Hyvinvointivaltio ja globaali aika

Globalisaatio haastaa monella tapaa totutut tavat ajatella hyvinvointivaltiota ja sen rakentamista. Entinen turvallinen kansantalouksien maailma, jossa oli helppoa säädellä taloutta ja jakaa hyvinvointia, on mennyttä, eikä uutta vastaavaa mallia ole tahtonut löytyä. Vaikka vauraus kasvaa, kasvaa myös turvattomuus ja sitä kautta hyvinvointivaltion tarvitsema luottamus yhteiskuntaan rapautuu. Tämä näkyy myös kasvaneena passiivisuutena. Politiikalla ei nähdä olevan merkitystä.

Mitä voidaan tehdä? Eräs vastaus on joustaa, leikata ja alistua. Hyvinvointivaltio ja laaja julkinen vastuu oli tietyn ajan tuote, jonka parasta ennen -päivä meni jo. Tässä ajattelussa hyvinvointivaltio on kilpailukyvyn este. Vaihtoehdoksi jää osallistua niinistöläiseen taloudelliseen maailmansotaan samoilla aseilla kuin tämän alan suurvallat Kiina ja Intia. Pienen mutta sisukkaan Suomen mahdollisuudet pärjätä tämänkaltaisissa kahinoissa lienevät kuitenkin mitättömän pienet.

Toinen vaihtoehto on lähestyä asiaa täysin toisesta näkökulmasta. Epävarmuuden aika vaatii enemmän yhteisiä vakuutuksia, ei vähemmän. Miten muuten pienen maan kansalaiset voisivat ottaa riskejä, yrittää ja tavoitella omaa tähteään taivaalta? Yksityisen vastuun maailmassa muutamat saisivat radalle alleen piikkarit, toiset kumisaappaat. On vaikea nähdä, miten tällä tavalla saavutettaisiin edes parempaa taloudellista menestystä, oikeudenmukaisuudesta ja onnellisuudesta puhumattakaan.

Uuden ajan yhteiskunta ja sen talous kavahtaa ennen kaikkea epävakautta. Epävakaus syntyy kansallisvaltioiden sisään, yhtä lailla kuin globaaliinkiin todellisuuteen, köyhyydestä ja osattomuudesta. Näitä ei torjuta asein. Sortoa emme halua, sekasortoa emme halua emmekä kestä, valitkaamme siis sosiaalipolitiikka. Yhteiskunnan vakaus on elinehto osaamiseen ja kansainväliseen vaihdantaan osallistuvalle valtiolle. Siksi tarvitsemme enemmän, emme vähemmän, tasa-arvoa. Niin Suomessa kuin maailmallakin.

Samalla on havaittava kansainvälisen aktiivisuuden tarve. On annettava voimakas tuki sellaisille ylikansallisille poliittisille ratkaisuille ja instituutioille, jotka pyrkivät ohjaamaan ylikansalliseksi kasvanutta taloutta. Muuten vaarana on demokratian tyhjeneminen sisällöstä, muuttuminen illuusioksi aikana, jolloin demokratia hallitusmuotona valtaa alaa ympäri maailmaa. On pyrittävä kytkemään entistä enemmän maita mukaan globaalitalouteen, joka tuottaa vaurautta ja hyvinvointia, mutta samalla on kyettävä jakamaan hyötyjä entistä tasaisemmin ja minimoimaan uhkia tuloerojen kasvusta ympäristön pilaantumiseen.

Hyvinvointivaltiota voidaan edelleen rakentaa myös kansallisilla päätöksillä, mutta reunaehdot sanelee ylikansallinen talous. Tämän vuoksi suvereniteetin jakaminen ylikansallisen poliittisen elimen kuten EU:n kanssa saattaa itse asiassa lisätä päätöksentekovaltaamme itseämme koskevissa asioissa. Yksin olemme liian pieniä vaikuttamaan mihinkään. Tätä eivät ymmärrä sen paremmin änkyrävasemmistolaiset EU:n vastustajat kuin "unohdetun kansan asialla" olevat perussuomalaisetkaan. Heidän asiansa köyhän aseman parantamisesta ja hyvinvointivaltion pelastamisesta on usein mitä kannatettavin, mutta heistä ei ole ollut ymmärtämään, että peli on muuttunut ja "sinunkin etuasi ajetaan nyt myös Euroopassa".