Ihmisarvoinen vanhuus

Turun väestö on ikärakenteeltaan yksi Suomen vanhimmista. Niin kaupungin kuin koko maamme ikärakenne muuttuu tulevina vuosikymmeninä huomattavasti. Tämä muutos, ikääntyneen väestön osuuden huomattava kasvu, jää pysyväksi ja siten vaikuttaa keskeisesti tulevan yhteiskuntapolitiikan luonteeseen ja suuntaan.

Vanhusten asemasta keskustellessa huomio kiinnittyy usein toimeentulokysymyksiin sekä palveluiden saatavuuteen ja laatuun. Eläkkeistä puhuttaessa tulee muistaa se, että eläkkeensaajan toimeentulo ei määräydy yksinomaan eläkkeen määrästä. Käteen jäävä eläke on vain yksi merkitsevä tekijä. Pieniä eläkkeitä voidaan kompensoida palveluin ja tukirakentein. Populistiset lupaukset valtavista korotuksista, joista varsinaissuomalaisillakin äänestäjillä on ikävää kokemusta, ovat harvoin mahdollisia, siksi oleellista on kiinnittää huomio laajempaan kokonaisuuteen.

Keskeisintä vanhusten tilanteen parantamiselle ovat toimivat palvelut, joiden taso on viime vuosina kuitenkin kirjavoitunut liiaksi. Syynä on ollut liiallisuuksiin mennyt ulkoistaminen ja ahtaiden liiketaloudellisten toimintamallien kritiikitön soveltaminen ihmisten hoitamiseen ja hoivaan. Hoitajia on liian vähän ja palvelun laatu vaihtelee erinomaisen ja luokattoman välillä jopa viikottaisella tasolla. Tämä on kansalaisen oikeusturvan kannalta kestämätön tilanne. Liian usein tuttu hoitaja jää haaveeksi ja palvelu tarkoittaa alati vaihtuvia kasvoja kynnyksellä. Jutteluun, kohtaamisiin ja tutustumiseen on aikaa vain harvoin.

Julkisen sektorin, joilla tarkoitan valtion ja kuntien muodostamaa kokonaisuutta, rahoitustilanne on nopean talouskasvun oloissa vahvistunut. Osa tästä uudesta jakovarasta on suunnattava vanhusten palveluiden parantamiseen. Oleellista on vahvistaa kuntien omia organisaatioita, korjata raskasta hoitotyötä tekevien hoitajien palkkausta, lisätä henkilöstön määrää ja vakinaistaa työsuhteita. Moni kunta ei tähän nykykunnossaan kykene, jonka vuoksi tämä vaatii niin valtion vastaantuloa kuin nykyistä tehokkaampia ja vahvempia kuntia palveluiden tuottajiksi. Vanhusten ostovoimaa voidaan puolestaan parantaa erityisesti pyrkimällä laskemaan palveluiden käytön omavastuuosuuksia, jotka ovat jääneet laman jäljiltä jopa eurooppalaisessa mittakaavassa korkealle tasolle. Tätä säästöruuvia voitaisiin hellittää.

Huoltaja-säätiön hallituksen puheenjohtaja Aulikki Kananoja (sd.) kirjoittaa Sosiaaliturva-lehdessä 11/06 vanhuuden olevan luonnollinen osa ihmisen elämää, koettua elämänhistoriaa yhteen nivova vaihe, joka parhaimmillaan voi muodostua eheytymisen kokemukseksi. Tällaista kehitystä yhteiskunnan tulee tukea. Keskeistä on luoda sellaista vanhustyötä, joka antaa ihmisille mahdollisuuden elää omannäköistään elämää myös iässä, jossa askel lyhenee. Tähän tulee löytyä tahtoa niin nuorilta kuin vanhemmiltakin.

Kirjoitus julkaistu verkkokolumnina Turun sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön sivuilla 1.9.2006