Pyhä lehmä - osa I

Vaalien aikana, ja sitä ennenkin, voidaan havaita muutamia aiheita, joista on vaikea käydä keskustelua tai sitten vain tietyt mielipiteet ovat sallittuja, muiden esittämistä pidetään pahana. Maahanmuuttopolitiikka on epäilemättä yksi sellainen, maahanmuuttoon positiivisesti suhtautuvaa pidetään kukkahattuidealistina vaikkei hän puhuisikaan rajojen avaamisesta, maahanmuuttoa kritisoiva tai siihen varauksellisesti suhtautuva on äkkiä rasisti tai muuten ahdasmielinen, vaikkei tästä välttämättä olisikaan kyse, vaan ainoastaan tiettyjen ongelmien nostamisesta keskusteluun.

Opiskelijapolitiikassa pyhäksi lehmäksi on ennen kaikkea noussut keskustelu opiskelijoiden mielenterveysongelmista. Kaikki kannattavat lämpimästi mielenterveyspalveluiden lisäämistä ja onpa mielenterveysongelmien lisääntymisellä perusteltu opintotuen korotusvaatimuksiakin. Itse olen tosin aina suhtautunut molempiin näihin aiheisiin varauksellisesti -en siksi, etten pitäisi niitä tärkeinä ja aiheellisina, vaan koska pelkään lapsen menevän pesuveden mukana. Vaatimuksia tulisi tarkastella osana laajempaa kontekstia.

Mielenterveysongelmia on varmasti ollut aina. Väitän, että niiden huomattavan tilastollisen lisääntymisen takana on ennen kaikkea avun hakemisen kynnyksen madaltuminen sekä paremmat ja täsmällisemmät diagnoosit. Molemmat nämä ovat lähtökohtaisesti positiivisia asioita, yhä useampi saa tarvitsemaansa apua. Siksi ja siitä ei kuitenkaan voida tehdä automaattisesti johtopäätöstä, että ennen oli kaikki paremmin. Työmarkkinaepävarmuus on totta, mutta samaan aikaan myös mahdollisuuksia on enemmän kuin koskaan.

YTHS, kuten kaikki palveluorganisaatiot, kamppailee resurssiensa ja kasvavien tarpeiden välillä. Enemmän olisi saatava vähemmällä, kuten muissakin julkisissa tai julkisluonteisissa palveluorganisaatioissa. Olisi pohdittava, voitaisiinko mielenterveysongelmia ehkäistä jo ennalta? Tällä hetkellä YTHS, jonka palveluiden painopiste tulisi olla lyhyessä terapiassa, on vaikeuksissa perustehtävänsä täyttämisessä. Kun resursseja vaaditaan ennen kaikkea vaikeisiin tapauksiin, voivat hampaat jäädä hoitamatta ja ennaltaehkäisevä työ liian vähälle huomiolle. Ongelma on samantapainen lähes kaikilla yhteiskunnallisilla palvelusektoreilla, peruspalveluiden falskaamista paikkaillaan kalliilla projekteilla. Erityisongelmat nousevat etualalle, vaikeammin hahmotettavat kollektiiviset ongelmat, joista erityisetkin tapaukset kumpuavat, jäävät alle.

Toinen asia koskee mielenterveysongelmien sitomista opintotukeen. Taloudelliset ongelmat masentavat, mutta väittääkö joku kirkkain silmin, että masennus on muisto vain, kun opintoraha nousee 15% ja tilillä on joka kuukausi 30euroa enemmän? Olisikin syytä jo ihan rehellisyyden nimissä tunnustaa rahan rajallisuus tämänkaltaisten ongelmien ratkaisijana. Yhteisöllisemmällä kulttuurilla, toimivammilla palveluilla jo ennen opiskeluita sekä opintojen sujuvan suorittamisen tukemisella tätä tarvitsevien kohdalla voitaisiin saavuttaa paljon. Myös akateeminen vapaus voi olla suuri vankila.