Naomi Klein kirjoittaa uusimmassa kirjassaan tuhokapitalismiksi nimeämästään ilmiöstä sekä nk. shokkidoktriinista. Tällä hän viittaa tilanteeseen, jossa yhteiskunnallinen poikkeustila mahdollistaa radikaalit reformit talouspolitiikassa ja omistussuhteissa. Kyseinen poikkeustila voi olla luonnon tai ihmisen aiheuttama katastrofi, sota tai taloudellinen romahdus. Oleellista on kuitenkin "hetkeen tarttuminen", tilaisuuden käyttäminen.Keskeinen edellytys poliittisen käänteen onnistumiselle on osaava ja ohjelmallinen asiantuntijajoukko. Kleinin esimerkeissä valmiit ohjelmalliset, "asiantuntijuuteen" verhotut lainsäädäntö- ym. muutokset ovat tarpeellisia silloin, kun tilanne vaatii poliittisesti nopeita ratkaisuja. Mikäli nämä toimet voidaan "ainoina oikeina" sitoa tukipaketteihin, lainoihin tms, jää kansallisille poliittisille järjestelmille käytännössä vain mahdollisuus hyväksyä toimenpiteet, siitä huolimatta että ne saattavat, ja ovat usein johtaneet laajamittaiseen yksityistämiseen, epätasa-arvon kasvuun ja monin paikoin toimineet tavoitteidensa vastaisesti.
Miksi näin? Monet vasemmistolaiset teoreetikot puhuvat hegemoniasta. Mahdollisuudesta määritellä todellisuuden reunaehdot. Taloustiede muuttui poliittisesta yhteiskuntatieteestä luonnontieteeksi, tiettyjen perusoletusten varassa toimivaksi omalakiseksi järjestelmäksi. Pääomaliikkeiden vapauttaminen kavensi demokraattisen päätöksentekojärjestelmän valtaa suhteessa talouteen. Valtion osallistuminen sekä sääntely nähdään lähtökohtaisesti tuomittavaksi ja yleiseksi eliittimielipiteeksi vakiintuu mahdollisimman liberaalin kapitalismin edistämisen yleinen tavoiteltavuus. Oikeistolainen näkemys talouden toiminnasta vakiintuu arkijärjeksi, hegemoniseksi ajattelutavaksi.
Vasemmiston kriisissä on kyse keskeisesti hegemonian haastamisen vaikeudesta, ja oman selkeän ajattelutavan ja todellisuuden hahmottamistavan puutteesta. Ajatellaanpa globaalia rahoitusmarkkinakriisiä. Perustavanlaatuiset ongelmat nykymuotoisessa talousjärjestelmässä antaisivat erinomaista poliittista tilaa radikaaleille vaatimuksille uudelleenjärjestelyistä. Todistusaineisto ja reaalimaailman ilmiöt ovat vasemmiston puolella. Talouskasvu oli nopeampaa aikana, jolloin demokraattisilla järjestelmillä oli enemmän talouspoliittista merkitystä, finanssikriisejä oli harvemmin ja talouskasvun hyödyt jakaantuivat tasaisemmin. Poliittinen momentum poliittiselle etenemiselle ja muutosten tekemiselle on nyt.
Tulos? Ainakin Suomessa talousjärjestelmän tilasta ja oikeutuksesta on keskusteltu vain vähän. Kotimainen talouspoliittinen keskustelu on pyörinyt sen ympärillä ulottuvatko hyvin yleisellä tasolla esitellyt amerikkalaisten asunto- ja arvopaperimarkkinoiden "ongelmat" Suomeen ja suomalaiseen arkitodellisuuteen vaiko ei. Keskustelulle siitä, tulisiko koko järjestelmää tarkastella uudelleen, sen miettimiselle onko sen perusperiaatteissa uudelleenajattelun paikka, ei ainakaan julkisuudessa ole juurikaan tilaa ollut.
