosti koulutettu tykinruoka-armeijamme on aikansa elänyt. Armeijaa kuitenkin edelleen tarvitaan, sillä tulevaisuuden kehityssuunnista on vielä vaikea sanoa ja valtiolla on syytä olla käytössään myös itsensä puolustamiseen tarvittavat voimat. Nykymuotoista sotaa käydään korostuneesti ilmassa ja pitkälle erikoistuneen yhteiskunnan lamaannuttaminen täsmäiskuin on huomattavan yksinkertaista eikä vaadi pitkäaikaista miehitystä sekä epäsuosittua ja inhimillisesti kallista maasotaa. Puolustuksemme painopistettä tulisikin siirtää tällaisten iskujen torjumis- ja sietokyvyn parantamisen suuntaan.

Kun maanpuolustus kysyy yhä vähemmän fyysistä voimaa ja yhä enemmän monimuotoista ja monipuolista kriisinhallintakykyä, järjestelmällisyyttä ja teknistä taitoa, kyseenalaistuu tilanne, jossa naisten maanpuolustuskykyä pidetään miehiä alhaisempana. Naiset soveltuvat nykyaikaisiin maanpuolustustehtäviin vähintään yhtä hyvin kuin miehet. Tämän vuoksi yleisen maanpuolustusvelvollisuuden tulisikin koskea tasa-arvoisesti molempia sukupuolia. Tällä olisi myös huomattavia vaikutuksia sukupuolten välisen tasa-arvon kannalta, hyvä veli-verkoston avautuessa hyvä tyyppi-verkostoksi.

Pidän ajatusta yhteisestä kansalaispalveluksesta tavoittelemisen arvoisena. Ajatus perustuu malliin, jossa maanpuolustusvelvollisia ovat kaikki Suomen kansalaiset. Maanpuolustusvelvollisuus suoritettaisiin 3-6kk:n jaksossa, jossa peruskurssin jälkeen jakauduttaisiin joko perinteiseen aseelliseen palvelukseen tai ns. siviililinjalle, joka perustuisi siviilikriisinhallinnan metodeihin, mm. pelastus-, huolto- ja kriisiajan tuotannon menetelmien opettamiseen. Kyseiset linjat olisivat avoinna molempien sukupuolten edustajille heidän oman kiinnostuksensa mukaisesti.

Suomen ensimmäinen ja uloin puolustuslinja on ulkomailla, jossa taistellaan korostuneesti köyhyyttä ja syrjäytymistä, väkivaltaa aiheuttavia tekijöitä vastaan. Molempiin kansalaispalveluslinjoihin voitaisiin rakentaa jatkokoulutusohjelmat, joihin kuuluisi perehtyminen rauhanturva- ja kansainvälisiin siviilikriisinhallintatehtäviin. Näitä joukkoja voitaisiin käyttää esim. YK:n rauhanturvaoperaatioissa sekä muissa projekteissa. Tämänkaltaisen puolustusvoimareformin kautta voitaisiin tavoitella paitsi lisääntynyttä turvallisuutta ja parempaa kriisivalmiutta, myös sukupuolista tasa-arvoa ja vastuunkantoa maailmassa.

3 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

Olen samaa mieltä kanssasi.

Kirjoitimme yllättäen aika samasta aiheesta kumpikin.

Esa Suominen kirjoitti...

Niinpä näemmä kirjoitimmekin. Huomiosi liittyen "turhaan kyykyttämiseen" on varsin aiheellinen. Väitän, että se on yksi suurimmista syistä siihen turhautumiseen, jota moni, minä aikoinani mukaanlukien, nykymuotoisessa armeijassa kokee. Turha pelleily ja ajan haaskuu syö resursseja ja motivaatiota.

Jarno Ristaniemi kirjoitti...

Mielenkiintoinen ja kannatettava kirjoitus. Olen itse siis samoilla linjoilla. Korostan kuitenkin, että "siviililinjan" tulee turvata yksilön mahdollisuus aseettomaan palvelukseen myös kriisin ja sotatilan aikana. Nykyinen lainsäädäntö vapauttaa siviilipalvelusta suorittavat aseista vain rauhan ajaksi. Tämä ei ole omantunnon syistä "siviilivalinnan" tehneiden kannalta kestävää.