Osallistavaan puoluetoimintaan

Sosialidemokraattista puoluetta, sen poliittista toimintaa ja ajattelua vaivaa ajoittain liika organisaatiokeskeisyys. Liian usein törmätään tilanteeseen, jossa keskustelu ajautuu ennen kaikkea järjestöjen keskinäisiin toiminta- ja työnjakosuhteisiin, ei niinkään siihen, mitä itse asiassa pitäisi tehdä ja mistä mitäkin ajatella. Sanalla sanoen; miksi puhua sisällöistä, kun voi puhua työväenyhdistyksistä?

Yhteiskunnan muuttamiseen sosialidemokraattisten arvojen mukaan toimivaksi tarvitaan organisaatio -SDP. Se ei kuitenkaan voi olla tavoite sinänsä, vaan asiat ratkaisevat. On turmiollista, mikäli kuvittelemme, ettei SDP:n ulkopuolelta voi tulla ainoatakaan toteuttamiskelpoista ajatusta ja että meidän pitäisi luottaa vain näkemyksiin, jotka kumpuavat järjestöperheemme sisältä, jäsenkirjademarien esittäminä.

Organisaatiokeskeisyyden ongelmallisuus näkyy myös siinä, ettemme kykene parhaalla mahdollisella tavalla hahmottamaan toimintaympäristön muutosta, usein liian jäykkyyden ja linjan varjelemisen vuoksi. Liike, jossa ei käydä aktiivista ja moniarvoista keskustelua ja jonka piiristä nousee vain yksi ääni pikemmin menettää kuin saavuttaa uskottavuutta monimutkaisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisijana. Voimme olla ylpeitä saavutuksistamme ilman että menetämme otteen ja vision myös tulevaisuudesta.

Jotta sosialidemokraattinen puolue kykenee muuntumaan aikaansa vastaavaksi sekä saamaan uudelleen takaisin kansanliikkeenomaisen luonteensa, tarvitsee se huomattavasti enemmän "open space" -tyyppisiä osallistumismuotoja, ovat ne sitten tempauksia, symposiumeja, seminaareja tai mitä tahansa missä ihmiset voivat kokea osallistuvansa, oppivansa ja vaikuttavansa. Niiden ei tarvitse olla kontrollisuhteessa puolueeseen. Tärkeää on luoda osallistumisen ja dialogin mahdollisuuksia. Mikäli tällaista toimintaa onnistutaan harjoittamaan sosialidemokraattisen sateenvarjon alla, hienoa. Vapaat, mutta organisoituneet poliittisen toiminnan tilat voisivat toimia myös puolueen jäsenhankintana, tosin se ei voi olla niiden lähtökohtainen tarkoitus.

Kansalaisjärjestöistä kumpuaa usein varsin innovatiivisia ratkaisuja aikamme polttaviin kysymyksiin. Niiden ongelmina ovat kuitenkin usein liika eklektisyys, uskottavuusongelmat sekä puutteellinen kokonaisyhteiskunnallinen analyysi. Lisäksi ideoiden toteuttamismenetelmät ovat vaillinaisia. SDP, mikäli kykenee monoliittisuudestaan luopumaan, voisi toimia sellaisena yhteisönä, joka yhdistäisi poliittisen sisällöntuotannon, kansalaisten kuulemisen ja kuuntelemisen sekä oppimisen yhtenäiseen toimintaohjelmaan ja vastuulliseen vaikuttamiseen. Arvopohja on kunnossa, konkreettisia ratkaisujakin on, mutta innostavuus ja osallistaminen puuttuu. Tämä on kuitenkin onneksi korjattavissa.

Muodikas think-tank -toiminta voisi olla yksi vastaus haasteeseen. Ne voivat parhaimmillaan tarjota siltoja puolueen ja sitoutumattomien poliittista toimintaa, tutkimusta tai muuta ajattelua harjoittavien tahojen yhteistyöhön. Liika ammattilaistuminen ei kuitenkaan sekään ole hyvästä. Politiikka olisi siksi kyettävä palauttamaan myös paikalliselle tasolle, niihin kuuluisiin perusyhdistyksiin. Näitäkin voisi organisoida temaattisimmin perustein, ei vain "osastoiksi osastojen vuoksi", samalla kun kunnallispoliittisen ja asuinaluevaikuttamisen voisi kanavoida omiin erikoistuneihin osastoihinsa. Avoimuus ja ajattelun vapaus kunniaan, kansanliikkeessä on tilaa moniarvoisuudelle.

Kolumni julkaistu SONK:n Debatti-lehdessä 2/2006. Kuvassa SDP:n vaalijuliste vuodelta 1924.