Miksi näin on? Vaihtoehtoja on kaksi. Joko tilannetta pidetään ohimenevänä tai vähämerkityksisenä, ja uskotaan tulevaisuuden olevan järjestelmän pikkuviilauksen kautta valoisa, tai sitten kyse on siitä, ettei vaihtoehtoista visiota ole kyetty luomaan. Vasemmisto saattaa itse olla liian kiinnittynyt vallitsevassa järjestelmässä toimimiseen, eikä halua tai kapasiteettia tarkastella järjestelmää perustavanlaatuisesti ja vaatia suuria muutoksia liiemmälti ole. Talouden irtautuminen asiantuntijajärjestelmäksi lisää ongelmia. On huomattavasti helpompaa pitää keskustelu kiinni lähikoulussa tai vaatia lisää terveyspalveluita kuin uppoutua käyriin. Tähän pitäisi kuitenkin riittää entistä enemmän panoksia, erityisesti puolueiden johdossa ja taustaryhmissä.
Vasemmiston uusi nousu voi lähteä intellektuaalisena, kriittisenä ja maailmaa muuttavana projektina nimenomaan uudenlaisena ja selkeänä ajatteluna suhteessa talousjärjestelmään. Rahoitusmarkkinat tarvitsevat sääntelyä, demokraattisella päätöksenteolla tulee olla roolia talouden toiminnassa. Kaikki tämä on saatava aikaan globaalilla tasolla. Rahoitusmarkkinakriisi todistaa vasemmiston olevan periaatetasolla oikeassa talouden toiminnan suhteen. Oikeistolaisen ideologian on todellisuus todistanut vääräksi ja vahingolliseksi. Nyt pelitilaa on, aika on nyt, mutta löytyykö todellisuuden muuttajia?
Tekstit
10 kommenttia:
Esa puhuu asiaa.
Mika från Stockholm
Obama sanoi perjantain vaalidebatissa (kts. YLE Areena)USA:n finanssikriisin osoittavan neo-con talousfilosofian umpikujan täydelliseksi. Mutta ei hänkään esittänyt sille vaihtoehtoa.
Sen kaltainen johdannaisvastuiden kriisi kuin nyt USAssa, on mahdollista välttää pelkästään säädöksin. Tässä kuvaus suomeksi, selkeää, koska kirjoittaa itse tietää, mistä kirjoittaa.
Vaihtoehtoa ei ole kyvetty luomaan. Ainakaan uskottavaa sellaista. "Lisää sääntelyä" vaatimuksissa on aivan yhtä paljon sisältöä kuin iskulauseissa "tarvitaan muutos" ja "toisenlainen maailma on mahdollinen".
Hyvä kirjoitus.
Odottelen mielenkiinnolla uusia avauksia aiheesta.
Erittäin hyvä kirjoitus, Esa.
Viimeiseen kysymykseen vastaaminen on vaikeaa. Jonkin verran on ollut nähtävissä liikehdintää, joka pyrkii tarttumaan rahoitusmarkkinoiden kriisin tarjoamaan mahdollisuuteen. Esimerkiksi PES on pyrkinyt kohtalaisen aktiivisesti esittämään vaihtoehtoja tulevaisuuden globaalista talousjärjestelmästä. Mitään valmiita ja laajoja ratkaisuehdotuksia reformille ei kuitenkaan ole esitetty.
Poliittisesti ajateltuna on ensiarvoisen tärkeää, että syvälliseen analyysiin perustuvia vaihtoehtoja olisi mahdollisimman nopeasti tarjolla. Poliittiset reformit voivat onnistua vain silloin, kun perusta niiden taustalla on riittävän vahva. Minusta tuntuu siltä, että vasemmisto kaikesta uusliberalismin kritiikistä huolimatta on tullut jälleen kerran yllätetyksi housut kintuissa. Kapitalismin analyysi on edelleen puutteellista eikä todellista ja jaettua ymmärrystä globaalia yhteiskuntaa määrittelevistä rakenteista ole pystytty rakentamaan. Tämä tekee reformikamppailun hyvin vaikeaksi.
Joseph Schumpeter totesi noin kolkytluvulla, että taloustieteilijät ovat kehittäneet vauvasosiologian ja sosiologit vauvataloustieteen. Keskustelu ei kohtaa, tai itse asiassa toisen jokellus aiheuttaa ainoastaan pilkkareaktioita. Harvinaisen ikävää, että asia on näin, edelleen. Mitkään tieteenalat eivät suhtaudu yhteiskuntatieteen kentällä niin halveksuen toisiinsa kuin sosiaali- ja taloustieteet. Jokainen sosiaalipoliitikko tulisi olla velvoitettu opiskelemaan taloutta pitkänä sivuaineena ja toisinpäin. Kuten minä:)
Mutta kyllä ne globaalit vastaukset on olemassa, niihin pitäisi vain globaalisti tarttua. Ongelma ei ole ajatusten puutteessa vaan niiden toimeenpanossa, erityisesti kansallisvaltioiden takia. Patomäki on kirjoittanut asiasta asiaa, esimerkiksi globaali demokratia summaa ajatukset kohtuullisen hyvin. On muutamia juttuja, joihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. 1: Omaisuuden jakautuminen (tulonjakotilastot ovat oikeastaan aika turhia) Siinäkin tulee esille monenmielestä epämiellyttävä totuus. 2: Kv-instituutioiden (WTO, IMF, Maailmanpankki) sisäinen demokratia ja toiminta. Rahoitus voidaan ihan hyvin kääntää päinvastaisia ehtoja noudattavaksi. Mikäli ekonomistit lukisivat enemmän taloutensa historiaa, niin toimivien markkinoiden syntymisen edellytys on aina ollut tietty protektionismi. 3. Ay-liike. Miksei se toimi yhtä globaalisti kuin talous joka sitä heiluttaa? Tai edes hiukan paremmin yritä. 4. Julkishyödykkeet. Maailmassa on ihan tarpeeksi tietoa erilaisten taloudellisten toimien positiivisista ja negatiivisista ulkoisvaikutuksista ja samalla aivan liian vähän toimia negatiivisten poistamiseen (so. haitan verottamiseen) ja positiivisten palkitsemiseen. Ja viidenneksi on ne itse markkinat. Tulisi ymmärtää jo, että ortodoksinen taloustiede perustuu oletukselle täydellisistä markkinoista ja ne täydelliset markkinat täytyy tehdä, ne ei synny itsestään. Tämäkin pitäisi olla jo huomattu. Pääoman pahin vihollinen on toinen pääoma, ei se työläinen, kilpailu on kuluttujan paras kaveri Tämäkin onnistuu ihan globaalin kilpailulainsäädännön kautta.
Tekemistä siis riittäisi. Mutta onneksi vanha jänkkyrä jaksaa aina: "Oikeistolaisen ideologian on todellisuus todistanut vääräksi ja vahingolliseksi" on ihan yhtä reilu ja älykäs argumentti kuin viittaaminen itänaapurin menneisiin oloihin vasemmiston väärässäoloa todisteltaessa. Samaan tyylikkääseen sävyyn haluan tässä huomauttaa, että ilmastonmuutos on osoittanut vihreän ideologian parhaaksi.
Late
Kovin jäävät "vasemmisto" ja "oikeisto" hämäriksi käsitteiksi...
Annan silti mielestäni useimmiten jokseenkin turhaa jaottelua ehkä epäviisaasti vahvistaen vinkin "vasemmistolle".
Siinä missä työnantajat operoivat sujuvasti rajojen yli on työntekijöiden järjestäytyminen vielä lapsen kengissään. Lopputuloksena on internationaalin käpertyminen nationalistiseksi protektionismiksi (työpaikkojen jääräpäinen puolustaminen sekä omien rajojen sisällä että kotimaisten tekijöiden käsissä).
Siis: Marxia seuraten kaikkien maiden työläisten tulisi yhdistää voimansa ja olla toisilleen solidaarisia, eikä mustasukkaisesti varjella omaa kapeaa etuaan.
Ja siis: "vasemmisto" ei noudata omia oppejaan.
Late ja Ruso ovat oikeilla jäljillä. Kyse on nimenomaan politiikan viemisestä globaalille tasolle. Demokratiasta, kansan vallasta, ei voida juuri puhua, mikäli talous ja taloudellinen järjestelmä on demokraattisten päätöksentekojärjestelmien vaikutusvallan ulkopuolella. Näinhän käy, jos pääoma on ylikansallista, mutta sääntely ja ay-liike jumissa kansallisessa todellisuudessa. Toki näin ei ole tapahtunut sattumalta, vaan kyseessä on poliittisten päätösten lopputulos. Ja, juuri siksi, ei mikään luonnontila tai -laki. Demokraattisessa järjestyksessä voidaan tehdä aivan mainiosti päätöksiä, jotka vähentävät demokratian toimintamahdollisuuksia. Mutta on havaittava, että suunta voi olla myös toinen.
Kattavaan oikeisto-vasemmistojaotteluun, joita samat herrat olisivat tähän pikku juttuun kaivanneet, lienee syytä palata oman artikkelinsa kanssa. Kirjoituksia tuosta aiheesta löytyy kyllä muualta tästä blogista, ja niitä tulee varmasti myös lisää. Se, mitä tässä halusin alleviivata, on minusta keskeisesti oikeisto-vasemmistojaotteluun kuuluva suhtautuminen talouteen ja julkisiin interventioihin suhteessa siihen. Minä miellän oikeistolaisuuden suhteessa markkinoihin siten, että uskotaan parhaan tuloksen syntyvän kun markkinoiden annetaan toimia mahdollisimman vapaasti. Vasemmistopainotuksessa taas demokraattisten järjestelmien harjoittama ohjaus nähdään keskeisenä toivottavan lopputuloksen saavuttamisen kannalta. Toki tässä kyseessä on karkea yleistys joka ei ota huomioon kaikkia nyansseja eikä kukaan varmastikaan kannata sen paremmin täyttä kommunismia kuin anarkokapitalismiakaan, mutta tietynlaisena perusjaotteluna mielestäni edelleen toimiva. Tähän voitaneen kuitenkin palata ihan erikseen.
Mitä tulee vihreään ideologiaan, niin hyvä kysymys kuuluu että mistä puhumme kun puhumme vihreästä "ideologiasta"? Sen alla kun voidaan puhua ja tehdä aivan mitä tahansa niin kauan kun muistaa vastustaa viidet...kuudet...seitsemät... ydinvoimalaa, koska se olisi "käänteentekevä" ratkaisu. Vihreät tekivät kyllä suuren palveluksen suomalaiselle poliittiselle kulttuurille ja sisällöille nostamalla ympäristöasiat myös muiden puolueiden asialistalle. Aikapolitiikassa voisi olla pientä yritystä, mutta muuten on kyllä valittaen todettava ettei vihreissä mitään uutta ole keksitty, kansalaispalkka/perustulokin on meinaten aika vanha ja kulunut tuontitavara, joka käy Suomessa uudesta ideasta vain siksi, että meikäläinen yhteiskunnallinen keskustelu on mökkiintyneisyytensä vuoksi niin alkeellisella tasolla.
Rakkaiden tovereiden kyky kääntää tämäkin kuplakapitalismin kriisi lähinnä moitteiksi vasemmistolle "puutteellisesta analyysistä" on kerrassaan riemastuttava.
Omissa dogmaattisissa liemissä marinoituminen lienee eräs syy siihen ET:n kognitiiviseen dissonanssiin. Maailma se vain laukkaa menojaan ja Brezhnevkin kuoli jo 1982 (wikipedian mukaan).
Lähetä kommentti