sunnuntaina, elokuuta 19, 2007

Poimintoja

Sunnuntaiaamupäivänä oli pitkästä aikaa mahdollisuus käydä blogilistaa huolellisemmin läpi. Petteri Oksa kaiveli hieman arkistoja ja löysi erään jo hiukan unohtuneen, mutta aikanaan kovasti otsikoissa viihtyneen keskustelun muutamien aikojen takaa. Asennoituminen polttoaineveroon muuttuu Kokoomuksessa kummasti hallitusvastuuseen siirtymisen myötä. Sinällään linja, jossa polttoaineveroa ei lähdetä alentamaan, on mielestäni se oikeampi.

Muutoinkin demariblogit arvioivat erityisesti Kokoomuksen tekemisiä. Jukka kirjoittaa pedagogisestikin ansiokkaan jutun energian hinnasta ja Mustakallio kunta-alan palkkaneuvotteluista. Uskoisin, että hallitus tulee kaikesta huolimatta jollain tavalla selviämään kuiville kunta-alan neuvotteluista julkisuudessa, tosin peli voinee mennä raadolliseksi monen pettyessä. Terveydenhoitohenkilökunta saanee kuitenkin jonkinlaisen kädenojennuksen ja muiden ulvoessa pettymystään voinee kätensä pestä aina toteamalla, ettei kukaan oikeastaan luvannut kenellekään yhtään mitään ja saivatpahan edes jotkut jotakin, miksi olette kateellisia muille? Työntekijöiden keskinäisen katkeruuden lietsomisen ovat porvarit hallinneet hyvin jo vuosikausia eivätkä tyhmiä ole ne jotka myyvät vaan ne, jotka ostavat.

Lukuelämyksen tarjoaa myös ehdottomasti vakituiseen lukulistaan kiipeävä Jarkko Tontin blogi ja sen maatalouteen liittyvä kirjoitus Vihreässä Langassa. NYT-liitteen vihertävä kolumnisti Riku Siivonen kävi MTK:n ja Keskustan kimppuun jokin aika sitten ja Hesarissa kirjoitettiin Suomen maatalouden tuhoisista ympäristövaikutuksista, nyt pyhää lehmää uskaltaa tölväistä Tontti. Aikoinaan näistä on tullut itsekin kirjoiteltua. Vihreiltä odottaakin tässä asiassa aktiivisuutta, vaikka se onkin hieman myöhäistä. Hallitusohjelmaneuvotteluissa vihreä vartio joko nukahti tai sitten tallottiin jalkoihin jonka seurauksena maatalouspolitiikkaosio on konkreettisuudessaan ja massiivisuudessaan kuin toiselta planeetalta verrattuna ohjelman muihin osioihin.

Ei kommentteja: