Opiskelijoista ja opintojen tuesta

Opintotuen tehtävänä on mahdollistaa täysipäiväinen opiskelu. Tähän ei tuki kuitenkaan nykytasollaan kykene, minkä opiskelijajärjestöt toivat näkyvästi julki budjettiehdotuksen valmistumisen aikoihin. Huoli on aiheellinen ja on syytä toivoa eduskunnan kuuntelevan opiskelijoiden viestiä toimeentulonsa parantamisen osalta. Keskustelu on kuitenkin ajautunut monin paikoin varsin erikoisille raiteille ja ansaitsee hieman kattavampaa arviota.

Opiskelijajärjestöt ja -toimijat kummastelevat usein sitä, miksi opiskelijoita tuetaan rahallisesti vähemmän kuin vaikkapa työttömiä, ovathan he tuottavassa toiminnassa. Itse vierastan suuresti tämänkaltaista vertailua. Vaikka suuri osa opiskelijoista kiistämättä onkin köyhyysrajan alapuolella, on heidän vertaamisensa vaikkapa pitkäaikaistyöttömiin vastuutonta ja älyllisesti epärehellistä. Odotusarvo niin urakehityksen, tulotason kuin terveydenkin osalta on aivan toisella tasolla. Lisäksi on muistettava, että suomalaisopiskelijat nauttivat sellaisesta maailman mittakaavassa harvinaisesta edusta kuin maksuton korkeakoulutus. Ongelmallisia yksittäistapauksia, joita voidaan auttaa ennen kaikkea palveluilla eikä etuuksilla, varmasti löytyy, mutta lähtökohtaisesti opiskelijoita ei voida pitää minkäänlaisena ”unohdettuna kansana”.

Opintotuesta keskustellessa on syytä siirtyä pois epäuskottavasta kurjuusretoriikasta sellaiseen keskusteluun, jossa opintotukiparannuksia voidaan pitää paitsi oikeudenmukaisina, myös kannattavina investointeina. Parempi tuen taso vähentää pelkän toimeentulon vuoksi tehtyä työtä, joka vapauttaa työpaikkoja vaikeammin työllistyville ja nopeuttaa opintoja. Vahvan talouskehityksen aikana työpaikkoja syntyy, eikä moni opiskelija jätä valmistumistaan venymään, mikäli työmarkkinat vetävät. Yhä useampi voisi valmistua entistä nopeammin – ja siirtyä kartuttamaan yhteistä verokertymäämme. Tämä puhuu opintotuen tason korotuksen puolesta vakuuttavammin kuin yleinen surkuttelu.

Opintotuen osalta tulisi päästä pois joka vuosi toistuvasta näytelmästä, joka tarjoaa houkuttelevia pisteidenkeruumahdollisuuksia milloin millekin populistille. Opintorahaan tulisi tehdä tasokorotus, jonka jälkeen se olisi sidottava yleistä kustannuskehitystä seurailevaan indeksiin. Tämä lopettaisi jokavuotisen keskustelun tuen ostovoiman laahaamisesta kustannusten perässä. Huomattavat korotukset tuen tasoon voidaan toteuttaa parhaiten opintolainan kautta, jota tulee kehittää osana koko tukea. Täsmennetyt toimet kuten opintotuen lapsikorotus, voivat täydentää järjestelmää. Asumisen osalta asumislisän vuokrakaton korottaminen oli tervetullut toimenpide, mutta voi valua nopeasti vuokriin. Opiskelijoiden kohtaamia asuinkustannuksia hillitäänkin tehokkaammin panostamalla riittävään vuokra-asuntotarjontaan, joka tuo hintoja alaspäin.

Samalla kun pohdimme opintotuen kehittämistä euromääräisenä etuutena, on muistettava keskeisin rakenteellinen epäoikeudenmukaisuus, joka koskee toisen asteen opiskelijoita. Itsenäisesti asuvan, alle 20-vuotiaan ammattiin opiskelevan tai lukiolaisen opintotukeen vaikuttavat vanhempien tulot, toisin kuin korkeakouluopiskelijalla. Tehdäksemme erityisesti ammatillisesta koulutuksesta entistä houkuttelevampaa ja kohdellaksemme nuoria ihmisiä tasa-arvoisesti yksilöinä, on vanhempien tulojen vaikutuksen arviointi itsenäisesti asuvien osalta turhaa ja siitä tulee luopua viimeistään tulevalla vaalikaudella.

Kolumni julkaistu Uutispäivä Demarissa 4.9.2006